Alsace, Garda, Toscana, Piemonte, Burgundi, Mosel matkakertomusta kevät 2024

Petri Pulli 09.05.2024 16:34

Hei

Kirjoittelen vähän Italian matkastamme keväällä 2024.

Lähdimme (eläkeläispariskunta 60+) Oulun seudulta pääsäisen aikaan Jyväskylän kautta ensin Turkuun Kaarinan Best Caravan matkaparkkiin. Kalustoina meillä on Dethleffs puoli-integroitu 7.50m pitkä 130 hp Citroen-alustalla max 3500 kg kokonaispaino, markiisi, pyöräteline, 2 polkupyörää, ilmastointi, kaksi 11kg suomipulloa, 220v keittolevy, 2 aurinkotuolia, kokoontaittuva ulkopöytä, 2 WC kasettia, pyykinkuivausteline ja autonpesuharja jatkovarrella. Tarkoituksella olimme karsineet varusteita painon säästämiseksi. Meillä ei ollut mukana mm. etukatoksen mattoa, grilliä eikä työkaluja.

Seuraavana aamuna päivälautalla Naantalista Kapellskäriin ja sieltä piti edelleen olla lautta Malmöstä Travemundeen, mutta lumimyräkän vuoksi emme ehtineet aamulautalle ja jouduimme ostamaan uudet lauttaliput Helsingborg-gör ja Rödby-Puttgarten. Saimme myöhemmin matkavakuutuksesta kautta korvauksen lauttalipuista. Saksassa ajoimme lauttarannasta parisataa kilometriä ja yövyimme huoltoaseman rekkaparkissa rekkojen välissä. Seuravana päivänä ajoimme Ranskan puolelle Ribeuvilleen Pierre Coubertin-kämppärille, mutta se oli jo mennyt kiinni klo 19 ja jäimme sen eteen kadun varteen odottamaan aamua. Saimme luvan käyttää kämppärin suihkuja ja WCtä. Aamulla saimme lisäohjeet odottaa klo 11 aikoihin ja sitten tulla valitsemaan itselle mieluinen pitsi vapautuneista. Saimme hyvän aurinkoisen pitsin urheilukentän vierestä. Olimme Ribeauvillessa yhteensä 10 päivää. Kämppäri on siisti, kohtuu hyvin varusteltu ja lähellä kylän keskustaa (1,5 km) hyvin edullinen, päivähinnaksi tuli noin 19 eur. Kämppärillä oli paljon tanskalaisia, saksalaisia ja sveitsiläisiä. Ribeuville on Alsacen viinialuetta, erityisesti valkoviinit ovat laadukkaita. Ruoka on kolmanneksen halvempaa kuin Suomessa ja todella korkealaatuista. Ostimme päivittäisostokset Leclercin modernista supermarketista, joka on kävelymatkan päässä (1 km). Kylillä kävimme syömässä vain kerran keskustan kävelykadun ravintolassa. Ruoka on varsin raskasta, viinit hyviä, suht. edullista oli syödä. Polkupyörillä kävimme ajelemassa useina päivinä lähikylissä, Bergheim, Saint-Hippololyte, Ostheim, Riquewihr, Hunawihr. Seutu on osin mäkistä, joten hiki tulee nousuissa, jos ei ole sähköpyörät. Ilmat oli vaihtelevat. Mukaan sisältyi kolme päivää 24-26 hellettä, pari täysin sadepäivää 12-15C ja loput siltä väliltä. Ribeauvillessa olemme olleet useita kertoja aikaisemmin ja kämppäriä voin suositella laatu-hintasuhteella, jos vaan säätiedotus lupaa hyviä ilmoja.

Petri Pulli 09.05.2024 16:44

Kuvassa näkyy kattohaikaran lähes jokailtainen vierailu kämppärillä. Toisessa kuvassa näkyy erikoinen pitsa-auto joka myi illalla pitsoja kyläkeskuksen ulkopuolella aukiolla lähellä kämppäriä (emme kokeilleet). Kolmannessa kuvassa näkyy kylän puistoalueiden kukkaloistoa.

Petteri Haverinen 09.05.2024 17:00

Etuteltan matto ei kyllä paljoa paina ja estää hiekan tms kantautumisen sisälle.. kyllä meillä grilli kulkee mukana, sillä kokkailu ulkona on kiva osa reissua… rekkaparkit me jätämme väliin…
Ranska on kyllä kiva paikka, olimme Lyonin pohjoispuolella viinialueella pikkukylissä ja sinne kyllä palaamme… löytyi jopa merikonttiin tehty sauna suihku höyrysauna yhdistelmä poreammeen kera…

Petri Pulli 09.05.2024 17:05

Kuvassa näkyy kattohaikaran lähes jokailtainen vierailu kämppärillä. Toisessa kuvassa näkyy erikoinen pitsa-auto joka myi illalla pitsoja kyläkeskuksen ulkopuolella aukiolla lähellä kämppäriä (emme kokeilleet). Kolmannessa kuvassa näkyy kylän puistoalueiden kukkaloistoa.

Petri Pulli 09.05.2024 17:41

Seuraavaksi siirryimme Garda-järvelle San Felicen idyllisen pikkukylän luksuskämppäriin nimeltä Camping Fornella. Olemme olleet siellä kymmeniä kertoja jo aiemmin ja olemme tykänneet siitä kovasti. Paikka hyväksyy ACSI ja CKE kortit sesongin ulkopuolella ja meille päivähinnaksi tuli CKE-korttialennuksella 28,50 eur sisältäen pitsin ja sähkön, vedet kantamalla. Sesonkiaikaan Fornella on aika kallis (40-50 eur riippuen paikan koosta, sulakkeesta, vesiliittymistä), mutta silloinkin mielestämme hintansa väärtti. Leirintäalueella on mm. oma ranta, 2 uima-allasta, ravintoja, kauppa, kylpylä, kuntosali ja mahdollisuus jättää asuntovaunu tai auto säilytykseen. Olimme Gardalla yhteensä 19 vuorokautta.

Gardalla kävimme polkupyörillä läheisessä Salón pikkukaupungissa ja Monica del Gardan lähikylässä. Näissä kävimme ruokaostoksilla Italmark- ja Conad -supermarketeissa. Salóssa kävimme fantastisen kauniilla rantakadulla ja söimme kevyesti päiväsaikaan mm. erinomaisia foca-pitsoja. Sirmionessa Garda-järven eteläpäässä kävimme laivalla päiväreissun ja söimme siellä ravintolassa meribassia (branzino). Iltaisin laitoimme ruuan pitsillä markiisin alla paistamalla sähkölevyllä pannulla tai sitten auton keittiössä. Kämppärin lähellä on paikallisen oliivi-ja viinituotanto-osuuskunnan myymälä, josta ostimme oliiviöljyä, juustoja, viinejä ja grappaa kotiintuliaisiksi. Erityisesti grappa on erinomaista barrigatoa, eli keltaista tammetettua grappaa, 28 eur 0,5 l.

Petri Pulli 09.05.2024 18:13

Fornellassa oli järvinäköala aurinkoisella tontilla ja omalla viiniköynnöksellä varustettu tontin raja-aita. Auto mahtui juuri ja juuri pitsille kun polkupyörät olivat telineessä. Tontti oli hieman kalteva, joten jouduimme käyttämään kiiloja takarenkaiden alla. Foca-pitsa on pannupitsa (7,50 eur), johon ihastuimme Salón rantaravintolassa. Juomana Valpolicella Ripassoa (5 eur lasi). Markiisin alla sähkölevyllä ja paistinpannulla paistettuja erinomaisia karitsan kyljyksiä, (n. 7 eur ostettu Salón lihakaupasta, Macelleria Gastronomica). Juomana (ei kuvassa) ryhdikäs paikallinen Le Chiusure Campei-punaviini n. 15 eur pullo.

Petri Pulli 09.05.2024 18:20

Foca-pitsa ja karitsan kyljykset kuvat uusiksi.

Petri Pulli 09.05.2024 18:49

Gardalta siirryimme Toscanan Firenzeen Camping Village Panoramico Fiesole. Olemme olleet kyseisellä kämppärillä kerran aikaisemmin ja ihastuimme silloin kun saimme silloin pitsin jolla oli suora näköala Firenzen laaksoon sisätäen mm kuuluisan kirkon Duomon.

Tällä kertaa meillä oli huonoa tuuria. Ensin meillä meni autosta akku pimeäksi lähtiessämme Gardalta aamulla ja saimme auton liikkeelle leirinta-alueelta apukaapeleilla. Uuden akun vaihtamiseksi jouduimme käymään neljässä Citroen-huollossa ennen kuin saimme akun vaihdatettua Firenzessä (300 eur töineen). Ehdimme Fiesoliin vasta n klo 18 ja siinähän kävi niin ettemme saaneetkaan enää näköalapaikkaa vaikka meillä oli ennakkovaraus. Valitimme asiasta muttei se auttanut. Muutenkin respan palvelu oli palveluhalutonta. Aivan eri henki kuin mitä oli edellisissä paikoissa. Sen vuoksi olimme kämppärillä vain kaksi yötä suunnitellun viikon sijasta. Käytimme yhden päivän Firenzen kaupungissa lounastamalla hintavassa laaturavintolassa Piazza della Signoria-aukiolla (pitsa, pinaattiravioli, parmesani, kermakastikkeella, 0.375 Banfi Chianti, caffe latte, capuzzino, grappa barricato, yht 98 eur). Palatessamme kävimme pyörähtämässä Fiesolen perinneravintolassa Vinandro Vino e Desco Molle, jossa kahvi, tee ja grappa oli 8.20 eur. Olisimme ottaneet ruokaakin mutta olimme niin aikaisessa ettei keittiö ollut vielä auki (aukeaa italialaiseen tyyliin vasta klo 19 illalla).

Petri Pulli 09.05.2024 19:12

Firenzestä lähdimme etuajassa. Seuraava varaus meillä oli San Gimignanon Camping Boschette del Piemma mutta vasta viiden päivän päästä. Optimisteina ajelimme sinne ja ehdotimme varauksen blokkisiirtoa viidellä päivällä muttei se onnistunut, koska alue oli jop täynnä. Ko paikka on meille vanha tuttu ja leirintäalueen manageri muisti meidät. Hän soitti Sienaan kollegalleen ja järjesti meille varauksen Sienan Colleverde kämppärille. Siena on noin 25 km etelään San Gimignanosta.

Sienassakin leirintäalue oli aivan täpötäynnä mutta meitä odotti siellä merkattu paikka. Paikka oli kauimmaisia respasta. Olimme tosi onnellisia että pääsimme sinne.

Täälläkin meillä oli huonoa tuuria sillä vaimolla oli ongelmia toisen silmänsä kanssa ja puhelinkeskustelu matkavakuutusyhtiön asiakaspalvelun kanssa johdatti meidät käymään Siennassa silmälääkärissä. Onni onnettomuudessa oli että vakuutusyhtiön suosittama Sienan kaupungin sairaala oli vain puolentoista kilometrin päässä kämppäriltä, joten pääsimme sinne kävellen. Käynti silmälääkärillä mennen sisään sairaalan yhteispäivystyksen ensiapupuolelta aikaa varaamatta kesti noin kolme tuntia. Lasku tulee perässä postissa. Koko homma siis tapahtui siis Italian julkisen terveydenhuollon kautta. Vaikuttaa toimivan jopa paremmin kuin Suomessa.

Petri Pulli 09.05.2024 20:31

Sienassa antautui matkustamon oven hyttysverho. Alimmainen naru oli kulutuksesta katkennut ja oven verkko alkoi repsottamaan miten sattuu eikä ovi pysynyt kiinni yläreunasta. Netistä ei juuri apua löytynyt. Täällä karavaanaripalstallakin löytyi vain yksi viestiketju jossa joku oli korjauttanut liikkeessä ko naruvian. Facebookista löytyi yksi ketju kolmella kuvalla, jossa joku oli irroittanut koko kasetin, purkanut ja uusinut kaikki narut. Aikani naruja tutkittuani keksin että alimman katkenneen narun pystyi sitomaan ja kiristämään saranapuolelta jolloin verho toimi kutakuinkin oikein mutta vain kolmella neljästä ohjainnarusta. Sain näin verhon korjattua väliaikaisesti siististi. Täytyy korjauttaa verho kunnoilla seuraavassa huollossa.

Toinen jo aiemmin matkalla tekemäni tilapäinen korjaus liittyy makuuhuoneen kaapiston ledinauhan liitinvikaan, jonka vuoksi osa makuuhuonetta kiertävästä ledinauhasta ajoittain oli pimeänä, vilkkui jai värisi tai sitten toimi oikein. Tätä liitinvikaa oli moneen kertaan korjautettu huoltojen yhteydessä muttei saatu kuntoon. Vaimolla jo paloi käämit ledinauhan toimimattomuuden kanssa. Yhtenä iltana vaimoni motivoimana aukaisin ledisegmenttien välisen liittimen vetämällä virkkuukoukulla liittimen irti kaappien välistä tosi hankalassa ja kapeassa välikössä. Sain lukuisten yritysten jälkeen työnnettyä liittimen takaisin virkkuukoukun ja pienen ruuvimeisselin avulla ja liitin alkoikin pelaamaan oikein. Sen jälkeen ledinauha on toiminut oikein.

Petri Pulli 09.05.2024 20:57

Jo matkan alkaessa huomasimme että autossa oleva Thetfordin jääkaappi ei toimi auton käydessä omalla sähköllä niin kuin pitäisi vaan siirtyy kaasulle. Tutkin EBLn sulakkeet kuskin penkin alla ja ne oli kaikki ehjiä. Enempää en osannut asialle tehdä ja lykkään korjauksen seuraavaan huoltoon.

Firenzen kämppärillä ja vielä enemmän Sienan kämppärillä on esiintynyt 220V-sähköltä kaasulle siirtymää ja takaisin. Ilmeisesti johtuu alijännitteestä sähköliittymässä. Kaasua on mennyt suunniteltua enemmän. Ensimmäinen pullo on melkein lopussa kun matkasta on vähän oli puolet takana. Toinen täysi pullo on vielä reservissä. Toivottavasti kaasu riittää. Kuukausi on vielä matkasta jäljellä nyt tätä kirjoittaessa.

Petri Pulli 10.05.2024 09:33

Polttoineen kulutus Oulun seudulta Firenzeen ajomatkalla keskimäärin 8.1 litraa dieseliä sadalle kilometrille auton omalla ajotietokoneella mitattuna. Autoissa on Continentalin kitkarenkaat alla. Ne ovat miellyttävän hiljaiset mutta eivät aivan niin vakaat ajettavat kaarteissa kuin saman merkin kesärenkaat, ilmeisesti kumia on paksummin. Harmaavedet lasketaan pois kämppärisltä lähdettäesssä ja tuorevesitakissa noin 20 litraa. Juomavettä 10 litraa kahdessa 5l pääläreissä. Lisäksi aina pidetään 6x1.5 l hapollista kivennäisvettä. Painonjakauman vuoksi jumavedet ovat takakselin etupuolella suihkun ja WCn lattialla. Meillä on mukana kaksi WC-kasettia, jotta ei pääse koskaan käymään niin että kasetti täyttyisi yli. Tämähän voisi sattua jos ei pääse millekkään kämppärille pitkän ajopäivän jäälkeen. Varakasettai käytän myös harmaaveden kuskaamiseen, jos autoa ei pääse kämppärillä käyttämään harmaaveden tyhjennyskaivolla.

Koko matka ajettu rekkojen vauhtia ja rekkaputkessa. Rekkojen vauhti on keskimäärin noin 93-94 km/h tämän auton mittarilla.Vältetty henkilöautojen perässä ajoa koska ne saattavat jarruttaa yllättäen ja voimakkaasti liittymien kohdalla. Olen todennut että kaikkein helpointa ja turvallisinta on ajaa rekkaputkessa ja sinä jaksaa myös ajaa pitkiä ajomatkoja.

Meillä siirtymien ajomatkat ovat tyypillisesti 600 - 800 km päivässä. Käytämme suorimpia reittejä ja tarvittaessa myös maksullisia moottoriteitä. Ajmme mahdollisimman paljon Saksan kautta, koska siellä on moottoritiet ilmaiset. Alpit ylitimme Sveitsin Gotthardin tunnelin kautta. Navigointi Google mapsillä.

Sveitsin navigoinnin osalta tuli yllättäen 3 euron lasku mobiilidatan käytöstä. Vaimon puhelimessa liittymässä 42 G mobiilidataa kuukaudessa, itsellä vain 17G, molemmat Elisan liittymiä.

Petri Pulli 10.05.2024 10:42

Matkailuautomme Dethleffs hankittiin uutena ensimmäisenä koronavuotena 2020. Sitä ennen meillä on ollut asuntovaunuja vuodesta 1988 alkaen. Mittarissa on tätä kirjoittaessa hieman yli 60 tkm. Auto on säännöllisesti huollettu samassa liikkeessä Oulun seudulla. Autossa on ollut vikoja, jotka on kaikki saatu korjautettua, alkuvaiheessa takuuseen ja myöhemmin itse maksaen. Tässä listausta korjatuista vioista

Hupiakku antautui n. 3000 km kohdalla. Meni takuuseen. Syy jäi tässä vaiheessa epäselväksi, mutta selkisi myöhemmin.
. Moottorin öljyvuoto n. 10 tkm kohdalla, syynä oli vuotava öljypaineanturin tiiviste. Jouduttiin käyttämään Karavaanarin tiepalvelua, että saatiin lisää öljyä.
Hupiakku tyhjeni talvella yllättäen n. 15000 kohdalla vaikka auto oli 220v-verkossa. Syy ei selvinnyt heti vaan vasta myöhemmin.
WC-pöntön huuhtelu on korjattu 25000 km kohdalla, muttei vieläkään huuhtele kunnolla pöntön yläosaa. Enemmän ominaisuus kuin vika Thetfordin pöntössä. Sen vuoksi huuhtelemme altaan paperimukilla vesihanasta nykyään, niin pysyy paremmin hajuttomana.
Addblue-toimintavika iski tienpäällä n. 30000 km kohdalla ja sytytti varoitusvalon. Pystyi vielä ajamaan, mutta muutaman startin jälkeen alkoi uhkailla, ettei enää käynnistyisi ellei korjata. Syynä oli Citroenin tyyppivika, eli kaikista menee Boschin Addblue säiliön anturi rikki ennemmin tai myöhemmin. Korjaus meni osin takuuseen, mutta tuli silti maksamaan noin 600 eur. Harmittaa vieläkin miksei Citroen/Bosch hoitanut takaisinkutsuna.
Hupiakku tyhjeni taas n. 35000 km kohdalla vaikka auto 220 verkossa kiinni. Syyksi paljastui EBL-yksikön vika. Se meni takuuseen vaikka auton takuuaika oli jo umpeutunut, koska pystyimme osoittamaan huoltokäynneistä, että hupiakun latauksessa oli ollut vikaa jo uudesta asti.
Peruutuskamera pimeni noin 30000 km kohdalla, piti tilata uusi kamerayksikkö, jota jouduttiin odottamaan kuukausia.
Peruutuskameran vienetsinnässä oli huomattu, että kojelaudan multimediayksikön johtoliitokset oli tehtaalla tehty virheellisesti (puutteellinen eriste tms) , johtoliitokset korjattu huollossa.
Kaasuhellan eniten käytetyn polttimen automaattisammutus alkoi sammuttamaan liekkiä itsestään. n. 40000 km. kohdalla. Sitä yritettiin korjata puhdistamalla, mutta lopulta koko polttimen runko jouduttiin uusimaan.
Auton takaroiskeläpät jouduttiin vaihtamaan noin 50000 km kohdalla, kun ne murtuivat irti taittumiskohdasta. Tilalle laitettiin yläosasta metallirunkoiset läpät.
Sähköporras on jumiutunut talvella useamman kerran, mutta aina normaalihuollossa rasvattu toimivaksi. Kerran katkesi akseli, jolloin piti käyttää vartavasten korjauksessa.
Raitisveden pumppu alkoi polttamaan sulaketta n. 50 tkm kohdalla. Jouduttiin vaihtamaan uusi pumppu..
Jakopään hihna, rattaat, vesipumppu ja moniurahihna vaihdettiin 55 tkm. kohdalla etuajassa varotoimena ennen tätä matkaa. 500 euron tikki.
Starttiakku antautui 60000 km kohdalla, uusittiin Firenzessä. Täytyy vielä tarkastuttaa Suomessa, että akku on varmasti oikean tyyppinen.

Kokonaisuutena Dehleffs/Citroen: perusratkaisu toimiva ja luotettava, mutta paljon pikkuvikoja varsinkin uutena, vaatii ehdottomasti hyvän huollon tuen, muuten alkaa viat harmittamaan. Tielle ei ole jääty kertaakaan. Kerran autopalvelu töi kämppärille öljyä, että päästiin jatkamaan.

Siirtyminen luotettavampaan mersualustaiseen matkailuautoon houkuttelisi muttei 3500 kg kokonaispainoisena löydy mersualustalla läheskään näin tilavaa koppaa kuin tässä on (7.50 m). Nyt myös uusien hinnat ovat karanneet pilviin. C-kortin hommaaminen ei iän vuoksi enää houkuttele kun sitä pitäisi uusia uusia parin vuoden välein.

Petteri Haverinen 10.05.2024 12:19
Petri Pulli

Sienassa antautui matkustamon oven hyttysverho. Alimmainen naru oli kulutuksesta katkennut ja oven verkko alkoi repsottamaan miten sattuu eikä ovi pysynyt kiinni yläreunasta. Netistä ei juuri apua löytynyt. Täällä karavaanaripalstallakin löytyi vain yksi viestiketju jossa joku oli korjauttanut liikkeessä ko naruvian. Facebookista löytyi yksi ketju kolmella kuvalla, jossa joku oli irroittanut koko kasetin, purkanut ja uusinut kaikki narut. Aikani naruja tutkittuani keksin että alimman katkenneen narun pystyi sitomaan ja kiristämään saranapuolelta jolloin verho toimi kutakuinkin oikein mutta vain kolmella neljästä ohjainnarusta. Sain näin verhon korjattua väliaikaisesti siististi. Täytyy korjauttaa verho kunnoilla seuraavassa huollossa.

Toinen jo aiemmin matkalla tekemäni tilapäinen korjaus liittyy makuuhuoneen kaapiston ledinauhan liitinvikaan, jonka vuoksi osa makuuhuonetta kiertävästä ledinauhasta ajoittain oli pimeänä, vilkkui jai värisi tai sitten toimi oikein. Tätä liitinvikaa oli moneen kertaan korjautettu huoltojen yhteydessä muttei saatu kuntoon. Vaimolla jo paloi käämit ledinauhan toimimattomuuden kanssa. Yhtenä iltana vaimoni motivoimana aukaisin ledisegmenttien välisen liittimen vetämällä virkkuukoukulla liittimen irti kaappien välistä tosi hankalassa ja kapeassa välikössä. Sain lukuisten yritysten jälkeen työnnettyä liittimen takaisin virkkuukoukun ja pienen ruuvimeisselin avulla ja liitin alkoikin pelaamaan oikein. Sen jälkeen ledinauha on toiminut oikein.

Olen kyllä ihan itse korjannut tuon pokki menneen alanarun. Hiekka ja pikkukuvat on sille myrkkyä. Korjauskutsu löytyy facesta.
Jos kämppäri on huono, niin laita rehellinen arvostelu Googleen. Ei pidä sietää kaikkea.

Petteri Haverinen 10.05.2024 12:25
Petri Pulli

Matkailuautomme Dethleffs hankittiin uutena ensimmäisenä koronavuotena 2020. Sitä ennen meillä on ollut asuntovaunuja vuodesta 1988 alkaen. Mittarissa on tätä kirjoittaessa hieman yli 60 tkm. Auto on säännöllisesti huollettu samassa liikkeessä Oulun seudulla. Autossa on ollut vikoja, jotka on kaikki saatu korjautettua, alkuvaiheessa takuuseen ja myöhemmin itse maksaen. Tässä listausta korjatuista vioista

  • Hupiakku antautui n. 3000 km kohdalla. Meni takuuseen. Syy jäi tässä vaiheessa epäselväksi, mutta selkisi myöhemmin.
    . Moottorin öljyvuoto n. 10 tkm kohdalla, syynä oli vuotava öljypaineanturin tiiviste. Jouduttiin käyttämään Karavaanarin tiepalvelua, että saatiin lisää öljyä.
  • Hupiakku tyhjeni talvella yllättäen n. 15000 kohdalla vaikka auto oli 220v-verkossa. Syy ei selvinnyt heti vaan vasta myöhemmin.
  • WC-pöntön huuhtelu on korjattu 25000 km kohdalla, muttei vieläkään huuhtele kunnolla pöntön yläosaa. Enemmän ominaisuus kuin vika Thetfordin pöntössä. Sen vuoksi huuhtelemme altaan paperimukilla vesihanasta nykyään, niin pysyy paremmin hajuttomana.
    • Addblue-toimintavika iski tienpäällä n. 30000 km kohdalla ja sytytti varoitusvalon. Pystyi vielä ajamaan, mutta muutaman startin jälkeen alkoi uhkailla, ettei enää käynnistyisi ellei korjata. Syynä oli Citroenin tyyppivika, eli kaikista menee Boschin Addblue säiliön anturi rikki ennemmin tai myöhemmin. Korjaus meni osin takuuseen, mutta tuli silti maksamaan noin 600 eur. Harmittaa vieläkin miksei Citroen/Bosch hoitanut takaisinkutsuna.
  • Hupiakku tyhjeni taas n. 35000 km kohdalla vaikka auto 220 verkossa kiinni. Syyksi paljastui EBL-yksikön vika. Se meni takuuseen vaikka auton takuuaika oli jo umpeutunut, koska pystyimme osoittamaan huoltokäynneistä, että hupiakun latauksessa oli ollut vikaa jo uudesta asti.
  • Peruutuskamera pimeni noin 30000 km kohdalla, piti tilata uusi kamerayksikkö, jota jouduttiin odottamaan kuukausia.
  • Peruutuskameran vienetsinnässä oli huomattu, että kojelaudan multimediayksikön johtoliitokset oli tehtaalla tehty virheellisesti (puutteellinen eriste tms) , johtoliitokset korjattu huollossa.
  • Kaasuhellan eniten käytetyn polttimen automaattisammutus alkoi sammuttamaan liekkiä itsestään. n. 40000 km. kohdalla. Sitä yritettiin korjata puhdistamalla, mutta lopulta koko polttimen runko jouduttiin uusimaan.
  • Auton takaroiskeläpät jouduttiin vaihtamaan noin 50000 km kohdalla, kun ne murtuivat irti taittumiskohdasta. Tilalle laitettiin yläosasta metallirunkoiset läpät.
  • Sähköporras on jumiutunut talvella useamman kerran, mutta aina normaalihuollossa rasvattu toimivaksi. Kerran katkesi akseli, jolloin piti käyttää vartavasten korjauksessa.
  • Raitisveden pumppu alkoi polttamaan sulaketta n. 50 tkm kohdalla. Jouduttiin vaihtamaan uusi pumppu..
  • Jakopään hihna, rattaat, vesipumppu ja moniurahihna vaihdettiin 55 tkm. kohdalla etuajassa varotoimena ennen tätä matkaa. 500 euron tikki.
  • Starttiakku antautui 60000 km kohdalla, uusittiin Firenzessä. Täytyy vielä tarkastuttaa Suomessa, että akku on varmasti oikean tyyppinen.

    Kokonaisuutena Dehleffs/Citroen: perusratkaisu toimiva ja luotettava, mutta paljon pikkuvikoja varsinkin uutena, vaatii ehdottomasti hyvän huollon tuen, muuten alkaa viat harmittamaan. Tielle ei ole jääty kertaakaan. Kerran autopalvelu töi kämppärille öljyä, että päästiin jatkamaan.

    Siirtyminen luotettavampaan mersualustaiseen matkailuautoon houkuttelisi muttei 3500 kg kokonaispainoisena löydy mersualustalla läheskään näin tilavaa koppaa kuin tässä on (7.50 m). Nyt myös uusien hinnat ovat karanneet pilviin. C-kortin hommaaminen ei iän vuoksi enää houkuttele kun sitä pitäisi uusia uusia parin vuoden välein.

Katsoppa Hymerin Tramp S695. On Mersun alustalla ja varsin avara tila ratkaisu, vielä kun ottaa ilman laskusänkyä, sen sijaan pöytäryhmästä voi tehdä sängyn. Meille sopiva, kun pääosin kahdestaan reissataan ja arvostetaan pitkittäin olevaa saarekevuodetta.


Vielä ehtii ostamaan ennen autoveroa ja alv- korotusta… Vessa rupeaa huultelemaan kunnolla, kun vaihdat reichin twin pumpun nykyisen tilalle. Vedenpaine kasvaa..
muokattu: 10.5.2024 12:34
Petri Pulli 10.05.2024 13:13

Matkan suunnittelusta. Miten päädyimme otsakkeessa näkyvään matkasuunnitelmaan?

Olemme tehneet lähes joka kesä matkan Italiaan vuodesta 1997. Parina ensimmäisenä vuonna kävimme autolla ja asuntovaunulla Como- ja Lugano-järville Sveitsin puolelle, sitten pari kertaa Venetsiaan ja sitten löysimme Garda-järven. Aluksi olimme San Felicen pikkukylän Europa Silvella -kämppärillä, jolla oli hyvä lasten ohjelmatoiminta, ja kun lapset eivät enää kulkeneen matkassa siirryimme läheiselle Fornellan kämppärillle, josta olemme kovasti tykänneet. Koronavuosina 2020 - 2022 emme käyneet Italiassa. Viime vuonna 2023 kävimme huhti-toukokuussa ensimmäistä kertaa matkailuautolla Gardalla ja olimme siellä melkein kuukauden. Gardalla käynti muodostaa matkasuunnitelmamme rungon ja muu rakentuu sen ympärille. Gardan etuja on sen sijainti erinomaisella viini- ja ruoka-alueella. Veneton-Veronan alueen viinit Gardan itäpuolella ovat kiehtoneet meitä pitkään.

Italiassa olemme tykästyneet myös Toscanaan aluksi viinien kautta, sillä Chianti-alue ja Montepulciano-Montalcinon Sangiovese-pohjaiset viinit ovat sykähdyttäneet meitä vuosikymmeniä. Autolla ja asuntovaunulla pystyimme tuomaan laatuviinejä, jotka ostimme suoraan tuottajilta viinitiloilta. Nyt valitettavasti emme voi tuoda viiniä kuin muutamia pulloja koska matkailuautomme 3500 kg painoraja rajoittaa. Toscanassa majoitumme San Gimignanon pikkukaupungin kämppärille. Kaupunki on idyllisen kaunis ja sen lähistöllä tuotetaan Italian ehkä yksi parhaista valkoviineistä nimeltään Vernaccia.

Myös Piemonte on matkaohjelmassamme viinien vuoksi. Siellä käymme Barolon ja Barbarescon kukkulakaupungeissa. Kaupunkien nimien mukaan nimetyt Nebbiolo-pohjaiset punaviinit ovat maailman parhaiden punaviinien kärkipäässä. Myös Langhen Arneis-rypäleeseen perustuvat valkoviinit ovat lähes samaa tasoa kuin em. Vernaccia. Olemme ostaneet viinejä suoraan tuottajilta. Aluksi kuljetimme mukana auto-asuntovaunu-yhdistelmän kyydissä, jossa riitti kantavuutta. Nykyään ostamme suoraan tuottajalta ja lähetytämme rahtina Suomeen.

Viime vuosina olemme alkaneet käydä myös Ranskan puolella Burgundin alueella lähinnä punaviinien vuoksi. Aiemmin kävimme myos erittäin laadukkaan valkoviinin Chabliksen tuotantoalueella, mutta siellä ei ole kunnollista kämppäriä.

Alsace ja Mosel ovat sopivasti matkareitillä. Niiden viinit eivät yllä mielestämme aivan edellisten tasolle, mutta ovat kuitenkin maistelemisesn arvoisia ja erityisesti Alsacessa ruokapuoli on mallissaan.

Kari Rautiainen 10.05.2024 13:51

Selviskö se jääkaapin 12V toiminta. Mulla on sama vika enkä ole löytänyt mikä siellä kiukuttelee.

Petri Pulli 10.05.2024 14:11

Jääkaapin 12V toiminnan vianetsintä ja -korjaus odottaa edelleen seuraavaa huoltoa.

Mitä netistä olen tutkinut niin olen tähän mennessä saanut selville, että jääkaapin ohjainkortilta (jääkaapin takana ritilöiden puolella) voi palaa sulake, jos auton moottori käynnistetään, kun auto on kytkettynä 220V verkkoon ja jääkaappi on päällä. Englanninkieliseltä karavaani-palstalta löysin korjaustarinan, jossa sulake oli vaihdettu kolvaamalla erillinen sulake välijohdoilla piirikortille. Uusi piirikortti maksaa n. 150 euroa Euroopassa mutta Suomessa lienee tuplahinta.

Eero Bruun 10.05.2024 20:29

Minä olen oppinut kantapään kautta. Älä käynnistä autoa, kun töpseli on seinässä! Kaksi kertaa EBL on hajonnut.

Petri Pulli 10.05.2024 22:00

Toinen kantapään kautta opittu sääntö on: älä koskaan laske Thetfordin WC pönttöä tyhjäksi kädellä vivusta vääntämällä kumartuneena kansi auki. Riskinä on saada "kultainen suihku" kasvoille. Johtuu siitä että kasettiin voi tulla painetta bakteerikäymisestä ja pohjaluukun avautuminen puhaltaa ison kaasukuplan nesteeseen joka lopulta poksahtaa aikaansaaden kultaisen suihkun. Tosi ikävä puhdistettava. Siis tyhjennys vain kansi kiinni.

Eero Bruun 10.05.2024 22:04
Petri Pulli

Toinen kantapään kautta opittu sääntö on: älä koskaan laske Thetfordin WC pönttöä tyhjäksi kädellä vivusta vääntämällä kumartuneena kansi auki. Riskinä on saada "kultainen suihku" kasvoille. Johtuu siitä että kasettiin voi tulla painetta bakteerikäymisestä ja pohjaluukun avautuminen puhaltaa ison kaasukuplan nesteeseen joka lopulta poksahtaa aikaansaaden kultaisen suihkun. Tosi ikävä puhdistettava. Siis tyhjennys vain kansi kiinni.

:o(=

Petri Pulli 10.05.2024 23:28

Vikalistalta unohtui

Noin 20 tkm kohdalla asunto-osan ilmastoinnin vikaantuminen. Ilmeni siten, että ilmastointi meni itsestään päälle eikä saanut sammutettua. Ilmastointi lähti aina päälle kun auto oli 220V-verkossa. Jouduin purkamaan ilmastointilaitteen kuoren pois ja irroittamaan sähköjohdot, että sain laitteen pois päältä. Ilmastointilaitteen korjaus meni takuuseen. Laitteeseen vaihdettiin ohjainkortti, jota jouduttiin odottamaan kuukausia. Sen jälkeen on pelannut ok.

Noin 40 tkm kohdalla jauhesammuttimen kiinnitys kenkälaatikon takaseinästä irtosi. Sen kiinnityskohtaa vahvistettiin huollossa lisävanerilevyllä.
Petteri Haverinen 11.05.2024 08:10
Petri Pulli

Vikalistalta unohtui

  • Noin 20 tkm kohdalla asunto-osan ilmastoinnin vikaantuminen. Ilmeni siten, että ilmastointi meni itsestään päälle eikä saanut sammutettua. Ilmastointi lähti aina päälle kun auto oli 220V-verkossa. Jouduin purkamaan ilmastointilaitteen kuoren pois ja irroittamaan sähköjohdot, että sain laitteen pois päältä. Ilmastointilaitteen korjaus meni takuuseen. Laitteeseen vaihdettiin ohjainkortti, jota jouduttiin odottamaan kuukausia. Sen jälkeen on pelannut ok.

  • Noin 40 tkm kohdalla jauhesammuttimen kiinnitys kenkälaatikon takaseinästä irtosi. Sen kiinnityskohtaa vahvistettiin huollossa lisävanerilevyllä.

Minkä merkkinen ilmastointilaite??
Jotenkin jää vähän sellainen tunne, ettei asentsjat ole olleet kovin ”kummoisia”…
Kyllä ilmastointilaite pitää asentaa vikavirtasuojan ”taakse”, jotta se sammuu heti, jos ei toimi oikein… toki tuo vikavirtasuoja maksaa muutaman kympin…
Kuka kuvittelee painavan sammuttimen pysyvän kiinni ohuessa puulevyssä, ilman lisä tukemista liikkuvassa m-autossa??

Petri Pulli 11.05.2024 09:01

Ilmastontilaite on Telair Silent 7400H.


Käsittääkseni ilmastoinnin vika ei ollut asennuksessa, sillä laite on asennettu fiksusti omaan reikäänsä vakio ilmanvaihtoluukkujen väliin. Meillä oli kahdessa Hobby vaunussa molemmissa ilmastonti asennettu väärin vakioreikään, jolloin normaali tuuletusilmanvaihto estyy. Seurauksena oli huono nukkumisilma makkarissa. Katselin tuossa muutama päivä sitten Seniouritubettaja Jari Siltalan videota, jossa hän esitteli vaihtamaansa aiempaa pienempää matkailuluautoa. Siinä oli ilmastointilaite asennettu makuutilaan ilmanvaihtoluukun tilalle virheellisesti. Voipi tulla uniapneaa kun happipitoisuus laskee ja hiilidioksidi nousee yöllä. Kiitos vaan Senioritubettajalle videoista. Olen katsellut ne tarkkaan ja tälläkin reissulla tarkoitus hyödyntää Moselin alueella matkaparkki- ja kämppärivinkkejä.
muokattu: 11.5.2024 09:25
Kari Rautiainen 11.05.2024 09:52
Petri Pulli

Jääkaapin 12V toiminnan vianetsintä ja -korjaus odottaa edelleen seuraavaa huoltoa.

Mitä netistä olen tutkinut niin olen tähän mennessä saanut selville, että jääkaapin ohjainkortilta (jääkaapin takana ritilöiden puolella) voi palaa sulake, jos auton moottori käynnistetään, kun auto on kytkettynä 220V verkkoon ja jääkaappi on päällä. Englanninkieliseltä karavaani-palstalta löysin korjaustarinan, jossa sulake oli vaihdettu kolvaamalla erillinen sulake välijohdoilla piirikortille. Uusi piirikortti maksaa n. 150 euroa Euroopassa mutta Suomessa lienee tuplahinta.

Okkay. Tarttee tutkia. Eihän tuo iso ongelma ole, kun toimii kuitenkin kaasulla ja verkkovirralla. Se 12V on aika tehoton ollutkin toimiessaankin niin että jos vaikka jätskiä pakkasessa niin kaasulla se on ollut pakko pitää ajossa. Mutta oishan se kiva että toimis niinkun ingenjööri on suunnitellut.

Ja tuo hajoominen kyllä ajoittuisi siihen kun epähuomiossa starttasin töpseli seinässä. Ei tästä varmuutta, mutta voisi olla.

Petri Pulli 11.05.2024 10:17

Vinkkivitonen: asenna vesihanoihin kuminauhat niin hana ei mene vahingossa päälle eikä putoavat tai kaatuvat tavarat aukaise hanaa. Säästää monelta vesivahingolta pitkällä juoksulla.

Eero Bruun 11.05.2024 20:18

Rapallossa olen ollut liitukaudella Kleinbuss volkkarilla. (1984?) Portofinossakin käytiin. Karttaa kun katson niin Pisa on niissä maisemissa. Pitääpä käydä se kalteva torni katsomassa ennen kuin kuolla kupsahtaa. :o)=

Petri Pulli 11.05.2024 21:07

Portofinossa kävimme kerran henkilöautolla katsomassa siihen aikaan kun saippuasarja "Kauniissa ja Rohkeissa" oli jaksoja, jotka oli kuvattu siellä. Sittemmin seutu on saanut tunnettuutta Cinque Terra - nimellä. Ymmärtääkseni kämppäreille kulku siellä on varsin haastavaa teiden kapeuden vuoksi. Sama kuin Sorrennossa ja Amalfissa etelämpänä.

Tänään kävimme kämppäriltä bussilla Sienassa keskusaukealla Piazza del Campolla syömässä lounasta ravintolassa Bar Pizzeria Ristornte Manganelli - nimisessä turistirysässä. Pizza, lasagne, Vino Nobile -punaviinit ja Vernaccia -valkoviinit laseissa teki yhteensä 76 euroa. Sienassa oli turhan kuumaa minulle, lämpöä oli keskustassa varmaan 25-26 C. Kävimme kahdessa macelleriassa (lihakauppa) muttemme löytäneet mieluisia ruoka-aineksia illalle. Paistoimme illalla vaunussa Poggiponnesta matkan varrella ostettua raakamakkaraa ja perunalohkoja. Juomana Gardalta ostetut Le Chiusure Campei- punaviini ja Ottellan Lugana-valkoviini. Jälkiruuaksi rankalaisia Alsacen juustoja, jotka ostimme Ribeuvillen keskustan juustokaupasta, jossa oli muuten tosi innokas kauppias.


Ribeuvillen juustokaupan katuosoite 21 Grand Rue Ribeuville. Kaupalla ei nettisivuja. Taivaallisen hyviä juustoja.
muokattu: 11.5.2024 21:27
Eero Bruun 11.05.2024 21:25

Cinque Terren kevät taisi jo mennä. Pitää odottaa uutta 2025. Saksassa Freiburgin seudulla kävin Vuoristosairaalan kuvauspaikoilla. Kuului teevee ohjelmiin kun tytär oli 3v ja elettiin 80- lukua. Ajelin niiden kuvauspaikkojen kylien läpi silloin. Perjantai-ilta kerrostalon talon saunassa ja sitten Vuoristosairaalaa katsomaan. 80-lukua elettiin. :0)=

Petri Pulli 11.05.2024 22:34

Olemme Freiburgissa yöpynyt kämppärillä muistaakseni 1988. Muistan että kämppärillä sain tullessani tiukan ohjeistuksen siitä, miten sämpylät tilataan illalla ja noudetaan aaamulla.

Petri Pulli 11.05.2024 23:39

Katsoin tuon vinkin Hymerin Tramp S695. Varmasti hyvä auto ja tiloiltaan riittävä. Ilmalämmityshän tuossa Aldeen tottuneelle on heti ensimmäinen kynnys. Tarpeellisine varusteineen menee yli 130t. Lottovoittoa odotellessa.

Petteri Haverinen 12.05.2024 08:33
Petri Pulli

Katsoin tuon vinkin Hymerin Tramp S695. Varmasti hyvä auto ja tiloiltaan riittävä. Ilmalämmityshän tuossa Aldeen tottuneelle on heti ensimmäinen kynnys. Tarpeellisine varusteineen menee yli 130t. Lottovoittoa odotellessa.

Saa myös Alden, mut valitsin diesel truman... Meni yli 135 K€, mut elämä on...

Timo Haapanen 12.05.2024 11:42
Petri Pulli

Toinen kantapään kautta opittu sääntö on: älä koskaan laske Thetfordin WC pönttöä tyhjäksi kädellä vivusta vääntämällä kumartuneena kansi auki. Riskinä on saada "kultainen suihku" kasvoille. Johtuu siitä että kasettiin voi tulla painetta bakteerikäymisestä ja pohjaluukun avautuminen puhaltaa ison kaasukuplan nesteeseen joka lopulta poksahtaa aikaansaaden kultaisen suihkun. Tosi ikävä puhdistettava. Siis tyhjennys vain kansi kiinni.

Eikös kasetin käyttö ole tarkoitettu niin että luukku on auki koko toimituksen ajan.

Petri Pulli 12.05.2024 12:31

Jos luukkua pitää auki toimituksessa, riskinä on ns "Poseidonin suudelma".

Petri Pulli 12.05.2024 13:00

Sääennusteet näyttävät huolestuttavasti sadepäiviä Piemonteen suunnitelluille matkapäiville viikon päästä. On katsottu sekä Ilmatieteenlaitoksen sivuja että Yahoon sääpalvelua ja molemmat ennustavat runsaita sateita Piemonteen ja myös Burgundiin Ranskan puolelle ensi viikonlopulle. Toscanaan sensijaan luvassa aurinkoista ilmaa. Pidennämme Toscanan osuutta San Gimignanossa, jos se vaan onnistuu kämppärin puolesta. Burgundiin meillä on jo vahvistettu varaus Chalon Sur Saonen L'Eperviere - kämppärille eikä sitä muuteta vielä tässä vaiheessa.

Täytyy odotella sääennusteiden tarkkenemista. Yleensä me katsotaan sääennusteita ja muutetaan suunnitelmia niin ettei me tieten tahtoen mennä useiden päivien peräkkäiseen vesisateeseen lomailemaan.

Kari Rautiainen 12.05.2024 17:16
Petri Pulli

Sääennusteet näyttävät huolestuttavasti sadepäiviä Piemonteen suunnitelluille matkapäiville viikon päästä. On katsottu sekä Ilmatieteenlaitoksen sivuja että Yahoon sääpalvelua ja molemmat ennustavat runsaita sateita Piemonteen ja myös Burgundiin Ranskan puolelle ensi viikonlopulle. Toscanaan sensijaan luvassa aurinkoista ilmaa. Pidennämme Toscanan osuutta San Gimignanossa, jos se vaan onnistuu kämppärin puolesta. Burgundiin meillä on jo vahvistettu varaus Chalon Sur Saonen L'Eperviere - kämppärille eikä sitä muuteta vielä tässä vaiheessa.

Täytyy odotella sääennusteiden tarkkenemista. Yleensä me katsotaan sääennusteita ja muutetaan suunnitelmia niin ettei me tieten tahtoen mennä useiden päivien peräkkäiseen vesisateeseen lomailemaan.

Erittäin hyväksi osoittautunut ventusky appi.
Jopa valinnalla ilmansaasteet, näki hyvin missä ne saharan hiekat kulkee. Muutenkin tästä tuli se käytetyin säätieto kun piti pohtia koska espanjasta ranskaan. Ja ajatti se ranskasta saksan puolelle suunniteltua aiemmin.

Eero Bruun 12.05.2024 21:07

Eihän tämä nyt tänne oikeastaan kuulu. Kevätmatka peruuntui. Töitä alkoi kasaantua liikaa. Ehkä sitten syksymmällä. Kaartteille onnea pk-yrittäjyyden tiellä.

Aija Nenonen 13.05.2024 07:57
Timo Haapanen

Eikös kasetin käyttö ole tarkoitettu niin että luukku on auki koko toimituksen ajan.

Niinpä, ei ole tullut mieleenkään ”välivarastoida” siihen kasettiluukun päälle.

” Jos luukkua pitää auki toimituksessa, riskinä on ns "Poseidonin suudelma".”
Mitä jos tyhjentää ennen kuin piripintaan täynnä.

Petri Pulli 13.05.2024 10:13

Sienan kämppärillä huomasin eilen yhden saksalaisen matkailuvaunun perässä aforismin (käännettynä suomeksi): - Liian vanha tekemään töitä - Liian nuori kuolemaan - Juuri sopivan ikäinen matkustamaan.

Kaarteille tosiaan kovasti tsemppiä yrittäjyyteen. On tullut myös heidän videoita katsottua tarkkaan ja erityisesti Sisilian matkavideot ovat jääneet mieleen. He ovat tuoneet ansiokkaasti turvallisuusnäkökulmaa esille. Itsekkin olemme turvallisuushakuisia ja emme sen vuoksi harrasta puskaparkkeilua. Ainoastaan, jos joudumme ajamaan myöhään yöhön, saatamme parkita huoltoasemilla rekkojen väliin valaistulla alueelle. Sinne ei häiriköijät tule, siitä pitävät rekkakuskit huolta.

Timo Haapanen 13.05.2024 10:55

Mukavaa lukea matkajuttuja, paljon parempi kuin muotiin tulleet videot. Nämä virkistävät palstaa ja lisäävät keskustelua.

Tässä matkakertomuksessa huomaan taas kuinka eritavoin voi tätä vaanariutta harrastaa. Meillä menee lähes joka asia toisin kuin Petrillä. Koko harrastamisen 35 vuoden aikana on pisin aika samassa parkissa neljä päivää. Ei millään jakseta olla pidempään, pikkuisen olen kateellinen niille jotka viihtyvät paikoillaan.

Meillä ei leiripaikalla ole paljoa väliä, tärkein on sen sijainti niin että sieltä jollain keinolla pääsee siihen kylään/kaupunkiin johon on tarkoitus tutustua. Park4night- sovellus on viime aikoina ollut meille paras.

Juuri päättyneellä matkalla kuljimme julkisilla leiripaikalta kohteeseen esim. Pisassa, Roomassa, Napolissa, Palermossa, Cataniassa. Matkan varrella eri pikkukaupunkeja Saksassa, Puolassa, Unkarissa. Yöpaikkoja 50 päivän reissulla ainakin 35 eri paikkaa. Koko vaanariuran aikana on eri yöpaikkoja tullut 500 -600.



Petteri Haverinen 13.05.2024 17:02

Mikä tämä Kaarttien pk-yrittäjyys on? En itse pysty katsomaan juuri kenenkään youtube-videoita, niinpä tämäkin on mennyt ohitse…
Meillä yleensä ollaan 2-3 yötä paikoillaan, jotta reissaaminen ei mene pelkästään tienpäällä olemiseen… ja ei todellakaan kaivata mitään luxusta, vaan parhaat fiilikset saa usein luonnosta tms… ei kirkoista tms…

Petri Pulli 13.05.2024 17:50

Kaarttien uusi video https://www.youtube.com/watch?v=_2cZr0XXYoE alkupuolella Vesa kertoo verhotusti yrittäjyydestä.

Petri Pulli 13.05.2024 18:20

Paljon on tullut kyselyjä tuosta "kultaisesta suihkusta" ja "poseidonin suudelmasta". Tästä löytyy lisätietoa asiasta https://karavaanari.org/index.php?topic=21050.0

Timo Haapanen 13.05.2024 20:41

Kaikissa kaseteissa on korvausilmaventtiili, ei sieltä pitäisi mitään lentää. Eikös uudemmissa autoissa ole jo valmiina kasetin tuuletusmoottori, jos läppä kiinni suorittaa asiansa on kaikki hajut sisällä autossa.

Lisävarusteena tuulettimia tekee SOG, itse tein ekan version jo vuonna 2008, meidän auton vessa ei haise, tuuletin puhaltaa ilmaa vessasta kasetin kautta ulos. Emme käytä koskaan yleisiä vessoja.
https://photos.google.com/share/AF1QipObF9OYRRV7ORaTn0hODJePzk_sCwMb6fjdcYXFR8ITUUDRehlkaHYKGNTALdxyiQ?key=ZUVtQS1OODd1T3pSSXgzUUJ2dk1INkxqNHV6OWtn


Tässä yksi Sog-malli
https://www.campmarket.fi/fi/sog-tuuletusj-rjestelm-thetford-c250-260?gad_source=1&gclid=CjwKCAjw9IayBhBJEiwAVuc3fjsAYk6lQA1J2s64YJUPn5rfWdS6UjXGarZtgJDxwnuntjodRGmhPBoC5ooQAvD_BwE


Petteri Haverinen 13.05.2024 21:31

Hieman epäilen, et kemsan kasetissa on tuuletustusventtiili jumissa tai sit joku käyttäjän bugi… ei meillä tavara kasvoille lennä..

Markku Hämäläinen 13.05.2024 21:48

Vanhassa (-89) vessassa ei ollut tuuletusventtiiliä ensimmäisen naamahuuhtelun jälkeen oppi avaamaan luukun.

Markku Hämäläinen 13.05.2024 21:48

Vanhassa (-89) vessassa ei ollut tuuletusventtiiliä ensimmäisen naamahuuhtelun jälkeen oppi avaamaan luukun.

Eero Bruun 13.05.2024 22:07

Minulla on vain retkiauto. Hyvin yksinkertainen. Ei mitään tuuletuksia. Enpä ole vessaa käyttänyt. Loka-marraskuun vaihteessa ajoin Namurista (Belgia) Kööpenhaminaan (Tanska). Kämppärin lähin vessa oli lukossa (olisi ollut tosi hyvä auki vähän kauempana). Pakko oli käyttää sitä omaa :o(=. Koiralla oli helpompaa, kun pääsi lenkille.

Timo Haapanen 14.05.2024 13:08

Auton vessan käytön opettelu on eka askel kohti vapautta. Seuraavat askeleet ovat reilu määrä paneleita katolle ja tankkipullo.

Petri Pulli 14.05.2024 15:06

Siirryimme Sienasta San Gimignanon kämppärille Boschetta di Piemma. Saimme myös pidennettyä varaustamme San Gimignanossa alkuperäisestä neljästä kuuteen yöhön. Tosin joudumme vaihtamaan pitsiä neljän yön jälkeen.
saimme oikein tilavan pitsin 16 A sulakkeella.

Matkalla kävimme Poggiponnessa PAM-supermarketissa. Siellä on hyvä kalatiski, jossa pyynnöstä saa kalan perattuna ja suomustettuna. Ostimme meribassia (eli italialaisittain Branzino) illalla ulkona paistettavaksi parilapannulla, jonka ostimme aiemmin Sienasta. Lisukkeeksi (contorni) parsaa ja kesäkurpitsan kukkia. Jälkimmäiset ovat näyttävä ja maukas paikallinen erikoisuus paistettuna.

Kävimme matkalla myös Poggiponnessa Geographican viinimyymälässä. Geographico on yksi suuren viinituottajan Piccini-konsernin viinibrändeistä. Geographico ja sen viinit ovat laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisia ja vanhoja tuttuja meille jo noin kymmenen vuoden takaa. Koemaistoimme 4 kpl meille uusia Geographican viinejä ja tilasimme yhteensä 36 pulloa viiniä rahdattavaksi viivästettynä Suomeen, siten että tavara lähtee noin viikkoa ennen kuin itse palaamme Suomeen. 24 pulloa punaista eri Chianteja ja 12 valkoista Vernacciaa.




Petri Pulli 14.05.2024 19:37

Viininmaistelu on suomalaiselle vaikeaa kun tahtoo väkisin tulla juotua maisteltava viini. Ei millään raskisi sylkäistä viiniä kuppiin. Tällä kertaa olin kuskina ja syljin maistellun viinin kuppiin. Itse asiassa viini maistuu tarkemmin, kun sen nielee, joten paras olisi aina mennä muulla kyydillä kuin omalla autolla viiniä maistelemaan. Viinin maistelu on yleensä maksullista, mutta jo ostat riittävästi viinejä, maistelusta ei peritä maksua.

Tuosta Geographicosta vielä, että se on oikeasti Piccinin tehtaan outlet-myymälä, jonka nimi on Geographico, joka on Toscanassa Piccinin Brandi. Valiano on toinen brandi, jota he käyttävät Toscanassa pullloissa.

Toscanan maaseudulla näkee tuottajien myymälöitä viinitilojen yhteydessä, silloin kylteissä lukee "vendita diretta". Viini on hinta-tasoltaan niissä 10 - 20% halvempaa kuin marketeissa ja paljon vähemmän kuljetuksen ja säilytyksen lämpö- ja valorasittunutta.

Enotecoissa, eli varsinaisissa viinikaupoissa, viini on 20-50% kalliimpaa kuin vastaava tavara marketeissa, mutta yleensä parempikuntoista, mutta ei niin priimaa kuin suoramyynnissä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.