Talvehtiminen etelässä

HÄNNINEN JUKKA 27.11.2013 04:29

Niettä kun on vapaa kuin pääsky lennossa, voi nauttia siitä mitä on saanut aikaan tässä elämässä. Minulla ei ole häivääkään uskonpuutetta siihen missä nyt elän.

Kas kun ihan itse olen nykytilanteeni luonut. Ilman kenekään apuja, ihan itse kehitellyt myyntituotteeni nollatilanteesta lähtien., menestyn hyvin globaaleilla markkinoilla.

Olen eri mieltä siitä fraasista että: kelll onni on se onnin kätkeköön.

Eräänlainen onni minulle ( se jota monet kadehtivat ) on se, ettää voin tehdä työtä myös täällä etelässä asuessani. Työtä se kuitenkin on ja verot ja alvit maksan Suomeen

Minä teen työtä ja maksan verojani Suomeen alvit ja tuloverot.

Se, että olen hiffannut työn, joka liittyy karavaanariharrastukseen, tekee tietty kaiken helpommaksi. Myyn tuotteitani joka paikassa missä satun olemaan.

Siinä se miksi minulle vittuillaan, koska ollaan niin saatanan kateellisia kuin olla voi.

Että paiskoo harmia tavallisen ihmisen kuuppaan, kun yksi nauttii etelän lämmöstä ja siinä sivussa tekee työyä ja ansaitsee riihikuivaa rahhoo ikkäänkuin puoli-ilmatteeksi. No kyllä postimyynnissä menestäkseen sitä todellista duuniakin pitää tehdä

Ai saakeli kun tuntuu ihanalta kun tietää kuinka kateellinen Ahonen ja moni muukin on.. Näetsen Ahonen, jokainen tilaus pitää paketoida ja lähettää. !0 tilausta päivässä tarkoittaa 3-4 tunnin työtä. Joku sanoo mainioksi ajankuluksi, ja sitähän se tietty on..

Ebay on tämän ja jokaisen päivän aurinko 3-5 tuotteen päivämyyntivauhdilla. Sopivvasti 3-4 tunnin päivittäinen askare. Aika ihanteellista eikös vaan, elellä etelän auringossa ja tehdä duunit omaan tahtiin. Miksiköhän sitä dokaamalla pilaisi, vaikka muiden peearojen mielestä niin tekisi,, vai mitä doku muhosen alkku ? Kipeästi kateellinen on vain Ahonen.

KAASINEN PERTTU 27.11.2013 08:35

Kundit hypätkää pituutta! Ei kaikkien tarvitse ajaa kalustojaan pitkin eurooppaa. Tän päivän hesarissa mainos 149e viikko tunisia sousse? On tullut käytyä ja samalla saharassa kameliratsastuksella. Kukin tyylillään?

HIETAVUORI JUHA 27.11.2013 08:47

Kova on menekki niillä " tuotteilla " kun on yö vuoroon joutunut !

MERIKALLIO VELI-PEKKA 27.11.2013 11:19

No nyt alkaa Jukalla mennä niin överiksi tuo touhu, että tässä rauhallinenkin mies hermostuu toden teolla.

Ei kai kukaan selvinpäin aamuyöllä puoli neljän aikaan istu läppärin ääressä, tuo äijän jeesustelu saa jo patologisia piirteitä.

Lässytys inhimillisestä virheestä samaa sarjaa, oikea mies osaa sanoa, että kännissä kuin pelikaani, sattuu mokia.

Ja sitten tuon oman egon ja onnellisuuden ylistys. Seurasin 2011 vierestä yötä päivää kaksi viikkoa sua Jukka ja mitä näin, onnettoman ja katkeroituneen juopon, jolla ei ollut yhtään sosiaalista kontaktia ja piiloutui välillä kahdeksi vuorokaudeksi täysin muusta kämppäriporukasta. Ja nämä nyt aivan pintafaktaa ja jos näistä alat vänkäämään, pistän framille dokumentit.

Tämä kaikki siksi, että näkisit rehellisesti ja avoimesti oman tilasi, lopettaisit satuilun ja seisoisit sitten selvin päin sanojesi takana, humala ei ole lieventävä asianhaara.

Käyttäjän lisäys viestiin 30.11.2013 klo 15:47:40 Tää kaikki sitä Jukka-Veepee -showta, joka on valitettavasti jo päättynyt, sosiaalipornon ystävät voivat tämän kanavan sulkea, jatkoa ei tule.

NYYSSÖNEN KAJ 29.11.2013 12:14

Etu tämmöisessä keskustelussa on se että tänne ei ryntää liikaa Suomalaisia. Käteisen hallitus ei sellaista sietäisi ja määräisi talvehtimisveron jonka tosite veromerkki liimattaisiin otsaan.

Aurinkoa ottamaan tästä nyt!

ANTTILA MARKKU 29.11.2013 18:10

Se hyvä puoli näissä tekstisivuissa on etteivät nämä hälyytä jos joku lähettää textiä.

KEMPPAINEN OLAVI 30.11.2013 16:32

Miksihän nämä kirjoittajat unohtavat alkuperäisen otsikon? Miksi te khänniset puhutte peetä aamuyön tunteina, no syyn tiedämme. Kyllä karavaanarijäsenmaksu saattaa pian unohtua meitiltäkin n. kolmenkymmenen maksuvuoden jälkeen, jos juttunne eivät parane! Tulkaapa tänne jo viilenevän Välimeren veteen rauhoittumaan ja jäähdyttelemään! Eikä tuo viini ja brandyjuoma kohtuullisesti otettuna lompakkoa ja terveyttä rasittane?

Käyttäjän lisäys viestiin 30.11.2013 klo 16:44:15 Täällä Espanjan Fuengirolassa kolmisen vuotta säitä seuranneena olemme paikkaan oikein tyytyväisiä. Portugali ja Kanarian saaret ovat tänäkin vuonna olleet paljon sateisempia kuin Aurinkorannikko. Täällä asuvaa suomalaiyhteisöä ei kannata myöskään väheksyä runsauden harrastusmahdollisuuksien vuoksi.

AHONEN KAI 30.11.2013 17:40

"Kanarian saaret ovat tänäkin vuonna olleet paljon sateisempia kuin Aurinkorannikko."

Miinaan varmaan astuin, mutta kolmen viime talven aikana olen vetelehtinyt Kanarialla yhteensä 12kk, ja kokonaisia sadepäiviä on kertynyt enintään 10 ihan sateen ropinasta havaintoja tehneenä.

Ja kylmää täällä Fugessa on ollut jo kaksi viikkoa, siitä omana havaintona fleece-takki ja pitkät housut vaatetuksenani.

Muuten viihdyn itsekin Fugessa vallan mainiosti, kuukausia täälläkin viettänyt jo vuodesta 99, hauskoja kuppikuntia kylä täynnä ;))

SEPPÄLÄ MARTTI 30.11.2013 18:11

Seitsemän talvea Costa Blancan alueella viettäneenä totean. että ainakin itselläni ja keittiöhenkilökunnalla kolottavat nivelet ja " lihakset" voivat siellä huomattavasti paremmin, kun täällä kotimaan kaamoksessa!

KUJANPÄÄ MARKKU 30.11.2013 18:35

Suomessa kaikki talvet viettäneenä voin todeta, että on pukeutumiskymysys, samoin kuin missä tahansa euroopassa talvella. No joo, missä tahansa en oo talvella ollu.

LAUKKANEN MAURI 30.11.2013 20:12

Tuosta nivelten kolotuksesta,meillä täällä Suomessa siitä hoidetaan ns,kylmähoidolla. Avantouinti tai lumessa pyöriskely on hyvää hoitoa!. On myö niitä pakkashuoneita,mutta taitaa maksaa paljon.

AHONEN KAI 30.11.2013 20:16

Tuolla etelässä kolotuksista pääsee, kun ottaa pullon kylmää kaasuvinkkua evääksi ja hinaa hanurinsa paseolle bongaamaan latinoperseitä, arskanpaisteessa

NYYSSÖNEN KAJ 30.11.2013 20:34

"Suomessa kaikki talvet viettäneenä voin todeta, että on pukeutumiskymysys, "

NASAn kuukävely puku varmaan on ihan tasalämpöinen mutta helsingin Stockmannilla ehkä hiukan hilpyttä aiheuttava, mutta sopii keittiön tiskaaja mestarin varustukseksi mitä parhainten.

KOJONkaj

KUJANPÄÄ MARKKU 30.11.2013 20:57

Mä luulisin latinoperseitä bongatessa kolotuksien käyvän enemmänkin sietämättömiksi. Perästähän se riippuu.

AHONEN KAI 30.11.2013 21:15

Siinä arskanpaisteessa shortsikeleissä kaasuvinkkua napostellessa, vomeronasaalielimellä vienoa kopuliinin tuoksua aistiessa ja visuaalisti tarkkailemalla unohtunee kolotukset, ja muutkin vitutukset ;)

Aamulla kun on vielä muistanut katsella kelikameroita suomesta, voi todeta tosiasian: Räntäsade ei rusketa ;)

Tuon ylläolevan kirjoittaminenkin sai hymyn huulille, eikun etelään ;)

KUJANPÄÄ MARKKU 30.11.2013 21:52

Älä yllytä. Musta ei tiedä. Järkkäisikkö pöyän koreeksi latinopyrstöillä, jos vaikka viikkoo aikasemmin ilmotan?

AHONEN KAI 30.11.2013 22:57

Toki toki

POHTO MARTTI 01.12.2013 14:22

Uskaltaakohan täällä vastata tuhon alkuperäisen kysymykseen ollenkaan.

Kun aiheen aloittaja kyseli tuosta etelän talvehtimisesta niin suosittelen lämpöisesti että sinne vain...itse olin kevällää 2 kk fuengirolassa ja mukavaa oli.. Toteuta haaveesi ja lähde matkaan, sillä sinulla on vain asiasta voitettavaa, niin kauan kun vointia ja €roja riittää niin nauti elämästä.. Niin ja tuolla fugessa missä minä olin, niin pärjää kyllä kohtuu hyvin suomenkielellä ja siellä on muitakin talvehtijoita. Keskimäärin ruoka on kolmanneksen edullisempaa kun täällä Suomessa mikäli itse tekee ateriansa,asuminen hyvin hoidetulla kämppärillä jossa itse asuin (siivosivat 3 krt päivässä huoltotilat,wc,suihkut) maksoi sähköineen wlaneineen n.350€ kk..

Ja kun sinne etelään pääset, niin sieltä voit tehdä pistoja sitten vaikka "etelämmäksi" vaikka portugaliin olisko 450km matkaa... Itse matkustin yksin, (mennessä oli kyllä toinen autovetomiehenä,) käytimme cämppäreitä.. tullessa stelplazeja ja ihan ongelmitta tulin takaisin yksin.

Suosittelen lämpöisesti,varoituksen sana tietysti tähän loppuun, sinne voi menettää sydämmensä..

PATOJA PEKKA 01.12.2013 23:43

Lars Varstala (keskustelun avaaja):

"Tahdon juuri eläkeiän saavuttaneena neuvoja etelän talvioleskelusta. Onko etelä Porttugaali vai etelä Espania parempi sääolosuhteet ja hintataso huomioon ottaen? Olen kiitollinen hyvistä neuvoista ja huomionarvoisitsta muista seikoista."

Kuten huomaat, ei tartte etelään asti mennä talveksi kuuntelemaan joidenkin kilpavittuiluja toisilleen, netti ja tämä otsikkoasiasta poukkoileva riitelypalsta toimii ihan yhtä hyvin Suomestakin luettuna.... Tällaista yhteenkuuluvaisuuden ja leppoisan rinnakkaiselon ilmapiiriä täällä talvehtijat vaan keskenään ylläpitävät... ja se jos mikä on ihan kivaa,,,,

Karavaanari - kaikkien kaveri - oli se minustakin kuvottava ohjelmasarja!

AHONEN KAI 02.12.2013 01:10

Jokatalvista on myöskin tuo kahteen tai kolmeen kuppikuntaan jakautuva Fugen kämppäri, kuin myös tuparutujen piirit pienet hyörii tässä kylällä :)

Tässä Feria-alueen yhteisössäkin poliiseja piisaa, perinteisesti hollantilaiset ja englantilaiset huru-ukot.

Leppoisaa ja kylmää täällä +9, tuolla 6-70 kilsaa pohjoisempana portugalissa näyttäis olevan +7

On aika lähteä lämpimään ;)

JANHONEN MATTI 02.12.2013 09:18

Tulee noita lyöntivirheitä näköjään Kaillekin Oli vaihtunut viimeisessa lausessa e kirjaimeksi ä.

NORDSTRÖM SEPPO 02.12.2013 11:00

Pekka

Samaa mieltä kanssasi. Muutamat itseään älyllisen nokkelina pitävät narsistit pyrkivät terrorisoimaan kaiken asiallisemmankin keskustelun. Miksi tosiaan olla etelässä jos ei ole muuta virikettä kuin roikkua netissä ympärivuorokauden, voihan sen tehdä kotoakin käsin.

Lars Varstalalle

Kyllä etelässäkin kannattaa aikaa viettää. Jos et varsinaisia helteitä kaipaa niin virikkeellisesti aikaa voi viettää myös Puolan Krakovassa tai Kroatiassa. Ja Italiakin on kohtuumatkan päässä. Paikallista elämää seuraamalla saa mielestäni paremman kuvan maasta kuin pienissä sisäänlämpiävissä kuppikunnissa pyörimällä.

Kieliongelmiakaan ei kannata liikaa suurennella. Kyllä ihmisten kanssa aina pärjää. Ei Euroopassakaan kaikkialla kieliosaaminen niin ihmeellistä ole. Mutta hyvällä tahdolla puolin ja toisin asiat yleensä hoituu.

Ehkä kaikkein tärkeintä on matkailussa aina paikallisten kunnioittaminen ja arvostaminen. Rohkeasti matkaan niin pitkään kun meiltä vielä jalka nousee.

NYYSSÖNEN KAJ 02.12.2013 13:25

Annanpa vertailutietoa kahden kaupungin lentokenttien säästä.

Faro <======== > Malaga

Taulukot Max- Min- lämpotilat ja Aurinkotunnit sekä sademäärät ja sadepäivät ovat ajalta 8.9.2013 - 1.12.2013

Alimmainen taulukko kuukausikeskiarvot per kuukausi lämptiloissa se on 41 vuoden keskiarvot kuukautiset aurinkotunnit on kerätty 4 vuoden ajalta.

Vaikka näyttäisi siltä että Malagassa on 1 - 2 astetta lämpösempi en kyllä lähde siltikään Olhäosta Malagaan. Kukin meistä olkoon siellä missä parhaiten viihtyy.

JANHONEN MATTI 02.12.2013 15:08

Kiitos Kaj hyvin kuvaavasta taulukosta.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 02.12.2013 15:14

Piruiletko sä Matti.

Olenpa nähnyt hivenen selkeämpääkin grafiikkaa, en vain muista missä..........

HALINEN HARRI 02.12.2013 15:17

Minultakin kiitos! Riittäisikö energiasi kaivamaan vastaavat tiedot myös tammi- ja helmikuulta.

Käyttäjän lisäys viestiin 2.12.2013 klo 15:19:30 V-P, olisit suurentanut kuvan. ????

JANHONEN MATTI 02.12.2013 15:32

En piruile. Taulukot suurenee hiirellä klikkaamalla tai zoomaamalla ruutua. Taulukon arvot on päiväkohtaisia eli hyvin tarkkoja.

Jokaisen on helppo tehdä vastaavat taulukot omalle konelleen alla olevissa linkeistä. Kaj on vain osannut asetella taulukot rinnakkain vertailun helpottamiseksi Itse en tältä istumalta osaisi.

FARO http://www.weatheronline.co.uk/weather/maps?WEEK=08&MM=11&YY=2009&WMO=08554&LANG=en&ART=MAX&CONT=euro&R=0&NOREGION=1&LEVEL=150®ION=0005&LAND=PO

MALAGA http://www.weatheronline.co.uk/weather/maps/city?LANG=en&CEL=C&SI=mph&MAPS=over&CONT=euro&LAND=SP®ION=0005&WMO=08482&UP=0&R=0&LEVEL=150&NOREGION=1

HALINEN HARRI 02.12.2013 16:04

Ehkä minä osaisin, jos saisi itsestään irti. Kaj:lla tuntuu olevan homma jo näpeissä. Minä olen tottunut käyttämään näissä sääasioissa wundergroundia. En osaa arvioida mikä on näissä sääasioissa paras, mutta tottumus... Ehkä se sivusto joka ennustaa ja myös hoitaa jatkuvasti kaunista ja lämmintä säätä.

HAAPANEN TIMO 02.12.2013 16:09

Kaijtsu on laittanut Malagan hieman eri mittakaavassa jotta se näyttäisi kylmemmältä:)) Lämpimin kohtakin menee Malagassa n.29° ja Farossa n. 28° vaikka käyrässä äkkiä katsoen se onkin toisinpäin.

Kaksitoista kuukautta sieltä kyllä löytyy.

Camping Vinarosissa oli murtauduttu autoon pari viikkoa sitten. Tällä kertaa matkustamon ovesta, yleensähän on käytetty ohjaamon ovea.

Saalis oli tietokone ja kamera, isäntäväen herätessä varas oli irroittamassa peruutuskameran näyttöä.

Lisälukitukset oli kyydissä, mutta koska kämppärillä oltiin ,niin asentamatta.

Kolme suomalaista matkaajaa vierekkäisillä paikoilla, murto n. klo 5 aamulla.

@timppa

SILMUNEN HANNU 02.12.2013 17:01

Tiedätkö Timppa missä tietsikka ja kamera olivat, pöydällä, tuulilasilla, penkillä vai kaapissa? Mietityttää se, että ehtiikö voro kaappiin asti, uskaltaako kolistella niin paljon?

t.Kaarina

HAAPANEN TIMO 02.12.2013 17:12

Kääntöpenkkinen auto, tietsikka pöydällä, kamerasta en tiedä. Hiljaa osasi olla, rouva heräsi varjojen liikkeeseen.

Näköjään auto on ketjutettava ja matkustamon ovikin varmistettava kämppäreilläkin. Joku uteliaan näköinen koirantaluttaja oli alkuillasta siellä kävellyt. Saattoi tietty olla ihka oikea koirantaluttajakin.

Kämppärin omistaja kertoi alueen aitojen olevan jonkinlaisessa elektronisessa valvonnassa öisin, eikä hälytystä ollut tullut.

@timppa

HAARAKANGAS ALLAN 02.12.2013 19:05

Takavuosina Vinarosin kämppärin takaosasta oli alati avoin kulkuväylä, joka suuntautui paikallisen asujamiston suuntaan.......

Allu vaari

HÄMÄLÄINEN MARKKU 02.12.2013 19:49

Timppa eikö teitä kaasutettukaan, niin kuin muita varkauksen kohteeksi joutuneita?

HAAPANEN TIMO 02.12.2013 19:57

No enhän minä siellä ollut. Enkä edes tunne uhreja, mutta tunnen ne kaksi muuta vaanaripariskuntaa jotka siinä ryöstettyjen kanssa päivän ja yön olivat.

@timppa

AHJOS TIMO 02.12.2013 20:37

Kaikkien ovien murtovarmasta lukitsemisesta nukkumaan mennessä seuraa samalla, että mahdollisten auttajien on vaikea pelastaa autosta ketään, jos siihen sattuisi olemaan tarvetta syystä tai toisesta.

SILMUNEN HANNU 02.12.2013 22:01

Pääseehän siihen autoon parissa sekunnissa sisään ikkunan rikkomalla, ja siihen, että vetää kalikan pois matkustamon ovesta, ei sekuntia kauempaa mene.

t.Kaarina

MERIKALLIO VELI-PEKKA 03.12.2013 09:37

MattiJ, minä vaan tuosta vertailun selkeydestä, tokihan jo zoomata osaan ja +merkin tunnen.

Olen vain sitä mieltä, että kun vertailuja tehdään, niin käppyröiden tulee sijaita samassa koordinaatistossa, silloin ne ovat luettavissa. Johan tuo Timppa osoitti, miten ne voi esittää tavoitehakuisesti.. Ja ehkä ne olisivat kaikkein luettavampia analogisina aikasarjoina.

VARSTALA LARS 03.12.2013 09:53

Keskusteluketjun aloittaneena kiitän osallistujia. Tietoa on tullut vaikkakin keskustelu välillä suistui raiteiltaan. Turun messut tulee varmaan käytyä tammikuussa ja pitkä, kylmä, pimeä talvi saa olla suunniteluaika ensi syksyn ja talven matkaa varten. Toivottavasti Hartolastakin saa osakseen lisätietoa kokemuksen omaavilta. Nähtäväksi jää jos vaimo sitten raskii jättää lapsenlapsia joiksikin kuukausiksi. Toistaiseksi mieli on odottavainen ja haaveilemme tulevien vuosien nautinnoista etelässä loikotellen ja sikäläiseen kulttuuriin ja elämään tutustuen. Sääli vain että Kreikkan saaristo tietojeni mukaan on niin mahdoton matkailuautokohde talvisin. Siellä olisi muuten varmaan loistava olla. t. Lasse

JANHONEN MATTI 03.12.2013 10:23

Mikä siinä nyt niin mättää. Selvää luettavaahan tuo on. Tokihan nuo arvot voi syöttää excel-taulukkoon ja piirrättää niistä jos jonninlaisia käppyröitä tai pilareita jossa näkyy vuorokaustasolla millaisia eri mittaupisteiden erot päiväkohtaisesti ovat olleet. Eihän se vaadi kun 730 arvon (päiväkohtainen max ja min) syötämisen taulukkoon ja se on siinä. Voi laittaa vielä päiväkohtaiset arvotkin (asteet) näkyviin niin näkee tarkasti eron. Tämän minäkin osaan tehdä ja hyvin. Mutta entäs sitte? Mitä väliä sillä on missä koossa taulukko esitetään jos joitakin päiviä haluaa verrata jos taulikon aika-akselilla on aika päivän tarkkuudella ja pystyakselilla lämpötila asteen tarkkuudella (max ja min) Ei se lämpötilan arvo siitä miksikään muutu skaalattaan sitä taulukkoa miten tahansa.

Toisekseen Toistan sen minkä olen sanonut ennekin; Vuoden ei ole sään suhteen veljeksiä. Se mikä säässä on tapahtunut tänä tai viime vuonna ei takuuvarmasti toistu enää koskaan juuri samanlaisena ja vielä vähemmän kun kahdesta eri paikasta kysymys.

HALINEN HARRI 03.12.2013 11:21

Tarvitaanko kaikkia otsikoita? Kaikki asiathan voi kirjoittaa aloittajan otsikosta huolimatta samaan pötköön. Myöskin ne jotka eivät edes sivua otsikkoa, tässä sarjassa kylläkin edes jotenkin mutta hakusanoilla on vaikea löytää asioita. Tämä siis ensimmäinen otsikosta poikkeava, mutta olisiko toinen etelän teema ansainnut uuden otsikon?

MERIKALLIO VELI-PEKKA 03.12.2013 11:32

Äläs nyt Matti hermostu, ei tässä mikään mätä, esitin vain kainon oman mielipiteeni, käykö näin?

Jos nuo Malagan ja Faron lämpötilat esitettäisiin samassa koordinaatistossa eri väreillä, saisi siitä selkeämmän kuvan kuin tihrustamalla niitä rinnakkain. Tämän harhaluulon olen saanut yliopistokoulutukseni graduohjauksessa ja korostan, tämä vain oma vaatimaton mielipiteeni ja preferenssini lukea graafisia käppyröitä.

NYYSSÖNEN KAJ 03.12.2013 11:58

Ihan niinkuin Matta sanoi vuodet eivät ole toistensa veliä tai sisaria. Kaivoin Picasawebin albumista sääkuvan vuodelta 2011 jossa vertaan helmikuuta 2010 ja 2011 seka rinnalla viellä Malaga 2011. Tuolloin Faro oli hieman lämpöisempi. Tilatollisesti Malaga on vähän lämpimämpi (41 vuoden keskiarvo per kuukausi) kuin Faro ero on niin pieni että järjestys vaihtelee. Skalaus ei ole minun valitsema vaan WeatherOnline skaalaa ne automaattisesti pienimmän ja suurimman lukuarvon mukaan.

tässä nyt se taulukko https://picasaweb.google.com/108494370080971186320/Portugal1011Kevat#5746158192864123602

Luotettavin Min / Max ennuste on seuraavan "Climate" taulukosta jossa kuukauden keskimääräinen Max/Min arvo on laskettu yli 1250 päiväna Max/Min arvosta eli 41 vuoden ajalta. Montako päivää sisältyy kuhunkin kuukauteen löytyy graafin alta kun klikkaa "Data availability" nappia. Tässä keskustelussa liitteenä olevassa kuvassa alinna on Faron ja Malagan Climate taulukot. http://www.weatheronline.co.uk/weather/maps/city?LANG=en&CEL=C&SI=mph&MAPS=over&CONT=euro&LAND=PO®ION=0005&WMO=08554&UP=0&R=0&LEVEL=160&NOREGION=1

JANHONEN MATTI 03.12.2013 15:32

Minun elämän kiertokoulussa graduista ei puhuttu mitään.

HYTÖNEN RAIMO 03.12.2013 16:26

Siellä kannattaa ainakin pitää kännykästään kiinni - siis espanjoolassa - saattaa muuten tulla hintoihinsa (tulee perässä kymppitonnin lasku).

Tuolla asiasta enemmän www.tietokone.fi

VARSTALA LARS 05.12.2013 20:46

Tahtoisin vielä tietää jos kämppärien puista tippuu pihkaa tai tai jotain muuta joka voi aiheuttaa harmia. Mitä puita ja/tai puskia kannattaa siinä tapauksessa välttää pysäköidessä pitemmän tai lyhyemmän ajan?

AHONEN KAI 05.12.2013 21:29

Pinjamettässä ei kannata keväällä aikaansa viettää, puista putoilee, ja niiden läheisyydessä on caterpillareita, myrkyllisiä nuo öttiäiset."männynkulkuekehrääjä" tjsp. suomeksi.

Käyttäjän lisäys viestiin 5.12.2013 klo 21:32:21 (Thaumetopoea pityocampa) Eestiksi

LAUKKANEN MAURI 06.12.2013 15:47

Tuossa mallia kuinka sitä itsenäisyyspäivää vietetään Suomessa; http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=itsen%C3%A4isyysmaraton&source=web&cd=4&ved=0CDUQtwIwAw&url=http%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3DXHkEx6BibHM&ei=ec2hUtnFD8LayQOt8YCQCQ&usg=AFQjCNEv09X05htv5zlXz_DwCjPTby-bpg

TOIVONEN MARTTI 06.12.2013 17:38

Minä taas vietin tämän vuoden Espanjan kansallispäivää (6. joulukuuta) tekemällä pyörälenkin Benidorm - La Nucia - Altea - Benidorm. Mukava tapa sekin. mot

AHONEN KAI 06.12.2013 17:49

Psssst, Perustuslain päivää, Día de la Constitución, kansallispäivä Día de la Hispanidad, oli 12 lokakuuta.

TOIVONEN MARTTI 06.12.2013 18:31

Kiitos oikaisusta! mot

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.