Caravan lehden 'testit'

NÄRHI JUHA 12.02.2014 15:27

Päivää ystävät,

Itseäni on pidempään jopa ihmetettänyt Caravn lehden autotestien tulokset; käytännössä merkki kuin merkki ja kirjoitetaan hyvin positiivisesti.

On päivän selvää, että saman tyyppisissä autoissa on merkittäviäkin eroja teknisessä ja laadullisessa toteutuksessa - puhun asunto-osasta - mutta kovin huonosti näitä tuodaan esiin.

Autojen uushankintahinnoissa on pahimmillaan useiden kymmenien tuhansien eurojen erot samassa ns. genressä ja silti kaikki on aina niin ' hyvin ja hienosti'. Jotain pienen pientä viilattavaa voi löytyä - ei juuri muuta

Minusta tämä on aika hampaatonta kirjoittelua.

Oma lukunsa on sitten se, että välillä hyvinkin kevyin eväin ollaan valmiita antamaan raskaita loppupäätelmiä; viimeisessä lehdessä oli erään valmistajan integroitu malli testissä ja pahimmillaan oli vain muutaman asteen pakkasia testin aikana. Siitä huolimatta oltiin varmoja, että autolla pärjää Lapin paukkupakkasissa....ja ensi viikon lottonumerot ovat...

En myöskään koskaan ole nähnyt artikkeleita siitä miten nämä niin hyvin tehdyt autot sitten toimivat tietyn suoritteen jälkeen; ns. kestotesti.

Monesti näihin nettikeskusteluihin osallistuvat nekin, joilla ei ole oikein mitään annettavaa (pl. toisten haukkuminen) ja kirjoittavat alkuperäisen aiheen vierestä - valovuosien päästä. Näiltä en kaipaa vastinetta, mutta jos joku muu on tähän esiin ottamaani asiaan kiinnittänyt huomiota, olisi siitä kiva kuulla.

Kevättä kohden!

KURKINEN MATTI 12.02.2014 16:38

aivan samaa mieltä kanssasi juha tästä testaus asiasta, ei oikein pahaa sanottavaa juuri koskaan. tuo camperlehti oli hieman erillainen siinä kuitenkin kerrottiin enemmän noita huonojapuolia.

PULKKI MARTTI 12.02.2014 17:48

Ajatteleppas ite omalle kohalle. Hauku tuote lyttyyn ja käy seuraavana kysymässä samasta pajasta josko ostaisivat mainostilaa seuraavaan lehteen.

NÄRHI JUHA 12.02.2014 18:21

No, kun lukee esim. Tekniikan Maailma, Tuulilasi jne -tyyppisiä julkaisuaja, niissä tuodaan varsin selvästi esiin myös puutteet ja heikkoudet testatuissa autoissa ja muissa tuotteissa - lienee sitten kassa paremmassa kunnossa kun voidaan kritiikkiäkin esittää.

Vai?

JANHONEN MATTI 12.02.2014 18:25

Noinhan menee kun Martti kertoi. Caravan -lehti nimenomaan kustannettaan hyvin pitkälti niillä mainosrahoilla.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 12.02.2014 18:54

Juhan kanssa muutoin samaa mieltä, paitsi, että lehden "testit" eivät ole varsinaisia testejä, vaan autoesittelyjä.

Varsinaiseen testaamiseen on vielä pitkä matka ja kun kokemus on osoittanut, että monet matkailuautojen ratkaisut ovat kaiken lisäksi pitkälle makuasioita, on homma entistäkin vaikeampaa.

Itse katselen niistä jutuista uusia vinkkejä järkevistä ratkaisuista (innovaatioita), uusia tilankäytön ratkaisuja, kieli pitkällä olen odottanut uusia alustaratkaisuja Fiatin kilpailijoiksi.

Omaa auto en voi ostaa lehden esittelyjen perusteella, kyllä se on itse käytävä liikkeessä tutkimassa ja koeajamassa. Mielellään on hyvä olla matkassa vaikka paperille präntättynä minimivaatimukset autolle. Ja sitten vain kärsivällisesti tutkittava useampia vaihtoehtoja.

EEROLA TEEMU 12.02.2014 20:55

Noin se on kuten Juha kirjoitit. Kovin hampaatonta, mutta eivät ne "testit" ole jossain suuressa saksalaisessa m- autolehdessä, kuten Reisemobilissäkään aivan täydellisiä. Olen niitä toistakymmentä v seuraillut. Siellähän annetaan pisteytyksiä eri ominaisuuksille asteikolla 1-5 tähteä. Parhaat pisteytykset saavat kalliimmat autot -yleensä saksalaiset.

Lopputulema on arvioissa keskimäärin 70- 85 välillä. Halvemman luokan autoissa pysytellään 70 pisteen pinnassa melkein autosta riippumatta. Äskettäin muuttivat asteikon 10- portaiseksi, mutta lopputulokset ovat aikalailla samanlaisia, keskimäärin, vaikka hajonta onkin lisääntynyt.

Käytössä on kuitenkin eri toimintojen (kuten sähkö- vesi- ja kaasulaitteiden, kalustuksen, korin ja katsastuksesta vastaavien) erikoismiesten lausunnot. Kustakin tarkastettavasta autosta valitaan muutama ominaisuus tai kohde, joista annetaan joko + maininta tai - maininta. Myös painot ja alustan sopivuus henkilömäärälle on tarkkaan laskettu ja punnittu. Joskus todetaan aivan suoraan, että esim. kokonaispaino soveltuu vain 2- hengen käyttöön tai että vuoteet ovat hintaluokkaan nähden ala- arvoiset ym.

Suurilevikkisen lehden ei tarvitse kumarrella niin paljon valmistajia kuin SFC:n koeajajien. Osa kirjoituksistahan on tehty niin, että on saatu auto esim hiihtolomamatkalle käyttöön. Kiitollisuudenvelkaa jää ja varmaan mainosmyyntikin vaikuttaa. Toisaalta, makuja on niin monia. Parasta on tehdä tutkimusta itse ja pitää "toisten kirjoituksia" vain alustavana informaationa. Liika kriittisyyskään ei saisi näkyä jos se perustuu testaajan omiin mieltymyksiin.

VÄLIAHDE JUSSI 12.02.2014 22:05

KYMMENPISTETTÄ ALOITUKSESTA.

Ei niitä viitilukea koko vuosikerrassa voi olla yksi lukemisen arvoinen asia. Mutta kaikki heidän suuret testinä mm.noista leiritäalueistakin ei pitänyt paikaansa ,taisi olla vuosi 2011? Koeajot ihan suoraan sanottua valmistajien ja myyjien tekstiä.

HYTÖNEN RAIMO 13.02.2014 11:09

Samaa mieltä Veepeen kanssa, kysymyksessä ei ole testi vaan esittely. Tähän lienee syynä resurssipulan ohella myös se, että autoja ei saa pitempiaikaiseen testiin ilman kupeen kaivamista.

Jos haluaa lukea oikeita testejä, niitä löytyy saksalaisesta Pro Mobilista, joka suorittaa testien ja kestotestien ohella jopa kolaritestejä. Ei riitä meikäläisten resurssit tähän, mutta voisihan niitä (ehkä) ostaa mielenkiintoisimmista malleista täälläkin julkaistavaksi.

NYYSSÖNEN KAJ 13.02.2014 12:13

"No, kun lukee esim. Tekniikan Maailma, Tuulilasi jne -tyyppisiä julkaisuaja, niissä tuodaan varsin selvästi esiin myös puutteet ja heikkoudet testatuissa autoissa ja muissa tuotteissa - lienee sitten kassa paremmassa kunnossa kun voidaan kritiikkiäkin esittää."

Näin on että Suomessa myytävien hekilöautojea kappalemäärä on jokin verran suurempi kuin matkailuautojen.

Jos haluat lukea oikean matkailukulkineen testin osta joko Saksalainen tai Brittiläinen alan lehti jolla voi olla miljoona lukijaa ja maassa myydään monikymmenkertainen määrä matkailukulkineita.

Silloin lehti joutuu valitsemaan tyrkylle tuotavista kulkimista ne jotka hyväksytään testattavaksi. Siinä tilanteessa tastaaja kumartaa syvään lehden lukijaa ja pyllistää tykyllä oleville matkailukuljin toimijoille.

TOIVONEN MARTTI 13.02.2014 12:49

"osta joko Saksalainen tai Brittiläinen alan lehti "

Erityisesti suosittelisin Saksan autoliiton ADAC testejä. Kahdeksantoista miljoonan jäsenen puolueeton järjestö tekee varmasti luotettavaa työtä autoja arvostellessaan.

Näinhän se kai oli. mot

YLINEN MATTI 13.02.2014 13:25

Olisikohan mhdollista että lehdet voisivat tehdä käännöksiä saksalaislehdistä tai lainauksia siis isompi osuus "lainattua" osastoon muistan että näin on ollutkin aiemmin?? pro mobilissa on kattavammat testit ja tähdet.Vaikka osa lehden kustannuksesta katetaan mainoksilla niin MEILLE TESTIT JA ESITTELYT TEHDÄÄN ainakin me jäsenet voidaan toivoa että toimitus erottaa TESTIN ja MAINITSEE että kyseessä on mainontaa sisältävä tuote!!terv.masa

JANHONEN MATTI 13.02.2014 13:40

Tätäkö Martti tarkoitit

Että ADAC´n piti mennä sortumaan moiseen. Olen aina ajatellut, että ADAC´n ei tarvitse 18 miljoonaisella jäsenmäärällään kumarrella ketään. Ja sitten mennään ja sorrutaan moiseen manipulointiin. Vaan niin se raha sokaisee.

Tässä Teknikka&Talous -lehdessä ollut artikkeli jättimokasta. http://www.tekniikkatalous.fi/talous/suurin+katastrofi+adacin+historiassa+++volkswagen+bmw+ja+daimler+palauttavat+vuoden+autopalkintonsa/a966738

KURVINEN ESKO 13.02.2014 14:24

Kirjoitin tämän toiseen Matin aloittamaan juttuun mutta sopii se tännekin.

Näinhän se menee, että syöty lounas ei vaikuta mitään mutta syömätön kyllä. Lausutaan tarjottu lounas/tarjoamaton lounas

Kun katsoo kotimaisia autolehtejä niin autotehtaalla käyty tutustuminen uuteen automalliin saa pelkästään ylistystä, kaikki on niin ihanaa siinä.

Kotimaassa siitä samasta löytyy kuitenkin moitittavaakin. Riippuukohan määrä aloituslauseestani. Esko.

TOIVONEN MARTTI 13.02.2014 18:44

Kyllä, Matti, sitä tarkoitin. Kyllä on maansuru Saksanmaalla kun keltainen enkeli on langennut. Siihen saksalaiset on luottaneet enempi kuin Merkeliin, lukemattomat kapakkaväittelyt on ratkaistu sillä että aadeeaatsee tietää oikean voittajan renkaissa ja autoissa jne. Jäsenmaksut on maksettu koska ne menee sille oikealla puolueettomalle autoilijan puolustajalle ja nyt sitten pohja on pudonnut.

Olen seuraillut RTL-kanavan olympialähetyksiä ja siinä välissä aina uutiset kertoo tärkeät asiat ja hyvin usein tärkeänä asiana on kuka nyt on eronnut järjestöstä tai erotettu sen johdosta jne. Niin iso asia saksalaisille että sitä on vaikea meikäläisen näkökulmasta käsittää.

mot

EEROLA TEEMU 13.02.2014 20:25

Ihmisillä on "paha tapa" uskoa auktoriteetteihin. Olivat nämä nyt sitten poliittisia, uskonnollisia, taloudellisia, viranomaistahoja yms. Auktoriteettiasemassa on helppoa tehdä kaikenlaista vilunkia -näin "siellä" ainakin luullaan.

Valtioita jopa yksittäisiä ihmisiä voidaan salakuunnella ja heidän viestejään lukea perustuslakien vastaisesti. Lakeja kyllä tehdään siitä, ketä ja miten saa esim. rikollisia salakuunnella. Näin tehdään siksi, että ulospäin kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Niin, että rehelliset ihmiset luulisivat olevansa turvassa ja yksityisyyden suojassa. Sitten kun käry käy, asian julkituojaa uhkaa kotimaassaan jopa kuolemanrangaistus. Eräs tällainen henkilö viettää aikaansa Venäjällä ja etsii uutta turvapaikkaa ennen kuin nykyinen suoja päättyy.

Suomessa luotetaan poliisiin. Kuitenkin äskettäin paljastui, että automaattisen liikennevalvonnan tilastotietoja on "käsitelty". Ehkä siksi, että saataisiin perusteluja Liikkuvan poliisin säilyttämiseksi. Asiasta kirjoitettiin tänään ilmestyneessä "Suomen ADACin" eli Autoliitto ry:n Moottori- lehdessä 2-2014 pääkirjoitus, joka perustui alla olevaan linkkiin.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/04/poliisin-sakkotiedoissa-virheita-jarjestelma-uusitaan

VÄLIAHDE JUSSI 13.02.2014 22:03

Lehdissä lukee yleensä KOEAJETTU eikä, ESITTELY jokalainen sen pitäisi olla.

LEPOLA SAKARI 14.02.2014 15:50

Minulla on tässä "testissä" mainittu "erään valmistajan integroitu malli" jolla kyllä pärjää pakkasessa, vaikka minun auto on Trumaticilla varustettu ja tässä testimallisa oli Alde. Mutta sen vähemmän henkilöautoissa kun matkailuautoissa en anna paljoa arvoa lehtien testeille, ne on aina joko toimittajan tai lehden muun intressin värittämiä. Auto pitää "testata" itse niin paljon kuin se on mahdollista ja ostaa käyttötarkoitukseen ja omiin mieltymyksiin parhaiten soveltuva. Silloin jos pettyy niin saa syyttää vain itseään eikä autolehtiä.

EEROLA TEEMU 14.02.2014 18:14

Sakarin kanssa samaa mieltä. Eihän minkään testin, koeajon ym. mielipiteitä sisältävän lehtijutun mukaan voi tehdä onnistunutta valintaa sen paremmin h- kuin m- autostakaan (tai monesta muustakaan laitteesta). Kirjoitukset, sekä toisilta käyttäjiltä saadut kokemukset antavat yhdessä tietoa sopivien merkkien haarukointiin. Vaihe on tärkeä, varsinkin jos hankkii ensimmäistä m- autoaan.

Onnistuneen valinnan edellytyksenä on ensin perheen/ henkilöiden omien tarpeiden, "ehdottomien vaatimusten", hankintaan käytettävissä olevan rahan ym. asioiden selvittäminen. Ne olisi hyvä kirjoittaa oikein paperille tärkeysjärjestyksessä ennen tarkempaa tutustumista suosikkeihin.

Kannattaa ehdottomasti ottaa vaikka vuokraamosta viikonlopuksi auto käyttöön, ellei saa haluamaansa mallia koeajoon, niin voi välttyä pahimmilta virheiltä. Näin voi muutamalla satasella välttää useiden tonnien virheet.

SILJAMÄKI ANTTI 14.02.2014 22:00

Hei kaikille kommentoijille!

Vastaan omalta osaltani yhtenä koeajajista palautteisiinne.

Koeajon tekemisestä olen kirjoittanut pitkän jutun viime vuonna lehteen avatakseni teille lukijoille mitä koeajon tekeminen on käytännössä. Se ei todellakaan ole mikään huviretki ilmaisella autolla esim. hiihtolomaksi tms. Autot ovat myyntiä varten, ei koeajajien henkilökohtaisia tarpeita tyydyttämään.

Minä en ole lahjottavissa kirjoittajana. Eikä sitä ole kukaan auton luovuttanut myyjäliike yrittänytkään. Totesin em. jutussani, että suomalaiset maahantuojat ovat fiksua väkeä. Emme elä enää 80-lukua. Kirjoitan 29 vuoden kokemuksella näistä härveleistä, en myyjän laskuun.

Nykyajan uudet matkailuautot ovat hyviä tuotteita. Ei ole itsetarkoitus kaivaa niistä esiin väkisin huonoja asiota, jos niitä ei ole sivukaupalla kirjoitettavaksi. Lisäksi eri käyttäjät näkevät asiat eri tavalla. Ei ole yhtä totuutta.

Minä näen työssäni suurimmat puutteet autoissa lämmityksessä ja talvikäyttöön varustelussa. Mutta eihän kaikki käytä autoaan talvisin. Caravan-lehti eikä moni muukaan harrastelehti ei pysty tekemään viikkoja kestäviä kestotestejä. Se meidän on vaan hyväksyttävä. Silti uskon, että koeajoilla voimme välittää lukijoille erilaisia näköklmia autoista ja vaunuista.

Joskus näitä palautteita lukiessani ajattelen, että "tervetuloa vaan mukaan". Eli joskus joku teistä voisi olla mukana niin, että minä kirjoitan mukanaolijan näkemykset lehteen "mitään lisäämättä tai poistamatta". Olisi kiva nähdä, mikä olisi lopputulos.

Me koeajat olemme perusolemukseltamme positiivisia ihmisiä. Emme tee koeajoja murhamiehen otteella. Jokaisessa koeajoyksilössä on sekä hyviä puolia että kehitettäviä kohteita.

Käykää myyjäliikkeissä ja viettäkää siellä olevissa autoissa useampi tunti ja miettikää, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Uskallan väittää, että monen auton osalta huomaatte yllättävän paljon myös niitä hyviä asioita, joista me myös kirjoitamme.

Voitte antaa lisää palautetta blogissani deppeli.blogspot.fi

HYTÖNEN RAIMO 14.02.2014 23:05

Itsekin erilaisia vimpaimia koeajaneena ja niistä selostuksia kirjoittaneena ymmärrän hyvin edellistä kirjoittajaa. Mutta kuten sanottu, resurssit ovat täällä paljon pienemmät kuin satojen tuhansien levikin omaavilla ulkomaan lehdillä.

Toisaalta tiedän senkin, että yhden viikonlopun aikana on mahdoton saada selville - vaikka haluaisikin - kaikkia matkailukulkineen ominaisuuksia. Siihen vaikuttaa vuodenajan ohella myös sääolosuhteet, ja moni muukin ennalta arvaamaton tekijä. Laitteiden ja mekanismien kestävyyttä voi vain arvailla ja harvemmin ehkä talviajo-ominaisuuksiakaan. Samoin polttoaineen kulutus ei selviä lyhyessä koeajossa kovinkaan tarkasti - ei varsinkaan silloin kun koeajoon on saatu uusi, ajamaton yksilö.

On huomattava myös se näkökohta, että jos kritisoit kovin kärjekkäästi jonkun edustamaa tuotetta, seuraavan koeajoajokin saanti voi kohdata yllättäviä vaikeuksia ellei uhata jopa käräjäoikeudella - mistä siitäkin on kokemusta.

Joten älä vedä Antti tämän vuoksi hernettä nenään - samassa veneessä tässä ollaan - ja vastaisuudessa entistä tarkempina.

JANHONEN MATTI 14.02.2014 23:32

Itse en niin kauheasti näihin koeajoihin - joksi niitä nimitän - ole kiinnittänyt huomiota, enkä ainakaan polttoaineen kulutuksen. Eikä tosiaan ole yhtä totuutta.

On erilaisia käyttäjäryhmiä, omistajan erilaisia tarpeita ja jopa auton elinkaaren aikana perheen muuttuvia tarpeita. Auto on aina kompromissi, laatunsa, kalusteidensa, pohjaratkaisunsa, kokonsa ja hintansa osalta. Ja myös sen suhteen onko auto alkovi-, puoli-integroitu vai alkovimalli Kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa.

Teitä koeajajia on arvoteltu siitä, että auto kuvataan lähes aina hyväksi ja jos ongelmia löytyy me on tasoa ovenkahvan korkeus, sijainti, aukeamiskulma jne. Havaintojanne pidetään pintapuolisina ja joskun myös epäolennaisina. Ymmärrän hyvin, että lyhyen koejaon aikana kaikki puutteet ei tule esiin. Suhteelliset lyhyt koeajo versus kuukauden puolentoista kuukauden matka täysissä varusteissa ja täysissä painoissa vaikka Euroopassa toisi hieman laajempaa näkökulmaa asiaan. Mutta eipä taida autoja olla tarjolla moiseen. Samoin viikon hiihtolomamatka pakkasten aikaan pohjoisen laskettelukeskukseen, kahden kolmen lasketteluikäisen lapsen kanssa nostaisi varmaan esiin eri ongelmia.

Autojen arvioinnissa on vahva miesnäkökulma. Autoa lähestytään koeajossa pitkälti sen tekniikan kautta, ei niin, että auto voi olla jonkun koti jopa kuukausia kerrallaan. Väitän, että viikonloppukäytön näkökulma näkyy auton suunnittelussa ja rakenteissa liian paljon Muutoin matkailuautot ei olisi sitä, mitä ne nyt on.

Olisiko syytä laajentaa myös naisnäkökulmaa mahdollista koeajossa niin, että auton arvioi myös muutama kokenut naispuolinen karavaanari. Saataisiin palaute siitä miten he suhtautuvat auton keittiövarustukseen, jääkaappiin, säilytystilojen riittävyyteen, keittiön laskutilan puutteeseen, pyykkien säilytyksen, vaatekaappien poistumiseen autosta, mahdottoman huonoon poikittaisten petien petaamisiin takatalliautoissa, poikittaisen petin takimmaiselta paikalta vessan könyämisen yöllä jne. Otetaanpa vaikka liesi. Aina mainitaan, että liedessä on kolme poltinta, mutta siitä ei juuri puhuta, että mihin sen kuuman kattilan siitä liedeltä laskee kun ei ole yhdellekään laskutilaa. Sitä paitsi kuka tarvitse kolmea poltinta? Monissa koeajoissa mainitaan valospottien lukumäärä tarkkaan mutta sisätilan yleisvalosta, ei edes sen johdotuksen puutteesta ei puhuta mitään. Voi kuinka halpa olisi auton kokoamisvaiheessa vetää johdotus kattoon rasiaan vaikkei siihen valoa laitakaan.

Tai otetaanpa yksi tekninen yksityiskohta. Miksi matkailuauton keula tehdään niin kuin se tehdään ja erityisesti integroiduissa. Miksei sitä voi tehdä samalla visuaalisesti kauniiksi mutta rakenteeltaan sellaiseksi, että se mahdollistaa sen, että huolto- ja korjaustilanteissa moottori saadaan helposti esiin, ettei huoltotoimia tarvitse tehdä kuin kirnun pohjalla.
Ylensäkään m-auton huollon ja korjausten helppouteen ei kiinnitetä juurikaan huomiota, vaikka nämä toimet on auton vanhetessa edessä joka tapauksessa. Ja mitä vaikeampi korjata sitä kalliimmaksi tulee. Missä on auton vesiputkin kuvasto huoltokirjasta ja missä on asunto-osan sähkökaavio + kaavio siitä miten asunto-osan sähköt liittyy auton omiin sähkölaitteisiin. Kaikissa autoissa niitä kaavioita tarvitaan joskus.

En moiti koeajajia mutta kiinnitän huomiota muutamiin seikkoihin jotka tulevissa koeajoissa tulisi mielestäni nykyistä paremmin arvioida ja tekstissä näkyä. Tämäkin mielipide on vain yksi subjektiivinen näkemys asioista, joskin uskon, etten ole ainoa, joka on pohtinut esiin nostamiani seikkoja.

EEROLA TEEMU 15.02.2014 00:48

Kiitos kirjoituksestasi Antti. Olet aika mahdottoman tehtävän edessä pyrkiessäsi antamaan käsitystä jostain m- välineestä rajoitetussa tilassa ja ilman suuria tutkijaresursseja ja rahoja. Päinvastoin kuin jonkun suuren kaupallisen alan lehden testaajaporukat.

Tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa me lukijat usein puramme omaa turhautumistamme tajuamatta, miten paljon aikaa ja työtä vaatii tuoda esim. uudesta m- auto- mallista asiallinen kokonaiskäsitys lyhyen kirjoituksen puitteissa lukijalle.

Voin itsestäni sanoa, että pystyisin kyllä kertomaan 9:stä autosta 10:stä, ettei niistä ole mihinkään -minun mielestäni. En kelpuuttaisi niitä ainakaan omaan käyttööni ja suurin osa esiintuomistani asioista olisi epäkohtia.

M- autot ovat aina kompromisseja ja rajattuun käyttäjäsegmenttiin tarkoitettuja. Kuitenkin meistä jokaisella on "oma segmenttimme" ja haluaisimme juuri siihen liittyviä tietoja ja kokemuksia. Mahdoton tehtävä.

On oikein, että te koeajajat olette positiivisia ihmisiä. Pidä linjasi. Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.

SILJAMÄKI ANTTI 15.02.2014 10:35

Matti Janhoselle ja muillekin tiedoksi, että minun koeajojutuissani on aina naisnäkökulma edustettuna vaimoni kautta.l Hän antaa koeajon aikana erittäin hyviä näkökulmia, jotka ovat aina teksteissä mukana. Teemme koeajot yhdessä ja aikaa siihen käytetään viikonloppu.

Suurin haaste viikonlopun kokemustensiirtämisessä tekstiin on lehden rajattu merkkimäärää. Juttua kyllä riittäisi paljon laajempaan kommentointiin. Tulenkin jatkossa mitä ilmeisimmin jatkamaan koeajojen kokemuksia blogissani.

JANHONEN MATTI 15.02.2014 12:16

En minä sinua Antti moiti. Yritän vain kertoa, että koeajoilla ja niissä tehdyillä havainnoilla on merkitys kahteen suuntaa, kuluttajalle ja autojen tuottajille. Ne ohjaa jossain määrin sekä ostopäätöksiä, että tuotantoa.

Yritin vain kertoa, että tämän hetken autoissa olevien teknisten ratkaisujen ja sisustusratkaisujen välillä on ja käyttäjien kokemusten ja tarpeiden välillä on tietty ristiriitaa, joka ei selity vain autonvalmistukseen liittyvillä kompromiseilla. Jas mikä pahinta joitain ongelmia ei voi poistaa edes sillä, että ostaa isomman tai paremmin varustellun auton. Tämä ristiriita ei mielestäni koeajoissa tule riittävästi esiin.

Esimerkkejä voi luetella vaikka kuinka mutta otanpa yhden. Moneen autoon tehdään nykyisin jopa muodikas takatalli. Monessako autossa esim. on valmiina tai valmius jakaa takatalli välilaipion osiin, niin että yläpuolella voi säilyttää kevyt tavarat ja lattialla raskaammat/likaisimmat. Valtaosalla käyttäjiä tavarat on takatallissa lattialla laatikoissa tai irrallaan ja niiden yläpuolella on metri tyhjää. Samaan aikaan autossa voi kuitenkin olla kova tilanpuute sisätiloissa.

LEPOLA SAKARI 15.02.2014 12:30

Isossa takatallissa on hyvät ja huonot puolet. Meillä sellainen on ja se on hyvä kuljettaa polkupyörät suojassa kuralta. Ja auto on paremman näköinen kun siellä ei ole pyörätelinettä takana. Toinen hyvä puoli isossa(ja lämpimässä) takatallissa on se, että sinne saa viritettyä hiihtokamppeet kuivamaan, ei tarvitse niitä sisällä kuivailla. Huono puoli on poikittainen sänky tallin päällä johon on vähän nousukorkeutta. Tosin sänky on hyvä nukkua ja minunkin mittaiselle riittävän pitkä jota useat pitkittäiset sängyt näissä enintään 3500 kg-autoissa eivät ole. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, auto on syytä ostaa omien tarpeiden perusteella ja tämä nykyinen on meille tähän elämäntilanteeseen ja käyttötarkoitukseen sopiva.

EEROLA TEEMU 15.02.2014 15:27

Tämä karkaa pikkaisen OT- puolelle otsikosta.

Suomalaisten testaajien tai käyttäjien muutostoiveet eräistä m- autoihin pesiintyneistä ratkaisuista eivät tehtaita taida kiinnostaa, vaikka niitä tarjottaisiinkin, koska valtaosa autoista tehdään ja myydään toisenlaisille, kehitystä määrääville markkinoille.

Muodissa ovat mm. isot takatallit, joiden hyödyntäminen on vaikeaa jo siksi, että kokonaispainot paukkuu helposti yli 3,5 tonnin jo 2-4h autoissa. Autojen tilaratkaisujen ja oleskelutilojen viihtyvyyden tulisi olla tärkeintä, mitä takatalli mielestäni pahasti sotkee.

Tallit soveltuvat polkupyörien kuljetukseen. Suomen olosuhteissa polkupyöriä voi käyttää vain osan vuotta, eivätkä kaikki kuljeta niitä mukana koskaan. Pyörätelineellä kuljetuksessakin ne voi suojata helposti likaantumiselta, vaikka toki ne on vaivattomampaa työntää korkeaan takatalliin. Vastapainoksi vuoteen käyttö tallin päällä on hankalaa.

Käyttömukavuutta ajatellen esim. pääosin 2 h käyttöön suunnitelluissa autoissa vuoteiden alapuolelle jää ihan riittävästi lämmintä tilaa matkatavaroille ja retkeilyvarusteille, vaikka tallia ei olekaan. Meillä kuljetetaan joskus polkupyöriä telineellä ja arvostamme sitä, että vuoteet ovat "kotikorkeudessa" eikä tarvitse kiipeillä katonrajan ikkuna-aukkojen tasolle, kuten monissa takatalliautoissa.

Useimmille suomalaisille riittäisi pohjaratkaisu, missä ei ole erillistä suihkukomeroa, vaan yhdistettyä pesu/ suihku/WC- tila. Kun tila on tarpeeksi suuri ja hyvin lämmitetty, niin se soveltuu myös vaatteiden kuivaukseen.

On käsittämätöntä, että monista m- autoista on karsittu kunnon vaatekaappi kokonaan pois ja tarjolla on naurettavia lattian rajassa olevia kopperoita katonrajaan nostettujen sänkyjen alla; kiitos erillisen suihkukopin, joka vie tilat.

Kiinteät, aina valmiit vuoteet ovat mukavat. Nyt on onneksi tullut takaisin eräs m- vaunuissa yleinen U- muotoinen sohvaryhmä m- autojen takaosaan. Näin saadaan kohtuullisen pituiseen, jopa alle 6 m autoonkin, leveä, tilava ja matala kaksoisvuode.

Aika näyttää, millaisen suosion saa, koska auton levyiseksi vuoteeksi tekeminen vaatii hetken "petaamista". Sellaisesta on 20 v kokemus omavalmisteisessa m- autossa ja ratkaisu oli tilaa säästävä, toimiva ja toi avaruutta autoon.

YLINIEMI SEPPO 15.02.2014 15:50

"Pyörätelineellä kuljetuksessakin ne voi suojata helposti likaantumiselta, vaikka toki ne on vaivattomampaa työntää korkeaan takatalliin. "

Polkupyörän helpposuojaus mikä se on,ainakaan peittelä tai vastaavilla virityksillä ei ole hääviä polkupyörän suojaus. Jos pyörän saa niin tiukkaan "pussiin"että ei likaannu niin peitto on varmasti likainen .

On isolla takatallila olevia erillisvuoteita myös pitkittäin ja on minun mielestä erittäin helppokulkuisia ,ei ylikontausta.

EEROLA TEEMU 15.02.2014 18:09

Kyllä polkupyörien suojaus on meiltä onnistunut jo n. 30 vuotta niin koti- kuin ulkomaan matkoillakin pyörätelineellä. Meillä ei tosin oteta mitään "arvopyöriä" matkaan.

Vuoteeseen ei sentään suostuta kiipeilemään fillareitten takia. Jokainen harkitsee tietysti autonsa tilankäytön omista lähtökohdistaan ja nykyisin on varmaan vaikea löytää m- autoa, missä ei olisi korkeaa takatallia.

YLINIEMI SEPPO 15.02.2014 18:23

Noin 40 vuotta on pyöriä peitelty niin vaunussa kuin autossa Ja hetivarmasti on sotkettu vaatteet eräänkin kerran.

ASIKAINEN MATTI 15.02.2014 18:55

On vielä yksi asia, jota olen kaivannut näissä kulkineissa, nimittäin helmaan sijoitettua lokeroa/lokeroita, jotka eivät ole yhteydessä sisätiloihin ja johon voisi mukavasti sijoittaa märät ja likaiset oikaisukiilat sekä sähkökaapelit ja tuulilasipeiton. Nyt ne on sijoitettava takatalliin, josta on yhteys makuutilaan ja niiden antamat hajut saavat herkkänenäiselle migreenin puhkeamaan.

LEPOLA SAKARI 15.02.2014 19:02

Meillä nämä helmalokerot on, molemmin puolin autoa ja kaskoispohjassa lisää tilaa johon helmaluukusta pääsee. Auto on Rapido 9083.

EEROLA TEEMU 15.02.2014 21:05

Matille: Voisit ehkä itse tiivistää sitä säilytystiloista tulevaa hajuhaittaa. Tuossa meidän intikka Kanusissa sulkeutuu alatila niin tiiviisti, vaikka onkin ylhäältä avattavissa, ettei sieltä mitään hajuja tule minnekään.

Edellisessä omavalmisteisessa m- autossa tein itse korin alle säilytystilat kaikelle "epämääräiselle tavaralle" ja samalla se pudotti samalla painopistettä. Useimpien alustojen runkotiloihin (esim. Ducatojen) on helposti tehtävissä säilytystiloja. Toinen tapa on pistää ne "hajuhaittoja aiheuttavat" esineet suureen tiiviiseen pussiin ja pussinsuu kiinni.

HALMEENMÄKI JUHANI 16.02.2014 10:05

Yksi kommentti suihkuasiaan. Keskustelin erään kauppiaan kanssa tuosta suihkusta, ja hän esitti aika murskaavan argumentin suihkukomeron puolesta. Se käytettynä ensimmäisen matkailuajoneuvonsa ostava asiakas hakee nimenomaan sellaista. Eli kun tieto on nolla, niin kuvitelmat ja halu ottaa yliotteen. Ja jos markinoilla halutaan nähdä tietyn tyyppisiä, niin niitähän sitten valmistetaan, sekä tilataan, ja myydään.

JANHONEN MATTI 16.02.2014 11:00

Yksi Pelle-Peloton -idea tähän väliin.

Vessan pönttöön voisi kehittää vessan pönttöön laskettavan irrotettavan bideesuihkun altaan/pussin, jonka pohjalla on sähköpumppu, joka pumppaa alapesusta syntyvän harmaan veden letkun avulla lattiakaivoon. Kun vettä kuljetaan pussissa niin ei luulisi olevan kovin ihme homma tehdä tuollaista allasta tai pussia vessan pönttöön sopivaksi.

Ei kokovartalosuihkussa joka päivä tarvitse käydä mutta pitkiä siirtotaipaleita kuumina kesäpäivinä ajettaessa, alapesu olisi hyvä tehdä niin miesten kun naistenkin. Miksi kastella koko vessaa tai siirrellä matkatavaroita pikkujutun vuoksi.

SUOMI SEPPO 16.02.2014 11:36

Tarvitseeko jotain muovipussia asentaa ? Potissa on läppäventtiili pohjassa joten ei aukaista sitä vaan avataan pieni jouksutusputken venttiili joka on lähellä potin pohjaa ja josta vesi valuu omalla paineella harmaan veden säiliöön. Asian toimivuus erikseen kun näitä ahtereita on vähän eri kokoisia. Kokeileppa miten onnistuu nyt potin päällä tehty alapesu ennenkuin teet mitään muutoksia.rakenteeseen. Idea vapaasti käytettävissä omalla vastuulla. @seppo

TALHOLA MATTI 16.02.2014 11:52

Toinen Pelle-Peloton idea Janhosen aiheeseen. Juuri samoilla ajatuksilla wc/suihkun käytöstä esitin pari vuotta sitten Lahden messuilla thetvortin osastolla wc-istuimeen suljettavaa putkenlähtöä sulkuläpän yläpuolelle,josta menisi putki harmaavesisäiliöön,näin bidee pesu ei täyttäisi kasettia.Esitys aiheutti vain nauruskelua.

HALINEN HARRI 16.02.2014 14:25

Ehdotan että edelleen pidettäisiin ruskeat ja harmaat vedet eri säiliöissä. Aina on joukossa sellaisia jotka avaisivat harmaavesihanan vain huuhtelun ajaksi.

ASIKAINEN MATTI 16.02.2014 14:36

Teemulle

Sänkyä kiertävät lämmityspatterit, jotka saavat nousevan ilmavirtauksen sängyn alaisesta tilasta, joten kierron tukkiminen ei tule kysymykseen. Toki jonkinlaisen helmalokeron tekeminen jälkikäteen olisi varmaan mahdollista.

EEROLA TEEMU 16.02.2014 15:26

Olet Matti aivan oikeassa. Lämmityshän tarvii aukkoja. Kävin katselemassa tarkemmin lämmitys- ja sänkyrakennetta. Ns. ranskalaisen vuoteen päädyssä ilmanotto on alhaalla lattian rajasta ohjattu levyllä koko sängyn leveydeltä patterille. Sivustalla patteri on koko matkan tavaratilan luukun yläpuolella tiiviisti seinän ja sänkyrakenteen välissä. Sisällä sivustojen lämmönohjauslevyt "avautuvat" n. 25 cm patjan yläpuolella, lähes ikkunoiden alareunan tasolla.

Patjat on niin viistottu reunoiltaan, että koko alapuolinen tavaratila tulee täysin eristetyksi. Vaimo on meillä kovin tarkka ylimääräisistä hajuista, mutta eipä ole koskaan valittanut. Kiilat, sähkökela ja suksetkin on muun roinan kanssa sängyn alla varastossa sellaisenaan. Ehkä teillä on herkkä hajuaisti ja meillä huono! Jotkut kumikaapelilajit ja kiilojen muovit voivat tuottaa hajua, joten pitäisikö ne vaihtaa?

VÄLIAHDE JUSSI 16.02.2014 16:15

Siljanmäki Miksi te ette,voi ilmoittaa reilusti matkailuauton kulutusta,kääntösädettä ja melua? Olet näköjään niitä harvoja koeajajia jotka,lukevat näitä meidän kommenttejamme. Sinä vastasitkin vielä toivottavasti vastaat tähänkin.

TERVO JARI 16.02.2014 18:30

Jussi, taidat vielä puuloodastakin huutaa: Ilmoittakaa reilusti matkailuauton kulutus,kääntösäde ja melu. Ma tarvihen tuota tietoo ! ! !

Tuo sun kommenttisi on jo loppuun "kulunut", joten annahan olla, se ei enää ketään naurata ja nuo tiedot kaikki jos ei tiedä arvannee . . .

SILJAMÄKI ANTTI 16.02.2014 20:13

Jussi, kulutuslukeman löydät koeajojuttujen "tekniset tiedot" taulukosta. Kääntösädettä en ole nähnyt tarpeelliseksi mitata ja melumittaria ei lehdellä ole. Siinä on apuna vain omat korvat, jonka tuloksen usein myös kirjoitan jutun loppuosaan.

POKKINEN TAPANI 16.02.2014 21:12

Runkorakenne, eristyksien paksuus, lämmitysmuoto, sisäjärjestys kuin keittiön laskutila aina kiinnostaa. Samoin näin useamman vuoden retkeilleenä kiinostaa myös säilytystilat yleensäkin. Samoin se voisi olla mainitsemisen arvoinen, että minkälaiselle käyttäjälle auto parahultaisesti sopii ja toimiiko esim vesijärjestelmä myös talvella ilman ulkopuolista energiaa. Sen verta tuli lahden messuja kierrettyä, jotta nykyautot ovat enimmäkseen tehty kovin prameasti ja ei tällaisia luonnossa retkeileviä kovin suosita. Myös kenkien ja saappaiden säilytystä ei oikein missään mallissa otettu huomioon.

Ja aikuiset, autoista ja mekaniikasta kiinostuneet miehet kyllä ymmärtävät painon ja korkeuden lisäävän poltoainekustannusta, joka loma-auton kustannuksissa melko vähäpätöinen, jos ajattelee matkamökin kokonaiskustannuksia.

Ja se pitkä, pikällä akselivälillä oleva etuvetoauto on melko kankialiikkeinen, jopa ilman teliäkin.

KOISTINEN TOIVO 17.02.2014 07:24

" Vesijärjestelmän toiminta. " Kyllä, se on tärkeä. Miten sen toiminta kovilla pakkasilla. Pysyykö harmaaveden laskuhana sulana. Jos harmaavesysteemi on sähköllä lämmitettävä, niin riittääkö sähkö kaikkeen kulutukseen koko yön aikana, jos ei olla roikassa. Miten sitten kun kotiudutaan reissuista, niin onnistuu säiliöiden tyhjennys. Onko laskuhanat sulana, ja miten hoidetaan pumpun, ja vc, ynnä muun järjestelmän kuivaaminen pakkasella etteivät jäädy, ja rikkoonnu seisontavälillä. On tietenkin vaikea kokeilla ttuommoisia asioita, ellei ole pakkasia. Mutta voisi kokeilla noiden asioiden hoidon vaikeus, tai helppous, ja antaa ohjeita lukijoille, kuinka semmoiset asiat tehdään ettei tule vahinkoa Esimerkiksi vesisäiliöiden pesu. Riittääkö alle puolentoista metrin käsi, jossa ei ole viittä niveltä. Nykyään tosiaan on valmistajat enempi keskittyneet lasivitriineihin enempi, kuin ehkä käytön helppouteen Näiden asioiden esille tuomiseen valmistajille, ja kuluttajille olisi tärkeää minusta. Minusta pitkä akseliväli ei niinkään haittaa verrattuna lyhyeen, varsinkin jos sillä vältetään pitkä peräylitys. Tässä muutama asia koeajajille. Toivopoika

VÄLIAHDE JUSSI 18.02.2014 08:08

Toivo Tuota pitkää peräylitystä minäkin olen ihmetellyt?Nämä vaan kehuu sitä.

JANHONEN MATTI 18.02.2014 09:50

Pitkä peränylitys on aina samalla vipuvarsi. Mitä pidempi on peränylitys ja jos lastattu takatalli "on vivun päässä" niin sitä suuremmat massavoimat.

"Minkä voimassa voittaa sen matkassa menettää" niinhän se menee.

NYKÄNEN JOUNI 18.02.2014 14:12

Tuohon aloitukseen, eli caravan lehden testiajo juttuun, joka on mielestäni paikallaan vaikka itsellä ei tuota autoa olekaan, nekin sivut voisi olla suoraan jonkin firman "yli selattavia" mainos sivuja. Tietysti siinä voisi olla tieteellisesti tutkittua aineistoa, mutta kun jonkin auton on ostanut tarvitseeko omistaja VTT tutkimustuloksia? toki autoa vaihtaessaan on tekniikka tieto paikallaan, mutta ei poista sitä ensi huumaa joka tulee kun oikea auto sattuu kohdalleen, siis se minkä perusteella kaupat tulee tehtyä koeajon jälkeen. Ei auta vaikka toisessa autossa olisi paremmat testi tulokset ym. :-) Omakaan autoni ei ostettaessa ollut haluamani mukainen, ns. valmis ja olenkin autossani monia juttuja fiksannut mieleisekseni, kuten tuo takatallinikin. Se oli iso tyhjä tila jonne kuvittelin mahtuvan kaikenlaista, joka kylläkin järkevällä tavalla onnistui vasta kun tein sinne hyllyköt ym. .pdf kuvan ideaa oi vapaasti käyttää.

KOISTINEN TOIVO 18.02.2014 18:13

Tuommoinen hyllyjuttu jo valmistajien lisävarusteena tajooma, olisi hyvä. Hienosti tehty homma. Mikäli peräylitys tosiaan ei ole kovin pitkä, niin oikeen paikallaan tuommoinen, ei tarvitse miettiä sitten painoakaan. Toivopoika

ASIKAINEN MATTI 19.02.2014 10:17

Kun näkyy tuo sähköjohto olevan vyyhdellä, joka kuitenkin purettaessa on usein sotkussa ja solmussa, niin omalta kohdaltani olen ratkaissut asian ostamalla vitosella isohkon nelikulmaisen pesuvadin, johon syötin johdon pitkänsiiman tapaan. Ensin pari metriä autoon kiinnitettävää päätä vadin ulkopuolelle ja sitten tolppaan vietävä osuus syötetään vatiin. Lopuksi laitetaan autoon kiinnitettävä pää pinnalle. Käytettäessä johtoa nostetaan pistoke kiinni autoon ja vedetään johtoa tolpalle se mitä tarvitaan. Lopuksi työnnetään vati loppukieppeineen auton alle sadesuojaan ja jätetään tippalenkki vadin ulkopuolelle. Liitäntää purettaessa toimitaan päinvastaisessa järjestyksessä. Vuorenvarma systeemi, joka on toiminut jo ensimmäisessä matkailuautossani 1967 lähtien. Silloin tosin käytin pahvilaatikkoa 50-metriselle johdolle.

JANHONEN MATTI 19.02.2014 10:44

Eikös johtoa voi kelalla pitää. Kelaan kannattaa hitsarilla teettään kelauspuolelle langasta pieni lisäkaari, jonka läpi johto menee niin kelaus on helpompaa kun johto ei pääse menemään väliin

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.