Hiiret

SETÄLÄ MARKKU 13.05.2015 23:01

Moro

Matkailuautomme oli talven kylmässä suulissa talvisäilytyksessä.

Nyt talvella autoon ilmestyi hiiriä. (Samassa paikassa on ollut kolme aiempaa autoamme ilman hiiriongelmaa). Ongelman ilmettyä hankin autoon sisälle euron loukkuja - ja kolme hiirtä jäi. Isompaa vahinkoa ei onneksi hiiret aiheuttaneet. Oma vika oli, että autoon jäi kuivakukkia. Ne oli silputtu ja pesää väännetty.

Olisiko toimivia ideoita ensi talveksi (loukkujen lisäksi): Elektroninen hiirenkarkoitin, myrkyt? Kissan käyttö ei onnistu...

Asiallisista vastauksista kiittäen: Kroatian reissaajat

Käyttäjän lisäys viestiin 16.5.2015 klo 20:12:22 Vielä hiiridraamasta...

Käytin kys. auton ekassa huollossa ja käytiin alta käsin läpi mahdolliset reiät. Kyllä pimeeksi jäi, mistä autoon oli menty sisään. Joskin riittänee pikkurillin suuruinen reikä. No, ensi talveksi kai elektroninen hiirenkarkoitin, myrkkyä auton alle ja ne vanhat euron loukut. Mehän päästiin vähällä, ei edes hajuhaittaa, mutta tuhot voisivat olla tosiaankin paljon pahemmat. ms

HAAPANEN TIMO 14.05.2015 10:05

Mitäpä jos katselisi mistä hiret pääsevät sisään. Omassa autossani ainoa mahdollisuus olisi johdotusten läpivienneistä, asuntopuolella ei ole yhtään reikää.

Uretaanivaahdolla tai millä tahansa mitä keksii aukot tiiviiksi.

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 14.5.2015 klo 10:05:40 hiret= hiiret

HALINEN HARRI 14.05.2015 10:53

Omassa kotipihassa kahtena talvena tuli hiiriä autoon. Ensimmäisenä menivät konehuoneeseen ja söivät johtopäällystettä. Toisena menivät sisään ilman erikoisempia vaurioita. Sitten hankin elektronisen karkoittimen, sen jälkeen ei ole ainakaan kolmeen vuoteen vierailtu. (Ei myöskään talossa jossa parissa mahdollisessa sisääntulopaikassa ko. karkottimet.)

PEIPPO PASI 14.05.2015 15:39

Toissa talvena hiiret yllätti meilläkin...sisääntulopaikaksi arvelin renkaiden kautta kiipeämistä ja sieltä sitten eteenpäin jostain läpiviennistä. Rakentelin renkaiden ympärille maahan viime vuonna lopputalveksi ensin viiden tuuman laudoista "kotelot" joihin niittipysyllä ammuin muovit. Nyt menneeksi talveksi tein kotelot muovipinnoitetusta pellistä. Ei ollut vierailijoita kumpienkaan koteloiden aikana... Täällä tosin joku kertoi nähneensä joskus hiiren hyppäävän auton alta johonkin pohjarakenteisiin...silloin ei em. kotelotkaan auta. -Pasi

JANHONEN MATTI 14.05.2015 17:53

Hiiret elää sillä, että niillä on kyky haistaa kaikki niiden syötäväksi kelpaava. Ei ne kauan hakuammuntaa tee jos autossa ei ole jotain ruokaan viittaavaa.

Ensimmäinen homma on poistaa kaikki syötävä tarkasti samoin kun kaikki mikä kelpaa pesän rakentamiseen.

Muurahaisilla on vähän sama juttu. Jostain kumman syytä erityisesti leipä ja sen murutkin vetää niitä puoleensa kun hunaja mehiläisiä.

Minulla on onneksi naapurin Birre-kissa joka hoitaa tuon hiirien likvidoinnin hyvin äänettömästi.

MATTILA JARI 14.05.2015 19:41

Joo Kyllä se helppo sapuska (ruoka) vetää hiiriä yms elukoita popsimaan helposti saatava ruokaa. Meillä oli talossa hiiri ongelma, 12 hiirtä sain tapettua lossilla. Sitten tajusin että lintulaudan eli lintujen ruokinta paikan ympärille oli linnut heittänee ylimääräistä sapuskaa jota hiiret kävivät popsimassa, näkö havainto. Lopetin lintujen ruokinnan pari vuotta sitten ja hiiret hävisivät ei hiiren hiirtä enään rapisut talossamme eikä hiiren loukkuun ole hiiren poloisia jäänyt. Eli älä jätä mitään syötävää asuntoautoon kun et käytä sitä pitkään aikaan.

HALINEN HARRI 14.05.2015 21:10

Meillä ei tarjoilla helppoa evästä myyrille/hiirille. Lintujen ruokinta aloitetaan pihalla vasta ensimmäisen yli -10 asteen yön jälkeen. Siihen mennessä ovat nuo tuhoeläimet etsineet paremman ruokailupaikan kuin tuo missä ruokintaa ei aloitettu. Auto pyritään siivoamaan heti kotipihalle tultua eväistä aivan tyhjäksi, mitä nyt mausteita jää yläkaappiin suljettuihin muovirasioihin.

HAAPANEN TIMO 14.05.2015 21:53

Mun mielestäni auton saa melko pienellä vaivannäöllä täysin hiirenpitäväksi. Eihän niitä reikäpaikkoja voi olla kuin siellä ohjaamossa joku pieni rako.

@timppa

MUSTO KARI 17.05.2015 08:33

Meillä Hobby vanissa paljastui pitkän etsinnän jälkeen hiirien reitiksi jätevesiputkien läpivienti jätevesisäiliölle.reijän peitekotelon yksi sivu oli vaahtomuovia mihin oli syöty kulkureitti

KOCH HANS 30.05.2015 20:24

PARAS OHJE joka todella toimii. Unohda jeesusteipit ja uretaanit.

Laita auton alle kunnon syöttilaatikko ja siihen ruokaa (Ratax)

Minulta saat syöttölaatikon parilla kympillä jos et itse osaa rakentaa.

TAKUU EI TULE HIIRIÄ AUTOON / VAUNUUN

kokemuksella HooKoo

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.