Raikasvesi jäätyy

VILMI TEEMU 14.03.2013 15:35

Täyttelinpä tuossa vesijärjestelmän ennen reissua, laskin hanasta kuumaa vettä jotta boileri täyttyy. Kaikki toimi vielä reilun parinsadan kilometrin ajon jälkeenkin normaalisti, niinkuin tietysti pitäisikin vaikka pakkasta parhaimmillaan -20 astetta. Aamulla kuitenkin keittiön hanasta ei tullut vettä ollenkaan ja vessanhanastakin vain kylmää. Eikä tuo tilanne muuttunut koko viikolla vaikka kuinka nostin lämpöjä ja puhaltelin kuumailma puhaltimella sinne tänne missä jäätymisen olisi voinut kuvitella tapahtuneen. Äläkää sanoko ettei kannata ottaa vettä ollenkaan. Niin se auto on -07 Dethleffsi aldella.

KLEMETTI SEPPO 14.03.2013 15:53

Kun en tiedä millainen pohjaratkaisu autossasi on, niin tässäpä hyvä arvaus perustuen omaan Adriatikiin. Keittiökalusteiden hyllyjen takaa menee minulla putket ja kun pakkanen lähentelee pariakymmentä, tahtoo lämmityksen pelkän sähköpatruunan varassa ollessa sieltä jäätyä kylmävesiputki. Itse autossa kyllä tarkenee. Tein reiät kalusteen sokkeliin ja tarvittaessa laitan putken sängyn alla olevasta puhallussuuttimesta muutamaksi minuutiksi kalusteessa olevaan reikään, niin putki sulaa.( kaluste ja sänky ovat vastakkain )Sinne kalusteiden alle kun ei mene omaa lämmitysputkea ja se on aika suljettu tila. Liekö sinun autossa kaksoispohja. Jostakin raosta kylmän puolelta se ottaa vedon putkeen ja jos putki on sitten eristeiden sisässä voi olla hankala sulamaan kun siihen ei vastaavasti pääse lämmintä.

Ps. Kun tyhjennät boilerin ja vesitankin talvella, kurkista auton alle, että varmasti kummastakin valuu vesi auton alle. Nimittäin monesti on ollut varsinkin boilerin tyhjennysputken alapää jäässä ajon jälkeen ja jos vesi jää jäätymään boileriin, voi lompakko keventyä jokusen satasen.

VILMI TEEMU 14.03.2013 16:55

Kyllä siellä sokkelissa on aukot oikeen tehtaan tekemänä. Mulla tuorevesisäiliö on pöytäryhmän sohvan alla kuskin puolella ja boileri on käytävän toisella puolella eikä ole kaksoispohjaa. Mielestäni noita putkia ei ole eristetty vaan alden lämmitys putki kulkee samassa kotelossa että on siinä ainakin yritystä ollu tehdä talviauto.

ASIKAINEN MATTI 15.03.2013 11:12

Edellinen autoni Dethleffs T6611 vm. 04 oli Alde-lämmittimellä ja keittiö oli heti apukuskin selän takana. Vesiputket tulivat sinne ohjaamon ja tupaosan välisessä kotelossa, jossa myös patteriverkoston putki kulki. Jäätymistä ilmeni ja avattuani kotelon, havaitsin, että kyseisen kotelon etuseinä oli ohjaamon peltilattian pystysuora jatke ja siis siltä sivulta suoraan ulkolämpötilalle alttiina. Vesiputkien ja seinäpellin väliin sain sopimaan 15 mm:n pakkasmaton (solumuovia) ja jäätymistä ei enää tapahtunut. Sittemmin kyseisen tupamallin keittiön ja oven paikka on vaihdettu, jolloin putket tulevat keittiöön suoraan lämpimiä tiloja pitkin.

YLILEHTO MARTTI 15.03.2013 15:35

Aivan tyhmää ottaankin , -20 pakkasella vettä altaaseen.

LAURONEN TAPANI 15.03.2013 15:46

Itse tein toista viikkoa sitten Itä-Suomen kierroksen, pakkasta oli parhaina öinä 27,5C ja hyvin tuli vettä hanoista joka aamu, vaikka kyseessä on Italialainen halpa-auto. Pitää vain laittaa asunto-osaan lämmitys ajoissa päälle ennen kuin täyttää vesitankin ja lämpö pitää olla päällä myös ajon aikana. Harmaavesisäiliöön menee 30mm:n lämmitysilmaputki joka pitää sen sulana.

Käyttäjän lisäys viestiin 15.3.2013 klo 15:47:50 Niin ja lämminvesivaraaja pitää olla myös koko ajan päällä.

PULKKI MARTTI 15.03.2013 18:33

Kyllä talvikäyttöön suunnitellun auton on toimittava Suomen talvessa, eikä -30 c saa todellakaan olla este vesihuollon toimivuudelle.

VILMI TEEMU 15.03.2013 19:03

Kyllä nuo Tapanin mainitsemat asiat on tiedostettu. Mulla tuo boileri on päällä aina kun on lämmityskin. Kyllä minustakin pitäisi talviauton toimia talvella. Helepottaisi paljon jos tietäisi mistä jäätyy niin ois heleppo korjata tilanne. Tai ainakin sulattaa...

PULKKI MARTTI 15.03.2013 19:40

Ilmankierto on avainsana. Kerroit että hanat toimivat normisti ajon jälkeen ja että ongelmat ilmaantuivat paikalla ollessa. Tarkoittaa että putki tai putket jäätyvät kun ilma ei kierrä. Ajon aikana asuinosaan ja myös takatalliin syntyy alipainetta joka saa ilman kiertämään tehokkaammin. Tutki mistä vesijohtojen reitit kulkevat, eristä ne tai asenna sulanapitokaapeli niiden kylkeen. Katso etteivät esim tavarat takatallissa estä lämpöä jakautumasta kaikkiin paikkoihin.

VILMI TEEMU 15.03.2013 20:19

Kyllä tuon alden lämmitysputken luulisi olevan riittävä sulanapitokaapeli se kun näyttäisi kulkevan siellä missä vesiletkutkin muutamia senttejä siellä on välissä. Onko sekin liikaa? Vaahtovuovia laitoin vessan kasettiluukun sisäpuolelle ja takatalliin nurkkiin joista sitä kylmää voisi päästä tulemaan.

LAUKKANEN MAURI 15.03.2013 20:33

Vai alden putki,minulla alde ja se suurin ogelma aldessa on että se veden lämpötila ei ole vakio.

Siis se huone termostaatti ohjaa pannua ja kytkee vedenlämmityksen tarvitaessa,eli onn/off säätö.

Kun taas jos verrataan Aldea normaali keskuslämmitykseen veden kierto patterissa on vakio ja veden lämpötila määräytyy aina ulkolämpötilan mukaan.

Jos ja kun aldessakin olisi vastaava toiminta niin lämpötilavaihtelut oli pienenpiä.

JOKINIEMI PETRI 15.03.2013 20:48

Mauri kerro sä pidätkö talvella vetet päällä autossa kun olet reisussa. Kun sulla on laatu peli ja alden lämmitys. Ja onko toiminut moitteetomasti, Mulla kasoispohja byrseneri ja en ole talvella pitänyt vesiä.

LAUKKANEN MAURI 15.03.2013 21:01

Minulla oli ennen tätä hymeriä Bürstener Elecance ja siinä jäätyi ensimäisellä reisulla vedet tankkinn,siinä oli se Alde.

No sitten minä laitoin lisä eristyksiä sinne kasoispohjaan ja myös lisäsin pattereita tuplasti enemmän ja sitten alkoi lämpö kasoispohjassa pysyä.

Auto oli oikea Suomi auto,ja noiden muutosten jälkeen sitä tuli parempi Suomi auto.

Nykysessä Hymerissä on taas se truma ja ei jäädy vedet alhaalla,mutta varmaan kaasua menee siitäkin edestä.

Siis ei se Hymerin alin lattia vaikuta eristyksiltään olevan paksu,siis tarkoitan alapohjan lattiaa ,siinä ei ole paksut eristykstet,kuten on välipohjan ja asuntilan lattian välissä.

Mutta hymerissä se lämmin ilma menee sinne kasoispohjaan ,joka on yhtä lämmin kuin asuinosa,eli ei siellä mikään jäädy.

JOKINIEMI PETRI 15.03.2013 21:36

En pidä tota mun byrsenreiä mitenkän laatu pelinä., Mutta sillä mennään nyt, Jotakin hyvää siinäkin on ALKO alusta ja renun tehokas ja vääntävä moottori. Mutta vetet kyllä jäätyy talvella ihan varmasti jos on yli 20 pakkasta, Joten vetet on kannussa ja sillä sipuli

VILMI TEEMU 15.03.2013 21:58

Niin eihän se alden putki tulikuuma ole kun tavoite lämpötila on saavutettu. Tietenki jos nostais lämmöt kolmeenkymppiin ja menis itte ulos nukkuun niin pysyisköhän vetet sitte sulana. Eikä se vesi ainakaan sinne säiliöön jäädy ku tuli hyvin pohja propun kautta pois.

SARATMAA KEIJO 15.03.2013 22:13

Kyllä alden pannussa on vakio lämpötila jonka voit itse säätää termostaatti ohjaa patterien veden kiertoa. Kabessa erillinen pumppu lattialämmölle jonka lämpötilan voit säätää rippumatta patteritermostaatista.

LAUKKANEN MAURI 16.03.2013 09:53

Yleensä en puhu tai kirjoita mitään mutu tuntumalla,eli tuossa Alde 3000 toiminta;

Lämmittimen toiminta. Huonetermostaatin vaatiessa lisää lämpöä, eli lämpötila ajoneuvossa on termostaattiin säädettyä lämpötilaa alhai- sempi, kiertonestepumppu käynnistyy. Neste alkaa tällöin kiertää järjestelmässä ja lämmittimeen tulee kylmää vettä. Lämmittimen termostaatti tunnistaa nesteen olevan liian kylmää. Tällöin puhallin saa signaalin ja käynnistyy. Kun paine on painetunnistimessa on kohonnut riittävästi, se lähettää vuorostaan signaalin elektroniikkayksikköön, joka käynnistää sytytyskipinän ja avaa kaasun magneetti- venttiilit. Lämmittimen poltin käynnistyy lämmittäen lämmi- tysjärjestelmässä kiertävän nesteen. Kun vaunun lämpötila on kohonnut huonetermostaattiin asetettuun lämpötilaan, kiertovesipumppu pysähtyy. Termostaatti tunnistaa tällöin nesteen lämpötilan kohonneen termostaattiin asetettuun arvoon ja poltin sammuu. Nesteen lämpötilan laskiessa sitten muutaman asteen lämmitin käynnistyy uudestaan. Näin lämmittimessä on aina valmiiksi lämmennyttä nestettä huonetermostaatin vaatiessa lisää lämpöä ja lämminvesiva- raajassa oleva vesi on aina lämmintä. Mitat: Korkeus Leveys Syvyys Lämmitinmitat: 300 mm 345 mm 490 mm Suos. asennusmitat väh. 310 mm 400 mm 550 mm Paino: 16,5 kg Kaasu: Kaasunpaine: I3+ 28-30/37 mbar, I3B/P 30 mbar, I3B/P 50 mbar Teho propaanilla: 5,2 kW Teho butaanilla: 6,0 kW Kaasunkulutus propaania: 380 g/h Kaasunkulutus butaanilla: 430 g/h Nestetilavuus/paine Glykoliseoksen nestetilavuus: 4,1 litraa.

Siis se kiertovesipumppu pysähtyy ja vesi ei kierrä,jolloin lämmitys teho ei voi ola vakio!.

Käyttäjän lisäys viestiin 16.3.2013 klo 09:55:45 Siis minulla oli samanlainen Alde ja puhun kokemuksesta ,enkä ole mutu mies!.

VILMI TEEMU 16.03.2013 10:43

Mulla tuossa on se 3010 alde siinä ainakin voi asetta kiertopumpun jatkuvalle kierrolle ja näin olen myös tehnyt. Tottahan se putki/neste kokoajan lämmin on ei pannu kauanlevähtele tämmösillä pakkasilla.

PULKKI MARTTI 16.03.2013 20:15

En tainnut olla oikein selkokielinen. Tarkista vesijohtojen kulkureitit. Olen 100 varma että ne kiertävät jossakin kriittisessä paikassa jossa alden putket eivät ole läsnä, tai ainakaan alapuolella. Oikeastaan muita vaihtoehtoja jäätymiselle ei ole.

LAUKKANEN MAURI 16.03.2013 20:33

Jos on vaikka se Alde niin eipä se ole varmaa onko sen teho tehdas asennuksineen riitävä tänne Suomen pakkasiin.

Kuten kirjoitin minukin Alde autossa oli ongelmia,mutta tuplasin pattereitten määrän ja avasin ns,ilmasolia suuremiksi että se lämminilma kiertäisi kunnolla. Samalla eristin sen alapohjan;kasoispohja auto;EI HYMER.

Aloitajan tapauksessa ne käyttövesiputket ovat varmaan selaisissa paikoissa joissa ei se ilma kierrä ja niiden eristäminen sekä ilmankierron parantaminen ei ole iso työ.

Käyttäjän lisäys viestiin 16.3.2013 klo 20:46:13 Vilmi Teemule;KIERTOPUMPPU Lämmitetyn glykoliseoksen kierrättämi- seen lämmitysjärjestelmässä tarvitaan kiertopumppu. Paisunta-astiaan on asennettu 12 voltin kiertopumppu. Kattilaan on asennettu 230 voltin kiertopumppu. Kiertopumppu valitaan ohjauspanee- lista. Ohjauspaneelin huonetermostaatti ohjaa kiertopumpun toimintaa lämmön- tarpeen mukaan.

Kun se pannu pitää veden +80 astetta,tehdas asetus,niin kuumahan se tulee jos pumppu on käsi käytöllä.

El

VILMI TEEMU 16.03.2013 21:36

Kyllä itsekkin olen varma että jossain ne vesiletkut pakkasen kohtaa mutta missä se on vielä arvoituksena. Tuvassahan toki lämpöä riittää ja taka tallikin on lämmin.

OIKARINEN JUUSO 20.03.2013 13:49

Dethleffsin vaunussa taannoin olivat putket asiallisesti vedetyt, ja kulkivat patteriverkoston lämpöputkien kanssa samassa kanavassa. Mutta yhdessä kohtaa vesiputki kulki liian likeltä pohjasta tulevaa ilmanottohormia, jossa kohtaa putki jäätyi kun pakkanen kiristyi riittävästi. Tuo korjaantui ohjaamalla ilmanottohormi hieman toiseen kohtaan.

VILMI TEEMU 21.03.2013 16:19

Tämä ongelma taitaa olla ratkennut. Vessan luukun alareunaasa letkut kulkee kaukana lämpö putkesta, Niitä yritin sulatella jo aiemmin mutta vaatii näköjään aikaa ennen kuin rupesi vesi huilaan. Ja tieten tuo pakkanenkin vähän hellittänyt. Kuva vielä mukaan.

SALONEN MARKKU 21.03.2013 16:33

Saisitko tuonne vähän lämmintä ilmankiertoa, tai talveksi pienen lämmittimen. Myös sisälle autoon jos päästää lämpöä vessan juureen, niin siitä ohuesta muovista lämpö ohjautuu kuvattuun paikkaan (testattu käytännössä).

PULKKI MARTTI 22.03.2013 14:57

Riittäis varmaankin ihan mallia tietsikka puhallin. Riittää et ilma kiertää.

OLLILA URPO 04.05.2013 22:51

Luin nuita teijän vesiongelmia jäätyy ja jäätyy se on muuten niin ettei se vesi jäävy jos on oikea talvikäyttöön tehty auto , koko talven käytän ja paljon , on vesi tankissa käytän suihkua eikä ole ongelmia , pakkasta on ollut pahaillaan - 37 ekä mitään ongelmaa , eikä niitä saa olla jos kerran on auton ympärivuotiseen käyttöön hankkinu näihin pohjolan oloihin , se pittää lähtiä semmosilla autoilla vaikka Marokkoon talveksi siellä ei vissiin vesi talvella pitäisi jäätyä

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.