Polttoainenn ym. kallistuminen

PALM PEKKA 14.10.2011 10:20

Koska verot niin polttoaineessa kuin auton muissakin kuluissa on nousseet niin kohtuuttomiksi ja nousevat yhä edelleen niin olen ajatellut seuraavaa.

Tein töitä noin 38 vuotta josta ajasta muutamia vuosia kahta työtä yhtäaikaa. Joutuessani työkyvyttömyyseläkkeelle oletin että saan kohtuullisen hyvän korvauksen terveyteni menettämisestä. Olin väärässä.

Näistä kahdesta edelläolevasta syystä johtuen joudun pyytämään anteeksi kaikilta Suomen matkailuyrittäjiltä, huoltoasemien pitäjiltä, kaupoilta, kahviloilta, ravintoloilta, rengasliikeiltä, huoltokorjaamoilta ym. sitä että. En enää pysty matkustelemaan kuin pienen osan siitä mitä haluaisin ja voisin ja samalla tuoda teille sen pienen pienen osuuden saamastanne vuosituotosta. Pelkäämpä vain että minunlaisa on paljon ja kun emme mekään pysty omaltaosaltamme tuomaan tuloja maaseudulle, kaupunkeihin Lappiin niin saamanne tulot eivät riitä yrityksenne pyörittämiseen vaan vähentää palveluita juuri sieltä missä niitä eniten tarvittaisiin. Matkailutulot ovat monen maaseutuyrittäjän elinehto.

Minä siis pysyn kotona mutta tseppiä yrittäjille.

ITE

Käyttäjän lisäys viestiin 14.10.2011 klo 15:42:04 Niin kyllä kai ne SFC-alueidenkin maksut pitää maksaa. Se nyt on vaan niin että ensin pitää katsoa että pystyy kustantamaan normaalin elämän aiheuttamat kulut ja yli jäänyt laitetaan sitten matkailuun. Ja se yli on nyt kutistunut niin että puoli vuotta vähintään koppi seisoo pihassa ja sitten kun on käytössä niin lähialueita lukuunottamatta ei käydä kuin muutamia treffejä. Hanuritreffit nyt ainakin.

VÄLIAHDE JUSSI 14.10.2011 14:35

Pekka Ekkönää tiijä ,ettei kunnon karavaanari auton kulutusesta mitään välitä, vaan penkinpäälysteen metrihinta on ainaskin P.V:lle yksi ratkaiseva tekijä Pitäisi tuo olla selvillä 38 vuojen kokemuksella. Miehen tietää keltä anteeksi pyytää "Näistä kahdesta edelläolevasta syystä johtuen joudun pyytämään anteeksi kaikilta Suomen matkailuyrittäjiltä, huoltoasemien pitäjiltä, kaupoilta, kahviloilta, ravintoloilta, rengasliikeiltä, huoltokorjaamoilta ym. sitä että. En enää pysty matkustelemaan kuin pienen osan siitä mitä haluaisin ja voisin ja samalla " MIHIN JÄI MAANMEHALLITUS KREIKKA JA KOKO EU?!

Ei kannate kotiin jäädä makamaan ,eikunSFC alueelle ja saunaan.

HYTÖNEN RAIMO 14.10.2011 20:21

Jussi hoi, ei kannata provosoitua, täyttä asiaahan Pekka tuossa avauksessaan puhuu. Eikä EU:kaan pidä kaikesta syyttää, riittää kun matkustaa siihen kuulumattomaan Norjaan, jossa polttoaine (ja kaikki muukin) on paljon kalliimpaa kuin meillä, vaikka öljyvaltio onkin.

Ja miksi maksaa leirintäalueille palveluista, joita ei tarvitse tai käytä? Ei ainakaan yli neljääkymppiä vuorokaudessa siitä hyvästä, että nukkuu omassa kulkineessaan ja syö ja juo omia eineksiään?

Matkailuautoilijana olen vakaa matkaparkkien kannattaja, eli suostun maksamaan enintään 10 euroa siitä hyvästä, että voin yöpyä palvelujen äärellä (ja maksan vain niistä joita käytän) ja kytkeä kulkineen mahdollisesti verkkovirtaan. Ja monella tällaisella paikallahan on myös saunomismahdollisuus. Esimerkkinä mainittakoon Kontiomäen Shell, jossa sähköllinen yöpymispaikka maksoi viime talvena 5 euroa - saunalle ei ollut sillä kertaa tarvetta.

MÄKI JYRKI 14.10.2011 22:26

Valitettavasti olen itse samoilla linjoilla, koska käytökustannukset ja diesel ovat nousseet viimeisen kahden vuoden aikana yli kipukynnyksen niin olen päättänyt vain viettää tulevaisuudessa enemmän aikaa koti pihallani. Joten suhteessa verotusten nousu rankaisee vain kotimaisia yrittäjiämme.

KILLSTRÖM NIELS 15.10.2011 06:40

Olen tässä kahden vaiheilla, jos pistäisikin tuon vanhan nokivasaramersun seisomaan tai peräti myis pois. On tämä kulkeva "koti" sentään paljon mukavampi käyttöauto.

Ainahan sitä jotenkin pitää kiusaa tehdä valtiolle.

Sitten viitaus tuonne Norjaa kalliina pitämiseen. Kallis on mutta upean kaunista.

PALM PEKKA 15.10.2011 11:18

Norjasta ja sen kauneudesta olen samaa mieltä. Kalleus no se kaiketi on meille mutta eikös siellä ole ansio,- ja eläketaso taas parempi. En halunnut provosoida ketään vaan laittaa ajatukseni siitä että jatkuva kustannusten nousu kohdistuu viimekädessä Suomalaiseen pienyrittäjään. Norjaan minäkin lähden jos saan kesäksi säästettyä tarvittavan matkakassan. ITE

AHOKAS VIRPI 19.10.2011 18:33

tuosta norjan kalleudesta olen eri mieltä.saatuani muitten puheista sen vaikutelman että siellä olisi kallista yllätyin todellisuutta.eli nyt 1,5vuoden aikana tehty tuonne 4 reissua ja ei juuri kotimaan matkailua kalliimpaa ole tai kenties jopa edukkaampaa kun ei tule tuolla pysähdeltyä bensiksille syömään ja tuhlaamaan kuin suomessa ja ruuat teemme pääsääntöisesti autossa tai grillaten tuntuma kaupoihin rimi ja rema on että hintataso ei kovin paljon poikkea suomesta ja rapusalaatti ja kalakakut on ainakin edukasa ruokaa.enki keväänä taas pohjois-norjaan! ja ps.toi polttoaineen kallistuminen on tosi törkee liike täällä syrjässä asuville jotka haluisi kuitenkin käydä töissä.porukka kai pitää saada väkisin kaupunkeihin ahtaisiin laatikihin asumaan!

PALM PEKKA 19.10.2011 20:51

Taidampa olla edellisen kanssa samaa mieltä Norjan kalleudesta. Tätä vauhtia jos hinnat nousevat niin Norja onkin halpa maa. ITE

HYRKÄS KARI 20.10.2011 19:49

Kyllä tässä on vähän samanlaisia ajatuksia tullut mieleen ja vähän samassa tilanteessa olen kuin alkuperäinenkin kirjoittaja, lähinnä kitkeryyttä on tuonne valtiovallan suuntaan itselläni kun oli aikomus reissailla ympäri vuoden kun tuota aikaa alkaa olla enemmän, nyt kuitenkin näitten perusmaksujen ja tulevan D-polttoaineen hintojen korotusten myötä tulen kyllä rajoittamaan liikkumista niin ajallisesti kuin myös kilometrienkin muodossa.Mutta kukapa samassa tilanteessa olevien puolta nyt pitäisi, nyt tuntuu olevan tärkeämpiäkin asioita kuten euron takuut ja vakuudet.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.