Sisätilojen öljylämmitys - periaatteellista pohdiskelua

AHJOS TIMO 26.10.2010 22:21

Lahden messuilla katselin yhtä matkailuautoa, jossa on nyt vakiona sisätilojen ja käyttöveden naftalämmitys. Nestekaasua tarvitaan siis vain ruoan laittoon. Silloin ei tarvitse raskaita kaasupulloja kovin usein ostaa, kantaa ja nostella. Ulkomaan matkalla pärjäisi melko pitkään yhdellä Suomesta ostetulla kaasupullolla. Kyseisen auton kaasupullokaappia oli myyjän mukaan pienennetty edellisestä mallivuodesta siten, että siinä on nyt tilaa vain yhdelle kaasupullolle. Edellisenä vuonna ei vielä ollut öljylämmitystä ja silloin kaapissa oli tilaa kahdelle kaasupullolle. Aluksi innostuin tuosta rakenteesta, mutta tarkempi selvittely toi esille seuraavat kriittiset seikat:

1) Naftalla lämmittäminen tuottanee lähiympäristöön samanlaisen sietämättömän hajun kuin nykyisen autoni Webasto-moottorinlämmitin. Voisiko siitä päästä eroon rakennuttamalla autoon savupiipun, joka ohjaisi lämmityslaitteen pakokaasun auton katon korkeudelle?

2) Naftalämmittimeen ei kuulemma saa sähköpatruunaa. Näin kertoi tunnetun valmistajan edustaja.

3) Ei ole järkevää käyttää korkeasti verotettua dieselpolttoainetta lämmitykseen. Siihenhän saisi käyttää vähemmän verotettua kevyttä polttoöljyä, mutta sitä varten pitäisi silloin olla erillinen tankki. Osaako joku verrata polttoöljylitran ja nestekaasulitran lämmöntuottokykyä? Esim. jos autossa olisi kaasupullon kokoinen eli 22 litran säiliö kevyttä polttoöljyä varten, kuinka riittoisa se olisi verrattuna nestekaasulämmitykseen?

KOSKINEN OLLI 26.10.2010 22:57

En ole asiantuntija, mutta nestekaasupullossa oleva polttoneste lienee suurinpiirtein sama energiasisällöltään kuin vastaava tilavuus polttoöljyä. Eli eipä tuossa kovin suurta etua synny, jos kaasupullon voi ostaa edullisesti 19-25eurolla. Diesellämmityksellä on kuitenkin nuo ikuisesti pysyvät haitat, haju ja kalliimmat huoltokulut.

PALIN MATTI 26.10.2010 23:30

Dieselpolttoaineessa on noin energiaa 10 kWh per litra. Hintaa kWh:lle tulee siis noin 0,10 euroa. Nestekaasupullossa (11 kg) on energiaa noin 150 kWh. Hintaa kWh:lle tulee silloin noin 0,15 euroa.

Halvempaa energiaa löytyy siis auton omasta tankista.

KOSKINEN OLLI 26.10.2010 23:46

Mietin että rikastuakseen kannattaa miettiä jotain aivan, aivan muuta kuin diesel-lämmitykseen vaihtamista. ;)

AHJOS TIMO 26.10.2010 23:55

Kiitän tähänastisista vastauksista. Tässä pari vastakommenttia:

"Eli eipä tuossa kovin suurta etua synny, jos kaasupullon voi ostaa edullisesti 19-25eurolla."

Minusta olennaisin etu on se, että polttoöljyä tai dieselpolttoainetta on helpompi tankata, varsinkin ulkomailla. Autolla pääsee ihan pumpun viereen eikä tarvitse kantaa ja nostella raskaita kaasupulloja.

"Diesellämmityksellä on kuitenkin nuo ikuisesti pysyvät haitat, haju ja kalliimmat huoltokulut. "

Ihmettelen, ovatko nuo haitat välttämättä ikuisesti pysyviä. Meillä oli kesämökki, joka lämmitettiin asuinhuoneessa olevalla Wescopir-öljylämmittimellä. Talon piippu ei ollut kovin paljon matkailuauton kattoa korkeammalla, eikä sieltä mitään hajua nenään tullut. 37 vuoden aikana laite ei vaatinut yhtään kertaa sellaista huoltoa, jota emme olisi itse osanneet tehdä. Tietyt osat piti puhdistaa esim. vuosittain, mutta ne oli konstruoitu niin, että niiden puhdistaminen ei ollut vaikeaa.

PÄIVINEN UNTO 27.10.2010 08:13

Onhan veneissäkin käytetty polttoöljyllä toimivia lämmittimiä vuosikymmeniä ,esmerkisi Reflex kaminoita eikä ne haise eikä myöskään huolto ole kallista. Laitteen voi itse puhdistaa muutamassa minuutissa vanhalla pölyimurilla.Ps, ei kannata olla se mikä on rouvan käytössä. Taloudellisuudesta en osaa sanoa mutta lämpöä ei ilman enerkiaa oikein synny.Ainakin nämä tuotteet ovat toimivia,joskin ovatko luvallisia auto-käytössä nämähän eivät tarvitse sähköä muuhun kui kiertovesi pumpun käyttöön.Ter.UP.

KUIKKA ARI 27.10.2010 08:35
Omassa on Kabolan E7 venekamina ja piippu n3.6m korkealla. Haju tuntuu kyllä välillä ulkona mutta sisällä ei koskaan. Haisee se dieselin polttaminen.

2.Keskuslämmitykseen saa liitettyä vaikka vanhan priimuksen patruunan erikseen. Ilmalämmitystä varten pitäs ranettaa erillinen lämpöpuhallin. Jos samaan putkistoon niin tilaa ja aikaa kuluu.

3.Moottoripolttoöljyä olen käyttänyt kaminan tankissa koska löpösta loppuu suodatettavuus pakkasilla -5C jälkeen. MoPö 0,89€/l 1,159€/l ja Dieselin hintaero on 26,9 cent/l Now. Jokainen voi ite päätellä milloin ja millä kulutuksella kumman kaa. 11kg kaasupullon tilalle saa n.50 litraisen kantti kertaa kantti säiliön elikkä kahen putelin tilalle saa yli 100 litrasen tankin. T.@ri

KNAAPI JUHA 27.10.2010 15:54

Minulla on purjeveneessä englantilainen vapaastipalava Taylor -kamina ja siinä savupiippu läpim. 5 cm katon läpi. Pienelle säädettynä tahtoo tulla tuollainen veturin haju nenään. Ei kyllä veneeseen sisälle.

Samaan veneeseen ostin myös kotimaisen Safire 2400W lämmittimen. Samoin piippu katon läpi. Ei kyllä haise. En myöskään tykkää, että matkakulkimeni Webasto 2 Kw juurikaan haisisi edes ulkopuolella. On se tosi mukavaa, että ottaa polttoaineensa suoraan auton tankista.

KOSKINEN OLLI 27.10.2010 19:24

""Diesellämmityksellä on kuitenkin nuo ikuisesti pysyvät haitat, haju ja kalliimmat huoltokulut. "

Ihmettelen, ovatko nuo haitat välttämättä ikuisesti pysyviä. Meillä oli kesämökki, joka lämmitettiin asuinhuoneessa olevalla Wescopir-öljylämmittimellä. Talon piippu ei ollut kovin paljon matkailuauton kattoa korkeammalla, eikä sieltä mitään hajua nenään tullut. "

... Jos ei dieselin/polltoöljyn hajua itse haista, ei se välttämättä tarkoita ettei joku toinen sitä haista.

Asiahan on juurikin niin että kun siihen hajuun tottuu, ei sitä enää itse haista.

Weskopir haisee, olen asunut vuosikausia sellaisella lämmitetyssä talossa. Ideaparkin parkkipaikalla viime lauantaina viereen saapui uudehko dieseltransit bussi, sen polttoainelämmitin ulvoi kuin hinaaja, siis kuten sen pitääkin, ja haisi, piti varsin siirtyä pois siitä haisulin vierestä.

AHJOS TIMO 27.10.2010 20:35

Hienoa kuulla näistä ratkaisuista!

"... löpösta loppuu suodatettavuus pakkasilla -5C jälkeen."

Kevyttä polttoöljyäkin on kyllä erikseen kesälaatuista ja talvilaatuista. Talvella myyty ei jähmettynyt niillä pakkasilla, joilla Etelä-Suomessa sijainneella mökillä kävimme. (Jos kesälaatuista jäi talveksi tankkiin, se hyytyi sinne eikä valunut polttimoon. Talossa se ei ollut vakava ongelma, kun ihan Wescopirin vieressä oli sähköliesi, jolla sai Wescopirin kyljen lämpimäksi ja polttoöljyn taas juoksevaksi.)

PUUMALA RAIMO 27.10.2010 20:47

Vebasto kulutta aika lailla myös sähköä.Kaveri laitoi sellainen veneseen,vaihtoi sen kyllä seuravana vuonna petroolilämmittimeen Kulutti purjevenessä liika sähköä.Jos meinaa vikonloppu viettä vaikka puskaparkissa niin kyllä akut loppu.T Raimo

AHJOS TIMO 27.10.2010 21:14

"Teboil Biolämmitysöljy Activ, talvilaatu

Teboil Biolämmitysöljy Activ on erityisesti lämmityskäyttöön tarkoitettu korkealaatuinen kevyt polttoöljy. ... Alin varastointilämpötila, jossa tuote säilyy käyttökelpoisessa muodossa, on -30 C."

Lähde: www.teboil.fi

LAHTINEN TIMO 28.10.2010 08:52

Minusta on turhaa pohtia kumpi parempi. Itse käytän kaasua lämmitykseen vain, kun sähköä ei ole saatavilla. Tällä konseptilla, kun kaasua käyttää keittämiseen ja joskus jääkaappiin, pullo kestää kauan eli noin kaksi vuotta.

KUIKKA ARI 28.10.2010 15:33

Näyttääpi tosiaan Teboililta löytyvän talvilaatua. Neste oililla on polttoöljy huonontunut suodatettavuuden suhteen. Ei suositella alle -3C biopolttoöljyä. http://tinyurl.com/35jhfxa Tv. @ri

LUHANKO PEKKA 28.10.2010 19:15

Niin, olihanne ennen dieselautotkin melkoisia nokivasaroita,mutta entäs nyt!Eiköhän kehitys ole mennyt tässäkin asiassa eteenpäin.Harvalla kuitenkin on kokemusta tästä nykyaikaisessta naftalämittimestä,eikä itsellänikään paljoa.Mutta n.10tkm jälkeen on kuitenkin jotain tuntumaa.Tämä on neljäs as-auto meillä.Hyvänä puolena pidän sitä,että tiedän paljonko on lämitys ainetta tankissa,olen muutaman kerran vaihtanut aamuyöstä pulloa pakkasella!Ja pidän tätä lämmitys muotoa turvallisempana,kuin kaasulämmitystä,hajusta en tiedä mitään koska en ole haistanut mitään epätavallista,enkä tiedä vielä huollon kalleudestakaan.Mutta sen tiedän ,että jokaisella asialla on hyvät ja huonot puolensa,kuka sitten mitäkin huonona tai hyvänä pitää!Puolen vuoden kokemuksella,ei vielä mitään moitittavaa.Mutta keväällä tiedän enemmän,palaan sitten uudelleen asiaan

AHJOS TIMO 28.10.2010 19:18

"Minusta on turhaa pohtia kumpi parempi. ..."

Se ei ollut tarkoituksenikaan, vaan selvittää, onko öljylämmitys käyttökelpoinen vaihtoehto. Nykyisessä autossani on Truma C3402, johon ei saa sähköpatruunaa. Kaasupullokaappiin mahtuu vain yksi 5-6 kg:n pullo. Parin asteen pakkasella kaasupullon joutuu ostamaan joka toinen päivä, jos pitää lämmitystä päällä illasta aamuun. Jos pitää kaasulämmitystä päällä myös päivällä, kaasupullon joutuu ostamaan joka päivä.

Suoraan autoon tankattava lämmityspolttoaine tuntuu siis houkuttelevalta. Näköjään olisi parasta, jos nestekaasua voisi Suomessakin ostaa sillä tavalla. Silloin ei tarvitsisi kantaa kaasupulloja eikä kärsiä naftan hajusta.

LAHTI ANTTI 28.10.2010 19:37

Onhan myös mahdollisuus käyttää valopetroolia lämmittimen p-aineena dieselin vaihtoehtona.

http://www.wallas.fi/default.asp?id=venelammitin-fi

HAAPANEN TIMO 28.10.2010 20:28

Kaima Timolla kuluu kaasua melko samoin kun meillä. Nollakelillä toissa viikolla kului 3,5 kg vajaan vuorokauden lämmittämisen aikana.

Päivää ennen tein kokeen sähköllä, 1200W riitti nostamaan auton sisälämmön 15°C, ei enempää. Väliverho auki, ei peitteitä.

Energiamäärät on melko suoraa verrattavissa, tietty.

Kyllä sitä naftaakin sitten kuluu, samassa suhteessa.

@timppa

KOSKINEN OLLI 28.10.2010 22:04

Ajos Timo kirjoitti:

"Se ei ollut tarkoituksenikaan, vaan selvittää, onko öljylämmitys käyttökelpoinen vaihtoehto. Nykyisessä autossani on Truma C3402, johon ei saa sähköpatruunaa. Kaasupullokaappiin mahtuu vain yksi 5-6 kg:n pullo. Parin asteen pakkasella kaasupullon joutuu ostamaan joka toinen päivä, jos pitää lämmitystä päällä illasta aamuun. Jos pitää kaasulämmitystä päällä myös päivällä, kaasupullon joutuu ostamaan joka päivä. Suoraan autoon tankattava lämmityspolttoaine tuntuu siis houkuttelevalta." ...Näillä lisätiedoilla varustettuna, vaihtaisin autooni diesel Trumaticin oitis, siis oikeasti! ; )

AHJOS TIMO 29.10.2010 09:26

Paljon kiitoksia kaikille kirjoittajille! Tähän tulikin paljon tietoa tästä aiheesta ja useita uusiakin vaihtoehtoja. Toivottavasti Pekka Luhanko muistaa keväällä lupauksensa kertoa kokemuksistaan.

Trumatic -diesellämmitin tulisi asennettuna maksamaan ilmeisesti jonkin verran yli 3.000 euroa. Valopetrolilämmitin-ehdotus herätti kysymyksen, saisiko sitä jostakin ostettua muuten kuin pienissä pulloissa/kannuissa. Ei ainakaan automaattiasemilta.

Luultavasti en lähde teettämään nykyiseen autooni rakenteellisia muutoksia, vaan otan tämän keskustelun huomioon seuraavaa autoa ostaessani. Kuume nousi taas eilen korkeaksi, kun autoni oli pienessä huollossa ja odottelin sen ajan eli pari tuntia suuren matkailuautoliikkeen pihalla ja sisätiloissa, tietysti uusia ja käytettyjä matkailuautoja tutkien.

Joku saattaa ihmetellä, missä autossa on niin pieni kaasupullokaappi, että siihen mahtuu vain yksi 5-6 kg pullo, kuten edellä kerroin nykyisestä autostani. Auto on Adria Twin vuodelta 2005. Kaasupullokaapissa on L-muotoinen tila ja kiinnityshihnat peräti kolmelle kaasupullolle, mutta niiden pitäisi olla hiukan suomalaisia pulloja kapeampia. Silloin L:n kummassakin haarassa voisi olla yksi pullo ja kulmassa kolmas. Suomalainen teräs- tai komposiittipullo ei kuitenkaan mahdu L:n haaroihin vaan vain kulmaan. Kaapissa on korkeutta on sen verran, että siihen mahtuu 5-6 kg:n painoventtiilipullo ja sen päälle letkurikkoventtiilillä varustettu paineensäädin, mutta ei 10-11 kg:n pulloa. Uudessa Adria Twinissä kaasupullokaappi on suorakaiteen muotoinen ja sänky sen verran korkeammalla, että kaappiin mahtuu kaksi 11 kg:n sivuventtiilipulloa. Valitettavasti siinä on sitten eräitä muita "huononnuksia" v. 2005 malliin verrattuna. Tämän kokoiset autot ovat ahtaita asua, mutta ne mahtuvat henkilöautojen välissä oleviin pysäköintiruutuihin.

WILHELMSSON LEIF 29.10.2010 10:14

Ihmettelen kovasti kuinka sulla voi olla 2005 Twin johon ei mahdu 2 x 11 kg pulloa, meidän edellinen oli 2005 uutena ostettu ja satamasta haettu, pullot mahtui hyvin. Oliskohan se sun auto 2003/2004 niissä olen kuullut olevan tuo ongelma ja myyjä on joutunut nostamaaan sänkyä pikkuisen ja saannut enemmän korkeutta kaasukoteloon.

Terveisin Leif

AHJOS TIMO 29.10.2010 14:10

Leif, autoni on kyllä ihan saman näköinen kuin tuossa lähettämässäsi kuvassa ja siinäkin lukee "Twin". Hiukan vanhemmissa saman näköisissä lukee nimittäin vain "Win". Käyttöönottopäivä on 9.3.2005. Alkuperäiset Dunlop-renkaat oli tehty Ranskassa vuonna 2004 viikolla 28, mikä on heinäkuun puolivälissä. Auto myytiin minulle vuoden 2005 mallina. Sivuseinässä on tarra "Scandinavian Edition". Auton on tuonut maahan Carawall Oy. Ilmeisesti molemmat autot ovat mallivuotta 2005, mutta sinun autosi tehtiin myöhemmin ja kaasupullokaapin rakennetta on välillä muutettu Suomesta saadun palautteen vuoksi.

WILHELMSSON LEIF 29.10.2010 15:55

OK noin se varmaan on.

Minä tilasin sen auton silloin airbacilla ja ABS.ällä kun alkoi huhut kertomaan siitä 100 rajoituksesta tilasin loppuvuodesta 04 ja keväällä 05 sain sen.

TAKALA JORMA 07.11.2010 21:19

Olen ajellut matkailuautolla vähän yli 20v jossa on mahdollisuus käyttää vaihtoehtoisesti yleisemmin käytössä olevat lämmöntuottajat.Paikallaan asuttaessa 70% tolppasähköä,25% primus kaasulla,alle 5 eberiä naftalla.Ellei olisi ollut tolppasähköä, niin se olisi korvattu lähes kokonaan primuksella.Kaasulämmittimet ovat kokonaishyötysuhteeltaan aivan ylivoimaisia. Matka-ajossa 90% moottorin tuottamalla lämmöllä(lämmön vaihtimet), 8% kaasulla ja 2% eberillä.Eipä tarvi paljon pulloja vaihdella.Näin vanhoilla vehkeillä,uudemmissa vähän prosentit muuttuu, mutta periaatteet pysyy samana,luulisin.

KOSKINEN OLLI 08.11.2010 07:30

Lämmityksentarpeen kannalta on aivan eri asia matkaillaanko kesällä, vaiko talvella. Asumisen aikaisen polttonesteen kulutuksen kannalta on aivan eri asia lämmitetäänkö ajoneuvoa sähköpistorasiasta vaiko polttoaineesta.

STRÖMMER HEIKKI 21.11.2010 10:59

Kohtaan 1. Mikä ihmeen sietämätön haju? Jos diesel-lämmitin savuaa ja sen myötä päästää ympäristöönsä sietämätöntä hajua, vuotaa sen polttokammio. Normaalisti Webasto ei savua eikä hajua.Niin naftaa saa vaikka ulkomailta, joka huoltoasemalta, kun taas kaasua ei.

KOSKINEN OLLI 21.11.2010 11:39

Niin, jos naapurimatkailuauton diesellämmitin ulvoo kuin hinaaja ja haisee.

Mitä silloin voi tehdä?

Vaihtaakko paikkaa vai pitäisikö itse kustantaa huoltomies paikalle?

VALTONEN MARTTI 22.11.2010 18:11

Tarkkana lämmityksissä.http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/asuntoauto_karahti_kadulla-katso_kuva/?ref=tf_iOKboksi_p3

KAAKKOLAHTI ANITA 22.11.2010 19:07

Mitä tietoa /kokomusta tommosesta Truma Combi 6 D diesel Olis tarkotus asennuttaa tommonen..Onko Webasto parempi ???

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.