Kuvakulma, ulkomaat

Antero Virkkala 28.10.2022 20:20

Gullesfjord Camping (Hinnøya, Lofootit)

Vuonossa olisi ollut mukava meloskella, mutta matruusi ei halunnut lähteä. Sanoi pelkäävänsä, että ajaudumme laskuveden mukana Huippuvuorille :) Komoot näytti, että tunturijärville olisi ollut vaellusreitti, mutta sateen jäljiltä maasto oli kuraista ja liukasta. Kuvasin enimmäkseen ilmasta.

Antero Virkkala 28.10.2022 20:36

Skårungen AS

Kohteemme oli oikeastaan Sandvika Camping, mutta huomasin vasta paikan maksettuani, että Skårungen onkin eri paikka, parisataa metriä ennen Sandvikaa. No hätä, uusi ja siisti paikka oli, hyvät maisemat.

Antero Virkkala 02.11.2022 18:53

Reine I

Ainoa poutapäivä Lofooteilla sattui sopivasti Reineen. Tai oikeastaan muutama kohde jätettiin käymättä, jotta oltaisiin Reinessä juuri tuona poutapäivänä.

Kävelysauvat otettiin mukaan Reinebringeniä varten. 1660 askelmaa, nousua vähän yli 400 metriä. Nousun aikana sauvat olisivat voineet olla lyhyempiä ja laskussa taas pitempiä. Ehkä seuraavaa kertaa varten hankimme teleskooppisauvat?

Näkymä huipulta oli vaivan arvoinen.

Moskenes Camping oli täynnä, joten palasimme yöksi Reinen maksulliselle parkkipaikalle. Ilta-aurinko teki pilvistä melko dramaattisia.

Antero Virkkala 02.11.2022 18:58

Reine II

Seuraavana aamuna Reinebringenin huipulta ei olisi nähnyt yhtään mitään.

Kopterilla pääsi näkemään järven, jota ei kävellen taida nähdä mistään.

Ylhäältä katsottuna kylä näytti jakautuvan puoliksi ihmisten ja kalanpäiden kesken.

Matti Saranpää 02.11.2022 19:29

Todella hienoa maisemaa Reinestä! Kiitos kun jaoit!

Antero Virkkala 02.11.2022 20:15

Fredvang Strand- og Skjærgårdscamping

Mukava rantapaikka. Pilvisysteemi näytti vyörypilveltä eli vähän kuin vaakasuorassa pyörivältä pilvirullalta. Olen sellaisen muutaman kerran nähnyt merellä. Ei kylläkään ole niin pelottava kuin miltä näyttää. Mutta tämä ei ollut vyörypilvi vaan ihan tavallinen mereltä tuleva sadepilvi, jonka tuulen yläpuolinen vuorijono käänsi menemään takaisin merelle.

Barbara (siis ihmeellinen, pumpattava kajakkini) halusi Atlantille, minä tietysti mukana. Kannella ensimmäistä kertaa uusi Proviz Reflect36 Drybag kameraa ja puhelinta varten.

Puhelimen kamera ei mainingin vuoksi pystynyt kokoamaan kunnon panoraamaa. Mutta oikean kameran kuvista pystyi Photoshopilla koostamaan yhden panoraaman kajakista ja toisen maisemasta, ja yhdistämällä tuli kunnollinen kuva.

Antero Virkkala 02.11.2022 20:23

Fredvang ..., jatkoa

Missä laskuveden aikaan kävellään, siellä nousuvedellä melotaan.

Matruusi tyytyi kuvaamaan rannalta.

Joentörmän rei'issä asusteli lintuja (törmäpääskyjä?). En kylläkään saanut niistä kuvaa. Kun yritin tähdätä kameralla, ajauduin äkkiä ajavirtaan.

Antero Virkkala 04.11.2022 15:44

Rystad Lofoten Camping

(Jos tänne aikoo, kannattaa kirjoittaa naviin koko nimi. Rystad-nimisiä paikkoja löytyy muualtakin.)

Vierestä kulkeva tie oli varsin rauhallinen. Lähdimme tutkimaan maisemia pyöräillen.

Kämppäri oli vielä näkyvissä kun sade yllätti.

Norjalaiset tuntuivat kovin mieltyneiltä kattotelttoihin.

Hieno, suomalainen Vintage-Cabby vieressämme.

Pois lähtiessämme minulle sattui nolo noviisin virhe. Sateen jäljiltä maa oli todella pehmeää ja pintakerros ei ollut hiekkanurma vaan paksua sammalta. Arastelin peruuttamista ja lopetin peruuttamisen, kun näytti siltä että eteenpäin pääseen ajamaan. Olisi pitänyt suoristaa pyörät peruuttaessa, mutta käänsin pyörät paikallaan. En ymmärtänyt, että kesäkelillä voi jäädä tasamaallakin jumiin, kun sammalpohjasta katosi viimeinenkin pito. Olimme tilanteessa, josta ei Ehrensvärdin opeilla selvitty. Piti turvautua vieraan apuun, joka sitten materialisoitui sveitsiläispariskunnan tarjoamien kumimattojen ja työntöavun muodossa. (Sveitsiläisethän avustavat kaikkia hädänalaisia kansalaisuuteen katsomatta).

Antero Virkkala 04.11.2022 19:28

Lapphaugen Turiststasjon AS

Perusasiallinen paikka keskellä ei mitään. Mutta nukkumapaikkaa tässä haettiin eikä virikkeitä. Tullessa alkoi olla jo myöhä, aamulla Rystadista lähtö oli myöhästynyt kun ei omin avuin päästy paikallisesta turpeesta irti.

Tehtiin pieni lenkki viereisen mäen suuntaan. Ei lähdetty huippua etsimään. Hyvä niin, olisikin ollut korkeammalla kuin mikään paikka Suomessa.

Enimmäkseen pilvistä, mutta aurinko pääsi hetkeksi paistamaan pilvien välistä.

Antero Virkkala 04.11.2022 19:53

Lapphaugen – Tromssa

Polar Park mainostaa olevansa maailman pohjoisin eläintarha. Aktiivisia eläimiä olivat mm. ilves, myskihärät ja naalit.

St. Henri’s Waterfall, kolme kilometriä Polar Parkista pohjoiseen. Maailmassa on helpompiakin tehtäviä kuin selvittää kenestä Henristä putous on saanut nimensä.

Målselvfossen.

Riitta Tiihonen 05.11.2022 16:28

Paljon hienoja kuvia Norjasta Anterolla.

Muutama kuva meidän ruskaretkeltä, pienen matkan päässä tuolta Gullesfjord Campingiltä mistä kuvia Anteron 28.10 viestissä.
Toisessa kuvassa näkyy alhaalla Gullesfjorden ja kolmannessa kuvassa auto P-paikalla teiden 85 ja 822 risteyksessä, mistä lähdimme tunturijärvivaellukselle.

Antero Virkkala 06.11.2022 19:06

Kiitos Matti ja Riitta kehuista. Alkaa olla Norjan-reissu taputeltu, pari kohdetta vielä jäljellä.

Vaimollani alkoi hillajalka vipattaa kun pääsi vapaaksi jänkhälle. (Ihminen voi lähteä Lapista mutta Lappi ei lähde ihmisestä. Poimittu siis matkalla Tromssaan.)

Norjassa tuulee.

Valaanpyytäjän muistomerkki (Fangstmonument, Arctic Hunter), taustalla Jäämeren katedraali

Jäämeren katedraali sisältä


Lienee selvää, että nämä kuvat ovat Tromssasta, mutta sanon nyt kuitenkin.
muokattu: 6.11.2022 19:13
Antero Virkkala 06.11.2022 19:19

Tromssa ilmasta.

Maailman pohjoisin yliopistollinen kasvitieteellinen puutarha. Tromssassa kasvaa muutakin kuin koljaa ja kampelaa. Puutarhasta kaupunkiin palatessa vaimoltani puhkesi rengas. Talutimme pyöriä muutaman kilometrin. Yritin ostaa renkaanpaikkaussarjan isosta Intersportin liikkeestä. Siellä sanottiin, etteivät myy pyöriä eikä tarvikkeita, ja opastivat läheiseen Tromso Outdoor -liikkeeseen, jossa sisäkumi vaihdettiin parissakymmenessä minuutissa.

Antero Virkkala 07.11.2022 18:29

Skibotn Camping, rantamaisema

Vastarannalla jäätikkö

Kalalokki ja ... elämä on liian lyhyt kaikkien samannäköisten kahlaajien opettelemiseksi. Onneksi on Google Lens. Siispä suosirri.

Vaimoni ottama kuva Hengenin putouksesta (minä yritin sommitella kuvaan mukaan putouksen alapuolella olevaa virtaa, vaimoni kiipesi ylemmäs ja sai taustalla lymyilevän tunturin kuvaan). Kämppäriltä pyöräillään puolitoista kilometriä etelään, kunnes päällystetty pyörätie loppuu ja näkyy opastus "Hengen 1,5km". Pyörät jätetään sinne ja kävellään putoukselle. Meille riitti kilometrin kävely, puoli kilometriä lisää olisi ilmeiseseti vienyt putouksen yläpuolelle, mutta Komootin mukaan polku olisi jatkunut expert-tasoisena. Nousua tuli pari sataa metriä. Helppoa polkua lukuunottamatta paria jyrkähköä kohtaa, jossa piti varoa kuulalaakerikäpyjä.

Aamiaismarjoja hakemaan.

Tästä matka jatkui Kilpisjärven kautta Suomen puolelle.

Riitta Tiihonen 12.05.2023 19:27

Hieno käyntikohde itäisessä Saksassa, Dresdenistä itään, Basteibrücke. Pari kilometriä ennen varsinaista kohdetta ihan kiva matkaparkki maalaismaisemassa, 2 yötä sähköllä maksoi 38€. Lisäksi ympärillä on Sächsische Schweiz kansallispuiston polkureittejä.

Veli-Pekka Merikallio 12.05.2023 20:02

Hienoja maisemia Saksin Sveitsissä, Elben varrella.
Oltiin jokunen kesä sitten muutama päivä siinä naapurissa, Königsteinissa, missä upea, vanha linna!

Riitta Tiihonen 13.05.2023 20:32

Pari kuvaa saksalaisesta pikkukaupungista. Quedlinburgin vanha kaupunki ja linnavuori ovat Unescon maailmanperintöluettelossa. Paljon vanhoja ja vielä vanhempia, vinoja ja suoria ristikkotaloja. Mukava kaupunkikävely kohde, matkaparkista muutaman minuutin kävely vanhaan kaupunkiin. Harmikseni, suurena jäätelön ystävänä, kolmannen kuvan jätskipaikka oli vielä aamulla kiinni ohi kävellessämme.

Kari Rautiainen 13.05.2023 21:35

Kroatia.

Liitetiedostot

img_3191.jpeg
Timo Haapanen 14.05.2023 19:45

Kuukausi sitten Starigrad, Kroatia ja Adrianmeri. Aurinko meni jo mutta pienen hetken valaisi pilviä.

@timppa

Liitetiedostot

1682060505838.jpg
Kai Lahti 10.06.2023 08:14

Italian reissulta palattiin 8.5-23 alppien yli viikkoa aiemmin avatun Grosglocknerin maisemareittiä pitkin. Lunta oli paikkapaikoin runsaasti,kuten likaisen tuulilasin läpi otetuista kuvista näkee.

Kai Lahti 10.06.2023 08:21

Oho , tässä kuvia..

Kai Lahti 10.06.2023 08:24
Riitta Tiihonen 23.09.2023 19:42

Muutama kuva Dolomiittien upeista maisemista.

Eero Bruun 23.09.2023 20:54

Grossglocknerilla tuli käytyä ja jopa siellä aivan huippuhuipulla minne vähän pelotti ajaa kun oli kapea ja jyrkkä tie. Se oli se Zugspitze. Jäi mieleen ne isojen parkkipaikkojen lumet. Ja se murmeli mikä on on seudun eläin. Sekin nähtiin vuorenrinteessä ihan livenä kun oltiin matkalla Italiaan. Noista Dolomiittittien maisemista olen haaveksinut jo ammoisista ajoista. Veneziassa Union Lidon kämppärillä makoilin uimapatjalla Adrianmeressä ja oli kirkas ilma. Alpit näkyivät ja varmaan Dolomiitit myös. En tiedä onko tämä muistiharhaa, mutta tosiaan ne alpit näkyivät.

Riitta Tiihonen 30.09.2023 21:08

Tuli könyttyä useampikin kilometri tuolla Dolomiittien huikeissa maisemissa niin ylä- kuin alamäkeäkin. Eka kuvassa Lago di Landron maisemia ,toinen kuva Cinque Torrin reitiltä. Kolmannessa ihailen Marmolada vuoren jäätikköä.

Riitta Tiihonen 13.10.2023 20:11

Syysretkellä Itävallasta Italiaan ajoimme vaihteeksi Passo di Resian kautta.

Aivan tuon järvessä olevan kellotornin kohdalla on parkkipaikka ja hyvä kohde pitää vaikka pieni kahvi- ja köpöttelytauko.

Antero Virkkala 13.11.2023 17:46

Vildmarksvägen, Ruotsi

Korkeilla paikoillaan todella upea turistitie Ruotsin Jämtlandin pohjoisosassa ja Lapplandin eteläosassa. Kuljimme Vilhelminasta Stekenjokkin kautta Gäddedeen ja sieltä Norjaan. Vildmarksvägenin voisi kiertää myös rengastienä Strömsundin ja Dorotean kautta takaisin Vilhelminaan. 12. - 13.7. emme nähneet muita suomalaisia edes yöpymispaikoilla, nimittäin Vilhelminan kämppärillä ja Stekenjokkin valtavalla P-aluella (ilmainen, ei palveluja).

Stekenjokk on yli 800 metriä korkealla eikä tietä pidetä auki talvisin. Tämä vähän hankaloittaa reitinsuunnittelua ainakin Google Mapsilla, joka ei halua vetää reittiä Stekenjokkin kautta ennen kuin tie taas keväällä avataan. Tämä ongelma ratkeaa, jos reitinsuunnittelua varten vaihtaa kulkuvälineeksi polkupyörän.

Kuvat:

1: Stalongberget, helppo näköalarasti kun ylös asti pääsee autolla
2: Trappstegsforsen
3: Fatmomakke, saamelaiskylä/ulkoilmamuseo
4-5: Stekenjokk, 70-luvulla suljettu kaivosalue



Timo Haapanen 13.11.2023 18:48

Kiva kun tämäkin osio heräsi! Laitan kaksi kuvaa Kroatiasta vastineeksi Anteron putouskuvalle ja hirsimökkikuvalle.

Ylempi on Krkan kansallispuistosta ja alempi Šibenikin eteläpuolelta.,


Jos on kiveä enemmän kuin hirttä niin tehdään sitten kivestä.
muokattu: 13.11.2023 18:49
Antero Virkkala 14.11.2023 22:37

Täydennän vielä eilistä tarinaa Stekenjokkin osalta. Korkein kohta, mihin Suomessa pääsee autolla, on 566 m merenpinnan yläpuolella. Mutta puurajan yläpuolelle ei pääse. Hiihtohissillä pääsee 718 metriin ja puiden yläpuolelle, mutta lähimmät puut ovat vain parin sadan metrin päässä. Stekenjokkin kaltaista avaruutta en ole missään aiemmin kokenut. En muista kuinka kauan sai ajaa näkemättä yhtään puuta, ehkä 10 - 20 km. Elämys on vielä vahvempi, jos nukkuu Stekenjokkilla yön, niin puurajalle tullessan edelliset puut on nähty edellisenä päivänä. Ei tätä voi näyttää valokuvina, se pitää itse kokea.

Tämänkertaiset kuvat ovat Norjan Torghatten-vuorelta, jonka läpi kulkee toista sataa metriä pitkä, 20 metriä leveä ja 35 metriä korkea tunneli. Kuva 2 on osasuurennos kuvasta 1, huomannette mittakeppeinä olevat ihmiset. Kuvassa 3 on uusi hieno liuskekivillä päällystetty polku, joka tullessamme (14.7.) oli muuten valmis, mutta rakennusjätettä ja kivitavaran kuljetussäkkejä oli maisemaa pilaamassa. Ajattelimme tehdä iltakävelyn kämppäriltä portaiden juurelle, mutta nousimme sitten tunnelille asti. Hyvä oli, että nousimme. Seuraavana päivänä paikalle ei sitten päässytkään, koska rakennusjätettä kuljetettiin pois helikopterilla. En saanut edes dronella kuvaa kun oli radiohäirintä päällä turistidronejen käyttämällä radiotaajuudella.

Markku Hämäläinen 14.11.2023 23:39

Antero, tuo Muotkatakka 565,8 m on ”vain” maanteiden korkein kohta.
Olen käynyt autolla yli 700 m korkeudessa eli Ylläksen huipulla, tosin kaikki ei sinne autolla pääse.

Antero Virkkala 15.11.2023 19:18

Markku, sinänsä mielenkiintoinen tieto, mutta ei muuta käsitystäni Vildmarksvägenin / Stekenjokkin maisemista. Voi olla, että avoimen tilan kokemus ei vaikuta kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. Minulle paikassa oli jotain samaa kuin matkapurjehduksen avomeriosuuksilla, missä näkökenttää rajoittaa vain maapallon kaarevuus.

Seuraava näköalarasti: Engabreen-niminen "niemi" Svartisen-jäätiköstä.

1: Yleiskuva kopterista. Etualalla Svartisvatnet-järvi ja Engabreen sen takana.
2-3: Yhteysaluksen laiturilta Holandsfjorden-vuonon pohjoisrannalta. Kartalla "Shuttle Boat to Svartisen Glacier".
4: Näkymä Brestua-ravintolalta järven luoteisrannalla.
5: Näkymä paikasta, johon pääsin kävellen. Jäätikölle enää muutama sata metriä, mutta alkava sade teki kallion vaarallisen liukkaaksi.

Ja Norjaa pohjoiseen päin kuljimme pitkin tietä nimeltä Kystriksveien (tai Fylkesvei 17)

Sune Björklund 16.11.2023 17:03

Picos de Europa - vuoristossa Espanjan luoteisosassa löytyy henkeäsalpaavat maisemat. Tie N-621 on kapea ja mutkainen ja nousee paikoin yli 1600 m korkeuteen. Mutta maisemat palkitsevat. Liitteenä kuva Rianon kaupungista.

Antero Virkkala 18.11.2023 14:40

Saltstraumen, hieman Bodøn eteläpuolella, on yksi maailman parhaista vuorovesipyörteiden bongauspaikoista. Virtaus on voimakkaimmillaan täyden (tai uuden) kuun aikana ja laskevan vuoroveden voimakkaimman virtauksen aikana. Ks. Visitbodo.com > Saltstraumen Timetable.

Ks. myös vajaa 3 minuutin video. Ensimmäinen linkki vie 2K (Full HD) -videoon, jälkimmäinen 4K-tarkkuuden videoon:

https://youtu.be/l6elW4xy2gQ

https://youtu.be/Xr1Kw22A1Qo

Riitta Tiihonen 19.11.2023 19:39

Hienoja kuvia Anterolla, noita maisemakuvia Norjasta jaksaa kyllä aina katsella.

Tuo rannikkotie 17 on kyllä hieno ja kokemisen arvoinen. Hyvät portaat ovat tulleet Torghattenille. Kun me kävelimme tuon tunnelin läpi, muistaakseni polku oli tosi huono, liukas ja mutainen, kyllä nyt kelpaa.

Kuvassa ihan kiva kämppäri, International Camping Olympia, todella hienoissa maisemissa, muutama kilometri Cortina d´Ampezzosta pohjoiseen.

Liitetiedostot

cortina_25092023.jpg
Eero Bruun 19.11.2023 21:06
Riitta Tiihonen

Hienoja kuvia Anterolla, noita maisemakuvia Norjasta jaksaa kyllä aina katsella.

Tuo rannikkotie 17 on kyllä hieno ja kokemisen arvoinen. Hyvät portaat ovat tulleet Torghattenille. Kun me kävelimme tuon tunnelin läpi, muistaakseni polku oli tosi huono, liukas ja mutainen, kyllä nyt kelpaa.

Kuvassa ihan kiva kämppäri, International Camping Olympia, todella hienoissa maisemissa, muutama kilometri Cortina d´Ampezzosta pohjoiseen.

Dolomiitit kuuluvat ikivanhoihin unelmiin, joissa en ole käynyt. Toinen on Italian Rivieran Cinque Terre keväällä. Ehkä maaliskuussa 2024?

Kauko Keränen 23.11.2023 14:49

Tuolla pitäis kävästä, on hienon näköinen paikka.

Timo Haapanen 23.11.2023 17:42

Alpeilla on komiaa. Kaksi vuotta sitten olimme Sveitsin Silvaplanassa St. Moritzin lähellä. Keskimmäisen kuvan vuori on Corvatsch ja se on 3300 metrin korkuinen. Huipulla hissien häkkyrät näkyvät jos tarkkaan katsoo, kävimme siellä.

Alakuvan järvellä oli hiihtokisat joku vuosi sitten, 50 km:n reitti kulkee yhtenä pätkänä järven jäällä ja rannalla. Iivo sippasi, katselin kisoja kotona ja päätin että tuolla käydään.

Antero Virkkala 23.11.2023 17:57

Kiitos Riitta rohkaisevasta palautteesta. Tässä kolme kuvaa Fredvangista Lofooteilla (Fredvang Strand- og Skjærgårdscamping). Itse kämppäri on ensimmäisen kuvan vasemmalla näkyvässä niemessä. Tähän näköalapaikkaan tulimme pyörillä. Kuvat 2 ja 3 on otettu kämppärillä. Lintu lienee pikkukuovi.

Antero Virkkala 12.12.2023 13:11

Kolme kuvaa Henningsværista.

Antero Virkkala 12.12.2023 13:14

Lyngvær Lofoten Bobilcamping.

Antero Virkkala 12.12.2023 13:19
Antero Virkkala 12.12.2023 13:56

Segla/Hesten. Purjeen näköinen vuori on Segla (633m). Hestenin korkeus on 566m, mutta joku vintiö oli kähveltänyt korkeutta osoittavan kyltin vieraskirjan tolpasta.

Pertti Aro 01.01.2024 08:16

Tällaistakin on.


Tämän päivän maisema.
muokattu: 1.1.2024 08:17
Eero Bruun 25.01.2024 20:54

Tosi vanhoja tänne laitan. Hiljaista on näillä sivuilla. Laitanpa siksi tämän. Harva on täällä Skotlannin ylämailla käynyt. Ben Nevisin juurella käytiin. Ja Loch Nessillä. Ei ollut vaunu perässä vaan nukuttiin majatalossa 2006 huhtikuussa. Käytiin hakemassa tytär Manchesteristä.

Eero Bruun 12.02.2024 19:58

Katsoin äsken Ellan matkassa Roomalaisten jäljillä. Bretagnen jakso. Lähellä siskon mökkiä käytiin lokakuussa ajelemassa. Siellä Corseulissa Marsin temppeliltä oli tuo juttu. Metsästäjiä oli aseiden kanssa pellolla. Mukana mönkijä ja peräkärri. Villisikoja tai kauriita jahtasivat?

Riitta Tiihonen 07.07.2024 18:33

Kiva päiväkävelykohde Ruotsin puolella, Seskarö, vain noin 30 km Torniosta. Saaressa helppoja eripituisia kävely- ja pyöräilyreittejä ja tosi hyviä piknik-paikkoja meren rannalla. Ihan mukavan näköinen kämppäri hienon uimarannan kupeessa, me kävimme vain päiväsiltään.

Pasi Peippo 12.09.2024 13:20

Karvakuono ulkomailla

Liitetiedostot

20240910_125133.jpg
Pasi Peippo 12.09.2024 13:23

Toinen kuva

Liitetiedostot

20240909_181736.jpg
Riitta Tiihonen 13.09.2024 16:04
Pasi Peippo

Toinen kuva

Jos oikein arvaan, niin karvakuono on tainnut seikkailla Blåvatnetilla Lyngenin niemimaalla.

Pasi Peippo 13.09.2024 17:05

Juu, oikein arvattu.
Aika monen järven vettä tällä reissulla maistellu...

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.