Matkailuauton sähkömittarin luenta.

TIRKKONEN ERKKI 21.01.2016 10:51

Mieltäni askarruttaa miten tapahtuu sähkömittarin luenta caravaani paikoissa. Tuleeko "respan tyttö" lukemaan autosta mittarin ilmoittautumisen yhteydessä vai uskooko hän omaan ilmoitukseen. Ja kuinka tapahtuu lähtiessä kulutuslukemien tarkastus. Onko vaihtelevia käytäntöjä. Kesän tultua asennutan sähkömittarin autoon. Tämän sen takia nyt hyvissä ajoin tapoja kysäisen. Aiemmin olen maksanut tarvittaessa vuorokausi sähkön mukaan.

JOKINIEMI PETRI 21.01.2016 11:05

Tullessa ilmotat lukeman ja lähtiessä samoin. Koskaa ei ole kukaan tullu mittaria erikseen katsomaan

ROSTEN MIKA 21.01.2016 11:37

Joissakin paikoissa on jo "etäluettavat" tolpat, eli näkevät respassa kilowatit mitkä olet käyttäny.

Mika

PÖNTINEN PEKKA 21.01.2016 12:53

Hyvä kysymys Erkki! Olen pohtinut samaa asiaa, kun joulupukki toi minulle mittarin, joka pitäisi kesäksi asentaa. Minulla oli 90-luvun alussa vaunussa mittari ja silloin sitä ei koskaan kukaan käynyt tarkistamassa, vaan aina riitti oma ilmoitus. Siitä on kulunut parikymmentä vuotta ja käytännöt ovat saattaneet muuttua. Se, kuka sen lukee voi myös vaikuttaa asennuspaikkaa harkittaessa.

ROSTEN MIKA 21.01.2016 13:04

Ite olen toiminu sillai että otan kännykällä kuvan lukemasta ja toisen kuvan lähdettäessä, hyvin on sillai pärjäilty !

Mika

NISSINEN KAUKO 21.01.2016 14:28

Oma ilmoitus on riittänyt näihin päiviin asti. Toi kännykkä kuvaus on kätevä pisteet Mikalle.

JANHONEN MATTI 21.01.2016 15:40

Ihanasti Veljet todistaa.

Ihan vaan keksitty tarina kuvaamaan tilannetta. Saman yhdistyksen jäsenet menee m-autoillaan omalle alueelle yhdeksi yöksi. Toisella s-mittari autossa.

Aamulla kun jatkavat matkaa niin se jolla ei ole mittaria maksaa sähköstä 5 euroa ja se jolla on mittari - jota kukaan ei tarkastanut - maksaa oman ilmoituksensa mukaisesti 1,5 kw x 20 sent/kW h eli 30-40 senttiä. Molemmilta kuluu sähköä n. 1,5 - 2 kWh

Siinä on jäsenet niin tasa-arvoisessa asemassa että.

EEROLA TEEMU 21.01.2016 15:45

Ilmoitus on aina riittänyt. Respalla on aina mahdollisuus tulla tarkistamaan. Kännykkäkuvat eivät tietysti mitään maksa, mutta ei ne ole yhtään sen luotettavampia kuin paperille kirjoitetut lukemat.

ROSTEN MIKA 21.01.2016 16:03

Mitäs Matti tolla taas meinasit , siis tasa-arvolla ? Eikös se tasa-arvonen jäsen jolla sitä mittaria ei ole niin kutsuttakoon nimellä "pössi" ! No onneksi se pössi on säästäny sukan varteen pari kymppiä kun ei mittaria ole raaskinu hommata !!!

Mika (ei pössi)

JANHONEN MATTI 21.01.2016 17:40

Mika

Minun tasa-arvoni lähtee siitä, että kun sähkön myyjälle syntyi molemmista asiakkaista sama kulut (kulutus) niin myös perittävän maksun on oltava sama. Ei mittari kulutusta pienennä, eikä mittariton voinut sitä sähköä taskunsa pistää?

Pieni asia mutta kun nakertaa uskottavuutta, siitä tuleekin suuri asia.

ROSTEN MIKA 21.01.2016 18:07

No on sulla ihme migreenin aihe ! Miksköhän yleensä sähkökulutusmittari on keksitty ? Todella turha värkki, eikö??

Mika

JOKINIEMI PETRI 21.01.2016 18:21

Eikös asia ole niin että se mittari kannattaa hommata. Se on minusta epäkohta että joillakin alueille ei saa mittari sähköö vaikka kuinka pyytää, Sillon jätän sähkön ottamatta. Autossani on 2 kertaa 100 akut joten kyllä niillä paripäivä pärjää ilman maasähköö.

JANHONEN MATTI 21.01.2016 18:33

Ei minulla ole migreeniä muuta alueilla vielä on. Joku muukin osaa laskea yksi ynnä yksi yhteen eli verrata kausipaikkalaisten maksaman sähkön hintaa ja käypäläisen (saman yhdistyksen jäsen) maksamaan hintaan.

Kulut yhdistykselle toimitettua kwh:ta kohti on sama, mutta käypäläisen maksama hinta on jopa kymmenkertainen.

Toistan, ei se autossa oleva mittari sitä sähkön kulutusmäärää eikä sähkön myyjän kulurakennetta muuta.

Kysymys on kahdesta asiasta: piilohinnoittelusta ja jäsenten eriarvoiseen asemaan laittamisesta joka yhdistyslain mukaan on kielletty.

ROSTEN MIKA 21.01.2016 19:37

Lainaus Matilta "Kulut yhdistykselle toimitettua kwh:ta kohti on sama, mutta käypäläisen maksama hinta on jopa kymmenkertainen."

No totta kai on ja niin kuuluukin olla, jollei käypäläinen ole sitä mittaria asentanut kulkuvälineensä millä sitte sen kulutuksensa mittaa !!

Eihän siinä mistään piilohinnottelusta ole kyse, vaan käypäläisyyden typeryydestä ! (Voidaan myös lukea "saituudesta")

Summa summarum: hommatkaa nyt ny mittarit, joilta ne vielä puuttuu että Matti saa rauhassa nukuttua migreeninsä !

Mika

EEROLA TEEMU 21.01.2016 20:00

Samaa mieltä. Ei siitä voi leirintäaluetta tai yhdistystä syyttää, että vapaaehtoisuuteen perustuvassa sähköliitynnän ottamisessa ja siitä aiheutuvasta kulutuksesta asiakas saa itse valita laskutusperusteen.

Typeryyttä on, ettei hanki omaa kWh- mittaria, jos kokee kärsivänsä "vääryyttä". Sekin on typerää, jos valitsee kovalla pakkaskaudella sähköenergiasta maksamisen mittarinsa mukaan, vaikka leirintäalueen "könttähinta/vrk" vapaalla sähkön käytöllä tulisi selvästi halvemmaksi.

Niin pientä asiaa tuskin on, mistä etsimällä etsien ei löytyisi "vääryyksiä".

POHJANTÄHTI JORMA 21.01.2016 20:04

Nyt kun olen vuosipaikkalainen maksan sähköstäni 40€ +0,30€/ kWh ja vierailta ei peritä mitään sähköstä, valosähkö sisältyy hintaan, sauna ja grilli mukaanlukien eikä muita henkilömaksuja ole. tästä kaikesta 18 € ei ole paha...SFC Kaakkios-Häme tervetuloa Leininrantaan ps. liity jäseneksi ja säästät vielä tästäkin 2€, avoinna koko vuoden !

VEIJOLA ESA 21.01.2016 20:07

Hämmennetään velliä. Jollakin alueella sanotan vielä että irtomittareita ei hyväksytä?? Mitäs sitten siihen sanotte?

TERVO JARI 21.01.2016 20:29

Mihin sijoitat irtomittarin "asetusten" mukaisesti ?

TIRKKONEN ERKKI 21.01.2016 20:29

He he, kehkeytyipä kysymyksestäni mielenkiintoinen "ketjukirje". Niistä kiitos kaikille. Asia tuli selväksi, siis se mitä kysyinkin. Kovin on vaihtelevaista käytäntö eri caravan-alueilla. Otampa vielä esimerkin. Jos joku nyt sattuu olemaan sohvalla selällään caravan alueella sähköroikka kiinni jakelutolpassa. Pakkasta noin -25 astetta. 16 amp.sulakkeen takaa saa sähköä kai noin maksimillaan 3600 w/ h. Eli vuorokaudessa kuluu 3.6 kw x 24 h= 72 kw. Sähkön keskihinta, siistohinta ja verot lienee 0.12 €. 36 kw x 0.12 €= 4.32 €. Siis maksamalla talvella vuorokausimaksun 5 € ei paljon tule paljonkaan ylihintaa, mutta kun kalenteri näyttää heinäkuuta saattaa kulutus jääkaapissa olla vain n. 2kw./ vrk. Jos silloin makssa vuorokausimaksun saa reilun hintaista "virtaskaa" No mikä on yleisesti käytössä oleva sää tyyppi jolloin caravan alueilla 1/2 vrk pysähdytään Väittäisin kesäaika. Joten yllä olevaan viitaten taitaa olla kannattava ostos ja asennus se sähkömittari. Jos laskin väärin , toki korjaatte. Ehdotankin että caravan lehti tekisi tästä oikein kunnon artikkelin kevään numeroihin. Lisäksi voisi olla meille kaikille eduksi jos jo seuraavana suvena 2016 olisi kunkin caravan-alueen vastaanottotiskillä selvästi luettava ilmoitus mitä vaihtoehtoja heidän paikassa on sähkön myynnissä. Etenkin hyödyllinen tieto olisi että käytössä on etäluettava mittari. Jos näin ei kerrota saatetaan siitä huolimatta käydä "sähkökauppaa" vanhalla tavalla vuorokausimaksulla. Jos juttuni tuntuu huu haalta, unohtakaa koko juttu.

ROSTEN MIKA 21.01.2016 20:31

No siihen ei voi muuta sanoa kuin "hyvä homma"

Mika

EEROLA TEEMU 21.01.2016 21:07

Erkin asialliseen kirjoitukseen vähän lisäystä. Monissa paikoissa, missä hyväksytään omat mittarit, on olemassa kWh- lukemien rinnalla pienehkö minimimaksu, esim. euro tai 2e/vrk, mikä veloitetaan jos mittarisähköä ei ole kulunut niin paljon.

Camping- alueen sähköverkoston rakentaminen maksaa paljon. Ymmärrän, että sekin täytyy kuolettaa takaisin. Jos esim. tarvitsee lataussähköä ja 5e/vrk kesäkaudella hirvittää, niin eihän sähköä ole pakko ottaa kaikkina oleskelupäivinä. Muutenkin itse saa harkita mistä maksaa.

LAUKKANEN MAURI 21.01.2016 21:09

Eiköhän tässäkin asiassa olisi miettimisen paikka,eli yhden tai kahden yön yöpyjille se kiinteä maksu jos yöpyy vaikka 3vrk tai enemmän ,silloin mittaus joko leirintäalueen tai kuluttajan omasta mittarista ja sekin olisi kausipaikkalaisille helpompaa ja tasa-arvoa. Siis tässäkin autettais jollain eurolla niitä alueen menoja kun se ei ole bisnetä,enepi hyväntekeväisyyttä. Eli jotkut yleiset säänöt tai ehdotukset liiton puolesta. Parasta olisi jos kaikki leirintäalueen paikkojen sähkösyötöt olis luettavissa siitä respasta kun tuo tekniikka sähkönkulutuksesta ei enää maksa paljon.

Olempa joskus ostanut sen mittarin mutta asentamatta tuo on,kun se minusta turha tarvike puskaparkkiliselle ja kun olen SFC alueella maksan sen mitä pyydetään.

VEIJOLA ESA 21.01.2016 21:21

myydäänkö näitä laittomasti " asetusten " vastaisina?

JANHONEN MATTI 21.01.2016 21:37

On miehillä aatokset. Ei ihme jos oikea ja väärä on joskus hakusessa.

Ei sähkön hinnoittelua tee oikeudenmukaiseksi onko autossa/vaunussa mittaria vai ei, vallankin jos ja kun auton mittaria eri edes lueta. Suorastaan kumma peruste hinnoittelussa on vaatia kiinteää mittaria jos sitä ei edes lueta.

Se tekee, että sähkömaksu perustuu todelliseen kulutukseen/kWh ja se maksaa kaikille jäsenelle saman verran.

Toinen tapa hinnoitella asia on poistaa alueen sähkön avulla tapahtuva piilohinnoittelu ja sisällyttää sähkö ei lämmityskaudella vuorokausihintaan.

VEIJOLA ESA 21.01.2016 21:43

Olen ymmärtänyt, että sfc alueilla sähkö kuuluu aina vuorokausi jäsenhintaan ja joillakin alueilla kelpaa oma mittari sähkön hinnoitteluperusteeksi. Olenko väärässä?

VÄLIMÄKI JARMO 21.01.2016 21:56

Vaan miksi sitä mittarisähköä ei hyväksytä yleensä monilla paikoilla,no seon se raha,saa kesällä enempi juuri sähköstä,on paikkoja joissa kesä sähkökin yli 5€ ,ja itte kulutat noin 1-2 €, Näinhän se menee. ,JV

ROSTEN MIKA 21.01.2016 21:59

Perhana kun on loppunu normaali rautalanka, mistä vois Janhoselle vääntää ymmärrettävän mallin, joten olkoon !!

Mika

JOKINIEMI PETRI 21.01.2016 22:08

Mitä tätä nyt yksinkertasta asiaa kinaamaan. Jos mittarilla ei saa, sitten jätetään ottamatta kokonaan. Kovia vrk hintoja en maksa. 200amh tuntia on akuissa. Kyllä niillä jonkun päivän pärjää. Kaasulla lämmitys ja jääkaappi.

JANHONEN MATTI 21.01.2016 22:19

Mika ei auta rautalanka.

Asia on ihan selvä. Käypäläisiä rokotetaan väärin perustein ja tyhjästä joka asettaa heidät eriarvoiseen asemaan ei lämmityskautena niin kausipaikkalaisten kun oman mittarin kanssa liikkuvienkin suhteen.

Mihin sellainen mittarilaskutus perustuu kun mittaria ei edes lueta. Niinhän täällä todistetaan.

Käyttäjän lisäys viestiin 21.1.2016 klo 22:27:57 Suosittelen Petrin tapaa reagoida asiaan.

Yhtä kilowattituntia vastaava energiamäärä kaasulla tuotettuna maksaa 20 euron pullohinnalla 14, 4 senttiä.

TERVO JARI 21.01.2016 22:24

?

VEIJOLA ESA 21.01.2016 23:05

Eihän tuossa mainita mitään siitä, että kaapelissa ei saisi olla kiinteästi kuvanmukainen Kwh mittari.

MANNINEN RISTO 22.01.2016 08:45

Janhonen

"Mihin sellainen mittarilaskutus perustuu kun mittaria ei edes lueta".

Luottamukseen. Kuka meistä sitten onkaan luotettava.

KARJALAINEN ALPO 22.01.2016 09:22

Ei ole koskaan käyty tarkastamassa lukemaa, vaan on uskottu sanomaani.

Minulla on tigimittari ja siinähän näkyy lukema vain kun on virta päällä. Toisinaan ei muista ottaa lukemaa ylös, kun lähtee esim kotoa tai paikasta jossa ei ole veloitus tapahtunut mittarin mukaan, niin sitten ei voi respassa antaa lukemaa ennen kuin on päässyt tolpalle.

Esim SFC-Lintulahdessa usein isäntä tulee autolle hakemaan lukemaa, mutta ei ole koskaan kontannut vaatekaapille, vaan odottanut, kun minä olen kontannut ja sanonut hänelle lukeman.

Olen ihmetellyt tässä ketjussa, että onko karavaanari niin epäluotettavaa porukkaa, ettei heidän sanaa voi luottaa.

Meillä kait on kotonakin vesimittari siten, että itse ilmoitetaan kerran vuodessa kuntaa lukema eikä sitä kukaan käy kontroloimassa.

Ei tulis kyllä mieleenkään valehdella moisissa asioissa.

KAASINEN PERTTU 22.01.2016 09:55

Sotketaan vähän luottamusta,onko kesäajan valosähkön käyttäjätkään aina rehellisiä koska esim: yöllä kun tulee kylmä helposti sormi lipsahtaa siihen sähkölämppärin napille.

Monen matkakulkimen katolla on myös ilmastointilaite eikös kaikille osapuolille ole paras tämä mittari ja tasapuolisin ei se kuitenkaan kokonaishinnassa maltaita maksa!

Kyllä meillä on tähän saakka luottamus pelannut kun paperilapulle olen kirjoittanut tulo ja lähtö lukemat. Kausipaikalla olen käyttänyt pientä vihkoa jossa on kaikki oleskelujen aikana käytetyt sähköt voi tarkistaa vaikka vuoden taaksepäin!

ROSTEN MIKA 22.01.2016 10:26

Joo kyllähän tää sähköhomma paljolti perustuu siihen paljon puhuttuun rehellisyyteen ja luottamukseen !!

Pertun kanssa samaa mieltä tuosta valosähkön käytöstä mikä useimmiten kuuluu vrk hintaan "automaattisesti", kyllä sitä monesti käytetään väärin se on niin monta kertaa todettu homma, varsinkin treffitapahtumien yhteydessä vaikka siitä kuinka muistutetaan immeisiä niin silti aina............!

Noh, elämä on.... ja näillä mennään eteenpäin. Ei nyt ainakaan luulis että se 5€ (tai sinnepäin) päivässä monenkaan taloutta kaataa jos sitä esim. ilmastointia, mikroo, kahvinkeitintä, emäntä fööniä tms. käyttää !! Ja jos se tosiaan taloutta horjuttaa niin ostaa sitte pari olutta vähempi päivässä, sillähän se talous tasaantuu (näin karrikoiden)

Eteenpäin, sano mummo hangessa !

Mika

HELLGREN HANNELE 22.01.2016 10:31

Jos minäkin Jos kulutus molemmilla tapaa tiedetään,miksi hinta ei voi olla sama kvh:lta. Vesa Salonen

JANHONEN MATTI 22.01.2016 12:06

Yritätte tahallanne sotkea käsitteitä. Ette onnistu.

Ei lämmityskauden aikana alueella vierailevalta käpäläiseltä menee sähköä ihan saman verran oli autossa mitatusta tai ei. Näin käytännössä.

Kysymys kuuluu miksi mittariton maksaa sähköstä 5 euroa/vrk (käytännössä yö) ja mittarillinen (jota ei edes lueta) 30-40 senttiä. Molemmat kulutti sähköä saman verran.

Eurojakin tärkeämpi juttu tässä on se, että saman yhdistyksen jäseniltä ei voi ottaa sähköstä yhdeltä yhtä ja toiselta toista hintaa. Hinnan on oltava sama kaikille muuton hinnoittelu on syrjivää.

Kannatan omia alueita ja jos niitä jatkossakin halutaan olevan, niin ei kannata pikku hinnoittelunäppäryydellä synnyttää eripuraa yhdistyksen sisälle.

Jäsenistöhän jakautuu omien alueiden käytön mukaan kolmeen osaan niin, että yhden osan muodostaa kausipaikkalaiset, toisen ryhmän satunnaisen alueiden käyttäjän ja kolmannen ryhmän ne jotka ei käytä omia alueita lainkaan, mutta osallistuvat silti alueiden rahoitukseen jäsenmaksun kautta.

ROSTEN MIKA 22.01.2016 12:43

Mä näkisin tän homman kyllä niin Matti ettei tässä mikään muu synnytä eripuraa kuin M.Janhonen !! Tää on mun mielipiteeni, sorry

Mika

TIRKKONEN ERKKI 22.01.2016 12:47

Tuo edellinen oli jo melko selvästi sanottu. Siitä pisteet Janhosen Matille. Oletteko samaa mieltä että pitäisi aloittaa oikein virallinen keskustelu caravan paikkojen kesken hinnoittelun samanlaiseksi saattamiseksi. Liikun kesäisin myös Saimaan aaltoja pitkin. Veneilysatamissa on jo nyt melko selvät hinnoitteluperusteet. Laiturimaksu ( vertaa aluemaksu ) esim. 18 €. Ei kysellä monta henkilöä laiturille nousee veneestä. Sähkön käyttö esim.5 €. Ei sähkön mittausta. Huom. ollaan liikkeellä aina kesäaikaan, joten vitosen sähköhinnalla tulee katetta ja saa tullakkin. Mutta kaikki veneilijät ovat tasa-arvoisia. Saunamaksu ym. laituripalvelut kuuluvat yleensä laiturimaksuun. Ei myöskään kysytä mihin vene tai pursiseuraan kuulut tai mihinkään. Eikö olekkin reilua. Ihmettelenkin miten onkin päässyt caravan alueiden hinnoittelu menemään noin monimutkaiseksi. Jos alueelle tulee auton mukana 2 tai 5 henkilöä saman alan parkkialueella auto täyttää. Hinnoitteluksi ympäri Suomenmaan sama hinta. Silloin myös caravan alueiden pitäjät olisivat "samalla viivalla". Aluemaksu esim. 25 € ja kesäsähkö 3 € talvella ( 1.9-304 ) 10 €.

EEROLA TEEMU 22.01.2016 14:57

Veneily onkin varakkaiden harrastus ja vielä turhempaa kuin m- välineillä matkailu. Eihän niillä ole edes käyttö- tai painoperusteista saastemaksua, koska se koskisi silloin miljoonapaateilla liikkuvia johtajiakin.

Jossain sosialistivaltiossa saattoi olla niinkin, että kaikki olivat "paperilla" tasa- arvoisia". Tosin jäljellä olevissa on enää periytyvä diktatuuri ja leipäjonot.

Jäsenalueista en tiedä mitään, kun olen sellaisella 40 v aikana n. 10 kertaa käynyt -viimeksi 15 v sitten. Maksan osuuteni siellä oleskelevien ja käyvien kustannuksista jäsenmaksussa.

Koska kuitenkin tulee käytyä talviaikaan yksityisillä kämppäreillä, niin onneksi jokainen alue määrittelee hintansa omista lähtökohdistaan. Muutaman euron maksu/hlö on paikallaan, koska jokainen talloo nurmea, käy suihkussa ja saunassa, ehkä kuluttaa grilliäkin ja tuottaa harmaita vesiä ym. Ei se ole mitään "tasa- arvoa" jos 1 henkilö maksaa saman kuin 6 henkilöä. Ajoneuvollahan on oma maksunsa.

Karavaanarit tuntuvat olevan "oikeudenmukaisuuden edelläkävijöitä, pilkunnu*ijoita ja peraukista porukkaa", mutta vain osa heistä.

KORHONEN PAULI 22.01.2016 15:01

Taitaisi alueilta loppua kausipaikkalaiset tuolla hinnoittelulla. 8 kk x 300€/kk. Ja kausipaikkalaiset on ne, jotka sen alueen töistä huolehtii. Saahan siitä hinnoittelusta kaikkia jäseniä tasapuolisesti kohtelevan, kun laittaa yhdistyksen sääntöihin:" ei mittaria, ei sähköä".

pkk

JYLHÄ HANNU 22.01.2016 15:02

Minusta on syrjivää jos kaikki pakotetaan laittamaan kulkineeseensa mittari. Jos nukkuu pari yötä vuodessa kämppärillä niin kalliiksi tulee mittarisähkö jos sen vuoksi pitää mittari asennuttaa. Maksaahan polttoainekin eri huoltamoilla eri hinnan. Jokainen saa itse päättää missä tankkaa tai tankkauttaa. Jos olet kausipaikkalainen niin sinulle kuuluu yleensä tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Olet sitoutunut yhteen paikkaa pidemmäksi aikaa ja saat siitä palkkioksi tiettuja etuisuuksia. Ne jotka eivät halua maksaa vuorokausisähköä asennuttavat mittarin. Enää tuo jokapaikassasamahinta lienee käytössä Lidlissa...ja Pohjois-Koreassa.

Ajakaa sitikalla niin ei tarvi kiukutella

KORHONEN PAULI 22.01.2016 15:18

Mutta kun se pakollinen mittari kaikille, jotka haluaa sähköä, on ainoa konsti, jolla jäsenet saadaan tasa-arvoiseen asemaan. Kun nyt vaikuttaa siltä, ettei mittarittomilta sais ottaa mitään hintaa

pkk

JANHONEN MATTI 22.01.2016 17:25

Mika

Kiitos Mika nimityksestä. Aina kun kuulen tuon tyypistä tiedän olevani oikeilla jäljillä

Mielenkiintoinen juttu näyttää olevan joidenkin karavaanarien oikeudentaju. Joustaa oikein mukavasti kun omasta - saavutetusta - edusta on kysymys.

Vaan omaa oksaannepa sahaatte, siitä vaan.

NISSINEN KAUKO 22.01.2016 19:46

Sehän olis tasapuolista,kun portilla olis ilmoitus "Ei mittarisähköä" Sehän on alueiden omistajien ja päättäjien vika,kun on tällaiset "sähkömarkkinat" Matkalaiset toimii sillai,kun on mahdollisuus annettu. Viime kesänä Uuraisilla mittarisähkö 1yö 1,80€ rehellisesti vielä ilmoitettu. Sain vielä senkin ilmaiseksi,että kiitokset sinne. Kaikki yöpymiset ja sähkölukemat olen kirjannut ylös noin 20 vuoden ajalta. Olen yöpynyt myös alueilla joissa on ollut vuorokausimaksu,eikä se närästä yhtään.

TERVO JARI 22.01.2016 20:00

Malka pois Rosmarie . . .

NIEMINEN PENTTI 22.01.2016 20:58

Onko näitä mittarikulkineita muualla kuin Suomessa? Asun Ruotsissa enkä 40- vuotisen vaunuiluni/autoiluni aikana ole törmännyt yhteenkään kulkimeen missä ois sähkömittari. Joka kesä käyn Suomessa , kymmenkunta yöpymistä leirintäalueilla ,Aina maksan tuon kiinteän hinnan . Mittarihinta ois kesäiseen aikaan huomattavasti edullisempaa , mutta en saa , kun ei oo mittaria . Tuen Janhosta , rahastus ei ole oikeudenmukainen . Summana tuo ero ei ole suuri , en itke muutaman euron perään ,mutta maksan suunnilleen samasta sähkömäärästä huomattavasti enemmän kuin joku leiriytyjä jolla on mittari!

EEROLA TEEMU 22.01.2016 21:06

Et itke, mutta olet katkera muuten vaan muutamasta centistä! Noinhan pääset melkein rikkaiden kerhoon. Ja Suomessa vielä kadehditaan ruotsalaisia, jotka evät ole edes eurossa. Ihan aiheetta.

AHJOS TIMO 22.01.2016 21:20

Asennutin ensimmäiseen matkailuautooni sähkömittarin, josta maksoin 40 euroa + sen asennuksesta muistaakseni 100 euroa. Yhtään yötä en ollut sillä autolla sellaisessa paikassa, missä mittarilla olisi saanut sähkön halvemmalla kuin ilman mittaria.

JANHONEN MATTI 22.01.2016 21:20

Tyyppillistä Eerola

Leimaa oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta kannattavat katkeriksi ja kateellisiksi. Hänen mielestään ei edes yhdistyksen sääntöjä tarvitse noudattaa, kun palveluja hinnoitellaan.

NIEMINEN PENTTI 22.01.2016 21:48

Eerola , en ole katkera , en ole vihainen ,en ole ahne enkä erikoisen nuukakaan . Toin vain mielipiteeni esille , niinkuin moni muu on tehnyt . Ruotsin kruunulla tai euroilla ei oo tän asian kanssa mitään tekemistä . Satun nyt vaan Janhosen kanssa olemaan samaa mieltä että tää rahastus ei ole tasavertainen . Suomeen tulee matkailijoilta monesta maasta ,Hollanti , Saksa , Norja ja monta muuta Ruotsin lisäksi , joilla kenties ei ole mittareita kulkimissa .Maksavat ylihintaa vääristetyn hinnoittelun vuoksi .Arvioit luonteenpiirteeni väärin ja siten poikkesit asiasta.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.