Oltiin sitten autokaupoilla!

SILMUNEN HANNU 10.10.2011 17:15

Hassu oli kyllä meidän autokauppareissumme; saavuttiin Jyväs-Caravaniin vartin yli kahdeksan pe illalla ja lähdettiin sieltä pois yöllä vartin vailla kaksi:)

Hyvää ja erityisen joustavaa palvelua, sanoisin!

Hassua oli sekin, että mehän vain kävimme katsomassa jotta minkälainen on se auto, minkä ostamme. Eli me emme menneet katsomaan erilaisia vaihtoehtoja, joista sitten kenties jonkin valitseisimme.

Vaan kävimme varmuuden vuoksi tsekkaamassa että miltä se nyt ihan livenä näyttää se viimeisimmässä Caravan-lehdessä esitelty Byrstnerin Argos Time A 650, minkä olimme päättääneet ostaa, sillä mitään muuta kriteerimme täyttävää emme olleet löytäneet.

Eli ostaa pamautimme sen lehden koeajaman yksilön, vaikkemme uutta olleet ajatelleetkaan, mutta kun käytettynä semmoisia ei ole.

Eli autoja, mitä voi ajaa B-kortilla, missä on parivuode ja turvavyöt kuudelle sekä talvilämpimät vesisysteemit.

Niin että kun vaihtoehtoja ei ole, on pakko ottaa se, mikä on tarjolla:)

Onhan se tietysti somaa, kun on uusi, entisen 300 000 km ajetun ja kymmenen vuotta vanhan sijaan. Vaan suihku ei vaikuttanut yhtä pätevältä kuin vanha, sillä vanhassa meillä on ihan erillinen, täysin tiivis ja suljettu suihkukoppi vessan perällä, mikä tietenkin tekee vessasta hyvin ahtaan. Tässä uudessa suihku on vessanpytyn ja vessan oven välissä, plekseillä suljettava tila, mutta sen käytön jälkeen lattia on sitten märkä. Eikä suihkulle varattu tila ainakaan vanhaa surempi ole, ehkä jopa päinvastoin.

Eikä vessaa itsessään tällä tempulla olekaan saatu niin suureksi kuin luulimme, sillä vessan perällä, pytyn takana, on järjettömän syvät kaapit, johtuen siitä, että niiden alla sijaitsevat kaasupullot. Kaiken lisäksi vessan sisutus on minun mieleeni ruma, vanhan viillutetun pinnan näköiseksi tehtyä, ehkä jotain 70-luvun muotijutskaa...

Eikä keittiön hella/tiskipöytätaso ole niin iso kuin vanhassa, johtuen siitä, että auton kokonaispituus on kummassakin tismalleen sama, 648 cm, mutta uudessa on keulan ulkopituus turvallisuusmääräysten mukaisesti pitennetty vanhaan verrattuna. Eli uudessa auton sisämitoista on nipistetty 10-20cm, ja se on paljon tämän kokoisessa autossa, missä kaikki on valmiiksi jo tingitty kompromissiksi.

Mutta, kaikki penkit on mukavampi istua, ja ennen kaikkea vedet on eristetty ja sähkövastuksella varustettu, lämmön saa vaihdettua kaasusta sähkölle, ajomelu on pienempi, edessä on airbagit ja abs joten Suomessa saa vihdoinkin ajaa satasta. ja kone tehokkaampi ja energiaystävällisempi ja onhan se nyt sitten kaikenkaikkiaan uusi. Ja siinä on kaksi hupiakkua ja lattialämmitys valmiina.

Painon kanssa jatkamme taistelua, mutta enää meillä ei kulje mukana niin montaa kuin joskus, mutta ehdoton vaatimuksemme oli ne turvavyöt kuudelle, jotta saamme lapsia ja anoppia mukaan edes lähiretkille viikonloppuisin.

Ke tai to auto tuodaan meille tai puoliväliin matkaa ja vaihdamme sen vanhaan, ja pe tai la lähdemme sitä testamaan syyslomareisulle jonnekin päin Pohjoista tahi Norjaa. Saatan sen jälkeen kertoilla jotain kokemuksia auton toimivuudesta!

t.Kaarina

Onko kukaan muu ollut kiinnostunut tuosta autosta?

Käyttäjän lisäys viestiin 10.10.2011 klo 17:49:24 ps Ollaanko me ainoita, joilla on haikea mieli lupua vanhasta uskollisesta matkakumppanista, asuntoautosta siis...vaikka uusi paremmin tarpeita täyttäisikin?

KOSKINEN OLLI 10.10.2011 17:49

Onnea vaan uuden auton omistajalle! ...Talvitoimiset vedet myös koen tärkeäski asiaksi, vaikkakin on aika työläs kun aina reissun jälkeen pitää tyhjentää järjestelmä jäätymisvahinkojen estämiseksi kun ei ole lämmintä säilytstilaa ajoneuvolle.

HAAPANEN TIMO 10.10.2011 18:42

Onnea autolle! Kaippa siihen vanhaan jotain muistoja jää, ja pitkään kestää ennenkuin kaikki tavarat ovat paikkansa uudesta löytäneet.

@timppa

ÖGÅRD PÄRRE 10.10.2011 19:11

Onnea uudelle autolle. Onko se todella rekisteröity 6 hengelle ja onko omamassa se esitteessä oleva 2 950 kg ja millä varusteilla se silloin on. Esitteessä hinta on 2,3 Mjet 35 / 130 hv 52 900€ lähteekö se sillä millä varusteilla. Kiinnostava auto kyllä. Hyviä matkoja.

TOIVONEN MARTTI 10.10.2011 22:15

Onnea vaan uudelle perheenjäsenelle, Silmuset! Ei tule varmaan ainakaan käytön puutteesta kärsimään.

Kyllä, on muitakin joita rassaa vanhasta luopuminen. Me ollaan jouduttu luopumaan 13 vuotta meidän perhettä hyvin palvelleesta retkiauto Sitikasta, vanha C35 olisi vaatinut niin paljon hitsaustyötä että raskain sydämin piti todeta ettei maksa vaivaa yrittää sitä tekohengittää. Vuonna 1980 se tuli tehtaalta ja nyt se palvelee enää yhtä nuortaparia remontin ajan työmaakoppina.

Kyllä tuntui eilen tosi haikealta kun piti todeta että on niin huonossa kunnossa ettei kannata enää pitää rekisterissä. Niin monet reissut se on hyvin palvellut, kertaakaan ei ole jättänyt tielle, kotiin on aina tuonut vaikka matkamittari on minunkin ajamana mennyt pari kertaa ympäri. Vielä viime syksynä kuukauden matka Portugalissa meni kodikkaasti ja ilman ongelmia, mitä nyt hapertunut polttoaineletku hiukan vaati huomiota. Tosin makasin ennen matkaa runsaan viikon auton vieressä ja hitsailin pohjaa kuntoon niin ettei katsastushenkilön tarvinnut huomautella.

Nyt sitten lähdetään parin viikon päästä Espanjaan opetellen toisen auton tavoille. Tilaa on ja tehoa ja kiinteä parivuoden ja iso keittiö ja vyöt kuudelle mutta jotain puuttuu ja se on se nostalginen ainutlaatuinen tunnelma. Eikä varmasti enää tule ranskalaismarketin parkkipaikalla vanha mies kiertelemään ja katselemaan autoa ja nostelemaan hyväksyvästi hymyillen peukkuja, ei käänny päät pikkukylien kahvilan pöydissä niinkuin tähän asti meikäläisen huristellessa ohi.

Mutta aika aikaa kutakin sanoo vaimo kun kerron kuinka surkealta tuntuu. mot

PS. tuo kuva on iso, älä lataa jos yhteys on hidas....

PULKKI MARTTI 11.10.2011 18:23

En toivota onnea, vaan paljon hyviä kilometrejä uuden mökkiauton kanssa.

ASIKAINEN MATTI 12.10.2011 11:17

Kyllä, haikealta tuntui, kun v. 1970 luovuimme 5 vuotta palvelleesta itse tehdystä asuntoautostamme.

LIIMATAINEN HANNU 12.10.2011 18:23

Niin mutta Marrti T., eikös siinä Sitikassa kuitenkin ollut heveletin hieno markiisi?

TOIVONEN MARTTI 12.10.2011 22:37

tosi hieno ja sen alla oli mukava istuksia! Sitikan sisätilat oli ehkä hieman ahtaat joten paljon oltiin ulkona. mot

LIIMATAINEN HANNU 13.10.2011 14:12

Lajikumppaneille, tää on sellainen 'inside joke'! Kun minä joskus myin Martille sellaisen markiisin, jonka Martti siten lyhensi ja asensi Sitikkaansa.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.