Twinin harmaavesisäiliö

ASIKAINEN AKU 15.02.2010 10:53

Otin Adria Twin retkiauton harmaavesisäiliön pois alta auton ruostesuojauksen takia. Säiliö ei ole lämpöeristetty. Haluaisin eristää sen ennen takaisin asennusta. Onko tietoa millainen eriste niissä on sekä minkäläinen lämmitysvastus niissä on. Tarkoitus ei ole tehdä siitä läpi talven käytettävää vaan lähinnä jatkaa kesäkautta niin ettei pienet pakkaset jäädä sitä. Olen yrittänyt kysyä tietoa karavan liikkeistä mutta tuntuu olevan salaista tietoa mitä ei haluta kertoa ilman että tuo autoa heille laitettavaksi. Minulle on peukalo kasvanut onneksi kämmenen sivulle eikä kyseinen työ ole ylivoimainen tehdä itsekkin kun vain tietäisi hieman kuinka ne yleensä on toteutettu.

KOSKINEN OLLI 15.02.2010 13:42

Minulla on 80 litran harmaavesitankki auton pohjan alla. En myöskään saanut mitään vikkkejä mistään "asiantuntevalta" taholta. Oli minullakin alunperin lämpöeristämätön. Ostin kaupasta retkimakuualustaksi tarkoitettua solumuovia, sitä paksumpaa, ehkä noin 11mm paksua. Laitoin siitä kaksi kerrosta säiliön ympärille huolellisesti ilmastointiteipillä sidottuna.

Paikalleenasennettaessa huomasin että suuren laakean pohjan alla oleva solumuovi halusi roikkua keskeltä alas, joten piti lisätä ohut koko säiliön pohjan kokoinen 6mm? muottivaneri kannattamaan säiliön ulkopohjaa, ja onhan se sitten myös viimeistellyn näköinenkin alhaalta katsellessa.

Pelkästään tälläkin järjestelyllä selviää reilun 5 asteen yöpakkasilla viikonloppureissuja, kunhan laskee säiliöön kuumaa vettä ajoittain, ei kuitenkaan läheskään täyteen... Nimittäin tyhjennyshana on se joka jäätyy ensimmäiseksi kiinni.

Jäätyneen hanan saa sulatettua kun laskee säiliöön kuumavesivaraajan sisällön eli 15litraa kuumaa vettä ja odottaa tunnin tai kaksi. Auton on hyvä olla tuossa vaiheessa sellaisessa asennossa että kuumavesi sijoittuu hanan seuduille.

Veden virtaaminen altaista harmaavesisäiliöihin saatta estyä hajulukkojen jäätymiseen. Mikäli hajulukot on ulkotilassa harmaavesisäiliön ulkopuolella, jos niin on, nekin pitää lämpöeristää. Tällöin eristyksen sisään pitää sulatusta varten saada jostakin lämpöä, joko sähkövastus-sulatusnauhaa, tai kuten minä tein, laitoin Truman putkistosta haaroitetun 20mm lämmitysilmaputken tuon putki-hajulukko-paketin sisään.

Vieläpä tuo Truman lämmitysputki jatkui lämpöeristyksen sisässä harmaasäiliön sisään ja päättyi siellä sulkuhanan kohdalle. Näinmenetellen tulikin ympärivuotisesti toimiva systeemi.

Oikeastaan ainut ilmennyt huonous on että ilmastointiteippi ei ole hyvä, sen liima kuivuu ajanoloon ja nauha irtoaa, olisi syytä löytää pysyvämpi teippi.

SUONPURO PAULI 15.02.2010 14:46

Moikka,

mulla laittoi aikanaan maahantuoja pitkähkön lenkin räystäskourujen sulatus- vastusta säiliön pohjalle samaiseen ongelmaan ja samaiseen merkkiin. Muuta pintaeristettä ei laittanut.

Toimi kun "junanvessa" kovillakin pakkasille, ainoa haittapuoli oli vastuksen tarvitsema verkkovirta. Tosin säiliöön jääneetkin vedet suli yhdessä humauksessa ko. systeemillä.

PUUMALA RAIMO 15.02.2010 18:25

Minulla Caravanmarketin OYn luettelo.Sieltä löytyy kyllä 12v lämmitysvastukset,säiliön pohjaan ja myös putlistolle.Katso netistä WWW.Caravanmarket.fi. T Raimo

AHJOS TIMO 15.02.2010 19:31

Onko todellakin tarpeellista asentaa jokin lisävastus sen lisäksi, mikä autossa on jo valmiina? Muiden autojen omistajille tiedoksi, että Adria Twinin sähköpääkeskuksessa on harmaavesisäiliön sähkölämmityksen kytkin ja merkkivalo vakiovarusteena.

Olisikohan mitään hyötyä tai haittaa, jos kaataisi suolaa lavuaarista viemäriin menevän veden sekaan?

PULKKI MARTTI 15.02.2010 20:18

Siitä eristeestä: Putkitarvikkeita myyvistä liikkeistä Armaflex nimistä solukumia. väri musta,paksuuksia löytyy. Saatavana liimalla tai ilman. Käytetään iv - kanavien eristämiseen. Saatavana myös erikokoisille vesiputkille.

TERVO JARI 15.02.2010 20:58

tuolta:

http://www.kespet.fi/solukumieristeet.html

Liimaus onnistuu kakskomponenttiliimalla. ( Bostic tai Tico http://www.kiilto.com/fi/tuotteet/tuotetietokanta/?prod=133 )

Valmiiksi "teipin" omaavaa kun laitat/asennat muista se että liima tarttuu eikä irtoa enää irti ( puhtaaseen pintaan) muuten kuin leikkaamalla irti ja teippi ominaisuus on menetetty. Liimaaminen pitää onnistua ensimmäisellä kertaa. Kulmat kannattaa liimata kunnolla.

Leikkaamisessa kannattaa käyttää erittäin terävää esim.palateräveiseä. Solukumi tylsyttää terävänkin veitsen nopeasti. Kulmahiomakoneella "karkeaksi" teroitettu Mora on myös hyvä . . .

Tuo solukumieriste ei kestä renkaasta lentävää kura/hiekka suihkua, kuluu pian puhki. Kannattaa pinnoittaa esim. pikimatolla.

Jari

PUURUNEN SAMI 15.02.2010 20:59

kopio "AHJOS TIMO Muiden autojen omistajille tiedoksi, että Adria Twinin sähköpääkeskuksessa on harmaavesisäiliön sähkölämmityksen kytkin ja merkkivalo vakiovarusteena"

Se vastus on teholtaan 35 wattia joten kuinkahan riittää pakkasille?

NÄRHINSALO ANTTI 15.02.2010 21:06

Moro herrat,

Missä Twinissä tuollainen on? En kyllä omasta -09 mallista tuollaista kytkintä saati merkkivaloa löydä. -Antti

AHJOS TIMO 16.02.2010 09:18

Ainakin mallissa 2005 sellaiset on, samassa sähköohjaustaulussa kuin asunto-osan sähköjen pääkatkaisin ja merkkivalot.

NOUSIAINEN ASKO 16.02.2010 14:57

On sellainen kytkin paneelissa oven yläpuolella puoli-indegroigussa , vasemmalla 2003 vuotisessa.

Huomaa kun laittaa pakkasella päälle , niin 12 voltin virran kulutus liääntyy , ei kytkeudy päälle esim kesällä. Ei ole meillä käytetty kun en usko että vesiä saa ulos ilman vauriota kovilla pakkasilla ?

SAASTAMOINEN REIJO 16.02.2010 17:24

Heittelen tässä omia mausteitani soppaan vaikken mitään tiedäkkään.Olen kuitenkin jonkunverran askarrellut termosellin kanssa(se retkipatjakama)ja mainio konsti on lämmittää sitä kuumailmapuhaltimella pinnasta ja nopeasti painaa yhteen.Liimaantuu hyvin ja on tiivis.Pienellä harjoittelulla onnistuu jopa puskusauma.Itse somistelisin tankin vielä jollain muovi- tai ohuellafanerilla sinkoutuvalta jaskalta.Itsesäätyvä sähkövastus tankissa kuulostaa asialliselta jos vain sen saa tiiviisti tankkiin jossa se olisi tehokkaampi kuin ulkopinnassa.Sisällä tankisa ollessa sitä voisi pitää päällä vain ennen kun aikoo tyhjentää tankkia.

AHJOS TIMO 16.02.2010 22:49

"Se vastus on teholtaan 35 wattia joten kuinkahan riittää pakkasille?"

Teho vaikuttaa pieneltä vedenkeittimiin verrattuna, mutta harmavesisäiliön vettä ei tarvitsekaan keittää :) Tarvitaanko pienehkön vesimäärän sulana pitämiseen tai sulattamiseen paljon sen enempää tehoa? Olennaisin kysymys lienee kuitenkin, millä poistoputken jäätyneen venttiilin saa auki. Minulla on tosin päinvastainen ongelma: Poistoventtiili ei mene kunnolla kiinni. En kyllä lähtisi Adria Twinillä yöretkelle yli 5 asteen pakkaseen. Lämpö karkaa kovin herkästi suuresta liukuovesta eikä Truma puhalla lämmintä ilmaa auton etuosaan.

WILHELMSSON LEIF 17.02.2010 10:57

Miten voit semmoista sanoa onko kokemusta?

Minä ainaskin yövyn viimeksi noin -20 ja truma oli asetettu 2.5 muuten oli liian lämmin sain pienentää keskellä yötä 3.sta kun tuli kuuma. On termo verhot edessä ja takana ja kylmyys ei ole ongelma kunhan varustautuu pakkasta varten.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 17.02.2010 15:42

Ohi alkuperäisestä aiheesta, mutta mistä Leif olet tuon kuvassa olevan verhon kehittänyt? Oma tekoinen vai ostettu?

UUSIKYLÄ PENTTI 17.02.2010 18:54

Eikö Trumassa ole termostaattia, kun joutuu keskellä yötä säätämään lämpöjä, aika kurja varmaan? (Ei Aldessa joudu termaria säätelemään keskellä yötä, vaan yöt nukutaan sopivassa lämmössä.

WILHELMSSON LEIF 17.02.2010 22:11

Tilasin verhon samalla kun ostin auton Caravan Shop Kokkolasta en ole varma mutta luulisin sen olevan Huittisista Caravan scopissa tietää. On tosi hyvä se eristää koko ojaamon ovet, ikkunat, koelaudan mm. kiinnitys noin minutin ja saa olla sisällä lämmössä ei tarvi mennä ulos samoin aamulla.

AHJOS TIMO 18.02.2010 10:20

Sisäpuolisessa lämpöverhossa on sekin etu, että se ei likaannu, kuten ulkopuolinen peite auton nokan ollessa kurainen. Tiedän, että sänkyosaston saa lämpimäksi, mutta eiköhän siinä etuistuimilla pakkasessa istuessa tule kuitenkin kylmää niskaan ja selkään.

WILHELMSSON LEIF 18.02.2010 10:48

Ei huomannut vetoa niskaan ja selkään muuta kun lämmin ilma kiertää se on aika tiivis, mutta sillä ulkopuolisella peitolla niin tulee vetoa. Pöydän ympäryys on auton lämpimiin paikka. Tää on meidän kolmas Twin 2005 lähtien ja kaikissa ollaan yövytty kun on ollut tarvetta matkoilla ja kyläreissuilla ei koskaan paleltu ja kaikissa ollu talvivarustus (verhot ja Webasto). Vesien kanssa ei pelattu jos on ollut kovin kylmää.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 18.02.2010 14:41

En löytänyt netistä toimittajaa tuollaiselle verholle (: Kunhan kevät ja lämmin koittaa täytynee ottaa ompelukone esille ja alkaa värkkäämään itse...

WILHELMSSON LEIF 22.02.2010 16:21

Kysäsin kun kävin tänään Kokkolassa kuka sen verhon teki. http://www.ali-raatikainen.fi/html/

Sen voi kyllä tehdä itsekkin on yksinkertainen. Sit on oikeen hyvä jos autossa Websato niin saa tasattu lämpöerot ennen kun ottaa verhon pois.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 22.02.2010 17:02

Täytyypä kysäistä mitä maksaa ja onko meille sopivaa. Kiitos tiedosta!

ASIKAINEN AKU 04.03.2010 15:53

Innostuin sisäpuolelle asetettavista eristeverhoista joten olen ratkaissut verhoasian niin että olemme tilanneet ko. kankaat takaoviin, sivuoveen, ohjaamon ja asunto-osan väliin sekä etuovien sisäpuolelle. Väliverho tehdään niin että sen voi asettaa myös tuulilasin sisäpuolelle istuimien etupuolelle. Tällöin tarvitaan myös etuovien kohdalle sisäpuoliset verhot. Vaimolla on verho- ja sisustuskauppa, joten verhojen ja ripustussysteemien teko onnistuu itseltä. Katsotaan miten onnistuu.

ASIKAINEN AKU 04.03.2010 16:06

Ai niin se harmaavesisäiliöjuttu. Olen nyt eristänyt säiliön 30mm paksulla Finfoamilla. Liitokset tein eristevaahdolla, joka liimaa mukavasti levyt säiliöön sekä toisiinsa. Säiliön pohjan alle tyhjennysaukon lähelle eristeiden alle tilasin lämmitysfoilin Foilpointista Raumalta. Foilissa on valmiina 5asteen termostaatti, joten se ei ole turhaan päällä vaikka jäisikin päälle. Teho on vain 20W, enkä ole varma sen riittävyydestä kovemmilla pakkasilla. Tarve onkin vain jatkaa kesää. Eristeen kivisuojaksi laitan 0,5mm paksun rosterilevyn alapuolelle sekä etu, että takapuolelle(levyarkki on 1mx2m). Viemäriputket eristän LVI putkieristeillä. Kiitos vaan kaikista mielipiteistä sekä neuvoista, niistä se oma näkemys ja ratkaisu muodostuu.

KUJANPÄÄ MARKKU 04.03.2010 16:39

Minä ohitan harmaavesisäiliön talveksi siten, että haaroitan veskin lavuaarin alta vedet valumaan muovikanisteriin joka on suihkukopin lattialla. Helppoo kun heinänteko. Pieni hankaluus on 'keittiön' altaan käyttämättömyys, mutta kun ei sisällä juurikaan tiskaa, eipä tuokaan haittaa. Talvikäyttö on mulla noin pari-kolme päivää/kk, jos sitäkään.

Harmaavesisäiliössä on vastus, mutta vesi jäätyy matkalla sinne johonkin S-mutkaan. Siksi em. viritys.

TURPEINEN SEIJA 07.04.2010 20:33

Hei, kysyn varmaan ihan tyhmiä, mut kertoisko joku mulle viisaampana missä on Fiat Dugato millerin harmaan veden tyhjennys hana. Meillä kun ei oo mitään ohjekirjaa tähän vesi järjestelmään. Enkä oo kyseistä hanaa löytänyt.

TURPEINEN SEIJA 07.04.2010 20:46

Tais tää kysymys mennä väärään osioon ja tuli myös kirjoitus virhe auton nimessä, suotakoon anteeksi..))

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.