Kuta enemmän papparaiset miettivät erilaisia kauhuskenaarioita, sitä enemmän lähtee homma lapasesta.
Kaikkein säikyimpien ei kannattaisi näitä edes lukea.
Itsekin olen ajatellut että laittaisi palovaroittimet myös auton ulkopuolelle, kun näissä markettien parkkiruuduissa joutuu parkkeeraamaan joka ruutuun.
Sitten teippaan styyrhytin ovet ympäriinsä jèsus-teipillä, voro huomaa että ovet on teipattu, ja omat kynnet syöty, ei saa teipin nurkasta kiinni, joten voro valitsee seuraavan kohteen.
Hansikaslokero kannattaa irroittaa kiinnikkeistään jotta se on helppo nostaa näkyviin tuulilasia vasten, pieni lappunen johon on kirjoitettu sana "tyhjä" muutamalla rosmojen osaamalla kielellä saa myös kurjatekijöiden vaihtamaan kohdetta.
Lisäturvaksi voisi ajatella markkinoilla myytäviä katuharjoja (sinkkoeuroo) oven ulkopuolelle pönkäksi wanhaan malliin.
Kauppareissun ajaksi voisi tuvan oveen ruuvata itseporautuvilla ruuveilla (278kg) 4kpl yli oven kummallekin ulottuvat haponkestävät laudat.
Nestekaasupöpöjä vastaan ajattelin suodatinpussia (Melitta 102) peittämään paineenalentimen, voi sen tökätä tietysti jonnekin muuallekin.
Piikkilankakin käynyt mielessä, kun myyvät tuollaisessa todella kätevässä pakkauskoossa http://www.varusteleka.fi/fi/product/barbed-wire-10-meters/13631/ Tuosta kun kiepsauttaa rundin ympäri auton rosmot valitsevat helpomman kohteen.
Myös muutaman tyhjän kaasuvinkkupullon rikkominen auton lähiympäristöön saa ainakin varvassandaaleissa kulkevat rosmot myöskin vaihtamaan helpompaan kohteeseen.
Liiketunnistimia olisi hyvä olla myös muutama, yöllä kun kääntää kylkeä, ja liiketunnistin siihen reagoi tietää kääntäneensä kylkeään.
Hengitysmaskin ajattelin ajavan asiansa aina kun kaasuryöstäjät ovat narkoosikaasujensa kanssa sisään tunkeutumassa. Kaasuhälytin kun hälyttää putoavat hengitysmaskit katosta (kannattaa harjoitella maskin nopeaa käyttöönottoa).
PahviSaulin kevytversioita (pelkkiä päitä jousijalustalla) voisi laittaa pariin ikkunaan 12v laitetuulettimien antaessa niille "elävyyttä"
Nykyautojen keskuslukitukset kannattaa suojata staattisen sähkön maahan johtavalla maadoitusjohdolla, joka häiritsee kutsumattomien vieraiden taajuuslaskureiden toimintaa, jota voi myös häiritä C-kasetille nauhoitetuilla Teva Gladin "Lehtisalaattia"-ohjelmilla.
Sorkkaraudan, moottorisahan ja muovi-ikkunoiden paljain sormin vääntämisen kieltävät tarrat on hyvä myös liimata muutamaan kohtaan kulkuneuvoa, rosmot valitsevat mieluummin kohteen jossa näiden käyttöä ei ole kielletty.
Koiranhaukkuceedeestä en kirjoita mitään, koska olen kateellinen ja ymmärtämätön ;))
Täällä pahassa maailmassa on se ainoa hyvä puoli, että on voinut vaihtaa lumikolan bacardikolaan ja voi perimätiedon mukaan todeta ettei räntäsade rusketa.
Nyt paseolle bongaamaan latinoperiä +22,5°C arskanpaisteessa.