Vesien tyhjentäminen?

KNAAPI JUHA 25.10.2012 15:19

Pakkasukko kun uhkailee saapumisellaan, tuli ajnakohtaiseksi tyhjentää vedet säilöistä ja putkista.

Juomavesisäiliön pohjalla on uppopummppu merkkiä Whale ja toisen sellaisen kanssa puhallellessa kävi ilmeiseksi, ettei siinä ole mitään takaiskuventtiiliä. Keittiön tiskipöydän hanasta sainkin puhaltamalla ilmeisesti vedet säiliöön , koska kuului korisevan. Edellytti kyllä, että hanan avasi ja mikrokytkin käynnisti pumpun, joka imi ilmaa, koska säiliö oli jo tyhjennetty. Pitkäänhän uppopumppua ei pidä kuiviltaan pyörittää.

Vessan käsienpesualtaan kohdalla tuo ei onnistunutkaan. Hana on mallia, jossa on ulosvedettävä metallikierreletku. Otin hajoittajan pois ja imaisin kaksi kulausta juomavettä, jonka jälkeen tuli pelkkää ilmaa. Lienee siis tähän asti kaikki hyvin. Kahden edellisen talven jälkeen oli nyrjähtänyt hanan sisukset ilmeisesti jään painamina irti niin, että hana kusi lattialle.

Miten ihmeessä saisin tyhjäksi Thetfordin käymälän pumpun ja letkun? Vehkeessä ei ole omaa pumppua vaan napista painaessa kuuluu se sama uppopumppu käynnistyvän siellä juomavesisäiliössä. Vettähän ei enää tule, mutta kai sitä jonnekin välille jää.

HIETAVUORI JUHA 25.10.2012 15:38

Puhallat vesisäilön päällä olevasta lähtöputkesta samalla kun joku painaa huuhtelunappia. Ainakin meidän Detskussa onnistui noin . Tosin käytin kompuraa mutta kyllähän se rivakalta puhaltajaltakin onnistuu.

ASIKAINEN MATTI 25.10.2012 17:19

Vessa: vesipumpun kytkin EI-asentoon, putkiston tyhjennyshana auki ja painat vessan huuhtelunappia magneettiventtiilin avaamiseksi. Ulos valuva vesi imaisee auenneen magneettiventtiilin kautta huuhteluletkun tyhjäksi ja letkussa oleva takaimuventtiili estää veden imeytymisen vessasäiliön reunalta talousvesiputkistoon. Letkut lienee pääosin asennettu siten, että vettä voi jäädä vain letkuihin eikä avonaisiin venttiileihin tai jakotukkeihin. Letkut sinänsä kestänevät veden jäätymisen.

Olisikohan uppopumpussa kuitenkin takaiskuventtiili, joka aukeaisi, kun vastapaine puuttuu putkiston tyhjennyttyä?

VIRTA URPO 27.10.2012 20:01

Imuttakaa märkäimurilla poistoventtiilistä tai ventiileistä hana kerrallaan. Varmaan tyhjenee. paine ilmalla tulee osa vain ja loppu jakautuu putkiin vain. On myös paljo siistimpää.

POIKULAINEN ESA 27.10.2012 22:44

Mitähän sieltä Thetfordin käymälästä hajoaa jos sinne jäi vesi? Mulla sama ongelma kun en osannu tehdä sille mitään ja aamulla pakkasta -11,1ast. Letkut tyhjensin paineilmalla. Miksi siellä on takaiskuventtiili kun mun ymmärtääkseni siinä ei ole säiliötä. Pumppu käynistyy heti kun nappia painaa.

HAAPANEN TIMO 28.10.2012 08:57

Uppopumppusydeemissä on yleensä takaiskuventtiili joko itse pumpussa tai heti pumpun jälkeen. Ilman venttiiliä vesi valuu letkuista takaisin säiliöön jos joku hana vähänkään jää raolleen ja seuraavalla käyttökerralla homma on hidas.

Itse en ole koskaan mitään erityistoimenpiteitä tehnyt vessan suhteen. Normaalit puhallukset hanoista vain.

Mulla keväällä painepumpun ja vesisäiliön välisen letkun pumpun puoleinen klemmariliitos tihkutti vettä, jää oli sen löystyttänyt. Pumppu on vanerien takana pöydän alla, onneksi vuosi niin paljon että paljastui heti.

Nyt syksyllä fundeerasin joutuvani sen kuitenkin taas keväällä ruuvaamaan esille ja tarkistamaan ko. liitoksen. Niinpä avasin vanerit heti ja vein koko pumpun autotallin hyllylle talvehtimaan. Pumppu ei ole millään kiinni ja letkussa on painepuolella pikaliitin, helppo homma. Ainakin desi oli pumpun sisällä vettä, tuurissaan senkin hajoaminen on nämä seitsemän talvea mulla ollut.

@timppa

ASIKAINEN MATTI 30.10.2012 20:35

Esalle:

WC-huuhtelussa ei ole takaisku- vaan takaimuventtiili, joka estää putkistoa tyhjennettäessä veden imeytymisen WC-kulhon reunalta asti, vrt kotitalouden pesukoneliitännät.

Käyttäjän lisäys viestiin 30.10.2012 klo 20:38:44 PS: Jäätymisvaurio voi kohdistua huuhtelunapin ohjaamaan magnettiventtiiliin tai sen letkuliittimiin.

TERVO JARI 30.10.2012 21:18

Vanahaa "vatkausta" asijan tiimoilta:

http://karavaanarit-fi.directo.fi/ajankohtaista/etuteltan-puheet/matkailuautot/?E26555M=12&x26555=89575500

UUTTU JUHA 30.10.2012 23:29

Thetfordin huussista on magneettiventtiilin liitin kertaalleen haljennut kun en puhaltanut sitä kuivaksi. Ei siinä muuta jäätymisvikaa ole tullut. Venttiili löytyy istuinrinkulan alta perin veemäisestä paikasta. Yllä oli ohjeet sen tyhjentämisestä. Omassa autossa lämminvesiletkuja ei saa tyhjäksi muutoin kuin irrottamalla letku varaajan päästä ja puhaltamalla joka hana tyhjäksi. Viemäreiden hajulukot olisi kans tyhjennettävä ja laitettava tulppa hajuhaittojen ehkäisemiseksi.

POIKULAINEN ESA 31.10.2012 06:01

Vanhaa juu mutta tuikin tarpeeellista meille uusille jäsenille. En minäkään silloin näillä tiedoilla mitään tehnyt kun näitä oli joku muu ihmetelly. Kuvat oli loistavia ja kerto paljon enemmän kuin puheet. Se on varmaan halki (-11,1) joten pönttö auki ja uusipalikka tilalle. Laitan kanssa sen luukun eteen jatkoa silmällä pitäen.

JANHONEN MATTI 31.10.2012 09:21

Viemäreiden hajulukkoja ei ole tarpeen tyhjentää. Niihin voi kaataa 1:1 suhteella sekoitettua tuulilasinpesunestettä niin paljon, että se syrjäyttää hajulukossa olevan veden. Seos ei vahingoita muovia, estää jäätymisen ja hajuhaitat.

HAAPANEN TIMO 31.10.2012 17:36

Edellistalvena laiton mökillä saunan lattiakaivoon ja keittiön hajulukkoon lasinpesuainetta koska normaalisti käyttämääni pakkasnestettä ei sattunut tallista käsiin löytymään. Keväällä saunassa hirveä haju. Haihtunut oli lasinpesuaine ja lattiakaivosta suora rööri imeytyspalloon.

@timppa

TERVO JARI 31.10.2012 17:47

Hajulukkoon monopropyleeniklygolia, se on suurinpiitein samaa propyleenii jota syöt karkeissa ja elintarvikkeissa, tosin ilman inhibiittei . . .

Noin sen pitäis mennä, jollen ny oo ihan pihalla . . .

JANHONEN MATTI 31.10.2012 18:32

Sanomattakin on selvää, että pohjatulpat tulee laittaa talveksi paikalleen. Eikä ole pahitteeksi jos kaataa pintaan hieman ruokaöljyä haihtumista estämään.

NURMI JANI 01.11.2012 07:40

Perhana, nyt rupes jännittämään. Itse olen käyttänyt tujauksen Lady Lasolia ettei henki eiku siis hajulukko haise. Olikin pakko heti tarkistaa tuotteen tietoja ettei ole kohta reikä lattiassa.

Valmistaja sanoo näin "Lasol Lady-pesuneste ei vahingoita kumia tai muovia".

Olen käyttänyt 1:1 seosta, joka kestää -29 °C. Laimeampaakin voisi varmaan olla...

JANHONEN MATTI 01.11.2012 11:00

Jani nyt kipinkapin kauppaan ja ostamaan Chanel viitosta. Sitä kun pistät hajulukkoon niin johan loppu hajut ja tulee tuoksut tilalle.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.