Sammutin

Kirsti Lindqvist 07.07.2019 18:53

Kiikutin sammuttimen tarkistukseen mutta olikin 10 v vanha joten ei saanut leimaa. Kävin tänään ostamassa Prismasta uuden eikä tullut mieleeni avata laatikkoa että olisin huomannut sen olevan jo valmiiksi vanha ( valmistusleima 2/18). Luulin että uusi sammutin on edes samanvuotinen mutta eipä näköjään. Ilmiesesti palautettava ja katsottava ensin leima ennen ostoa. Tulee pullolle hintaa jos ensin uusi ja se heti tarkistettava. Onko jossain erikoisliikkeissä mahdollisesti uudempia sammuttimia?
Olen kuullut että katsastus ei enää vaadi pulloa mutta haluan sen kuitenkin autossa pitää.

Teemu Eerola 07.07.2019 19:37

Todennäköisesti siinä ostamassasi pullossa on mittari, mikä näyttää kunnon painetta. Jos näin on, niin mikään ei vaadi, että siitä pitäisi kymppi maksaa heti tänä vuonna "tarkastuksesta", siis- pelkästä rahastuksesta. Kun Motonetistä uusia m- auton sammuttimia saa n. 16 e/ kpl, niin olen ostellut niitä parin- kolmen vuoden välein, niin ei tarvii käydä sitä kymppiä maksamassa parin minuutin "kolistelusta" vanhasta pullosta. Pullon voi kolistella itsekin jos epäilee jauheen paakkuuntuneen. Rehelliset ihmiset tekevät toki "kirjan mukaan". Tämä vain tyhmä mielipide.

Kirsti Lindqvist 07.07.2019 20:31

Mites se katsastusmies reagoi jos ei ole leimaa tai se on juurikin uudessa pullossa tuon 1,5 v vanha?

Timo Haapanen 07.07.2019 20:45

Sammutin ei ole enää pakollinen varuste, pykälä muuttui jo 2014.

@timppa

Teemu Eerola 07.07.2019 22:29

Katsastusmies ei nykyisin enää puutu pullojen leimoihin.

Kari Kolehmainen 08.07.2019 08:41

Puuttuuko poliisi tai tulli tien päällä leimoihin, jos sattuvat pysäyttämään ja matkakulkimeen kurkistamaan ja sammutin on telineessään?

Timo Haapanen 08.07.2019 09:03

Tätä olen Virossa yrittänyt selvittää mutta täysin selvää vastausta ei ole tullut. Varminta tietty euroopassa ajellessa on leimattu asiallinen pullo.

Eihän se sammutinhuollon leima kovin virallinen ole.

@timppa

Arto Kohijoki 08.07.2019 09:21

Pullon kyljessä lukee, onko tarkastettava 1 kerta/1vuosi, tai 1 kerta/2 vuosi. Jos kerran vuodessa, niin pullo on vanha jo myytäessä, joten palauta sinne mistä ostitkin ja ota yhteys myymälän hoitajaan asian selvittämiseksi. Itse olen saanut aina vaihdetuksi uuteen sammuttimeen!

Kari Kolehmainen 10.07.2019 08:41

Hämärä mielikuva on, että jos sammutin kulkee mukana, pitää sen olla leimattu ja ajankohdan kunnossa. Oli ennenvanhaan selkeää, kun katastaja tarkasti... Sammutin kyydissä on paikallaan, mutta onko se vielä nykyään pakollinen?

Timo Haapanen 10.07.2019 09:31

Enpä oikein usko että ulkomailla olisi täkäläisellä tarkastuslapulla mitään merkitystä.

Viiteen vuoteen ei ole täällä tarvittu mutta esim. Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Venäjällä on pakollinen varuste.

Tuubissa on paljon Venäläisiä videoita. Huomaa hyvin kuinka paljon on apua joukkovoimasta kun palamaan syttyneen ajoneuvon sammutukseen on nopeasti käytettävissä
iso määrä pieniä sammuttimia paikalle osuneiden autoilijoiden autoista.

@timppa

Sulevi Kallio 21.10.2019 14:41

Kai se pitäs se sammutin tarkistuttaa. Meijän Kaape on otettu käyttöön 7/14 ja sammutin on vielä tehtaan pahavilaatikosaa ja muoveisa, kenkäkaapin lattijalla tukevasti. Ei kyllä raaskis ruveta tekkee seinii reikijä kiinnittämiseksi. Joisaki oon nähäny sammuttimen oleva keulan u-ryhymän sivulla selekänoja tyynyn yläpuolella, meillä ei siihen pistetä ainakaan, ku siihe lyö pääsä, ku tykkään istuva siinä sivulla.

Pasi Niemelä 21.10.2019 18:22


Täytyy sanoa että on ihan sama vaikka Sulevilla ei olisi sammutinta ollenkaan, ennenkuin tuon saa käyttöön niin voi roihu olla jo jonkinlainen ja silloin on jo parasta hilpaista ulos.

Toivo Koistinen 21.10.2019 18:49

Vuosia tullu käytetyä tarkastuksella. Mietiskelin, että miksi. Siinä kopistellan jauhe irti pohjalta, ja helutellaan, että se on jauheena.
Sitten katotaan ulkoinen habitus, että se on kunnossa, eli letku sokka, ja muu ulkonäkö. Ja että painemittari on kunnossa silmämääröisesti, ja paine vihreällä.
no jos syttyy auto/ vaunu, ja tarkastamaton pullo, eikä toimi, nin mitä vakuutus ??
Tuon kaiken osaa jokainen, ja sekään ei takaa että on kunnossa. Äeskoneesa oli vuosia sitten iso sammutin, ja tarkastettu, ynnä mittari vihreällä.
Kun kone syttyi, ja aloin sammuttamaan, ei pihaustakaan, vaan aivan mykkä. Pieksin telaan, että oli aika rumaa jälkeä, mutta ei, ja kone paloi.
Palotarkastaja melekeen löi, että hullumies hakkaa, se olisi voinut räjähtää, mutta hiljeni, kun vastasin.
Mulla oli kuule pikkusen kiireitä, eikä siinä joutanu silittelemään sammutinparkaa.
Mutta miten tarkistaa, että se on kunnosa varmasti, ei mulle ole selvinny, vaan sanotaan, kun jauhe on jauheena, ei paakkuna, ja mittari vihreällä, se on kunnossa.
Tp

Markku Hämäläinen 23.10.2019 16:29

Kyllä tarkastaja, ainaki mitä minä oln liikkeessä nähnyt, tarkistaa paineen myös mittarilla.
Tutkiivat letkun kunnon ja jotkut tuhauttaa hiukan ainettakin.

Seppo Suomi 24.10.2019 16:53

Kun puhutaan siitä että jos autossa on tarkastamaton pullo voi vakuutusyhtiö evätä korvauksen. Mihinkähän tämä perustuu ? Mikäli autossa on tarkastettu pullo ja auto palaa, enkä ole yrittänytkään käyttää sitä tarkastettua pulloa, niin vakuutus taitaa kumminkin maksaa ? Tuntuu aika hölmöltä hommalta. Kuinka moni karavaanari osaa käyttää tositilanteessa sammutinta ? Itsellä on vanhaksi mennyt tarkistusleima pullossa ja tulityökorttikin meni vanhaksi 10 vuotta sitten. Onneksi tarkastuslappu taitaa tuhoutua jos tosipalo syttyy ja pullo on telineessään. Kerran olen käyttänyt korjaamohallissa jauhesammutinta kaasaripalossa ja se oli viimeinen kerta. Siivoamiseen menikin loppupäivä. Antaa palaa ja vakuutus hoitaa siivouksen. Autossani on kyllä sammutuspeite tuon leimaamattoman pullon lisäksi.
@seppo

Heimo Turunen 25.10.2019 15:01

Kuulostaa Esson baarin jutulta, minun vakutusehdoistani moista hassutusta ei löytynyt.

Toivo Koistinen 25.10.2019 16:12

En usko, että vakuutus yhtiö evää tarkastamattoman pullon takia, eikä sen, että ei osaa käyttää, tai joutuu paniikkiin, kun pelastaa itsensä palosta, ja ei huomaa, tai osaa käyttää samutinta siinä paniikissa.
Minä käsitän, että nuo kaksi pulloa ovat sitävarten, että jos mahollista niin voin estää paloa tuhuamasta, tai ainakin rajaamaan että muita ei pala samalla.
On ninkin, että jos on kuten meillä 8 vuotta vanha auto, mutta käytöarvoltaan kuin uusi auto.
Ei tehe mieli antaa palaa, koska kun korvauksesta puhutaan, niin mitäköhän mahtaa yhtiö makssa tuosta yli puolensadan tuhanne ostohintaisesta autosta kun siinä on kuoret jäljellä.
En taida saaha sillä summalla vastaavaa. Koska monellako lunastushinta, ja käyttöarvo ovat sama
Siksi maksan se vajaan pari kymppiä noihen tarkastuksesta ihan mielenrauhan takia. Jos tämä mejän firma siihen kaatuu, se menee jokatapauksessa ympäri
Tuli mieleen pistää nuo kaksi navetan puolele, ja ostaa kuten kotona on viiden kilon pullo mukaan.
Sellaisella auttaa asiaa kovin, ja vakuutusyhtiö kyllä siivoaa, ja korjaa, jos onnistuu pelastus. Kumpanenkin voittaa, me, ja yhtiö.
Tp

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.