Koronatilanne Saksa/Puola ja niiden lähialueet

Petteri Haverinen 03.08.2020 09:36

Hei!
Jos koottaisiin tähän ketjun hieman ajantasalla olevaa tietoa ed.aluiden korona tilanteesta varsin meidän turistien suhteen?
Meillä on siirretyt liput syyskuun alussa Hki-Trave (Finnlines) ja sinne ollaan kovasti menossa. Ensin oli ajatuksena ajaa Kroatiaan parin pysähdyksen taktiikalla, mutta tilanteen takia taitaa reissun suunnitelmat hieman muuttua. Ehkä ollaankin Mosel-laaksossa ja sittehän voisi vaikka Baltian kautta tulla kotiin.

Mikä on nyt tilanne tuolla Saksan leirintäalueilla turistien suhteen? Katselin yhtä ja jäi kuva, että pitää täyttää ennen saapumista rekisteröintilomake sekä terveyslomake ??? Jäi hieman epäselväksi, että vaaditaanko myös esim koronatesti?

Ulla Rehnfors 03.08.2020 10:47

Viime viikolla ohjeet edelleen voimassa, ei vaadita koronatestiä, siis Saksa kyseessä.
Maskis
pidettävä kaupoissa, julkisessa liikenteessä, respoissa ym. Ravintoloissa ja kahviloissa täytettävä henkilötiedot ja puhelinnumero jotta saadaan kiinni jos ilmenee kyseisessä paikassa koronaepäily.

Petteri Haverinen 03.08.2020 10:56
Ulla Rehnfors

Viime viikolla ohjeet edelleen voimassa, ei vaadita koronatestiä, siis Saksa kyseessä.
Maskis
pidettävä kaupoissa, julkisessa liikenteessä, respoissa ym. Ravintoloissa ja kahviloissa täytettävä henkilötiedot ja puhelinnumero jotta saadaan kiinni jos ilmenee kyseisessä paikassa koronaepäily.

Olen huomannut, että varsinkin Saksassa osavaltiot elävät varsin omaa elämää säädösten suhteen. Joten missä osavaltiossa Ulla ed ohjeet?

Vesa Hakala 03.08.2020 11:11

Näillä Ullan ohjeilla mentiin ainakin heinäkuussa pohjoisessa Hampurin ympäristössä.
Maskit vaan kaikilla loppuun käytettyjä joissa varmaan kaikki mahdolliset bakteerit.
Runnotaan taskuun naamalle monta kertaa päivässä. Roikkuvat auton taustapeilissä.
Eli maskivalmistajan käyttöohjeet ei ainakaan millään tavalla toteudu.

Timo Haapanen 03.08.2020 11:15

Kämppäreillä voi olla hyvinkin erilaisia käytäntöjä Ja liittovaltioiden säännöt vaihtelevat myös.

Tilanne voi muuttua nopeasti, siis huonompaan. Osa näistä ohjeista vanhenee tai muuttuu huomenna.

https://www.rtl.de/cms/camping-zu-corona-zeiten-diese-campingplatz-regeln-gelten-in-den-bundeslaendern-4568078.html

@timppa


Korona häipyy maskista muutamassa päivässä.
muokattu: 3.8.2020 11:17
Soleil Suomalaiset Karavaanarit Maailmalla 03.08.2020 14:29

Hei täältä etelä-Saksasta! Laitan vähän maskeista, josta on tullut jo kuukausien aikana tärkeä ja normaali asia.
Maskeja täällä on saatavan lähes joka kaupasta, niin kertakäyttöisiä kuin kankaisia. Kun ensimmäisen 50 kappaleen paketin maskeja ostimme hinta oli 69e mutta nyt ne maksaa lähes joka paikassa 30e. 5 tai 10 kappaleen paketeissa ovat kalliimpia. Maskeja käytetään joka paikassa asioidessa ja julkisissa kulkuneuvoissa, myös koululaiset käyttävät. Aivan huoltoasemallakin kaasua tai dieseliä tankatessa. Jopa matkaparkin täyttö ja tyhjennyspaikalla olen ohjeen maskin käytöstä nähnyt. Suositus on myös käyttää ihmisvilinässä missä ei 1,5 - 2 metrin turvavälit ole aina niin mahdollisia. Minusta asia on toiminut täällä meilläpäin hyvin. Varmasti pohjois-Saksassa jossa ihmiset tuntuvat olevan erilaisia voi olla tilanne erikin. Maskin käyttö tyylejä on kyllä monenlaisia. Jos maskia ei käytä siitä voi saada sakon. Yksi päivä jossain kaupassa kassa huomautti asiakkaalle maskista, kun hänellä näkyi nenä. Kassat ja palvelupisteet ovat pleksi laseilla suojattuja.
Helmikuun jälkeen emme ole ravintoloissa, kahviloissa ja leipäkaupoissa käyneet, emme edes mistään mukaan ruokaa ostaneet. Ulkona ravintoloissa näyttävät pöydät olevan harvakseen ja sisälle ravintolaan mennessä on myös maskia käytettävä. Asiakas joutuu jättämään myös yhteystietonsa mahdollisten tartuntojen takia. siinä on jotain ongelmia ollut että jotkut ovat jättäneet vääriä tietoja.
Itse olen näiden asioiden suhteen tarkka ja otan asian vakavasti, vaikka en riskiryhmään kuulukaan. En halua oireettomana viruksen kantajana virusta toisiin tartuttaa enkä saada tautia itsellekään.
Kopio omasta viimeisestä blogi jutusta:
17-19.7.2020: 1.Osa, Maskit naamalla Allgäun vuorille
https://soleilblogi.blogspot.com/2020/08/17-1972020-1osa-maskit-naamalla-allgaun.html
"Oli luonnollista, että tällä pienelläkin hissiasemalla oli maskipakko. Täällä ei kerätty kävijöiden yhteystietoja mahdollista koronavirustartuntoja varten, niin kuin olimme nähneet kesäkuun alussa tehtävän Spitzingseellä.
Meille maskit ovat kertakäyttöisiä. Ne laitetaan naamalle puhtain käsin. Niitä ei naamalla ollessa kosketella ja hiplailla käsillä. Naamalta pois oton jälkeen ne laitetaan vain varovasti nauhasta koskien roskikseen ja kädet desifioidaan. Kasvosuojuksilla/-maskeilla ei kontaminoida itseä eikä toisia, sillä viruksia voi olla maskin kummallakin puolella. Maskin ulkopinnalla toisilta ihmisiltä tulleita ja omia sisäpinnalla. Niitä ei pidetä välillä kaulasuojuksena, ei ranne- eikä käsivarsikoristeena, eikä sullota taskuun tai käsilaukkuun eikä pidetä auton peilikoristeena. Maskeja on hyvä käyttää ja niistä oikein käytettynä on varmasti etua ja hyötyä tässä näkymättömässä virussodassa, mutta monenlaista tyyliä näkee. Pahimmassa tapauksessa itse maskin käyttäjä tartuttaa itseensä koronaviruksen, kun maskia on kosketeltu ja pidetty miten sattuu. Kankaisia en halua käyttää, kun niiden kanssa oikein toiminen olisi hankalaa.
Nämä maskit meni ylähissiasemalla roskiin ja alas tullessa käytimme taas puhtaita. Meillä myös kulkee aina mukana taskussa ja laukussa niin käsien desifiointiaineita sekä desinfioivia puhdistusliinoja. Täällä hissiasemallakin oli desifiointiainetta. Hissin etukaiteen pyyhkäisin desifiointiliinalla."
Kirjoitan jotakin muusta myöhemmin kun kerkiän.
©Soleil

Tapani Pokkinen 03.08.2020 17:16

Koronahysteerikot jaksaa rummuttaa?
Kohta ihan kohta, tulee se hirmuinen ekspotentiaalinen nousu ja jollei huomenna niin ainakin sitten ylihuomenna.

Soleil Suomalaiset Karavaanarit Maailmalla 03.08.2020 17:30

Mitä olen kuulut Suomessa käyneiltä ulkomailla asuvilta suomalaisilta, niin ovat olleet vähän ihmeissään, kun Suomessa eletään, niin kuin ei koronaa missään olisi tai se on jo mennyt menojaan. Suomessa asia on vähän eri asia, kun ihmisiä on niin vähän ja asutaan väljästi eikä niitä poskisuudelmiakaan anneta. Toivon suudella sydämellä, että korona aika on jo Suomessa ohi. :)

Mietin, että kannattako nyt turistina lähteä edes mihinkään? Vaikka on himo karavaanarimatkailija ja aina on suunnitelmia ja unelmia meneillään ympäriinsä, niin olen kyllä nyt sitä mieltä ettei kannata lähteä tämmöisenä aikana asuinmaasta mihinkään ulkomaille. Vaikka me luonto- ja metsäretkillä ei montaa ihmistä ole kuukausien aikana nähty ja rauhassa on puskissa yövyttykin, niin metsästä matka normaali elämään on vielä pitkä. Toivon, että metsästä on päästy kirkkaaseen auringonpaisteeseen jo ensi vuonna.

Saksan 16 osavaltiossa on omia sääntöjä ja paikallisia rajoituksia, mutta pyritään että ne ovat samoja ainakin tässä korona asiassa. Keväällä Baijerin pääministeri oli tiukka ja nopea. Tilanne voi muuttua nopeasti ja täällä rajoitukset myös laitetaan toimeen nopeasti, kun kyse on 83 miljoonan ihmisestä. Pyritään kyllä siihen ettei mitään aluetta täysin eristettäisi. Jos tulee tautirypäs, niin ensin lähialue testataan laajasti.

Tautitilanne? Tapaukset ovat olleet viime viikkoina nousussa mutta taas viime päivinä vähän laskussa. Ei voi tulevaa ennustaa. Tuleva on meidän jokaisen täällä asuvan ja kulkevan käsissä. Olemmeko holtittomia kansalaisia ja levitämmekö virusta vai suojelemmeko toisiamme.

Täältä näkee Saksan tilanteen ja aivan alueittain.
https://experience.arcgis.com/experience/478220a4c454480e823b17327b2bf1d4/page/page_1/
Kun alueen tarttuvuusluku kasvaa ja muuttuu punaiseksi niin tulee rajoituksia. Kuukausi sitten valkoisia alueita oli enemmän. Pohjois- Saksa lähes kokonaan, mutta tänään siellä on vain yksi valkoinen alue. Valkoinen väri kertoo, että viikkoon ei ole tullut yhtään tartuntaa. Silloin koko Saksan alueella oli uudet sairastuneet päivittäin 200-400, jopa alle 200, mutta ovat nousseet siitä jopa viime viikolla 800-900. On tullut paikallisia tartunta ryppäitä ulkomaalaisten kausityöntekijöiden joukkoon. Niin kuin nyt tuo punainen alue Baijerissa on vihannesten viljelijän ulkomaalaisilla työntekijöillä.

Huoli täällä on tulevasta niin maan johdolla kuin minullakin. Täällä viime viikolla kovasti muistuteltiin ja varoiteltiin niitä holtittomia ihmisiä jotka eivät ole niin kuuliaisia kansalaisia. Viime viikolla myös alkoi puolen Saksan koululaisilla lomat siis Baijerin ja Baden-Württemberg osavaltioissa. Sen tuleva kuukausi näyttää mitä tuo vaikuttaa taudin leviämisessä. Nyt kuitenkin suuri osa ihmisistä jää viettämään lomaa kotimaisemiin Saksaan, eikä lähde minnekään. Leirintäalueilla näyttää olevan myös omia käytäntöjä ja jos niihin tulee nyt loma-aikana tartuntoja niin on hyvin mahdollista, että alue laitetaan kiinni. Esim. uutisissa oli loppuviikosta, että Saksassa tiettyjä järvialueiden rantoja on suljettu, kun on liikaa lomalaisia. Viime viikolla oli uutisissa kuinka Itävallassa oli Wolfgangsee-järven ympäristössä on kymmeniä tautitapauksia.

Pari viikkoa ovat lentokentillä saaneet riskimaista tulevat Saksassa asuvat käydä vapaehtoisesti koronatestissä. Nyt tällä viikolla heidän on pakko käydä testissä. Esim. Luxemburg ja muutama pohjois-Espanjan alue kuuluu näihin riskialueisiin. Saksalla taitaa olla tällä hetkellä riskimaita jotain 130. Saksassa asuvat automatkailijatkin saavat ulkomailla käynnin jälkeen mennä ilman mitään syytä korona testiin, riskimaista tulevien on pakko käydä. Jos vaikka kävisimme lähellä Itävallassa ja Sveitsissä viikonloppuna niin saisimme tuon jälkeen oireettomanakin käydä testissä.

" Katselin yhtä ja jäi kuva, että pitää täyttää ennen saapumista rekisteröintilomake sekä terveyslomake ??? Jäi hieman epäselväksi, että vaaditaanko myös esim koronatesti? "
Voi olla monia käytäntöjä, mutta on aivan luonnollista, että joutuu kirjoittamaan rekisteröintilomakkeen sekä terveyslomakkeen. Todistat, että olet terve ja jos virustapauksia tulee niin sinuun voidaan olla yhteydessä. Täällä Saksan sisällä oli tilanne, kun pohjois-Saksassa tuli teurastamon työntekijöille paljon tartuntoja. Koko kaupunki eristettiin. Ihmiset olivat tuolta alueelta varanneet lomia, niin ainakin Baijerin osavaltio ei ottanut tuolta alueelta lomailijoita vastaan kuin 24 neljän tuntia vanhalla negatiivisella koronatestituloksella.

Me myös mietimme mitä teemme syksyn ja loppuvuoden lomilla. Pitkälle kun ei voi suunnitella tämmöisenä aikana. Se on selvää, että joululoma Espanjassa ja muissa maissakin sekä vuoriloma Italiassa on tältä vuodelta meidän osalta peruttu vaikka kovasti haluaisimme reissuun lähteä. Voi olla, että vain 2-3 yön lähireissuja loppu vuosi tehdään. Haluamme omalta osaltamme kuulua kuuliaisten kansalaisten joukkoon ja välttää riskejä. Kotona Saksassa kyllä pysymme siihen asti, kun rokote on pistetty käsivarteen. Jospa sitä hengissä selviää ja saa vielä tulevaisuudessa kulkea vapaasti. Suunitelmia ja unelmia voi kotonakin tehdä.

Tässä muutama linkki. Kaikki asiat voivat muuttua nopeasti ja päivittäin.

https://www.auswaertiges-amt.de/de/ReiseUndSicherheit
https://www.adac.de/news/corona-einreiseverbote/
https://www.germany.travel/de-mobile/info/sars-cov-2.html.

©Soleil

Tapani Pokkinen 03.08.2020 19:18

Eiköhän se ole paree, että Petteri panee vaan pään pensaaseen ja tilaa kaupan lähetiltä ruuat 2 vk välein kotia.
Sen reilut puoli vuotta olen äimistellyt kuinka media pystyy aivopesemään ihmisiä??,,

Petteri Haverinen 03.08.2020 19:24

Se voisi olla sinulle kyllä Tapani ihan viisainta. Suomi24.fi palstalla voisit vielä rauhassa jatkaa keskustelua asian vierestä...

Timo Haapanen 03.08.2020 19:50

Eiköhän se ole paree, että Petteri panee vaan pään pensaaseen ja tilaa kaupan lähetiltä ruuat 2 vk välein kotia.
Sen reilut puoli vuotta olen äimistellyt kuinka media pystyy aivopesemään ihmisiä??,,

Tässä ainakin Petteri ja minä mietiskelemme onko mahdollista lähteä syksyllä reissuun. Se ei välttämättä ole ollenkaan meistä riippuvainen se lähtö.

Tässä ei ole millään tavalla kyse siitä mitä täällä teemme. Tuolla euroopassa riehuu korona joka saattaa estää matkustaminsen

Mitä muuten tarkoittaa ekspotentiaalinen?

@timppa

Heikki Ikonen 03.08.2020 20:26

Tapani. PIÄ TUNKKIS - tee omalla elämälläs ihan ite mitä lystäät, mutta elä kirjoituksillasi (tällä foorumilla - alle kirjoittaneen mielipide) neuvo mitä meän muien tulisi tehä. Tiukan paikan tullen TEE niiko oot ihan ite meitä "mielestäsi tyhmiä???" opettanut. Eläkä ruinaa APUVA Suomalaiselta yhteiskunnalta,,,, tiukan paikan tullen ,,, kaiva ikioma pörssis pers taskusta ja maksa sieltä pois kaikki täysmääräisenä - (ilman kela korvausta!!! ), H
jk tais mennä heemo, haittaakse??

Tapani Pokkinen 03.08.2020 20:34

Ei ole yhtä totuutta.

Heikki Ikonen 03.08.2020 20:42

KYLLÄ on. LASKUN maksajan TOTUUS!
H

Tapani Pokkinen 03.08.2020 20:43

Heikki Ikonen,
Tottahan ymmärrän, että sanalla sanoen vituttaa olla köyhä ja läski johon kaikki sairaudet iskee.
Mutta ei terveys ja raha tee minua onnelliseksi, pieniä on ilot.

Tapani Pokkinen 03.08.2020 20:48

Näin se mennee.

Timo Haapanen 03.08.2020 21:03

Antaisit nyt olla tämän keskustelun. Avaa oma äläkkä poista sitä heti kuten viimeksi, sinne vaan tyhmyyksiä perä perään.

@timppa

Tapani Pokkinen 03.08.2020 21:21

Kas yön Timo, toiset ovat tehneet ja opiskelleet muutakin kuin googlen hakukonetta.

Ville Säynäjäkangas 04.08.2020 11:39

Oletteko ikinä huomanneet miten tökeröitä ja empatiakyvyttömiä lääkärit (ja useat muut korkeasti koulutetut) ovat?
Mistä tämä johtuu?
Koulutusjärjestelmästämme, joka suosii jatko-opintoihin ja hyvin palkattuihin töihin sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä.
Henkilö kuka ei tule toimeen lapsena kaveriporukassa, jää kotiin lukemaan ahkerasti läksyjä, koska muutakaan ajanvietettä ei ole. Opettajilta nämä yksilöt saavat sitten positiivista huomiota ja kehuja.
Näin ollen se ainoa huomio opettajalta poikii lisää lukuhaluja ja laajempi elämänkokemus jää puuttumaan. Koskaan ei joudu/pääse kanssakäymiseen erilaisten ihmisten kanssa ja elämään erilaisissa tilanteissa. On vain se tutun turvallinen pieni piiri koti ja koulumaailmassa. Äiti ja opettaja kehuvat vuolaasti ja näin omakuva vääristyy.
Sitten hyvillä todistuksilla päästään hyviin korkeakouluihin ja kovapalkkaisiin töihin.

Tämän takia kärsimme näistä omasta mielestään "jumalasta seuraava ylöspäin" henkilöistä, joiden armoilla joudumme elämään.

Petteri Haverinen 04.08.2020 11:57

Ihan oikeasti? Tälläistä pas*** käsittäkseni aikuiset ihmiset kirjoittavat ja vielä ihan omalla nimellään?

Timo Haapanen 04.08.2020 14:08

Jos Pokkisen Tapani olisi koulussa jotain oppinut tietäisi hän mitä eksponentiaalinen kasvu tarkoittaa. Mies kirjoittaa ekspotentiaalinen joka ei kuulu mihinkään.

@timppa

Ari Kuusisto 04.08.2020 15:42

Muistakaa aloittaja ja muut karavaanari veljet , auttaa kun muistaa , noin suuren tyhmyyden edessä on vaiettava.


Jos joku kirjottaa muita halventavasti ulkonäköön ominaisuuksiin puuttuen on ehkä parempi vaieta. Kuvaa enempi kirjoittajasta.
muokattu: 4.8.2020 17:04
Tapani Pokkinen 04.08.2020 16:39

Tottahan te koronahysteerikot oikeassa olette, kohta se hirmuinen tulee ja tappaa meidät kaikki.

Tapani Pokkinen 04.08.2020 19:04

Timo Haapanen,
Vielä maalis-huhtikuussa, jopa toukokuussa tätä koronaa markkinoitiin meille ekspotentiaalisena kasvuna. Vaan kuinkas ollakaan, kasvu tyssäsi kuin seinään?
Kumma kun guugletuksen mestari ei löytänyt sanalle vastinetta, tarkoittaa hieman samaa kuin matemaattinen termi potenssiin, toki sekin voi olla yhtä hepreaa niille jotka istuvat alati graamereidensä vieressä.
Ylös ulos ja lenkille. Nyt on vaikka marja ja sieniaika liki pahaimmillaan.

Millä todennäköisyydellä viinaa ja sikaa itseensä ahtava, alati grillinsä vieressä istuva kuolee koronaan ja millä elintavoistaan johtuviin sairauksiin?

Timo Haapanen 04.08.2020 20:10

Se sana mitä haet on eksponentiaalinen.

@timppa

Markku Hämäläinen 04.08.2020 21:32

Onhan se hyvä, että karavaanareista löytyy pätevämpi virolgi, kuin Suomen alan johtavat asiantuntijat. :)

Alf Lindblom 06.08.2020 11:08

Hei Soleil, kiitos infosta.
Taitaa se ensi talvi meilläkin mennä kotona kökkimiseen, ei ainakaan uskolla mitään etukäteen varata.
Terveisin Anitta ja Alf, silitykset kissoille.

Petteri Haverinen 06.08.2020 15:26
Alf Lindblom

Hei Soleil, kiitos infosta.
Taitaa se ensi talvi meilläkin mennä kotona kökkimiseen, ei ainakaan uskolla mitään etukäteen varata.
Terveisin Anitta ja Alf, silitykset kissoille.

Kyllä on samanlainen tai jopa suurempi saada korona esim. Sysmän kaupasta, sillä mökkiasukkaat saapuvat ympäri maailmaa, kuin loma matkalla ns turvallisissa maissa,
Kuulin luotettavalta taholta, että esim. Saksassa saa 150 euron sakon, jos ei käytä maskia kaupassa. Heillähän on siellä paljon etnistä alkuperää olevaa ihmistä, joilla säännösten noudattaminen olisi vapaampaa ilman pelkoa kohtuullisesta sakosta.
Meillähän huomattiin jo keväällä, että suurin osa kansasta piti ohjeita määräyksinä.

Soleil Suomalaiset Karavaanarit Maailmalla 06.08.2020 16:14

Hei ja kiitos Anitta ja Alf!
Olen liian puhelias ja kirjoitan liikaa, mutta onhan tuossa jotain esimerkkiä siitä kuinka me ulkosuomalaiset karavaanarit elämme täällä Saksassa korona aikana ajatellen ensisijaisesti toisia ihmisiä, mutta myös suojelemme itseämme.

Annoin kyllä linkkejä, josta muuttuvat AJANTASAISET ja uusimmat tiedot Saksan tilanteet löytyvät. Tässä vielä ne ja muutama lisää, joista voi kiinnostunut itse katsella.

https://experience.arcgis.com/experience/478220a4c454480e823b17327b2bf1d4/page/page_1/

https://www.auswaertiges-amt.de/de/ReiseUndSicherheit
https://www.adac.de/news/corona-einreiseverbote/
https://www.germany.travel/de-mobile/info/sars-cov-2.html.
https://www.rki.de/EN/Home/homepage_node.html
https://www.auswaertiges-amt.de/en/einreiseundaufenthalt/coronavirus
https://covid19.who.int/
https://www.ecdc.europa.eu/en

Olen huomannut, että sellaisilla Stellplatzeilla - matkaparkeissa joissa on wc- ja suihkutilat niin joillakin ovat koronan takia nämä suljettuna tai auki vain rajoitetusti. Niin leirintäalueiden kuin matkaparkkien huoltotiloissa on maski pakko, ei suositus.

Niin, kyllä ohjeistukseni on, että ihmisten ja karavaanareiden pitää pysyä asuin maissaan tämmöisenä aikana eikä lähteä ulkomaille. Tartunnat vaan nousevat, kun ihmiset liikkuvat ja lomailevat. On tuo niin väärin, mutta minkä tälle voi. Pahalta näyttää niin Puolan (4.8 koko ajan ennätys 680) kuin Espanjan (3.8 jo yli 8500 tartuntaa) tilanne tänään. Meillä Saksassakin koko ajan lisääntyy. Pitkästä aikaa yli tuhat, 1045. Ei hyvältä näytä. Suomikin sama tilanne, mutta tulee muutaman viikon jäljessä.

Jotakin hyötyä tästä oudosta ajasta on ollut, kun omassa parvekepuutarhassa on kypsymässä yli 500 tomaattia, isoja paprikoita ja kurkkuja.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne sekä pysykää terveinä! :)

Terveisin Soleil & muut Karavaanarit

Petteri Haverinen, voi saada 150 euron sakot jos ei ole maski naamalla. En ole ihan varma onko tuo käytäntö joka osavaltiossa. Ei minusta sakot johdu tuosta asiasta. Itse jotkut huligaani saksalaisethan Berliinissä mieltä osoittavat, mutta joutuvat kyllä vastuuseen moisesta. Minusta täällä ei maski asiassa puhuta mistään suosituksesta, vaan sitä on pakko pitää. Myös koululaiset käyttävät. Asioit toimistossa tai kaupassa, tankaat huoltoasemalla, työpaikalla, niin maskit pidetään naamalla. Minusta ainakin meillä päin hommat on toiminut hyvin. Käsidesiä on tarjolla ja joissain kaupoissa kärryn kahvan desinfiointiin paperit ja aineet, jopa Lidilissä. Kun kuukausiin käytiin ensimäistä kertaa rautakaupassa niin siellä nuorimies oli sillä töin, että desinfioi kärryn kahvoja. Tartuntoja meillä päin on jopa vähän. Viikkoja ettei yhtään tai vain muutama, mutta aina pitää olla varovainen. On jännä ollut huomata miten ihmiset välttelee toisia ja kierretään kävelylläkin vähän niin kuin kaukaa. Kaupunki tohinassa emme ole käyneet. Virus ei huutele, että täällä olen. Tietysti joskus törmää johonkin hulttioon, joka ei ota toisia huomioon ja tulee liian lähelle. Viime kauppa reissulla iäkäs naishenkilö, raotti maskia ja yskäsi.


Maskit pitää olla myös busseissa, junissa, taxissa,.. Jos ei mene korona testiin kun tulee lomalta Saksan määrittelemältä riskialueelta, niin voi saada 25 tuhannen euron sakot. Näiden asioiden kanssa pitää olla tiukka, että vältetään toinen kaiken sulkeminen.
muokattu: 6.8.2020 17:12
Tapani Pokkinen 06.08.2020 18:10

Mikä todennäköisyys meillä on, että perusterve kuolee koronaan?
Paljon todennäköisimmin voittaa lotossa päävoiton ja monta kertaa.

Ainiin eihän sikaa syövät istuskelijat ole mitään perusterveitä. Se sähköpyörä on pirun hyvä, ku ite ei tarvitse muuta ko istua ja kääntää kahvasta. Diabetes, uniapnea, vajaatoiminnat ja muut mukavat seuraa kyllä kuin parhaat ystävät...
Kaipa ne osaa tervehtiä kun tulevat vastaan.

Eero Kivelä 06.08.2020 18:34

Timo Hartolassa ei tänä vuonna tavata. Santa Polassa mieluummin tavataan.

Jori Järvinen 06.08.2020 18:46

Mikä todennäköisyys meillä on, että perusterve kuolee koronaan?
Paljon todennäköisimmin voittaa lotossa päävoiton ja monta kertaa.

Ainiin eihän sikaa syövät istuskelijat ole mitään perusterveitä. Se sähköpyörä on pirun hyvä, ku ite ei tarvitse muuta ko istua ja kääntää kahvasta. Diabetes, uniapnea, vajaatoiminnat ja muut mukavat seuraa kyllä kuin parhaat ystävät...
Kaipa ne osaa tervehtiä kun tulevat vastaan.

Uutisissa eilen puhuivat että 15 sekunnin välein joku kuolee koronaan ja tahti kuulemma kiihtyy.
Mutta eihän se omalle kohdalle voi osua..paitsi jos syö sikaa ja ajaa sähköpyörällä.
Ei helevetti mitä juttuja!
Onneksi en omistaa sähköpyörää, tavallisen kyllä. Sikaa syön toisinaan, saa nähdä kuinka käy..?

Timo Haapanen 06.08.2020 19:31
Eero Kivelä

Timo Hartolassa ei tänä vuonna tavata. Santa Polassa mieluummin tavataan.

Moro Eero! Kyllä me mennään Hartolaan jos on takuuvarmasti hyvä keli. Pääsee tuttuja tapaamaan siellä kentällä.

@timppa

Hannu Jylhä 07.08.2020 00:31

Jotkut ajattelevat vain itseään koronasta puhuessaan. Meillä on ystäväpiirissä diabeetikoita ja mm keuhkoveritulpan sairastanut henkilö. En ole koronasta itseni vuoksi kovin huolissani, mutta en myöskään halua saattaa näitä elämänsä puolessa välissä olevia ihmisiä vaaraan oman itsekkyyteni vuoksi. Ei kysymys ole aina ikääntyneista, huonokuntoisista tupakoivista ylipainoisista ihmisista, vaan vaarassa ovat monet muutkin. Valitettavasti täältäkin löytyy ihmisiä jotka ajattelevat vain itseään.

Tapani Pokkinen 07.08.2020 07:24

Suomessa on kuollut nyt 7kk aikana kokonaista 331, oletettavasti tähän hirmuiseen koronaan?
Kannattaa tosiaan olla huolissaan, hyvin huolissaan.
Samaan aikaan muihin syihin on kuollut liki 30.000 miestä naista lasta ja vanhusta.
Kumma kun kukaan ei ole huolissaan noista 30.000 kuolleesta, mutta siitä hirmuisesta koronasta jaksetaan vain höpistä?

Herätkää jo pahvit!

Hannu Jylhä 07.08.2020 10:10

Suomessa yleisimmän kuolinsyyt ova sydän- ja verisuonisairaudet, kasvaimet ja muistin sairaudet (esim Altzheimert). Näiden kaikkien hoitoon, tutkimukseen ja ennaltaehkäisyyn on käytetty vuosien aikana valtavasti voimavaroja. Me kaikki tiedämme paljon ruoan terveellisyydesta ja syövän aiheuttajista. Suurin osa meistä valitsee leivän päälle margariinin voin sijaan ja on lisännyt kasviksia lautaselle verrattuna siihen mitä söimme 30 vuotta sitten. Meistä harva tupakoi, asbestia ei käytetä enää missään. Tiet ovat turvallisempia kuin ennen. Autoissa on ABS, turvatyyny, tyrvavyö, suurlujuusteräkset jne. Kuinka halpoja autot olisikaan jos niistä riisuttaisiin kaikki turvallisuutta edistävät asiat. Me olemme joka hetki kiinnostuneita omasta terveydestämme, mutta ne ovat niin arkipäiväistynyyt, että pitää istua hetkeksi alas ja ajatella, ettei suusta pääse trumpismeja. Meillä on vain 331 koronaan kuollutta siksi, että suurin osa meistä on ottanut rajoitukset ja suositukset vakavasti. Ruotsissakin oli rajoituksia, mutta vähemmän kuin meillä. Siksi siellä on kuollut liki 6000 ihmistä.

Altzheimeria emme voi ehkäistä kovin helposti, mutta viruksien ehkäisy on yksinkertaista ja kirjaimellisesti halpaa kuin saippua. Kontaktien minimointi ja omien mielihalujen vuoksi riskialueiden välttäminen ei maksa mitään. Korona maksaa valtavasti siksi, että joukossamme on henkilöitä, jotka eivät välitä omasta, eivätkä varsinkaan muiden terveydestä.


Pahoittelen kirjoitusvirheitä.
muokattu: 7.8.2020 10:14
Jori Järvinen 07.08.2020 14:39

Suomessa on kuollut nyt 7kk aikana kokonaista 331, oletettavasti tähän hirmuiseen koronaan?
Kannattaa tosiaan olla huolissaan, hyvin huolissaan.
Samaan aikaan muihin syihin on kuollut liki 30.000 miestä naista lasta ja vanhusta.
Kumma kun kukaan ei ole huolissaan noista 30.000 kuolleesta, mutta siitä hirmuisesta koronasta jaksetaan vain höpistä?

Herätkää jo pahvit!

Ja maailmassa yli 700000... että herää itse vaan.

Martti Halme 07.08.2020 15:47

Helppo yhtyä Hannu Jylhän kirjoitukseen kaikilta osin.

Näitä tarinoita lukiessa tulin siihen lopputulemaan, että täällä on yksi kovasti pahoinvoiva kirjoittaja.
Mielelläni olen "pahvi" jos se edes pieneltäkin osin vaikuttaa hänen oloonsa helpottavasti.

Ari Kuusisto 07.08.2020 16:05

HS 30min sitten:
Kymmeniä suomalaisia altistui koronavirukselle yksityistilaisuudessa Virossa - samoilla laivoilla matkustaneita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan.
Tilaisuuteen osallistui yhteensä 81 ihmistä eri puolelta Suomea sekä muutama virolainen. Suomesta tilaisuuteen osallistui ihmisiä 14 kunnasta. Yli puolet altistuneista on helsinkiläisiä.
"Tapaus on esimerkki siitä, kuinka tauti voi levitä nopeasti eri alueille Suomessa. Edes lieväoireisena ei tulisi osallistua yleisötilaisuuksiin, lähteä töihin tai liikkua julkisilla paikoilla muuta kuin välttämättömissä asioissa", sanoo johtaja Mika Salminen THL:stä tiedotteessa.

Timo Haapanen 07.08.2020 17:21

Siellä on ollut 81 Pokkisen Tapania reissussa.

@timppa

Tapani Pokkinen 07.08.2020 20:20

Mikä karavaanarin tappaa, koronako?
No ei todellakaan, istuminen se karavaanarin tappaa.
Ensin hän istuu auton ratissa. Seuraavaksi siirrytään matkamökin viereen krillaamaan. Ja tottahan toki se istuen suoritetaan, kun siihen on jo kotona niin mukavasti opittu. Sen jälkeen onkin jo aika siirtyä illanviettoon, tietysti istuen.
Toki kaikki eivät jaksa innostua riennoista. Meneehän se aika mukavasti tissutellessa, teeveetä katsellen, mutta tuskin seisten.

On se sähköpyörä niin pahuksen hyvä väline lähteä tutustumaan nähtävyyksiin, siinä kun ei tarvitse rasittaa itseään.

Montako karavaanaria nyt sitten on kuollut siihen hirmuiseen koronaan?
Ps, ruotsissa ei koronakuolemat ole vielä yhtään nostaneet verrokkiaikojen kokonaiskuolleisuutta vaikka nyt kymmenen edellisen vuoden otannalla, vain tilastollisella kokonaiskuolleissuudella ajankohtaan nähden on jotain respektiä, kaikki muu on turhaa länkytystä.

Sen kyllä olen oppinut, ettei tässä porukassa kaikki ole mitään ruudinkeksijöitä, mutta myötähäpeää lankeaa niin puolin kuin toisin.

Joten pitäkäähän tunkkinne.

Tapio Pankka 07.08.2020 21:05

On se äijä!

Ari Kuusisto 07.08.2020 21:09

Tekniikka ja Talous:
Ruotsissa on todettu yli 5000 koronakuolemaa, kun Suomessa vahvistettujen tartuntojen kokonaismäärä on vain hieman suurempi, noin 7100 tapausta. Ruotsalaisasiantuntija ei enää uskokaan, että Suomi ja muut maat ottaisivat Ruotsin ”kiinni” koronaluvuissa.

YLE:
Ongelmakuntia ovat sekä suurkaupungit että pohjoisen koronakeskittymät
Vaikeuksia tilanteen hallinnassa on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Tukholmassa, ja muun muassa Göteborgin ja Västeräsin alueen laitoksissa.

SVT:n IVO:n selvitykseen perustuva kriisikuntalista on kokonaisuudessaan seuraava: Göteborg, Västerås, Sollentuna, Nacka, Huddinge, Solna, Sundbyberg, Upplands Väsby, Järfälla, Södertälje, Lidingö, Borlänge, Haninge, Botkyrka,Tyresö,, Kramfors, Sigtuna,Vänersborg, Sala, Katrineholm, Alvesta, Älvkarleby ,Finspång, Skara, Upplands-Bro, Salem, Tibro, Leksand, Gnosjö, Vaggeryd, Burlöv, Kinda, Vingåker. Gnesta, Gagnef, Ovanåker, Bräcke.

Etelä-Ruotsi on valonpilkahdus maan koronatilanteessa – Lääkäri: "Jos muualla maassa olisi tehty kuten Skånessa, ihmishenkiä olisi säästetty"
Skånessa on 196 todettua tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti, kun koko maassa niitä on 663. Tukholmassa luku on 757.




Hannu Jylhä 07.08.2020 21:59


Ruotsissa tilastoitu kokonaiskuolleisuus on noussut selvästi koronaepidemian keskellä, kertoo Dagens Nyheter.

Esimerkiksi Tukholman alueella kuolleisuuskäyrä osoittaa jyrkästi ylöspäin normaaliin keskivertotilanteeseen verrattuna.
Ruotsin tilastokeskuksen SCB:n mukaan maalis-huhtikuun vaihteessa olleen viikon aikana Tukholman läänissä kuoli 479 ihmistä, mutta pari viikkoa myöhemmin jo 727. Pelkästään Tukholman kunnan alueella nousu on ollut vieläkin jyrkempää.

Pidän mielelläni tunkkini.


On itsekästä ajatella että kyllä karavaanari hengissä säilyy. Sillä karavaanarilla voi olla kaveri, joka on syöpähoidoissa tai sairastaa diabetestä. Kaveri ei välttämättä kestä koronaa. Minä en halua ottaa tunnolleni sitä, että tartuttaisin ystäväni jolle korona on hengenvaarallinen. Mutta osa meistäkin ajattelee vain itseään. Aika surullista
muokattu: 7.8.2020 22:09
Sirpa Eskelinen 08.08.2020 17:16

Varför inte ?

kysyy sirpa

Markku Hämäläinen 08.08.2020 20:57

Kyllä Ruotsia pienempi kuolleisuus johtuu rajoituksista
Paljonko kuolleita olisi jos olisi eletty kuin siat pellossa, vai pitäisikö sanoa kuin Pokkinen

Tapani Pokkinen 09.08.2020 10:02

Illalla tulin ruotsin Arjeplokista.
Vähän näkyi suomalaisia liikenteessä, enemmän vasta Luleo-Tornio-välillä. Sen sijaan saksalaisia, norjalaisia, hollantilaisia, puolalaisia, ym oli paljon liikenteessä.
Reilun viikon aikana ei paikanpäällä pal ristinsielua näkynyt, oisko ruottalaisullakin jo lomat loppunut. Muutama auto meni kyllä ohitse kun leiriä jossain pidin ja tottahan niitä jossain kaukaa näin kun pari päivää eräällä siltapaikalla kalastelin. Mutta itse järvillä ei ollut yhtäkään muuta venettä liikkeellä.
Kaupoissa en matkallani käynyt, siis Ruotsin puolella, polttoaineenkin vein mukanani kannuissa. Kalastelin ja hillastelin koko reissun omissa oloissani, toki lintuja, ja etenkin niitä pienempiä siivekkäitä oli väliin enempi kuin tarpeeksi.
Olisin viihtynyt hieman kauemminkin vaan 100L pakastin täyttyi hillasta ja kalasta jo kantta myöden. Hölmö kun olen, niin otin turhan paljon joukkoon isompia kokonaisia kaloja kotona savustettavaksi.

Niin se pullopersesika oli taas hulttiona koronaa hankkimassa. Kehenkään en sitä ainakaan en tartuttanut, koska lähimmät ihmiset olivat vain ohittavissa autoissa?
Toki kuukkeleita ruokin fileointijätteillä erittäin runsaasti ja toivottavasti ne eivät siitä sairastuneet, tosin osan perkeistä kippasin järviin takaisin, rapujen iloksi.

20.8 alkaa ruottissa taas maalinnun metästys ja silloin se on pakko taasen lähteä sitä hirmuista koronaa hommaamaan? Joo suomen tullissa pysäytti eilen ja tullityttö kysyi, " oletkos yksin liikenteessä "

Tapani Pokkinen 09.08.2020 10:33

Ja jotta nyt pysytään edes jonkunlaisessa totuudessa, jos sitä todellista totuutta on tässä asiassa on kenelläkään tiedossa. Tv, radio ja lehdistö kun kertovat kaikki ihan mitä sylki suuhun tuo.
Tässä kuitenkin yksi pitempiaikainen lähde :Ruotsin kokonaiskuolleisuus.

Ville Säynäjäkangas 10.08.2020 08:25

Otetaan vielä pidempiaikainen seuranta, niin asiat näyttävät olevan suorastaan loistavasti nykyään. 1700-luvulla kuolleisuus oli huomattavasti isompi.

Tapani Pokkinen 10.08.2020 10:15

Koeta Ville pysyä suhteellisuudessa.
Ei 1700, 800, tai edes 1900 luvun tilanne ole verrannollinen tähän päivään.
En ala teille rautalangasta vääntämään, mutta noin tämä vuosituhat ja korkeintaan noin 30-40 viimeistä vuotta on lähinnä olosuhteiltaan sellainen, että se vastaa tätä päivää.
Tosin elinaikaennusteet ovat kääntyneet jo laskuun, ihmisten elintapojen muuttuessa.
Tv, radio ja sanomalehdet eivät todellakaan ole enää luotettavia tiedonlähteitä.
Syytä tähän koronahysterian levittämiseen en osaa edes arvailla. Sen kyllä käsitän, median rummutus on ylittätänyt totaalisesti kaikki järjelliset syyseuraussuhteet.

Ei ole yhtä totuutta.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.