Mersun alusta?

KARJALAINEN ALPO 01.11.2013 20:42

No niin tänään haimme mersun ruostesuojauksesta. Ei mersussa ei ongelmia, ainoastaan vetokoukun "aisoissa" pintaruostetta, jonka kaveri oli hiassut pois ja maalannut aisat. Nyt voisitten tältä osin olla turvallisella mielella n. 5 vuotta. Olen aika tyytyväinen hankintaani. Ko kaapin iän ja hinnan huomioon ottaen.

KARJALAINEN ALPO 01.11.2013 22:14

Kun aloitin tämän ketjun kesällä niin olen saanut hyviä ohjeita ja vinkkejä ja kiitä teitä kaikkia tähän keskusteleen osallistuneita. Näistä kannanotoistanne on ollut minulle suurta apua ja olen tyytyväinen tekemääni ratkaisuun.

LAUKKANEN MAURI 01.11.2013 22:36

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja yksi niistä on että omistaa MB -merkkisen autoni,oli se M-auto tai muu . Onnitelen valintaasi ja pääasia on että olet valintaasi tyytyväinen.

Mutta riipumatta minkälaisella kulkimilla ajaa ,tarkoitan nimenomaan as,autoja erot ovat pieniä eri merkkien,siis alustoiden suhteen.

Kun lukee ns,ammattilaisten testejä niin kuka on sellainen ammattilainen jolla ei olisi jonkin värisinä laseja päässään,kun hän tekee arvostelua.

Toisaalta jos verrataan faktaa; polttoaineen kulutusta,huoltokustannuksia ja kestävyyttä ei ole merkittäviä eroja ,vaikka puhutaan MB- merkklsitä tuotteista.

Siis tässäkin tapauksessa on medialla ja mainosmiehillä sormet pelissä,jos se tähti nokalla saa aikaan organismin toisensa jälkeen,silloin se tuote on hintansa arvoinen.

LAUKKANEN MAURI 01.11.2013 22:38

Olen omistanut MB- merkkien auton ja eipä se minun elämää parantanut millään tavalla.

KAAKKOLAHTI TOIVO 02.11.2013 11:04

Omistan myös MB :n (useampia pihassa)mut ei tosiaankaan millään tavalla elämää paranna :muut arvot enempi

MERIKALLIO VELI-PEKKA 02.11.2013 17:32

Älkäähän nyt aikamiehet paskaa jauhako, onhan kaikella kamalla laatueroja. Itse ostin Fiat-alustaisen matkailuauton 2007 uutena ja murheita piisasi: egr useamman kerran, takaiskarit eivät kestäneet 30t kilometriä (made in Brasil), akut kestivät juuri takuuajan, muoviosat sisällä kutistuivat (vaihdettiin takuuseen), listaa voisi jatkaa, vaan olkoon.

Nyt on ollut alla Hymer-MB useita vuosia, ei mitään ongelmia, polttoainetta joutuu joskus ostamaan.

Sama koskee henkilöautojakin, kaikkea on kokeiltu, vaan mersuun päädytty viimeiset kaksikymmentä vuotta. Tuolla nykyisellä C180 combicoupella ajellut viisi vuotta, ei edes renkaita ole tarvinnut ostaa, ainoa ostos ollut pari ajovalopolttimoa ja jokunen litra bensaa ja öljyä. Sama pätee vmon Daimlerin tuotantoon. Harvinaisen vähävaivaisia kulkupelejä.

Huipputuotteena pidän myös tuota kuljetustarkoituksiin ostettua VW Caravellea, automaatti ja 2.5 litranen turbodiesel, 150 tuhatta ajettu ja vain normaalihuollot. Kyllä mä ainakin saan orkut siitä, että vihdoinkin on sen verran lanttu leikannut, että on löytänyt ainakin oikeat automerkit. Laadulla on tekijänsä, eikä ne muut elämisen arvot nyt ainakaan autosta ole kiinni, ei ole joko-tai hommaa, vaan sekä-että.

LAUKKANEN MAURI 02.11.2013 20:02

Joopa joo tarttis tarkistaa silmälasien väri!.

Käyttäjän lisäys viestiin 2.11.2013 klo 20:11:53 No tuliko se organismi kun ajoi Fiatin ohi?.

KARJALAINEN ALPO 02.11.2013 20:35

Minulla on aikaisemmat asautot olleet fiat-alustaisia ja ovat pelanneet. Nyt kaksi kuukautta tämä mersun alustainen. Eipä vielä ainakaan ole sen enempää rinta rottingilla.

Kuluttaa noin 2 litraa enemmän satasella. Huollot kalliimpia.

Vetkula on alusta.

Mutta näillä nyt mennään.

Tämä mersu on hyvä kuntoinen, vähäajettu ja automaatti sekä hallituksen mieleinen.

SUOMI SEPPO 02.11.2013 21:03

Erittäin mielenkiintoinen Mersu tuo Hytösen Raimon . Jos tuollaista kulutuista olisi elävässä elämässä niin vaihtaisin takaisin Mersuun. @seppo

MERIKALLIO VELI-PEKKA 02.11.2013 21:08

Onkos sulla Alpo säädettävä ilmajousitus taka-akselilla? Jollei ole, saat aivan vapaasti puhua vetkulasta, jos on, ihmettelen puheitasi.

LAUKKANEN MAURI 02.11.2013 21:11

Siis taas se silmälasien väri,eli fysiikan lakeja ei edes se tähti keulallau kumoa!.

KARJALAINEN ALPO 02.11.2013 21:15

Ei ole ilmajousitusta.

Ja kulutus on 12,6 l/km kesärenkailla.

KUJANPÄÄ MARKKU 02.11.2013 22:03
ei edes renkaita ole tarvinnut ostaa, -

Upee alusta mersussa. Mun täytyy fiiattiin kyllä ostaa.

KARJALAINEN ALPO 03.11.2013 08:58

Kyllä talvirenkaat vanteineen piti ostaa. Kävin Lahden messujen aikaan Kallulta Tampereelta ostamassa.

Mersulla kun ei ole ennen ajettu talvella, niin ei ollut toisia renkaitakaan.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 03.11.2013 11:58

Qjis, laaturenkaat ovat kestäneet 30t km ja aion ajaa niillä vielä pari kesää, pintaa on. Kun vuodessa ajelee 30t km, tulee yhtä autoa kohden n. 10t km/vuosi. (kesä m-auto, syksy ja kevät ha ja talvi caravelle).

KAAKKOLAHTI TOIVO 03.11.2013 14:12

Kyllä MB:t kuitenkin jotenkin vain oikea valinta.Automaatteja kaikki paitsi 300 CE (ralli vehje)

KUJANPÄÄ MARKKU 03.11.2013 16:17

Mun mielestä ei ole oikea valinta jos niillä ei voi ajaa suoraan.

POKKINEN TAPANI 03.11.2013 19:22

Meillä oli aikanaan pirun mukava kokkomobiili. Alusta oli Ivecon F8 50 vm 1980 ja se oli palvellut ensin 8v lihakuorma-autona ja sitten v 1990 tehty as-autoksi. Noh noihin aikoihin haksahduttiin hommaamaan paremmalle puoliskolle kauppakassiksi kuin työmatkakärryksi MB 220 cdi ja alussa se tuntui niin pirun mukavalta niin maantiellä, puhumattakaan kaupunissa (näin oululaisittain), automaatti kun oli. Samoihin aikoihin kyllästyttiin jatkuvaan petien rakentamiseen ruokaryhmästä ja päätettiin hommata tilavampi peli. Koska tuolloin oli vielä hyvät kokemukset niin Ivecosta kuin MB:stä niin pitihän se käydä ylivieskassa kattomassa LMC korilla ja MB 416 alustalla olevaa varsin tilavaa ehdokasta. Vaan kuinka ollakkaan, koeajo kertoi totuuden. Lulla mikä lulla. Vähänkin vauhtia ja tuntui, että mutkasssa heijaa ja hyvä ettei kaadu. Hankittiin sitten byrssen korilla ja icecon alustalla oleva laatupeli ja päivääkään en ole valintaani katunut. Etenkään kun mb kertoi mikä heidän laatunsa on, puhumattakaan oulun vehon huollosta, jossa liki jokainen huoltomies tuli nimeltä tutuksi. Ei saatu rouvan kauppakassia takuuaikana kuntoon, toki myöhemmin homma onnistui, kunnes mb paloi pihaan. Syynä oli vahinkotarkastajan mukaan vebaston ohjaus. Kevyet mullat vain, mutta tähän perheeseen ei koskaan enää katsella mitään preemiun merkkiä. Ensin oli ML 270 cdi ja sitten se farkku C 220 cdi, joka piti olla niin luotettava kun se oli silloin kaikkein yleisin taxsimiehillä ? ja he kun eivät sutta ja sekudaa huoli. Saattoihan olla jotta onnistuimme saamaan kaksi maanantaikappaletta. Vaan miten se viisauden korkein aste menikään?????

Ihminen joka oppii virheistään. -tapani-

MERIKALLIO VELI-PEKKA 04.11.2013 10:13

Niin Pokkinen, mersun vikahan se on, jos webasto kärähtää, ja jos olisit viitsinyt lukea aiempia tekstejä, olisit ehkä hiffannut, miten mersusta tehdään oivallinen matkailuauto. Kaikesta huolimatta, turhahan näistä on kinastella, annetaan Tuulilasin ja TM:n testailla, makuasioita pitkälle, sano kissa kun psettä nuoli. Luepa näin aluksi esim. JanhosMatin oivallisia tekstejä.

POKKINEN TAPANI 04.11.2013 13:55

Niinpä, taitaa olla kaikki autot lähinnä eri valmistajien osien summa. Mutta kun kerron tuosta rouvan farkusta joka tuli meille suden ML 270cdi jälkeen. Ennen kuin oli vuosi täynnä autosta oli vissiin kuusi kertaa korjattu ilmastointilaitetta? Heti muutaman tuhannen jälkeen meni kaasupoljinanturi, ei vaihtanut pienempää kun yritit kiihdyttää esim traktorista ohitse. Pissapoika alkoi antamaan vettä korkeiuntaan kaksi suihkausta ja sen jälkeen uudestaan vasta kun moottori oli ensin sammutettu. Tuotakin vikaa oulun vehossa korjattiin ja korjattiin ja korjattiin. Anteeksi siis HUOLLETTIIN loputtoman monta kertaa ja asiakasta kyllä osattiin juoksuttaa. Samoin jo ensimmäisenä vuonna auto kadotti sähköt ja tätä myös ihmeteltiin useamman kerran, syyksi selvisi sähköinen veden lämmitin jonka kärjet olivat jumiutuneet kiinni. Tässä näin ALUKSI noita osien summia jotka eivät kaikki ole varmaankaan tuon kokoojatehtaan valmistamia, mutta heidän tähtensä oli keulalla. Ja kuten sanoin: liki jokainen oulun vehon (huoltomies)??? tuli noiden kahden laatuauton aikana tutuksi. Kirjetuttavuudeksi sain silloin myös nykyisen maajohtajan, joka silloin vielä oli konsernin henkilöautoista vastaava johtaja. Myös silloinen oulun vehon kymppi soitti minulle kerran, luvaten hoitaa asian kuntoon. Moitti vain mistä meillä on moisia tuttavuuksia kun hän ei tunne minua, kyseli ammattiani ja kaikkea muuta asiaan kuulumatonta. Suljin puhelimen, kyseessä oli vaimon kauppakassin huolto ja takuuasiat, ei minun sekatyömiehen ammattini. -tapani-

MERIKALLIO VELI-PEKKA 04.11.2013 14:07

No ompa ollut varsinainen maanantaikappale, vai meneekö nykyautot jo liian monimtkaisiksi ja siksi vikaherkiksi. Mikä on muutoin vedenlämmitin, keittääkö se teetä vai kahvia, mulla jäähdytysvesi lämpiää aivan itsestään koneen käydessä. No tää on ikuisuusaihe ja mulla riittää, JanhosMatti kertoo sitten faktat jahka kotoutuu Torre la Salista kuun lopulla.

Käyttäjän lisäys viestiin 4.11.2013 klo 14:08:47 tossa yx u johonkin väliin............

KUJANPÄÄ MARKKU 04.11.2013 14:27

Tiijä aina noista palstan faktoista, niitä kyllä riittää joka makuun. Usein kyllä joutunut ne faktat tarvittaessa kaivamaan muualta, ainakin tarkastamaan se palstan faktatieto.

Alusta-asiassa tunnustan olevani ennakkoluuloinen, johon tietty vaikuttaa alustoista lukemani ja kuulemani. Vikoja tulee kaikkiin merkkeihin, joihinkin ehkä enemmän, toisiin vähemmän. Jos teknisesti kunnossa olevalla piirongilla, mersun tai fiiatin alustalla, pitäis valita kummalla heittäis tommosen tuhannen kilsan lenkin, valintani olis ilman muuta fiiatti.

Tiedän pitkää putkee fiiatilla loikotelleena, että en usko mersulla matkanteon sujuvan sen paremmin. Mutta, kuten sanoin, perustuu siihen ennakkoluuloon, kuten aika monilla nämä auto-asiat.

JOKINIEMI PETRI 04.11.2013 15:46

Mielipiteitä on monia. Mä tykkään ajella rellulla. ALKO alusta. Mukavan hiljanen ja tehojakin on riittävästi. Ei huoju eikä kolise, vakaata on meno

KARJALAINEN ALPO 12.12.2013 07:23

Eilen sain asennettua lattialämmityksen ja tänään sitten lähdetään Haparandaan ja ollaan sillä reissulla yksi jossain. Toivottavasti saadaan sähköä niin saadaan tuo lattialämmitys testattua.

PÄÄKKÖNEN ESA 12.12.2013 12:37

Heippa

Näyttää siltä, että jokainen kehuu omaa autoaan. Tosi asia on kuitenkin, että merkinnät auton kyljessä CDI, JTI ja vastaavaa merkitsee ongelmia. Itsellä 2.5 tdi fiat kone varmasti kestää ilman ongelmia pitkään ajettu tällä hetkellä 125 000 km. Ajo-ominaisuudet haraste autoon riittävät. Varustus talvella paljon hiekkaa ja ketjut sekä ennenkaikkea järkipäähän minne menet. Itsellä oli pari 200 d Mersua toisella oli ajettu 730 000 ennen vaihtoa ja juuri eilen myin pois vm 1994 Mersun ajettu 355 000 uusi omistajaa ajelee vielä pitkään ilman murheita. Töissä meillä oli muutama 312 cdi koneella olevia Mersuja ambulansseina ja voin sanoa, että johtotähti keulalla, harmia riitti.Kerrankin jouluna kahdesta autosta hajosi moottori molemmilla ajettu vähän yli 300 000, korjaus olisi maksanut 12 000€/auto. Spritshift vaihteisto varmaan kesällä ja leutona talvena hyvä, mutta kun kovat pakkaset särkyi eivät kestäneet. Kaikki kehuu omaansa ja tosiasia on, ettei mikään merkki ole nykyään yhtä huoleton kuin ennen ja ennenkaikkea huollot ovat kalliita työajoneuvoissa, joihin myöskin pakut luetaan.

Esa

VÄLIAHDE JUSSI 12.12.2013 19:28

Hemmetin hyvä alusta,mutta ruostetta se ottaa jos,et sitä ruostesuojaa. Ne mersuni jotka,jätin ruostesuojaamatta ne meni ,paalaamo kuntoon hyvin nopeasti.Vissiin mun fiiati ei kestä kuin,puolet siitä mitä mersut suojaamatta, harmittaa kun,tuli niin myöhään vaihettua että,ei omatoiminen ruostesuojaus ollut enään mielekästä.Kestäs nyt edes ensikevääseenkään saakka ruostumatta. Semmoisella asenteella minä fiiatilla ajan.Ei pelolla rajaa joka,Fiiatilla ajaa.

KARJALAINEN ALPO 13.12.2013 06:32

Mukavan tuntoinen oli lattia kun lattialämmitys pelasi. Miellyttävä! Olimme yötä Camping Merihelmessä Kuivaniemellä. Rauhallista. Ainoat yöpyjät.

JANHONEN MATTI 13.12.2013 11:18

Jussi raappaa se ruosteen pinta rikki ja sivele ruostunut paikka pellavaöljyllä. Kun kohta on kunnolla öljytty, liika öljy kannattaa pyyhkiä pois ettei pääse kuivumaan valumana. On meinaan kovassa. Ja ruostuminen loppuu.

ANTIKAINEN ESKO 13.12.2013 14:43

Tuossa oli jos 58 Re: -alkua, joten muutin vähän otsikkoa, niin että saadaan tuo kiusallinen jono loppumaan. Vastaajien olisi hyvä panna joskus hieman erilainen otsikko, että noita jonoja ei syntyisi.

HAAPANEN TIMO 13.12.2013 15:02

Näin se oikenee mukavasti. Itse luen listana, joten ei haittaa.

@timppa

KAAKKOLAHTI TOIVO 13.12.2013 18:31

Minä olen ruikutellut autot pellavaöljy terva seoksella.En tiedä? mut hyvin on pohja ja kotelot pysynyt hyvänä.(Huom? vanhatkin autoni)

HÄMÄLÄINEN MARKKU 13.12.2013 18:55

"Vissiin mun fiiati ei kestä kuin,puolet siitä mitä mersut suojaamatta"

Miten pitkäikäsiä Jussilla oli ne Mersut? Kun möin edellisen Fiatin sen ikä oli 18 vuotta ja se oli ruosteeton (toki suojattu). Jos Mersut ovat kestäneet ruostumatta yli 36 vuotta niin hyviähän ne ovat olleet, tosin ne 70-luvun autot tehtii paksummasta raudasta.

Nykyisellä fiatilla olen ajanut vasta 108tkm joten en tiedä se kestävyydestä, tosin yksi pissapojan suutin meni takuuseen, muita vikoja ei siinä vielä ole ollutkaan, ei tosin noilla kilometreillä pitäsikään olla.

Ruostesuojaus ei kannata jos autoa vaihtaa parin vuoden välein, muten kylläkin jos autoa aikoo pitää kauemmin.

VÄLIAHDE JUSSI 13.12.2013 22:21

Viisi vuotta sitten, vaihtui tuohon takapotku vokkeeliin viimeinen mersu vm 1975 Kyllästyin siihen kun,en varaosia saanut enään tältä maanosasta. Kerkeshän noita olla.Mitä tuohon pellava öljyyn se on parempi puun kuin, pellin suoja,mutta parasruoste suoja se ei ole pelille,kyllä minä en paa Fiiattiikaan kuin,parhaat hyviksi kokemani ruostesuoja-aineet. Kyllä nämä Fiiattit ovat nopeita ruostumaan,mutta ei pärjää mitsulle tai izutzulle. Kohta joku, kirjoittaa että, hällä on 1960luvun mitsu eikä,ruosteen palaa. Tosi asia on tuo:" Ruostesuojaus ei kannata jos autoa vaihtaa parin vuoden välein, muten kylläkin jos autoa aikoo pitää kauemmin".

VALTONEN MARTTI 13.12.2013 22:42

Missähän niitä ruosteisia Isuzuja näkyy? Vai onko ne jo haihtuneet ilmaan?

Minustakun niitä ruosteisia Isuja näkyy kaikkein vähimmin.

JANHONEN MATTI 14.12.2013 10:22

Nuo pahasti ruostuvat autot siitä hyviä, että niitä tarvitse kierrättää nurkan taakse ruostumaan. Yhtyvä happeen missä vain ja lähtevät tuulen mukaan.

VÄLIAHDE JUSSI 14.12.2013 22:56

No Martti tuolla paalaamoiden pihoissa niitä näkyy Tuokin on Fiiatille arvotonta-arvon nousua kun,sen nimi pannaan samaan otsitkoon kuin,Mersun.Ero on kuin, yöllä ja päivällä. Korjasin tuon arvottomanarvon-nousun otsikokin sille tasolle jossa se pitää olla.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.12.2013 klo 23:07:16 Saatikka samalle riville kirjoituksessa. Kuten kuvasta näkyy.

TAINI MATTI 09.02.2014 19:14

Päällysteiden poikittaisrailot "paukuttaa". Autoni alkovillinen LMC/MB 2004. Rengaspaineet, alustarakenteet, iskarit....näissäkö syy. Onko saman ongelman omaavia. Sitten kyllä paapat ja mersu hyvä yhdistelmä, olen sen monen auton myötä kokenut...

POKKINEN TAPANI 09.02.2014 19:53

Meillä ei mb vaan paripyöräinen iveco. Viime syksyyn asti olen ajellut kesät talvet misukan agiliksellä ja luullut sen olevan kaikin puolin hyvä kompromissi-rengas. Vaan syksyllä ostin bridgestonen nastarenkaat ja hämmästys oli tosi suuri. Pehmeämpi ja melkein hiljaisempi vaikka nastarengas. Ja se urapaukutus loppui miltei tyystin. Kestosta en osaa vielä mitään sanoa, mutta ei taida enää tulla misukkaa alle kun pinta niistä agiliksista loppuu. -tapani-

HAAPANEN TIMO 09.02.2014 20:32

Mulla Ducato, ja siirtyessäni kitkarenkaisiin poikittaisten urien (ja muidenkin kuoppien) äänet pehmenivät aivan erilaisiksi kuin ennen.

@timppa

YLINIEMI SEPPO 10.02.2014 06:41

Sama kokemus meillä,kitkarenkaat paljon hiljaisemmat kuin nastarenkaat.

Huomattavasti mukavemmat ajaa kuin nastat,paitsi pääkallokelillä jossa häviää selvästi nastalle.

Paljaalla jäällä ei pijä muu kuin "rauta"!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.