Tavallaan sähkö asiaa.

HÄKLI HANNU 04.09.2014 13:38

Kun nyt on tuo virallinen virtajohto tolpalta autoon eikä mitään haaroituksia sallita. Tulee se nytkin vielä talvi ja pakkaset eikä ole vebastoa niin pitääkö lohkolämmitintä varten vetää toinen johto tolpasta vai vedetäänkö johto auton sisältä ikkunan raosta, vai miten toimia virallisesti ja järellisesti?

HÄMÄLÄINEN MARKKU 04.09.2014 13:49

Minulla oli edellisessä autossa lämmityslaitteen pistoke vai pitäsikö sanoa vastike ohjaamon puolella joten ei tarvinnut leiriytyessä mennä edes ulos lohjolämmitintä kytkemään.

Oliko se laillinen? Järkevä kuitenkin. Lämmityslaitteen panssaroitu kaapeli tuli rintapellin läpi kabiniin, enkä kylläkään keksi mikä sen olisi tehnyt laittomaksi. Sopivaan paikkaan asennetusta sisäpistorasiasta kytkettiin johto lämmittimeen, eikä mistään ikkunasta.

SUNDELL REINO 04.09.2014 13:51

ainakin mikäli mittarisähkö niin ainoa virallinen tapa on ottaa sähkö mittarin jälkeen. joko oven tai ikkunan raosta tai niin kun minulla on pistoke vaunun seinässä. näin menee laillisesti sähkömaksu kulutuksen mukaan. asiasta on parempi keskustella alueen vetäjien kanssa mikä on alueen kanta asiaan.

HALINEN HARRI 04.09.2014 15:16

Markku, eikös sen rintapellin läpi kulkevan tule olla metalliputkella suojattu ((vrt. Defa ym).

Usein tuo "ulostuleva" pistoke on otettu ennen mittaria kun se haaroitus on niin helppo tehdä siinä sisäänmenon vieressä.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 04.09.2014 15:28

Harri: Niinhän se taitaa olla metalliputkella suojattu (panssarikaapeli) kaikissa lämppäreissä. Se on samanlainen kaapeli kuin sisäpistorasialle tulevakin joka on laillinen tuoda rintapellin läpi.

EEROLA TEEMU 04.09.2014 18:15

Nämä asiat ovat jo tulleet esiin, mutta vielä vähän kertausta:

Kun Sinulla on jo lohkolämmitin ja siihen liitäntäjohto, niin m- auton sisältä tulevan sähkön voi liittää mittarisähköön samalla liitosjohdolla kuin ulkonakin.

Jos käytät valmiita kaapeleita ja liitososia, niin vältät laillistetun sähköasennusliikkeen käytön. Asennus pitää tietenkin tehdä niin, etteivät johdot ja liitokset joudu liian kuumaan, puristusolosuhteisiin tai liikaan kireyteen. Asennuksen voi käydä toki näyttämässä alan liikkeessä kun se on tehty.

Oh. motonetin valikoimaa valmiista osista, mutta jos ne eivät sovi, niin samat systeemit löytyvät ehkä myös lohkolämmittimesi valmistajan sivuilta -jos on eri.

http://www.motonet.fi/fi/kategoria/2022/295097/Sisatilanlammittimet-ja-tarvikkeet

Moottoritilaan tulee Y- tai T- liitin, mihin kytketään sekä m- auton sisältä että ulkoa tulevat panssariletkut. 3. haarasta menee johto lohkolämmittimelle. Moottorin seinän läpiviennin kohdalle suojaus hankautumista vastaan. Johtojen pitää olla riittävän pitkiä ja nippusiteillä kiinnitettyjä tarpeen mukaan.

Jos hankit tällaisen järjestelmän, niin suunnittele huolella ja käy lävitse hankintapaikassa ennen kassaa koko järjestelmä myyjän kanssa.

Käyttäjän lisäys viestiin 4.9.2014 klo 19:59:20 Unohda Hannu tämä juttu. Haapasen mukaan on vaarallinen tarjolla olevilla vermeillä, vaikkei kertonut tarkemmin. Sähköalan ammattimies pystyy kyllä rakentamaan sellaisenkin ratkaisun, mikä on ns. idioottivarma, eikä se edes maksa paljon. ( siis siihen Haapasen väitteeseen ).

Käyttäjän lisäys viestiin 4.9.2014 klo 20:34:55 En voi sanoa saati kirjoittaa, miten sen mahdollisen "ongelman" voisi korjata täysin idioottivarmaksi itsekin esim. sillä lukitsimella tai Aralditilla ja suojamuovilla, koska se olisi laitonta. Y- kappaletta ei sentään tarvitsisi epoksiin valaa.

HAAPANEN TIMO 04.09.2014 18:52

Ei taida noilla onnistua, tulee väkisinkin tarve johdolle jossa on urospistoke molemmissa päissä.

Virran pitää kulkea naaraasta urokseen, muuten on aika vaarallinen.

@timppa

NEVALAINEN SIPPO 04.09.2014 20:31

Yksi Y- liitin lisää,lyhyt suora välijohto ja toinen kytkentäkaapeli joka viedään sisälle. Eikös se onnistu näin, aina oikenalainen kytkentä, ja virran saa joko ulkoa tai sisältä.

Sippo

TERVO JARI 04.09.2014 21:09

Sippo, tutkippas tarkemmia asiaa . . .

Ei taitane onnistua . . .

Ulos tai sisään jäisi jännitteiset "tösselin navat" pelkän suojapeite lipareen taa . . .

Verkkokaapelissa on "natu", auton puoleisessa "uros", kahta "uros"päistä et saa laitettua T-haaraan . . .

Joten kytkentä ei onnaa T-haaroilla . . .

Käyttäjän lisäys viestiin 4.9.2014 klo 21:10:45 .

Liite jäi poes . . .

http://www.tarvikkeet.fi/tuotteet/autolampo/defa/haaroitussarjat

HÄMÄLÄINEN MARKKU 04.09.2014 21:38

Miksi tarvitaan T- tai Y- kappaleita? Riittää kun siirtää keulassa olevan liittimen sisään ohjaamoon, jos kaapeli on lyhyt, siihen saa jatkoa Kotonakin kun tarvitsee lämmittää autoa latautuu akut samalla.

KORHONEN PAULI 04.09.2014 22:05

Ja mitäs sillon tapahtuu jos kytkee sen ulkona olevan kaapelin tolppaan ja auto on kytkettynä verkkoon ja sisällä on myös moottorin lämmittimen piuha paikallaan?pkk

HÄKLI HANNU 04.09.2014 22:07

Sempä verran tähän väliin heitän että auto on käytössä joka päivä, kesät talvet. Lohkolämmittemille on vedetty tolppa pihassa. Ei viitsi joka aamu vetää auton kylkeen sitä virallista johtoa kun sitä akkua ei tarvitse aina ladata, mutta lohkolämmitin kyllä on asiallista pitää päällä pakkasilla. Itse lohkolämmittimen pistoke on laitettu harvinaisen nätisti puskuriin enkä aio sitä siirtää mihinkään. "Agrigaatti lohkolämmitintä varten"? Vai turakkien malliin, pienet tulet moottorin alle?

HAAPANEN TIMO 04.09.2014 22:47

No sitten vedät kämppärillä kaksi johtoa, ei siinä sen kummempaa. Suurta ongelmaa ei ole.

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 4.9.2014 klo 23:20:06 Jaahans, siellä oli pojilla jotain lisäyksiä.

Teillä on nyt siellä kaksi erillistä piiriä joihin kumpaankin on tietenkin urospuolinen pistoke, toinen puskurissa, ja toinen auton kyljessä.

Kuinkas nyt jos ne piirit yhdistetään, tulee väkisin sellainen tilanne jossa on jännitteellinen urospistorasia joko puskurissa, tai auton kyljessä. Siis jännitteelliset tapit siellä törröttämässä.

Siitä kytkennästä syntyy johto, jonka molemmissa päissä on urostapit, ei auta kummasta päästä kytketään.

JANHONEN MATTI 04.09.2014 23:13

Miksi virityksiä? Toimi kuten TUKES lohkolämmittimen johdosta sanoo.

Kun huomio tuon TUKESIN ohjeen, auton sisällä olevan mittauksen ja haaroituksen kieltämisen ulkojohdossa, niin eipä taida jäädä jäljelle kun tuo Timon mainitsema konsti.

Toki autoon voi mittarin jälkeen asentaa asianmukainen sähkön ulosoton omalla kotelolla, Tästä voi sitten vetää asianmukaisen johdon lohkolämmittimelle. Maadoituksen varmistaminen tässä on se tärkein juttu. Ja sähkömiehen hommiksi menee kytkennät, kun on se vikavirtavaatimuskin olemassa.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 04.09.2014 23:29

Ei noilla haaroituskappaleilla voi onneksi tehdä kytkentää jossa urospistokkeeseen tulisi jännite En näe mitään turvallisuusriskiä liitännän siirtämisessä sisätilaan Maadoitus voidaan tössiä myös ulkoliitännässä

MATTILA JARI 05.09.2014 07:47

Moi !

Ostin tällaisen adapterin niin ei tarvi enään ikkunan ja oven välistä kaapeleta vetää jos tarttee 220V sähköä auton ulkopuolella !!!

http://www.vapaa-aika.com/sahko/sahkotarvikkeita-230-ja-12-v/230v-sahko/cee-pistokkeet-ja-adapterit/adapterikaapeli-cee-kulmapistokkeella-maadoitetulla-pistorasialla-ja-cee-pistokkeella-pituus-1-5-m.html

HAAPANEN TIMO 05.09.2014 07:56

Mullakin on tuollainen. Hiinä ja hiinä onko se kielletty jatkos, mun mielestäni ei ole. Mittarisähköön se ei käy ollenkaan.

@timppa

JANHONEN MATTI 05.09.2014 09:33

Minullakin on tuollainen. Sen ongelma on siinä, että jos ostaa sähköä kilowattikaupalla ja sähkön mittaus on vasta autossa/vaunussa niin CE-hyväksytystä pistokkeesta auton ulkopuolelta sukolla otettu virta ei ole mittauksen piirissä.

Itse olen sitä mieltä, että silloin kun ollaan alueella jossa, sähkö sisältyy hintaa tai mittaus on verkkokaapelin lähtöpäässä tuo autokohtainen haaroitus pitäisi hyväksyä. Itse sähkön kulutukseenhan asialla ei ole mitään merkitystä. Jos vertaa tilannetta vaikka rakennustyömaihin missä jakokaappeja ja kaapelikeloja josta voi haarottaa sähköä roikilla eri kohteisin on pilvin pimein.

Haroitus on kätevä mm. silloin kun käyttää vaikka etuteltassa sähkölaitteita, kuten tietokonetta laturin perässä, sähkögrilliä induktiolevyä jne,

HANKKILA ARI 05.09.2014 10:43

En malta olla osallistumatta. Joka suunnasta törmätään sähkömääräyksiin ja suosituksiin. Jos pykäliä noudatetaan, niin taitaa ainoaksi viralliseksi vaihtoehdoksi jäädä maadoitetun pistorasian asentaminen auton kylkeen, niin lähelle, että liitosjohto riittää. Tuo Timon mainitsema toinen johto tolpasta kun on täysin kielletty. Aika harvassa on meinaan sellaiset johdot, jonka toisessa päässä on CEE- ja toisessapäässä mini defa. Lisäksihän johdon tulisi olla 25m pituinen ja tyypiltään 3x2,5 kumikaapelia. Tämä oli sitten huumorilla höystettyä;) eiköhän jatkossakin maalaisjärjellä saada autot lämpöiseksi ja käyntiin! Pakkasia odotellessa.... -Ari

YLITALO ASTA 05.09.2014 11:14

http://www.dewitschijndel.nl/onderdelen/elektra/kabels-en-stekkers/?p=2 Sieltä linkistä löytyy kymmeniä eri vaihto-ehtoja pistokeiksi sekä kaapeleita 50m mitalla.

Siinäpä niitä ja kaikki on laillisia käyttää. Vai kuvitteleeko joku että yksi euroopan suurimmista liikkeistä myy laitonta tavaraa.

Tämä direktiivi 25 m mitasta on leirintä-alueita koskeva. Eli sähköpiste ei saa sijaita kauempana kuin 25m paikasta. Mutta sitten joku,. kuka lie, on esittänyt asian toisin päin että kaapeli on muka oltava 2,5x3 maksimi mittana 25m.

Eli jossain on ollut siellä suomessa asiassa mukana joku joka ei joko ole osannut kääntää tekstiä tai ei ole ymmärtänyt sitä.

Kaikki vain kuorosa väittää sitä laiksi, mutta kukaan ei koskaan anna linkkiä siihen lakiin. Miksi ?

T: Masi

JANHONEN MATTI 05.09.2014 11:34

Ettei nyt mopo karkaa käsistä niin SUOMESSA leirialueilla noudatettava käytäntö ja sähkömääräykset on joiltain osin eri.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka kaapelikela sähkön jakopaikkana. Eihän jakaminen siitä vaarallista tee jos johdot on ok. ja maadoitukset on kunnossa. Ja sulakkeen laukeaminen viimeistään kertoo, että kuormaa on perässä liikaa.

Se on sitten eri asia mitä sulakepohja ja kaapelit kestää.

PALIN MATTI 05.09.2014 11:47

http://www.vapaa-aika.com/sahko/sahkotarvikkeita-230-ja-12-v/230v-sahko/cee.

Tämä Jarin hankkima adapteri on hyvinkin yleinen kausipaikkalaisten keskuudessa. Siitä on kätevä ottaa 230V sähkö etuteltan jääkaapille, pakastimelle, infrapunalämmittimille, sähkögrillille. sekä tunnelmavalaistukselle.

EEROLA TEEMU 05.09.2014 12:10

Tuohon Masin kirjoittamaan asiaan yksi linkki, johon en ota mitään kantaa. En ole nähnyt lakiin perustuvaa määräystä ja olet aivan oikeassa, että EU:n alueella on aika kirjava käytäntö.

http://4.promid.fi/sfcaravan/uusi/index.php?page=uutinen&id=71

AHJOS TIMO 05.09.2014 12:10

Matti Palin, tuo linkkisi ei toimi!

HÄKLI HANNU 05.09.2014 13:10

Vuosia takaperin tein repsikan jalkatilaan pistokkeen menevän reiän. Kävin ensin tarvikeliikkeestä etsimässä riittävän kokoisen kumin ja reikä mattojen alle ja ei muuta kun kumi pois, pistoke ulos ja sillä siisti. Vaan enää ei innosta tälläinen ratkaisu. Toimi kyllä täysin moitteettomasti. Oli vielä semmoinen suurempikokoinen pistoke, nythän ei tarvitsisi kummoista reikää kairata.

POIKULAINEN ESA 05.09.2014 14:27

Kun vanhoja muisti lokeroita kaivelen niin muistelesin että sähköä ei saa ottaa mistään sisätilasta (lämpöisestä) ulkona oleville laitteille. Ulos asennetut pistorasiat ovat ainuat sallitut oli sitten kyseessä jouluvalot ulkona, auton lämmitys tai joku muu härpätin. Nykyisin pitää olla vikavirtasuoja pistorasiassa tai sähkökeskuksessa myös josta johto on vedetty vaikka terassin ulkopistorasioille, autolämmitystolpalle. Kysyjälle on mun mielestä ainut oikea tapa asennuttaa auton seinään ulkopistorasia ja siitä johto lohkolämmittimelle kun kerran on tultava "mittarin" kautta sähkö ja johto oltava yhtenäinen tolpasta matkailuautolle. Joku sähkäri voi korjailla tätä muisteloa.

SUOMINEN TAUNO 05.09.2014 18:07

Vaikeeksi näyttää menevän.

Onneksi kaikki sähkömiehetkään eivät näitä määräyksiä tunne. Itselläni on ihan laillistetun sähköliikkeen tekemä kytkentä auton sisältä lohkolämmittimelle. Hyvin toimii.

TERVO JARI 05.09.2014 18:14

http://www.vapaa-aika.com/sahko/sahkotarvikkeita-230-ja-12-v/230v-sahko/cee-pistokkeet-ja-adapterit/cee-kulmapistoke-virran-antoon.html

KOISTINEN TOIVO 05.09.2014 18:38

Näyttää niin olevan. Sähkömies laittoi mulle latoon ovenpieleen pistorasian. Piti laittaa vikavirta suoja, samalla toiseen siellä olevaan pistorasiaan.. Samoin on laittanut kaikkiin ulos tuleviin pistorasioihin. Sanoi, ettei saa hän asentaa mitään, ellei ole lakimukaisia. Mutta on sitten turvallista, vaikka naulat työntäisi. keittiön pistorasioissa on myös vikavirta suojat. Maksoihan se, mutta.......... Toivopoika

POIKULAINEN ESA 05.09.2014 20:00

Ei kun tämä jos oikein ymmärrän. http://www.vapaa-aika.com/sahko/sahkotarvikkeita-230-ja-12-v/230v-sahko/pistorasia-ulkokayttoon-230-v-kannella-vari-valkoinen.html

Käyttäjän lisäys viestiin 5.9.2014 klo 20:02:26 Onnex tämä ei ole mitään avaruustiedettä jolloin se menisi hankalaksi.

TERVO JARI 05.09.2014 20:30

Se miun laittama on SFC alueiden karsastama malli, tuosta kun suap otettua virtaskaa ennen mittaria . . .

Eli alla oleva:

http://www.vapaa-aika.com/sahko/sahkotarvikkeita-230-ja-12-v/230v-sahko/cee-pistokkeet-ja-adapterit/cee-kulmapistoke-virran-antoon.html

POIKULAINEN ESA 05.09.2014 21:04

Se ei tule mittarin kautta. Sama kun vetäisi tolpasta suoraan.

EEROLA TEEMU 07.09.2014 16:14

Aivan oikein Tauno. Itsenäiseen sähköasennukseen oikeutettu, luvallinen, sähkömies, -teknikko, -insinööri jne. tekee tuollaisen aloituksessa kysytyn kytkennän helposti ja halvalla. Se täyttää myös lain vaatimukset.

Tällaisella palstalla vaan ei voi neuvoa, miten se tehdään ja sekin on ihan oikea periaate. Tavallinen "muka tietävä" voisi tehdä "sähkötolin", vaikka parhaansa yrittäisi.

HÄKLI HANNU 07.09.2014 20:48

Totnoin ja joo. Ei niihin sähköhomiin mitään innssinööriä tarvita. kun järjellä ja oikeilla neuvoilla tekee ei pitäisi kummempia tulla. Ensimmäiseen vaunuuni laitoin kaasujääkaapin ja valot uusiksi, valot olivat nestekaasukäyttöiset ja jääkaapille vedin kaasuputket löijätystä kuparista ja helmiliitoksilla ja ne vaan toimivat eikä missään katsastuksessa tai muulloin niihin kukaan puuttunut.. Eipä silloin nuorena ja hurjana pelottanu paljon mikään muukaan. siitä on nyt menny llik 40V. Toki sähkömiesten opitkin on lisäänynyt enää ei ammppeerit heitä volttia eikä niitä kaikkia kolmea eriväristä mustaa piuhaa kytketä samaan reikään.

VALTONEN MARTTI 07.09.2014 21:06

"nestekaasukäyttöiset valot vaunussa...!? Mitä en nyt ymmärrä?

Käyttäjän lisäys viestiin 7.9.2014 klo 21:08:19 ---- taisi Häkli nyt vaan kokeilla lukijan tarkkaavaisuutta. No kympin sain varmaan.

HAAPANEN TIMO 07.09.2014 22:27

Olihan noita vielä -80 luvun vehkeissäkin. Hannu kun on noita kaasuja asennellut, tiedätkö mikä on tukiholkki?

@timppa

HÄKLI HANNU 08.09.2014 09:41

Martille.. Vaunu oli 60 luvun Sprite Musketeer ja alkuperäiset valot olivat kaasuvalot joissa oli sellainen valkoinen sukka joka hehkui palaessaan ja muutaman käyttökerran jälkeen tärinästä mureni ja vaihto "sukkia" piti olla varalla. Timpalle..Kyllä todella laitoin nestekaasukaapin itse, vaunussa ei ollut jääkaappia ollenkaan. En pyri arvailemaan tuota tukiholkkia koska en tiedä mikä se on.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 08.09.2014 09:51

Timpalle tuo tukiholkki vaatimus tuli joskus 80-luvun puolivälissä Itse asensin kaasut Ilman tukiholkkeja Nalle Sisuun jotka tarkasti kaasuasentaja. Seuraavana vuonna olikin sitten jo puhe em. henkilön kanssa tukiholkista. Aiemmin niitä ei käytetty.

Nuo lohkolämmitin asennukset eivät vaadi sähkömiestä, niissä kun liitetään valmiita palikoita toisiinsa kuten töpseli pistorasiaan.

KAASINEN PERTTU 08.09.2014 12:51

Meillä oli ensimmäinen vaunu Sprite Alpine vm-69 ja siinä oli kaasuvalot.

PALIN MATTI 08.09.2014 16:56

Tukiholkkia käytetään vain pehmeän kupariputken liitoksissa. Kova putki ei sellaista tartte.

NYYSSÖNEN KAJ 08.09.2014 18:07

Kun tuon voi tehdä laillisestikkin niin tehkää se sitten niin. Olen joutunyt kerran purkamaan karavaanarin tekemän uros -uros liitännän hengenvaarallisena Olhão S.B.S.I. leirintäalueella.

Älkää ryhtykö sähkötöissä semmoiseen jonka lopputuloksesta vallitsee edes yhden prosentin epävarmuus lopputuloksesta.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 08.09.2014 18:17

"Älkää ryhtykö sähkötöissä semmoiseen jonka lopputuloksesta vallitsee edes yhden prosentin epävarmuus lopputuloksesta. "

Kaj kirjoittaa asiaa. Tosin,jos ei tee väkivaltaa, niin valmiilla lohkolämmittimen johto-osilla ei tule vaarallista uros-uros kytkentää.

VÄLIMÄKI JARMO 08.09.2014 18:49

Kotisähkömiehen viimeiset sanat,-mä ny liitän ja ........ JV

PALIN MATTI 09.09.2014 15:33

.... nyt kun sähköt on katkaistu, niin irroitan tämän joht.....

VIRTANEN VESA 17.09.2014 15:49

Jos antaa ingenjöörille ruuvimeisselin ei tuo tiedä mihin ja miten sitä käytetään, silmät vaarassa Vesa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.