"Turvallisuus" aiheeseen liittyvät artikkelit
Uutinen
Ajo-opetusmateriaalit jäsenetuhintaan Liikenneopetus.fi:stä
SF-Caravanin jäsenille kaikki tuotteet; oppikirjat, verkkokurssit, teoriakoeharjoittelut 25 % alennuksella.
Hallituksen uudet koronasuositukset koskevat myös SF-Caravanin yhdistystoimintaa
Maan hallitus on 15.10.2020 linjannut uusia valtakunnallisia ja alueellisia suosituksia koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Hallitus tekee suosituksista periaatepäätöksen ensi viikolla (43). Osa suosituksista koskee suoraan myös SF-Caravanin yhdistystoimintaa.
Hallitus jatkaa poikkeusoloihin liittyviä toimia koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi
Hallitus on päättänyt jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta 2020 saakka. Hallitus antaa uudet käyttöönottoasetukset eduskunnalle tänään. Toimenpiteet ja uusi voimassaoloaika astuvat voimaan eduskunnan päätöksellä.
Hallitus tiukensi ohjeitaan koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi
Maan hallitus on päivittänyt ohjeet ja suositukset koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi leviämisvaiheessa ja leviämisvaiheen uhassa olevien alueiden osalta. Tarpeettomista sosiaalisista kontakteista ja vapaa-ajanmenoista on syytä pidättäytyä.
Kauko Meriläinen Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistys 2022
Raahelainen Kauko Meriläinen on nimetty Vuoden karavaanariksi ja Hakalanrannan leirintäaluetta ylläpitävä SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistykseksi vuosimallia 2022. Valinnat julkistettiin viikonloppuna Lahdessa pidetyssä SF-Caravan ry:n liittokokouksessa.
Kokoontumiset rajoitettu 50 henkeen kesäkuussa ja ikääntyneiden suositukset päivitetty
Kesäkuussa kokoontumiset on rajoitettu 50 henkeen, 50-500 hengen yleisötilaisuuksia on mahdollista järjestää erityisjärjestelyin. Ikääntyneen on syytä välttää koronavirustartuntaa, mutta hyvinvointiin ja toimintakykyyn kannattaa kiinnittää huomiota.
Kotimaassa voi matkailla, kun noudattaa terveys- ja turvallisuusohjeita
Kotimaassa voi matkailla, kun noudattaa koronavirukseen liittyviä turvallisuusohjeita. Matkailijoiden ja matkailualan yritysten on tärkeää sitoutua toimiin, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja. Valtioneuvosto linjasi asiasta kirjallisessa menettelyssään perjantaina 29. toukokuuta.
Lausunto Valtioneuvoston asetuksesta ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta
SF-Caravan ry on tänään jättänyt Liikenne- ja viestintäministeriölle kantaaottavan lausunnon O2-luokan perävaunujen määräaikaiskatsastusvelvollisuudesta vapauttamisesta.
Uusi opas: Leirintäalueen turvallisuus toteutetaan uudestaan päivittäin
Leirintäalueiden vastuuhenkilöille on julkaistu Leirintäalueen turvallisuusopas. Oppaassa korostetaan, että turvallisuus tehdään uudestaan joka päivä. Oppaan laatijat haluavat myös kiinnittää huomiota kahteen seikkaan; opasteiden jatkuva ylläpito on asiakkaan turvallisuuden näkökulmasta tärkeää, ja leikkikenttämääräykset ovat lasten turvallisuuden varmistamisen vuoksi erittäin tiukat. Verkkojulkaisuna vapaasti luettavan oppaan ovat laatineet SF-Caravan ry ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.
Matkailuvaunujen määräaikaiskatsastus jatkuu
Radio Suomen Liikenneiltaan kerätään kokemuksia karavaanarielämästä
SF-Caravan ajaa muutoksia matkailuautojen nopeusrajoituksiin
SF-Caravan on tehnyt Liikenne- ja viestintäministeriölle aloitteen matkailuautojen ja pakettiautojen ajoneuvokohtaisten nopeusrajoitusten poistamisesta. Liitto esittää, että näille ajoneuvoille sallittaisiin tiekohtaiset liikennemerkein osoitetut enimmäisnopeudet.
SF-Caravan julkaisi Leirintäalueen perustajan oppaan
Leirintäalueen perustajan oppaan tarkoituksena on auttaa yrittäjää luomaan toimiva ja viihtyisä leirintäalue.
SF-Caravan julkaisi ohjeet leirintäalueen käyttäjille
SF-Caravan ry on ohjeistanut jäsenyhdistyksiään ja yhdistysten henkilöjäseniä noudattamaan viranomaisten ohjeita sekä suositellut toimintatapoja, jotta leirintämatkailu onnistuisi turvallisesti koronaviruspandemian aikaan. Nyt, leirintämatkailukauden sesongin alkaessa liitto on julkaissut ohjeet myös leirintäalueen käyttäjille.
SF-Caravan kannattaa kevytautoja koskevien lakien kumoamista
SF-Caravan kannattaa liikenteen sääntelyn purkamista
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi saa SF-Caravanilta pääsääntöisesti myönteisen vastaanoton. - Pidämme hyvänä pyrkimystä liian yksityiskohtaisen sääntelyn purkamiseen ja sitä periaatetta, että monet asiat siirretään jatkossa kansalaisten omaan valvontaan ja omalle vastuulle, sanoo liiton puheenjohtaja Juha Hämäläinen.
TAKAISINVETO Kierreventtiililliset nestekaasupullot, jotka on merkitty leimalla 2036
Oy Linde Gas Ab:n tiedote tiettyjen nestekaasupullojen takaisinvedosta
Tartuntatautilain lisämääräysten huomioiminen yhdistystoiminnassa ja leirintäalueilla
Tartuntatautilakiin (21.12.2016/1227) on lisätty väliaikaisina lisämääräyksinä toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Osa näistä määräyksistä koskee myös SF-Caravanin jäsenyhdistysten toimintaa ja yhdistysten harjoittamien leirintäalueiden toimintaa.
Tiestön kunto ensiarvoisen tärkeä matkailuliikenteelle
Tiestön kunto, teiden perusparantaminen ja alemmasta tieverkosta huolehtiminen ovat matkailuautoilijan näkökulmasta tärkeimmät edellytykset kotimaan matkailun kasvulle ja leirintämatkailun edellytysten turvaamiselle, sanoo SF-Caravanin puheenjohtaja Juha Hämäläinen. Hämäläinen luennoi automatkailijan toiveista ”Tiet ja matkailu”-seminaarissa Rovaniemellä maanantaina.
Uudenmaan eristäminen puretaan – vapaa-ajan matkustusta ei suositella vieläkään
Maamme hallituksen valmiuslain nojalla asettamat liikkumisrajoitukset Uudellemaalle ja Uudeltamaalta pois puretaan välittömästi. Hallituksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona pääministeri Sanna Marin kuitenkin korosti, että kaikki muut rajoitukset, kokoontumisten kielto ja suositus sosiaalisten kontaktien välttämisestä kuitenkin jatkuvat. ”Nyt ei ole aika matkustaa mökille”, painotti Marin.