Säännöt

SF-Caravan ry:n säännöt


1 §    
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään liitoksi, nimi on SF-Caravan ry. Liiton kotipaikka on Hämeenlinna.

2 §    
Liiton tarkoituksena on matkailuajoneuvon käyttäjien muodostamien yhdistysten valtakunnallisena keskusjärjestönä valvoa matkailuajoneuvon käyttäjien etuja sekä edistää heidän yhteisiä pyrkimyksiään. Liitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

3 §    
Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto:

a) kehittää matkailuajoneuvojen turvallista, taloudellista ja tarkoituksenmukaista käyttöä ja pyrkii toimialansa osalta edistämään liikenneturvallisuutta,

b) osallistuu matkailuajoneuvojen käyttöön tarkoitettujen alueiden kehittämiseen,

c) tukee jäsenyhdistysten toimintaa ja huolehtii tämän toiminnan kehitystyöstä harjoittamalla tiedonhankintaa, koulutusta, neuvontaa sekä julkaisu- ja tiedotustoimintaa yms.,

d) järjestää matkailuajoneuvon käyttäjien kansallisia ja kansainvälisiä kokoontumisia, kilpailuja ja muita tilaisuuksia,

e) tekee esityksiä ja aloitteita, antaa lausuntoja sekä edustaa jäsenyhdistyksiään valtakunnallisella tasolla suhteissa päätöksentekijöihin, viranomaisiin ja yksityisiin, samoin kuin alan ulkomaisiin ja kansainvälisiin yhteisöihin,

f) edistää matkailuajoneuvon käyttäjien järjestäytymistä,

sekä

g) ryhtyy muihin samanlaatuisiin matkailuajoneuvon käyttäjien etujen valvomista ja yhteisten pyrkimysten edistämistä tarkoittaviin toimenpiteisiin.

Liitto voi kuulua jäsenenä matkailua, retkeilyä, liikennettä ja liikenneturvallisuutta edistäviin järjestöihin. Toimintansa tukemiseksi liitto voi järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja varainkeräyksiä sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Liitto voi myös omistaa kiinteätä ja irtainta omaisuutta. Liitto ei harjoita liiketoimintaa.

4 §    
Liiton jäsenenä, jota jäljempänä kutsutaan jäsenyhdistykseksi, voi olla matkailuajoneuvon käyttäjien muodostama oikeuskelpoinen yhdistys, jonka säännöt ovat sopusoinnussa liiton sääntöjen ja tarkoitusperien kanssa. Jäsenyhdistysten ja muiden jäsenten ottamisesta ja erottamisesta päättää liittokokous hallituksen esityksestä. Jäsen voidaan erottaa, mikäli se ei noudata liiton sääntöjä ja päätöksiä.

Liitolla voi olla myös oikeuskelpoisia yritys- ja yhteisöjäseniä.

Jäsenyhdistys saa oikeuden käyttää nimessään yhdistelmää "SF-Caravan".

Jos jäsenyhdistys eroaa tai erotetaan, sen tulee kolmen (3) kuukauden kuluessa liiton jäsenyyden päättymisestä anoa yhdistysrekisteristä nimensä muuttamista siten, ettei nimi sisällä yhdistelmää "SF-Caravan" tai ettei se mitenkään viittaa järjestösuhteeseen liiton kanssa. Jäseneksi hyväksymisen ehtona on, että hakija sitoutuu tässä tarkoitettuun menettelyyn.

Liitto määrää tarvittaessa jäsenyhdistystensä toiminta-alueet. Jäsenyhdistykset voivat muodostaa piiriyhdistyksiä, jotka eivät kuitenkaan voi olla liiton jäseniä, vaikka ne olisivatkin rekisteröityjä.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voi liittokokous kutsua erityisen ansioituneen henkilön.

5 §               
Jäsenyhdistys on velvollinen suorittamaan liitolle jäsenmaksuna osan jokaisen jäsenensä liittymismaksusta sekä vuotuisen jäsenmaksun, joiden suuruuden ja suoritustavan liittokokous vuosittain määrää.

Jäsenyhdistys ei suorita liitolle jäsenmaksua sellaisen jäsenen osalta, joka on jonkun toisen liiton jäsenyhdistyksen jäsen.

Yritys- ja yhteisöjäsen suorittaa liittokokouksen vuosittain määräämän jäsenmaksun.

Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen ovat jäsenmaksusta vapaat.

Liittokokous on oikeutettu päättämään ne jäsenryhmät, joiden osalta jäsenyhdistys ei suorita liitolle jäsenmaksua.


6 §    
Liittokokouksissa saavat jäsenyhdistysten valtuuttamat edustajat, joiden tulee olla edustamiensa jäsenyhdistysten äänivaltaisia jäseniä, käyttää äänivaltaa seuraavasti:

- 100  jäsentä  2 ääntä

101  -   300  jäsentä  3 ääntä

301  -   600  jäsentä  4 ääntä

601 - 1 000  jäsentä  5 ääntä

1 001 - 1 500  jäsentä  6 ääntä

1 501 - 2 100  jäsentä  7 ääntä

2 101 - 2 800  jäsentä  8 ääntä

2 801 - 3 600  jäsentä  9 ääntä

3 601 - 4 500  jäsentä  10 ääntä

4 501 - 5 500  jäsentä  11 ääntä

sekä jatkuu saman matemaattisen kaavan mukaan       

Yritys- ja yhteisöjäsenillä ei ole liittokokouksissa äänioikeutta, ainoastaan puheoikeus.

Jäsenmäärä tarkoittaa jäseniä, joista liitolle on maksettu jäsenmaksu edellisen kalenterivuoden loppuun mennessä.

Jäsenyhdistys saa valita liittokokouksiin enintään viisi (5) edustajaa, ei kuitenkaan enempää kuin yhdistyksellä on ääniä. Edustaja tai edustajat voivat yhteensä käyttää niin monta ääntä kuin yhdistyksen äänimäärä edellyttää.

7 §    
Liittokokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä aikana ja määräämässä paikassa kesäkuun loppuun mennessä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun liittokokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) jäsenyhdistyksistä sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kuudenkymmenen (60) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
   
Hallitus kutsuu liittokokouksen koolle ilmoituksella, joka toimitetaan jäsenyhdistyksille kirjeitse vähintään 30 vuorokautta ennen kokousta.

Hallitus voi päättää, että kokoukseen voidaan osallistua myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla, mistä on mainittava kokouskutsussa. Kokouskutsussa on lisäksi mainittava, jos kokoukseen postitse tai teknisen apuvälineen avulla osallistuvan jäsenen puhevallan käyttäminen on rajoitettua.

Liittokokouksessa

1. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kolme ääntenlaskijaa
2. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. hyväksytään kokouksen esityslista
4. esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
5. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
6. vahvistetaan toimintasuunnitelma
7. vahvistetaan liitolle suoritettavien liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet ja suoritustapa
8. vahvistetaan tulo- ja menoarvio
9. valitaan joka kolmas vuosi hallituksen puheenjohtaja
10. valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
11. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa
12. käsitellään kokouskutsussa mainitut, jäsenyhdistysten vähintään 45 vuorokautta ennen kokousta hallitukselle esittämät asiat sekä hallituksen valmistelemat muut asiat

8 §    

Liiton hallituksen muodostavat puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohta­jaksi ja joka valitaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan sekä kahdeksan (8) jäsentä. Hallitus valitaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan, kuitenkin siten, että kahtena perättäisenä vuotena kolme hallituksen jäsentä on erovuorossa ja kol­mantena vuotena kaksi hallituksen jäsentä ja puheenjohtaja ovat erovuorossa. Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa valinnan suorittaneen liittokokouksen päättyessä ja päättyy kolmivuotisen toimikauden päättävän liittokokouksen päättyessä.

Vaalikelpoisia ovat ainoastaan ne ehdokkaat, jotka jäsenyhdistykset ovat asian­mukaisesti ilmoittaneet liiton hallitukselle viimeistään 60 vuorokautta ennen liittokokousta ja joilta on mainittuun ajankohtaan mennessä saatu kirjallinen suostumus ehdokkaaksi.

Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen varapuheenjohtajat.

Hallitus kokoontuu tarpeen vaatiessa puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan jonkun varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai joku varapuheenjohtajista ja vähintään neljä (4) muuta jäsentä on saapuvilla.

Hallituksen tehtävänä on:

1) muodostaa tarpeelliseksi katsomansa valiokunnat, työryhmät ja toimikunnat,

2) ottaa ja erottaa tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt ja työryhmät talousarvion puitteissa,

3) edustaa liittoa, valvoa ja tukea jäsenyhdistysten toimintaa sekä ylläpitää yhteyttä niihin,

4) valvoa valiokuntien, työryhmien, toimikuntien ja liiton kerhojen työtä,

5) tehdä tarvittaessa liittokokoukselle esitys sellaisen jäsenyhdistyksen erottamisesta, joka saamastaan huomautuksesta piittaamatta on menetellyt liiton sääntöjen ja tarkoitusperien vastaisesti tai laiminlyönyt liittokokouksen tai hallituksen päätöksen noudattamisen,

6) kutsua koolle liiton varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset sekä valmistella niissä esille tulevat asiat,

7) hoitaa liiton rahavaroja ja muuta omaisuutta ja laatia toimintasuunnitelma sekä valmistella talousarvioehdotus seuraavalle tilivuodelle,

8) laatia toimintakertomus liiton toiminnasta,

9) antaa jäsenyhdistystensä jäsenille jäsennumero ja pitää numeron haltijoista luetteloa sekä myöntää liiton ansiolevykkeet ja muut tunnustukset,

10) valmistella muut liittokokouksissa esitettävät asiat, toteuttaa liiton kokousten päätökset ja hoitaa kaikki muut hallituksen toimivaltaan kuuluvat tehtävät.

9 §    
Liiton nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja joku varapuheenjohtajista yhdessä tai joku näistä erikseen hallituksen yhden muun jäsenen kanssa tai se taikka ne, jotka hallitus siihen määrää.

10 §    
Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain. Ne sekä hallituksen laatima toimintakertomus ja muut hallintoa koskevat asiakirjat on jätettävä kunkin vuoden huhtikuun 15. päivään mennessä liiton tilintarkastajille.

Tilintarkastajien tulee huhtikuun loppuun mennessä antaa hallitukselle kertomus tilintarkastuksesta sekä lausunto vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.

11 §    
Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan 3/4 annetuista äänistä.
Liiton purkamisesta päätetään kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, jotka on pidettävä vähintään kahden (2) viikon väliajoin. Päätöksen tekemiseen vaaditaan 3/4 annetuista äänistä.

12 §    
Jos liitto päätetään purkaa, luovutetaan sen omaisuus matkailuajoneuvojen käyttöä edistävään tarkoitukseen viimeisen kokouksen määräämällä tavalla.

13 §    
Kaikessa muussa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslainsäädännön säännöksiä.


Hyväksytty liittokokouksessa 26.9.2020
Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.11.2020, diaarinumero 2020/528049Y