Salaspils Memorial, Latvia

"Näiden porttien takana maa huokaa."

Salaspils memorial, Latvia.

Kesäilta täyttyy linnunlaulusta ja mäntymetsään siivilöityvästä punertavasta auringonkajosta. Kaukaisuudessa häämöttävä möhkälemäinen portti vetää magneetin lailla luokseen, mutta mitä lähemmäs sitä pääsee, kääntyvät magneettinavat ikään kuin vastakkain. Menenkö vai enkö mene?

Kumarrun, vaikkei se olisikaan pakollista. Kullanpunertava heinä heiluu hiljaa kesäillan idyllissä, valtavan laajan aukean kauimmaisessa kulmauksessa asti ja hiljaisuus valuu äkisti minuunkin.

Olen tarkkailun kohde ja kaikkialla ympärilläni kaikuu epätodellinen, hyvin hiljainen mutta vahva ja tasaisen matala ääni.

Elämän syke. Ajan vääjäämätöntä kulkua mittaava syke. Kaikkien niiden ihmisten yhteinen kokemus, elämän virta, sydämen syke, joiden tarinaa kertovat nyt enää jättimäisinä kivisinä patsaina aukion laidoilla kohovat hahmot:
Lapsiaan suojeleva Äiti, Murtumaton, Solidaarisuus, Nöyryytetty, Vala ja Mätä/punainen rintama.

Murtumispisteessä olen nyt minä itse.

Vuonna 1941 natsisaksa toimitti tänne juutalaisia Saksasta, Itävallasta ja Tsekkoslovakiasta rakentamaan "leiriä", jonne vuosien 1942- 1944 välisenä aikana tuotiin 22-23 000 pääasiassa poliittista vankia, toisinajattelijoita ja sotilashenkilöitä. Sekä lapsia.

Täällä sekä tehtiin töitä että tätä kautta tultiin lähetetyksi muualle.
Tämä ei siis ollut varsinainen tuhoamisleiri itsessään, täällä kuoltiin vain sairauksiin, aliravitsemukseen, epäinhimillisiin olosuhteisiin ja hirttorangaistuksiin.

Olemme 20 km päässä Riian keskustasta, kahden kilometrin päässä nykyisestä Riian kehätiestä.

100 metrin mittainen betoniportti, jonka kautta tänne käydään, on elämän ja kuoleman raja. Kuoleman tieksi nimetyn kävelyväylän ulkolaidalla, niityn keskellä, nousee maasta siellä täällä leirin ulkomuurin palasia kalteriaukkoineen. Kynttilöitä ja seppeleitä mustalla graniittipaadella, lasten leluja lastenoaston muurilla.

On pakko pysähtyä ja on pakko jatkaa matkaa.

"Täällä teloitettiin ihmisiä, koska he rakastivat synnyinmaataan", lukee hirttopuun paikalla.
Miten Latviaa tuhottiin vuonna 1944, miten Ukrainaa tuhotaan vuonna 2024, vertailee tuorein valokuvanäyttely alueella.

Kuinka paljon neuvostomiehitys, joka Salaspils Memorialin rakensi, tuhosi latvialaisia natsisaksan vuosien jälkeen, muistuttaa toinen opastaulu.

Yksi pahuus ei poista toista pahuutta.

Mäntymetsään siivilöityy enää hitunen valoa.

Paikka on avoinna vuorokauden ympäri, vain portin sisällä olevalla museolla on aukioloajat.
https://maps.app.goo.gl/UpwCKY4VSyy1Xx1d8

Lisää kuvia aiheesta sekä vinkkejä Baltiasta vuodesta 2016 lähtien facebookissa
https://www.facebook.com/baltianluonnossa/

Ja Löytöretkellä Baltian luonnossa-kirjassa
https://iloinengorgo.fi/loytoretkella-baltian-luonnossa/


t. Kaarina