Onko omia muistoja DDR:stä?

Illalla tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä, kun Berliinin muuri kaatui ja DDR:n kansalaiset pääsivät laillisesti ja vapaasti Liittotasavallan puolelle. Virallinen maiden yhdistäminenhän tapahtui vasta 3.9.1990. Onko jäänyt omia matkailumuistoja DDR:stä tai liikkumisesta "niillä seuduilla"?

Olimme muutamia kertoja menneet aikaisemmin DDR:n maaperällä transit- läpikulkijoina m- autolla etelään matkaillessa ja kerran jopa yritimme poiketa hieman katsastamaan todellisuutta lähikyliin. Vartiointi pelasi ja tylysti ohjasivat takaisin oikealle reitille. Kerran kävin Itä-Berliinissä luvan kanssa lännen puolelta.

Tampereella olin tutustunut työn merkeissä erääseen voimalaitoksen rakentajainsinööriin, joka oli kieltänyt hankkimasta lupaa tulla hänen kotiinsa vierailulle. Siitä olisi mahdollisesti aiheutunut luotettavuusongelmia. Kuljin hänen kanssaan paljonkin Suomessa ja kävimme mm. Turussa ruotsinlaivaan tutustumassa, vaikkemme aikoneetkaan matkustaa. Mies ei voinut käsittää, että "pakeneminen" Ruotsiin olisi näin helppoa. Hänhän asui "vankilassa", kun työpaikalla Suomessakin oli Stasin tarkkailija, jolle kaikista menemisistään tuli raportoida.

Järjestimme syksyn 1990 Espanjan matkamme niin, että "saisimme DDR:n leiman passiin" ja pääsisimme katsomaan Berliinissä vallitsevaa DDR- kaman kirpputoria ja mm. hankkimaan palamme muurista. Niinpä täsmälleen viikkoa ennen Saksojen yhdistymistä passeihin tuli leima ja tuliaiskrääsä- ostoksetkin otettiin vastaan ilomielin kotisuomeen palattuamme.

Monet kerrat siellä täällä tuli matka-autolla ajeltua - 80 luvulla. Silloinhan Sassnitzin kautta pääsi hyvin sinne itäiseen Saksaan ja sieltä muualle.

@timppa

Muurin kaatumisen jälkeen olimme Saksassa lomalla. Kotimatkalla poikkesimme Citti -marketissa ja ihmettelimme Warre ja Trabi kansaa. Ajoneuvoja lähti jonossa kaupasta ja liityimme porukkaan. Olimme uteliaita siitä, mihin he suuntaisivat. Sitten ajelimme jonossa Itä-Saksan puolelle. Passintarkastusta ei ollut rajalla. Rajavartijat seisoivat tien vieressä ja katselivat.
Kun ajelimme eteenpäin, huomasimme tien vasemmalla puolella paikallisen "pikaruokalan". Pehmeällä hiekka-alueella oli paljon autokuntia ruokailemassa. Yksi autoista kiinnitti huomiomme. Dacia, jonka perässä oli lännestä hankittuja
rakennustarvikkeita täyteen lastattu peräkärry, oli juuttunut hiekkaan. Ajattelimme autaa heitä ja ehdotimme, että he irrottaisivat kärryn ja me hinaisimme sen pois. He kieltäytyivät, koska ilmeisesti pelkäsivät, että varastaisimme tarvikkeet. Niinpä sitten hinasimme koko yhdistelmän tielle.
Katselemaan kerääntyneet ihmettelivät, miten oli mahdollista hinata koko systeemi ylös ja niin helpon näköisesti. Meillä oli silloin auto, jossa oli vääntävä, tehokas moottori ja lukkoperä, joten homma oli helppo.
Halusimme vielä löytää jostain postikortin ja merkkejä, jotta voisimme lähettää terveisiä DDR:sta. Useamman kioskin ja kyselyn jälkeen eräs myyjä totesi nauraen: "Te olette nyt Itä-Saksassa!" Luovutimme ja suuntasimme takaisin kotimatkalle.

Ensimmäiset kokemukset DDR:stä 1970-luvun alusta kun asuin Länsi-Berliinissä. Ulkomaalaisina saimme vierailla Itä-Berliinin puolella ja mm. kävimme äänestämässä siellä koska Suomella oli kaupallinen edustusto itäpuolella. Silläkin reissulla jouduin rajalla ruumiintarkastukseen ja kuulusteluun että miksi tänne tulette. 1971 pääsiäisenä kävimme kaverin kanssa junalla Kööpenhaminassa, paqluumatkalla meidät pidätettiin Warnemünden satamassa koska emme olleet huomanneet ottaa transitviisumia laivalla. Poistettiin junasta, konepistoolimies vartioi sen aikaa kun juna tarkistettiin ja lähti menemmään. Meidät marssitettiin vähä matkan päähän parakkiin johon jätettiin, sitten kuulusteltiin ja saimme viisumit jotka voimassa seuraavaan puoliyöhön. Siitä ilman lippua ja itävaluuttaa paikallisjunalla Rostockiin jossa kysyimme rahanvaihtopistettä jossa voisimme vaihtaa rahaa ihan virallisesti. Meidät tietysti käsitettiin väärin ja taas pidätettiin ja kuulusteluihin. No, siitäkin selvittiin ja päästiin viimein kotiin Länsi-Berliiniin.
Suomeen muutettuani olen vieraillut DDR:ssä useita kertoja autolla ja matkailuvaunulla ennen muurin murtumista ja nyt yhdistymisen jälkeen matkailuautolla. Yhdistymisen jälkeen kun itäpuolen jälleenrakennus alkoi niin kävin parin vuoden aikana kuukausittain Rüdnitzissä työn puolesta.
Kaikenkaikkiaan rikkaita kokemuksia sekä DDR:n ajalta että yhdistymisen jälkeen Niitä on sitten mukava muistella kiikkutuolissa kun ei enää pysty liikkumaan ja matkailemaan.

Olin lukiolaisena kesän 1965 työssä Länsi-Saksassa. Esimieheni vei minut ja kolme muuta suomalaista poikaa muutamaksi päiväksi vanhempiensa luo Länsi-Berliiniin. Sinne pääsi silloin vain ei-saksalaisella lentokoneella eli lensimme PanAmilla Hannoverista. Yhden päivän ajan tutustuimme Itä-Berliinin ydinkeskustaan. Rajan ylitys tapahtui yhdellä kaupunkiradan asemalla, missä passi tarkastettiin. Monta vuotta myöhemmin sen passin yhden sivun alareunassa tuli kellertävänä näkyväksi sen sivun levyinen, arviolta noin 5 cm korkuinen leima. Ehkä se oli Itä-Berliinin viranomaisten saapumisleima, yhden päivän viisumi tms. Leiman tietosisältöä en ymmärtänyt ja se oli siis silloin aikanaan näkymätön. Ehkä se näkyi vain tietynlaisessa valossa ja ilman sitä olisi voinut olla vaikea päästä länteen.

Tää leimajuttu on hauska. Ei taida itellä olla vanhoja passeja tallessa. Eikö ne joskus pitänyt antaa vaihdossa, en muista. @timppa

Meillä on vanha passi tallella. Mitätöitiin kuvan mukaisesti. Kuva sivusta jossa DDR n leima vuodelta -89, leima 21.7 on Jugoslavian rajalta. En tiedä miksi ei ole paluu leimaa.

Tulihan siellä käytyä useamman kerran messuilla. Paljoa ei ollut työhön liittyvää ostettavaa mutta Piko-pienoisrautatien osia piti ostaa itselle ja kerran jopa matkalaukku niitä varten kun eivät ostetut mahtuneet muuten mukaan.
Mieli teki mennä Berliiniin katsomaan länteen rajan yli. Tapasin miehen joka lupasi lähteä käyttämään uudella Wartburgillaan Berliinissä. Ei ollut virallinen taksi.
Ajoimme jonkin matkaa kohti Berliiniä ja tuli lounasaika. Ehdotin että menisimme syömään ja hän vei ihan hyvään majataloon mutta ei suostunut (uskaltanut) tulla kanssani vaan odotti autossa.
Tulimme Berliiniin ja aika lähelle muuria. Lähdin pois autosta ja kyynel tuli silmään kun katsoin muita katselijoita jotka myös näkivät Brandenburgin portin läpi jonne matka ehkä 200 m Länsi-Saksan puolelle. He vilkuttivat länteen. Välimatkalla oli kaunis nurmikko ja siinä piikkilankakieppejä ja vartiotorneja. Siellä toisella puolen oli myös joukko ihmisiä tuijottamassa idän puolelle.
Hiljaista oli kun ajoimme takaisin messupaikkakunnalle. Seuraavana vuonna muuri murtui. Ehdin senkin ihmeen nähdä.