Fiatin moottori ohjausvalo

TALLSKOG KURT 24.04.2013 09:06

Kyseessä on 10 mallisessa Fiatista, joka moottorin ohjausvalo on syttynyt. Auto on ollut seisontarekisterissä talven, ja nyt tuo valo palaa, kuitenkin moottori käy normaalisti. Siis hyvät lajitoverit, mitä mahdollinen vikaa mahtaa ollaa kysessä. Pittää katsasta ensin, mutta uskallanko mennä tuon valon takia katsastukseen.

TURUNEN HEIMO 24.04.2013 09:42

Tuon valon syttymiseen on niin monta syytä että aivan turhaan lähtä spekuloimaan. Käy luettamassa vikakoodit, sillä se syy selviää. Valo ei suinkaan estä moottoria käymästä mutta ei sitä ole syytää käytellä jos vikavalo palaa, siksi se on siihen laitettu. Joka tapauksessa autossa on vikakoodi päällä ja se pomppaa jo sen takia katsastuksesta.

POHJANTÄHTI JORMA 24.04.2013 11:10

Häirivalon syttymiseen on tosiaan 1001 syytä, omassani syttyi viimeksi viime syksynä. Kuittasivat valon pois ja kertoivat syyksi turbon paineen sen aiheuttaneen. Voisikohan tuohon kokeilla sitä kikkaa, että irroittaisi akun kengän.

LEHTOMÄKI KARI 24.04.2013 11:35

Hei. Itselläni syttyi valo satunnaisesti. Käytin huollossa (takuu voimassa). Totesivat että minua odottamassa on tehtaan ohjelmapäivitys, jonka latasivat moottorin elektroniikkaan ja totesivat, että valon syttymisen pitäisi loppua. Ja myös loppui. Päivitys taisi muuttaa jonkin paineen raja-arvoa.

Kari

VALTONEN MARTTI 24.04.2013 18:46

Akun kengän irrotus kyllä poistaa valon, vaatii vissiin jopa tunnin olla irti jooissain tapauksissa. Mutta ei tietenkään poista vikaa / häiriötä.

Ainoa oikea menettely käydä luettamassa vikakoodi. Itselläni vaivasi bensakoneessa viime kesänä sitkeästi. Vikakoodi viittasi aina nakutuksentunnistimeen joka sitten vaihdettiin eikä sen jälkeen ole vaivannut. (...koputtaa puuta vasemman korvan vierestä...)

UUSIKYLÄ PENTTI 26.04.2013 19:50

Kyseessä on 10 mallisessa Fiatista, joka moottorin ohjausvalo on syttynyt. Auto on ollut seisontarekisterissä talven, ja nyt tuo valo palaa, kuitenkin moottori käy normaalisti. Siis hyvät lajitoverit, mitä mahdollinen vikaa mahtaa ollaa kysessä. Pittää katsasta ensin, mutta uskallanko mennä tuon valon takia katsastukseen.

Asutko Turussa,jos näin on, ota yhteyttä

LAUKKANEN MAURI 26.04.2013 21:40

Minä olen taistellut noiden vikavalojen/koodien kanssa ,eli taas se pösö 308. Siis minulla on se vian koodilukulaite,mutta senkin käyttö on helppoa,mutta niiden koodien tulkitseminen onkin toinen juttu. Netissä on vika-koodi listat ,mutta. Peugeotissa on merkkiliikeen mukaan ,siis kävin kysymässä kun se vian aiheuttaja, joka ei minun piratti testerillä tullut ilmi, koodeja on jonka alla on lukuisia vikoja ja ne pitää hakea ja paikalistaa!.

Eli se testeri voi ilmoittaa että vika koodi;1234 ,mutta koodissa se ko.koodin alla on lukuisia vikoja jotka pitää käydä läpi ennen kuin se vian aiheuttaja selviää ja se lista ei vältämättä ole yleisessä jaossa.

Eli vaikeaksi menee;siis ei TI-miehille/naisille.

TAPANINEN JORMA 28.04.2013 09:15

Oletko katsonut,palaako jarruvalot ?.Ivecossa kun jarruvalojen sulake palaa niin syttyy ruiskusuuttimen kuva mittaristoon. Jorma..

PARKKONEN SEPPO 28.04.2013 09:33

Minulla on vm 2012 Fiat-Solifer ja siinä on kaksi kertaa syttynyt oranssin värinen moottorivalo. Molemmilla kerroilla syttymistä on edeltänyt sade. Joulukuussa Lybeckissä se tuli ensimmäisen kerran esille, moottori kävi huonosti. Paikallinen korjaaja ei löytänyt vikaa, se kuitenkin poistui auton oltua tunnin kuivumassa. Hämeenlinnassa valo syttyi uudestaan maaliskuussa sateen jälkeen, mutta seuraavana päivänä se ei syttynyt. Pitäisi päästä korjaamolle valon syttyessä, mutta paikallinen Autokeskus ei ota 7 metrisiä korjaamoon vaan ohjaa Tampaereelle. Tämä harmittaa, sillä haluavat valon palavan ennen tutkimusta jne.

TOIVONEN MARTTI 28.04.2013 12:02

Onkos tässä nyt kyse siitä että vesi juoksee moottorin päälle kun se ränni on tukossa tai ei muuten toimi? mot

VARIS KARI 28.04.2013 13:10

Osta OBD II vikakoodin lukija. Löytyy useita eri hintaisia. Taitavat halvimmillaan olla 19e luokkaa. Sillä saat koodin luetuksi ja vian kuitattua. Laite kertoo missä vika sitten vain vaihdat osan. Yksinkertaisimmillaan vika poistuu kun kuittaat vikahistorian. Auton korjaaminen on nykyään niin helppoa ei tarvitse arpoa itse missä vika. Ja tosiaan testikapula jokaisen ostettavissa ja hinnat alhaisia.

Käyttäjän lisäys viestiin 28.4.2013 klo 13:14:54 Niin ja Ducatoissa yleisin vika on se kaasuläppäkotelo. Toimii välillä mutta kun alkaa oireilemaan niin vaihtoon menee. Niitä saa sopu hintaan ebayn kautta saksanmaalta. Luotettavaa kauppaa ja hinta alle puolet suomen hinnoista ja osa tuodaan kotiin asti 19e rahtikuluja vastaan.

KNAAPI JUHA 28.04.2013 14:48

Todella valoisan optimistinen neuvo! Mitähän sillä 19 euroa alkaen maksavalla testerillä saa harrastelija aikaan?

Minulla on Octavia ollut kolme kertaa korjaamolla, jossa viereen työnnetään pyörillä kulkeva testeri, joka maksaa tuhansia euroja. Ammattimies tai pari siinä arpoo niitä vikakoodeja ja niitten selvittämisessä ja tulkitsemisessa tuntuu olevan paljonkin tietoa ja joskus jopa ristiintulkintoja.

Esp-valo vain palaa ja pois sitä ei saa kuitattua kuin hetkeksi. Seuraavassa käynnistyksessä palaa taas. Tämän hetken tulkinta on ABS-jarrujen joku tuntoanturi, mutta tuntuu vähän siltä, että osia vain mielellään vaihdettaisiin. Sitten kun häiriövalo ei sammunutkaan, ehdotetaan taas uusia vaihtoja. Kukaan ei ole koskaan ottanut sitä uusittua osaa takaisin ja asentanut sitä entistä kunnossaolevaa osaa takaisin. Näyttää käytäntö olenav sellainen, että asiakas kaiken tämän arpomisen maksaa.

Käyttäjän lisäys viestiin 28.4.2013 klo 14:52:02 Ja on muuten WV -konsernin oma testeri, eikä mikään kirpputorilta ostettu.

TURUNEN HEIMO 28.04.2013 17:27

Nuo korjaamon merkkikohtaiset testerit ovat huomattavasti monipuolisempia kuin jokamiehen vermeet. Nillä saa tarkemman mallikohtaisen vikaselityksen, niillä pysty tekemään autoon säätöjä, niillä voi päivittää auton eri ohjausjerjestelmiien ohjelmistot... Pahinta että niiden avulla vian korjaamisesta on tullut huonolla tuurilla hyvin kallista jos ilmoitus ei ole ykselitteinen. Hyvääkin osaa menee vaihtoon sillä se tärkein alkaa korjaamoilta puuttumaan..se on se autokorjaustaito. Jokamiehen testeri yleensä kykenee näyttämään missä vika on ja vikakoodin kuittaus. Muuta ei tarvi ja ne toimii ihan oikeasti,

PS. Tuo Skodaa vaivaava vika on todella ikävä. Joka pyörässä on anturi ja vielä keskusyksikkö. mahdollisuuksia on paljon, anturit nyt ei paljoa maksa, jotain 30, mutta keskusyksikkö jo satasia. Arpomista tuo on ja kun ei ole sitä oikeaa taitoa ja päättelykykyä. Varaosamyyjän juhlat ja tuntimittarikin käy. Joskus korjaamon vaihto tuo avun ja heti.

PARKKONEN SEPPO 28.04.2013 17:45

Mielestäni tästä on kyse. Yritän parantaa rännin tehokkuutta. Jos ei auta, niin ensihuollossa teen tiukan reklamaation.

UUSIKYLÄ PENTTI 28.04.2013 22:59

VARIS KARI Mistä kohtaa löytyisi toi kaasuläppä, voisin tilatta sen Saksasta

VARIS KARI 29.04.2013 11:54

http://www.ebay.de/itm/NEU-ORIGINAL-Drosselklappe-fur-Fiat-Ducato-2-3-D-Multijet-ORIGINAL-504351131-NEU-/150989423797?pt=DE_Autoteile&hash=item2327abc4b5

Tuolta saksalaisilta sivuilta löytyy nättää päivän hinta olevan 220 e. Pstikulut Hyvinkäälle oli 19e.

Käyttäjän lisäys viestiin 29.4.2013 klo 11:56:32 Tarvitset lisäksi johtosarjan liittimet muuttuneet. Siitä maksoin 20e noiden päälle. Tilaa samalla ei tule ylimääräistä rahtikulua kuten eräälle...

HALMEENMÄKI JUHANI 29.04.2013 20:43

VAGeen uudemmissa pyöränlaakereissahan on erittäin paljon ongelmia kun se magneettikehgän signaali on liian heikko. Anturinkin pitää olla just oikealla etäisyydellä. Siihen kun yhdistetään pikkusen huonot liitokset anturilta eteenpäin, niin saadaan jo 12 eri vikapaikkaa. Ja kun vika ei ole "ON/OFF" vaan vain pieniä eroja signaaleissa, niin diagnostiikka ei osaa sanoa mikä kohta on se viallinen. Siinä kohtaa on kaksi vaihtoehtoa: alkaa vaihdella osia kunnes vika korjaantuu, tai odottaa että vika pahenee selkeämmin varmistettavaksi.

UUSIKYLÄ PENTTI 29.04.2013 22:23

VARIS KARI Kiitoksia tiedoista

HAAPANEN TIMO 30.04.2013 15:21

Katajan Jarkko otti kuvia vaihtaessaan läppäkoteloa: https://karavaanarit-fi-bin.directo.fi/@Bin/4d4c4cc5751e91d601d1828224f3ab87/1367323599/application/pdf/88801826/Kaasul%C3%A4pp%C3%A4kotelon%20vaihto.pdf

Jos tuohon hommaan ryhtyy, kannattanee liimakitillä tiivistää sähköosa pistoketta myöten. Kannattaisi tiivistää ja putsata jo ennen vaurioitumista.

Lisäksi Jarkkokin kertoo kuinka likainen kotelo on sisältä. Tähän auttaisi EGR- putken tukkiminen kokonaan, tai edes osittain. Mieluiten jo ennen EGR- venttiiliä, vaikka tuossa olisi putken pää juuri käsillä.

@timppa

VARIS KARI 01.05.2013 08:09

Ei kannata tukkia putkea kokonaan. EGR tunnistaa että virtausta ei tapahdu ja sytyttää häiriövalon. Toki eri koodilla. En muista ulkoa koodia. Kokeilin itse. Mutta jos siihen liitoskohtaa valmistaa tiivisteen esim ohuesta levystä ja kuristaa virtausta vaiva vähenee. Näin meillä :)

Käyttäjän lisäys viestiin 1.5.2013 klo 08:11:16 Jäi selventämättä että uuden tiivisteen reikä tehdään hyvin paljon alkuperäistä pienemmäksi.

HAAPANEN TIMO 01.05.2013 15:06

Joo, jotkut autot vaativat pienen reiän, kuvissa Transitin vastaavia, Ducatosta en löytänyt kuvia. http://www.ebay.co.uk/bhp/ford-transit-egr-blanking-plate

Aika monessa on joku 8mm:n reikä keskellä.

@timppa

EKHOLM RAIMO 09.05.2013 15:47

Timon kantaanotto tähän keskusteluu oli erittäin asiallinen , kuvien kanssa tämä remontti on mahdollista tehdä itsekkin. Samallaisia remontti ohjeita kuvien kera tälle palstalle lisää.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.