"Jäsenyhdistys" aiheeseen liittyvät artikkelit
Uutinen
Antti Henttosesta Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Naantalista Vuoden yhdistys
SF-Caravan ry on nimennyt riihimäkeläisen Antti Henttosen Vuoden karavaanariksi 2016 ja SF-Caravan Naantalin Vuoden yhdistykseksi 2016. Valinta julkistettiin Caravan Show-messujen avajaisissa Turussa viikonvaihteessa.
Armi Ylikorvesta Vuoden karavaanari ja Hyvinkään seudusta Vuoden yhdistys 2021
SF-Caravan ry on nimennyt tuusulalaisen Armi Ylikorven Vuoden karavaanariksi ja SF-Caravan Hyvinkään seudun Vuoden yhdistykseksi vuosimallia 2021. Valinnat julkistettiin SF-Caravan ry:n liittokokouksessa Sotkamon Vuokatissa.
Hallituksen uudet koronasuositukset koskevat myös SF-Caravanin yhdistystoimintaa
Maan hallitus on 15.10.2020 linjannut uusia valtakunnallisia ja alueellisia suosituksia koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Hallitus tekee suosituksista periaatepäätöksen ensi viikolla (43). Osa suosituksista koskee suoraan myös SF-Caravanin yhdistystoimintaa.
Hallitus tiukensi ohjeitaan koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi
Maan hallitus on päivittänyt ohjeet ja suositukset koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi leviämisvaiheessa ja leviämisvaiheen uhassa olevien alueiden osalta. Tarpeettomista sosiaalisista kontakteista ja vapaa-ajanmenoista on syytä pidättäytyä.
Hanna Jokisesta Vuoden karavaanari ja Kainuun yhdistyksestä Vuoden yhdistys 2020
SF-Caravan ry on nimennyt porilaisen Hanna Jokisen Vuoden karavaanariksi 2020. Vuoden yhdistykseksi valittiin SF-Caravan Kainuu ry. Valinnat julkistettiin SF-Caravan ry:n liittokokouksessa Turussa lauantaina 25. syyskuuta 2021.
Heikki Leinosesta Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Helsinki ry:stä Vuoden yhdistys 2019
SF-Caravan ry on nimennyt Jyväskylässä asuvan Heikki Leinosen Vuoden karavaanariksi 2019. Vuoden yhdistyksen 2019 -titteli SF-Caravan Helsinki ry:lle. Valinnat julkistettiin leirintämatkailukauden alkaessa.
Kauko Meriläinen Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistys 2022
Raahelainen Kauko Meriläinen on nimetty Vuoden karavaanariksi ja Hakalanrannan leirintäaluetta ylläpitävä SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistykseksi vuosimallia 2022. Valinnat julkistettiin viikonloppuna Lahdessa pidetyssä SF-Caravan ry:n liittokokouksessa.
Leirintämatkailu suosiossa ja SF-Caravanin jäsenmäärä nousussa
Jäsenmäärä kasvoi 565 jäsenellä kokonaismäärään 62 812.
Leirintämatkailun suosio nosti SF-Caravanin jäsenmäärän uuteen ennätykseen
Kotimaan matkailun ja yksilöllisen automatkailun suosion kasvu sekä leirintämatkailuharrastuksen myönteinen mielikuva siivittivät SF-Caravanin jäsenmäärän uuteen ennätykseen vuonna 2020. SF-Caravan ry:n 79 jäsenyhdistyksen henkilöjäsenten kokonaisjäsenmäärä on nyt 64 591.
Leirintämatkailun suosio säilyy - SF-Caravanin jäsenmäärä piti pintansa haasteista huolimatta
Leirintämatkailun suosio säilyy kustannusten noususta huolimatta. Ulkomaanmatkailurajoitusten poistuminen näkyi notkahduksena kotimaanmatkailussa kesäkuukausina, palaten kutakuinkin pandemiaa edeltävälle tasolle. SF-Caravanin jäsenmäärä säilyi lähes ennallaan. SF-Caravan ry:n 80 jäsenyhdistyksen henkilöjäsenten kokonaisjäsenmäärä on nyt 65 817.
Liiton puheenjohtajuudessa jatkumo, liittohallituksen jäsenyyttä tavoittelee seitsemän ehdokasta
SF-Caravan ry:n liittokokous pidetään lauantaina 20.5.2023 Lahdessa. Yksi kokouksessa päätettävistä asioista on liiton puheenjohtajan ja liittohallituksen jäsenten valinta vuosille 2023-2026.
Liittokokous Oulussa, neljä uutta jäsenyhdistystä ja uusi hallituksen jäsen
SF-Caravan ry:n lauantaina 21.5. Oulussa pitämä liittokokous valitsi liittohallituksen jäseniksi Pirjo Kuisman, Jari Valkeapään ja Hanna Jokisen. Liittokokous hyväksyi SF-Caravan ry:n uusiksi jäsenyhdistyksiksi Rutusakin, Caravan Ylä-Kainuun, Etelä-lapin ja SF-Caravan Lohjan.
Liittokokoustreffit ja liiton puheenjohtajavaali kerää viikonloppuna karavaanarit Lappeenrantaan
Tulevana viikonloppuna 19.-21.5. karavaanarit matkaavat liittokokoustreffeille Lappeenrannan Rauhaan, Holiday Club Saimaalle. Lauantaina kello 12 alkavassa SF-Caravan ry:n liittokokouksessa käydään mm. jännittävä puheenjohtajavaali, jossa SF-Caravanin jäsenyhdistykset valitsevat liitolle uuden keulakuvan vuosille 2018-2020. Holiday Club Saimaalle odotetaan saapuvaksi lähes 300 karavaanimatkailijaa.
Olof Bussmanista Vuoden karavaanari ja Rutusakista Vuoden yhdistys
SF-Caravan ry on nimennyt inkoolaisen Olof Bussmanin Vuoden karavaanariksi 2018, ja SF-Caravan Rutusakki ry:n Vuoden yhdistykseksi 2018. Valinnat julkistettiin Caravan Show -messujen avajaisissa Turussa perjantaina 11. tammikuuta 2019.
Nallikarin Lomakylä Oulusta ja SF-Caravan Lohenpyrstö Raahesta - Vuoden Caravan-alueet 2019
SF-Caravan ry nimeää vuosittain Vuoden Caravan-alueet jäsenäänestyksen perusteella. Jäsenäänestyksen lisäksi valinnassa huomioidaan alueiden suunnitelmallinen kehittäminen ja muu merkittävä toiminta leirintämatkailun hyväksi. Nallikari nimettiin parhaaksi yleiseksi leirintäalueeksi ja Lohenpyrstö parhaaksi SF-Caravan -jäsenalueeksi. Vuoden Caravan-alueet julkistettiin leirintämatkailun huippusesongin alkamista odotellessa vappuaattona 2020.
Rusi ainoa ehdokas liiton puheenjohtajaksi - kolme ehdokasta tavoittelemassa kahta vapautuvaa hallituspaikkaa
SF-Caravan ry:n liittokokous pidetään tämän hetken tiedon mukaan Lahdessa sunnuntaina 14.6.2020. Yksi kokouksessa päätettävistä asioista on liiton puheenjohtajan ja liittohallituksen jäsenten valinta vuosille 2020-2023.
SF-Caravan julkaisi ohjeet leirintäalueen käyttäjille
SF-Caravan ry on ohjeistanut jäsenyhdistyksiään ja yhdistysten henkilöjäseniä noudattamaan viranomaisten ohjeita sekä suositellut toimintatapoja, jotta leirintämatkailu onnistuisi turvallisesti koronaviruspandemian aikaan. Nyt, leirintämatkailukauden sesongin alkaessa liitto on julkaissut ohjeet myös leirintäalueen käyttäjille.
SF-Caravan ry:lle uusi hallitusjäsen ja jäsenyhdistys liittokokouksesta
SF-Caravan ry:n lauantaina 25.5. Järvenpäässä pitämä liittokokous vahvisti tilinpäätöksen, hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion, valitsi liittohallituksen jäsenet ja hyväksyi SF-Caravan ry:n uudeksi jäsenyhdistykseksi SF-Caravan Kopparön.
SF-Caravan ry:n liittokokous käyty säädetyssä ajassa
Keväältä syksyyn siirtynyt SF-Caravan ry:n liittokokous käytiin lauantaina 26.9. Hämeenlinnassa. Normaalia pienemmällä osallistujamäärällä pidetty korona-ajan liittokokous vahvisti tilinpäätöksen, hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion, valitsi liittohallituksen puheenjohtajan ja jäsenet sekä hyväksyi SF-Caravan ry:n uudeksi jäsenyhdistykseksi SF-Caravan Vieresniemen. Liittokokous hyväksyi myös päivityksen liiton sääntöihin, sallien jatkossa sähköisen liittokokouksen.
SF-Caravan ry:n liittokokous käsitteli sääntömääräiset asiat ja huomioi yhdistyskonkareita Turussa
SF-Caravan ry:n liittokokous käytiin lauantaina 25.9.2021 Turussa. Liittokokous kutsui kunniapuheenjohtajaksi vuosina 2009-2017 liittoa luotsanneen Juha Hämäläisen, huomioi liiton ja yhdistysten aktiiveja, vahvisti tilinpäätöksen, hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion muutosehdotuksin sekä valitsi uudet hallituksen jäsenet.