Ei tarkoitettu lomailijoille Finnlines

HALINEN HARRI 15.05.2013 16:33

Vain toista suuntaa voi hyödyntää kun käyttää viimeisintä Finnlinesin tarjouspakettia. Eli tätä: Etu on voimassa seuraavilla lähdöillä: Helsingistä Travemündeen 6.6., 7.6., 11.6., 12.6. ja 30.6. Travemündestä Helsinkiin 1.6., 4.6., 7.6. ja 13.6.

Yleensä matkaa suunnitellaan siten että mennään ja tullaan. Maksimissaan jotta voisi hyödyntää koko "tarjouksen" voisi olla perillä siis 7.6.-13.6. välisen ajan. Harva kai meistä viikoksi Saksaan lomailemaan menee. Voinemme siis vetää johtopäätöksen jälleen Finnlinesin karavaanariarvostuksesta. Tätä se linjamonopoli tekee. Onneksi sain todettua omalla kevätretkelläni karavaanareiden suhtautumisen Finnlinesin toimintaan. Menin huhtikuun puolenvälin jälkeen ja tulin eilen. Mennessä meitä karavaanareita oli 3-4 ja tullessa kai jo mukana Espanjasta/Portugalista palaajia 5-6 auto/vaunukuntaa.
Aikaisempina keväinä (olen nyt liikkunut perättäin samoina aikoina jo viiden vuoden ajan) on meitä ollut moninkertainen määrä. Eivät tajua markkinoinnissaan karavaanareiden tarpeita matkustuksessa ja odottavat josko saisivat "täyden hinnan" maksajia sitten myöhempiin lähtöihin. Ei karavaanarit ole Finnlinesille kovinkaan merkittävä asiakasryhmä, mutta onkohan järkevämpää ajella puolityhjillä laivoilla sivuja kun saisi helposti muutaman 600 - 900 maksavan pariskunnan mukaan per sivu. Ei se uppouma paljoa lisääntyisi eikä heidän kulunsakaan, mutta mieluummin elävät parempien aikojen toivossa. Eikös sitä parempaa aikaa odotellassa käy lopulta niin että ei kannata koko homma ja siirrytään ajamaan vain rahtia, kuten kävi toisella etelään suuntautuvalla linjalla. Kyllä Euroopasta löytyy onneksi muita yhtiöitä kun Finnlines luopuu ettemme ole ihan kokonaan täällä meren takana.

MILLASKANGAS JARI 15.05.2013 19:10

Kyllä se valitettavasti näin on. Samalla rahalla kuin mitä Hki-Rostock lauttaliput maksavat (auto+vaunu), kustantaa liput Hki-Tallinna ja ajelee kaupanpäälle itäeuroopan maita läpi kaikkine kuluineen jonnekin Tsekkeihin tai Slovakiaan asti. Eikä tarvitse edes kiirehtiä.

KATEISTO EERO 15.05.2013 21:45

Tulimme eilen kevään Espanjan reissulta välillä Kapellskär-Naantali aamuvuorolla. Hinta 92 euroa aamiaisella ja päivällisellä. Auto alle kuusi metri. Ei paha hinta,

HALINEN HARRI 15.05.2013 22:07

Noinhan se on. No sillä samalla laivavuorolla palasin minäkin - sillä Rellu Dethleffillä, siinä satamajonossa sinun takanasi?. Sinulla taisi sitten olla se retkeilyauto. Reilumpaa oli ennenvanhaan kun tammikuussa sai tilata erikoishinnoin menon ja tulon haluamanaan aikana alle 8 m 2 hlöä ja A4 hytit mennen tullen hintaan 1150. Eikä siitä ole viittä vuotta. Inflaatio on nostanut viidessä vuodessa hintoja yli 30 prosentilla!
Laivayhtiö sai myytyä 3-4 kk ennen osan paikoista ja tiesi miten oli tilaa myydä vähän kalliimmalla myöhemmin. Nyt siis toivotaan Finnlinesillä parempaa hintaa tuleville ajoille - mutta taitaa olla turha toivo. Kyllä Finnlinesin oma toimintapolitiikka puree nyt ja myöhemminkin kun kansa etsii toisia vähän vaivalloisempia kulkukanavia.

NYMAN MATTI 15.05.2013 23:07

Niin, meilläkin kävi muutoksen tuuli, Tähän asti menty Finnlinesilla, mutta nyt.

Kesän reissu Italiaan Turku-Tukholma TallinkSiljalla ja paluu samoin, Hintaero järkyttävän positiivinen suhteessa Finnlinesin Helsinki-Travemunde välille. Kaikkine kustannuksineen ja aikataulut vielä samat eli torstai-iltana Lubeckissä, niin Finnlines huomattavasti kalliimpi meno-paluu matkalla. Finnlinesin hinta ruokineen 2160 €. Auto ja vaunu 13 m, 2 aikuista. Ei paljoa tarvinnut miettiä. Todettiin vaan, että aika paljon saa Finnlines korjata hinnoitteluaan, että palataan takaisin.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 16.05.2013 09:25

Finlines on suunnitellut aikataulut ja hinnat yksinomaan rahtilikenteen tarpeisiin kun laivat ovat lauantailähtöä lukuunottamatta illalla tai yollä Saksassa. Tässä taloustilanteessa ei rahtipuolikaan oikein vedä.

Nyt kaupataan matkaa keskiviikon lähdöllä Rostockiin hytin ja auton hinnalla ja edullisia henkilöautopaketteja. Tuli ostettua matka Rostockiin aterioineen kahdelle hengelle ja 6m autolle 709€.

Eivät uskalla muuttaa hinnoittelua kesken kauden koska siitä nousisi mekkala aiemmin varanneiden keskuudessa.

TOIVONEN MARTTI 16.05.2013 10:13

Laivayhtiöt tekee omat laskelmansa mikä kannattaa ja mikä ei. Ihan suotta ruikuttaa ettei karavaanarien tarpeita oteta huomioon. Laivayhtiö laskee mikä heille on kannattavaa ja karavaanari laskee mikä itselle tulee edulliseksi. Jos laiva Saksaan on halvempi mennään sillä, jos toista kautta pääsee halvemmalla mennään sieltä. Karavaanarit ei ole sitoutuneet matkustamaan Saksaan laivalla eikä laivayhtiö ole sitoutunut viemään sinne halvalla.

Kilpailu Superfast/Tallinkin ja Finnlinesin välillä oli varmaan epätervettä, molemmat sai takkiinsa. Se oli karavaanareille edullista koska molemmat yritti houkutella lisää kuljetettavaa laman vielä vähentäessä kahdelle operaattorille jakautunutta rahtia. Nyt kun yhdellä on monopoli on selvää että hintoja hilataan ylöspäin jotta toiminnasta tulisi kannattavaa. Karavaanarien merkitys on pienempi kun yksi toimija saa kaiken rahdin kuljetettavakseen. Sieltähän se leipä tulee.

Mekin on tähän asti menty lähes aina laivalla Saksaan jos matka on suuntautunut Euroopan läntiseen osaan. Seuraavan kerran todennäköisesti mennään Ruåtsin kautta koska laivalippujen hinnat on nousseet niin paljon. Mukavampihan se olisi löhöillä hytissä kuin istua ratissa mutta kukkaro on oiva konsultti. mot

JANHONEN MATTI 16.05.2013 11:38

Finnlinesin hinnoittelu on ylittänyt kipurajan. Laatukuva on muutenkin muuttumassa mm. ruokapalvelujen laadun suhteen. Ilmeisesti katsovat, että alennusten antaminen alentaa tuloja enemmän kun hinnan alennuksesta mahdollisesta syntyvästä lisäkysynnästä saadaan katetta. Monastihan firmat tekee tässä tapauksessa niin, että itse perushintoja ei alenneta mutta aletaan pelaamaan erilaisilla määärikaisilla alennuksilla/tarjouksilla. Näin tekee Finnlineskin. Alennetun hinnan korottaminen kun on vaikeampaa kun tarjousten poistaminen

Hintojen korotuksesta on kuitenkin jo seurannut se, että karavaanarit on alkaneet hakemaan vaihtoehtoisia reittejä Eurooppaan. Ruotsin reitti palaa kuvioihin jälleen, niin uskoisin.

Asialla on myös toinen puoli. Eurooppalaisia karavaanareita nähdään jatkossa Suomessa yhä vähemmän.

HAAPANEN TIMO 16.05.2013 16:23

Via Baltica tulee saamaan enenevän osan vaanareista. Esim. Kroatiaan ei ole kuin parisataa pidempi sieltä kautta ja edullinen lauttamaksu, sekä edulliset maat yöpyä ja elellä. Liikennettä on, muttei siellä tarvitse staussa seisoa.

Me olemme menneet vuorovuosina Balticaa ja Ruotsia vaihteluksi. Tai toista alas ja toista ylös.

Helkkarin tylsää siellä laivalla mun mielestäni on. Ja aikataulu aivan onneton mennentullen

@timppa

MILLASKANGAS JARI 16.05.2013 19:12

Tottakai laivayhtiöt laskevat mikä kannattaa ja mikä ei, tämähän on heille pelkkää bisnestä. Tästä huolimatta jos laivassa on runsaasti tyhjää tilaa ja samaan aikaan rannalla kyytiä vailla olevia karavaanareita, niin silloin kannattaa laittaa firmassa markkinointiosasto uuteen kuosiin. Ideaalitilanne kun on se että lipun hinta on niin korkea kuin mahdollista, kuitenkin siten että viimeinenkin paikka saadaan aina juuri ja juuri myytyä. Kivahan se on tietysti ajaa puolityhjällä laivalla ja paukutella henkseleitä kovilla kateprosenteilla, kun samaan aikaan kolmannes potentiaalisista euroista jää kokonaan saamatta.

Reitti ruotsin kautta on varmasti tällä hetkellä hinnan takia houkutteleva, mutta on siihen muitakin perusteluita. Esimerkiksi nuorempien lasten kanssa on paljon mukavampi mennä tasokkaalla laivalla ruotsiin, kuin pyöritellä 1,5 vuorokautta peukaloita rahtilaivan kannella saksaan asti.

Mutta jokainen tietysti tekee kuten parhaaksi näkee. Siksihän tätä hommaa tehdään että jokaisella on oma vapaus kääntää risteyksessä rattia juuri siihen suuntaan mihin rouva käskee.

HAARAKANGAS ALLAN 17.05.2013 08:33

"Italialaista ahneutta....", sanoi puosu ystäväni.

Allu vaari

KATEISTO EERO 17.05.2013 09:54

Harri, olin se juuri minä. Lähdimme jo 30.3. erikoishalvalla hinnalla. Tarkoituksenani käyttää paluumatkan 20%:n alennus Gdyniasta Helsinkiin. Asiakaspalvelun kohtelias tyttö kertoi ilmoittavansa heti, kun Gdynian aikataulu ja hinnat ilmestyvät ja säilytän paluualennusmahdollisuuden, vaikka yleensä meno- ja paluumatka joudutaan maksamaan saman tien alennuksen saamiseksi. Toukokuun alkupuolella asiakaspalvelusta ilmoitettiin ja pahoiteltiin, että tänä kesänä Puolasta ei ole henkilöliikennettä. Etenkin Rostockista Helsinkiin on hinnat pilvissä, joten päädyimme tuohon Ruotsin läpi ajamiseen. Koska E4 tuntuu tutun tylsältä, ajoimmekin Göteborgin, Örebron ja Västeråsin kautta Kapellskäriin. Se kannatta tehdä, jos ei ole kiirettä.Mukavia ruotsalaisia maalaismaisemia oli kiva katsella, eikä ajomatka tuntunut yhtään liian pitkaltä. Yövyimme Hälsingborgista 70km pohjoiseen Båstad-nimisellä kämppärillä, jossa oli respan edessä kymmenkunta asunto-autopaikkaa.Summana tästä kaikesta. Suomi on kuin saaressa, aina täytyy lähteä laivalla Euroopaan. Finnlinesilla on nyt vankka monopoli Saksan liikenteessä ja se näkyy hinnoissa. Etenkin Helsinki-Rostock-reitin hinta ihmetyttää. Karavaanarit alkavat käyttää yhä enemmän Baltian ja Ruotsin kautta ajamista. Ja näkeehän niilläkin etapeilla paljon.

HYTÖNEN RAIMO 17.05.2013 10:11

Järjetön tuo Finnlinesin hinnoittelu. Tulee paljon halvemmaksi ajaa Baltian tai Ruotsin kautta Keski- tai Etelä-Eurooppaan (ja on nopeampikin) kuin maksaa sikahintaisia lauttamaksuja. Yksi tankkaus enemmän ja voitat silti lähes 500 euroa suuntaansa. Ja onhan kummallakin välillä muutakin nähtävää kuin aavaa merta, etenkin jos vaihtelee hieman ajoreittejä.

SUOMI SEPPO 17.05.2013 10:15

Muistanko väärin vai onko Eckerö Line nostanut m-auto + 2 matkustajaa hinnan tuplaksi Tallinnan reitillä verrattuna viime vuoteen ? Uusi laiva - uudet kujeet. @seppo

HYTÖNEN RAIMO 17.05.2013 10:15

Eerolle (ja muillekin). Toinen vaihtoehto on ajaa Ruotsin itärannikkoa. Välille mahtuvat niin Blekingen upeat pelto- (ja kukkamaisemat) kuin kuin poikkeamismahdollisuus Öölantiin, jolloin samalla tulee tutustutuksi myös Kalmarin siltaan. Ja minusta Ruotsi on muutenkin ihan mukava matkailumaa, ihan kuin kotona ajelisi.

HALINEN HARRI 17.05.2013 11:13

Summa summarum: Toivottavasti liittomme edustajat käyvät neuvotteluja vuosittain mm. Finnlinesin kanssa. Vai käyvätkö? Otetaanko vastaan vain mitä yritykset tarjoavat? Ilman neuvotteluja ja asioiden esilletuontia ryhmämme puolesta ei ko edun saamisella ole liitolla mitään osaa. Olisi hyvä tiedottaa ko prosesseista. Näitä kirjoitusketjuja kannattaisi tuoda esille neuvotteluissa kun näyttää etteivät laivayhtiöiden neuvottelijat tajua tai eivät halua tajuta mihin ovat tätä asiakasryhmää karkoittamassa. Moni meistäkin varmaankin ajattelee että kerran vuodessa 2000 euroa Eurooppaan ja takaisin ei paljoa paina mutta se on mielestäni väärää suhtautumista. Muutama kirjoittaja toteaa että on yrityksen asia miten hinnoittelevat, mutta kuten tuli esille ei yhtön kulut paljoa nouse 4 tonnin "ylimääräisestä" kuormasta/karavaanariperhe. Ei ainakaan sitä kahtatuhatta euroa miinus todelliset kulut. Varmasti loistavakatteista liiketoimintaa kun vertaa huolitsijoiden tai liikennöitsijöiden rahtihintoihin. Itse ostin joskus muutaman kerran vuodessa n. 25 tonnin eriä ja sain heidän rahtihinnoistaan 50 prosentin alennuksen. Tilantarve oli enemmän kuin kolme 8 metrin autoa ja hinta oli suunnilleen sama kuin yhden karavaanari perheen. Olemme siis laivayhtiöille hyvä tulolähde joten hintaneuvottelut olisi syytä käydä ammattimaisesti läpi.
Olemme siis tuottavampi kuin rahtikuljetukset katsoipa asiaa joko tonneina tai metreinä. Volyymimme ei kasva jos asiassa ei edistytä ei tarvita tulevaisuudessa enää yli 500 matkustajapaikkaa mm. Travemundeen.

TOIVONEN MARTTI 17.05.2013 11:57

Monena vuonna olen mennyt saksanlaivoilla yli sekä kesällä että korkeimman sesongin ulkopuolella. Matkailuautoilijat ja -vaunuilijat ovat aina olleet häviävän pieni osa matkustajista tai ajoneuvoista. Viimeisinä vuosina venäjän kieli on ollut eniten puhuttu kieli ruokasalissa jopa rutulähdöillä.

Karavaanarien varassa ei laivayhtiö pysy pystyssä, ei vaikka hinnat pudotettaisiin puoleen. Ei taida laivayhtiön edustajilta puuttua näkemystä vaan ovat raa'an realisteja. mot

HALINEN HARRI 17.05.2013 13:14

Martti, ei kirjoitukseni olllutkaan tarkoitus saada Finnlinesin tulos pelastettua karavaanareiden matkustamisella koska se ei ole mahdollista.

Syy on on tuo kelluva hinnoittelu joka ei anna luotettavaa kuvaa koko hinnoittelusta. Karavaanareiden aiheuttamat kustannukset laivayhtiölle. Jos "normaalivuosina" kun karavaanarimatkustajia oli huhti-toukokuussakin aina yli 10, normaalisti 20-30 auto/vaunukuntaa nykyään suomalaisia löytynee noin viisi/vuoro. No nythän ehkä määrä kasvaa lomasesongin myötä. Nuo "puuttuvat" karavaanarit toisivat päivittäin per sivu kymppitonnin lisää pelkistä ihmisistä ja ajoneuvoista + rahankäyttö laivalla. Painoa tulisi 60 tonnia lisää = pari rekallista ja tilaahan tunnetusti on. Näillä perusteilla arvostelen Finnlinesin toimintaa
VIRTANEN VESA 17.05.2013 13:16

Eihän kukaan ole pelastamassa laivayhtiötä vaan puoltyhjän paatin täytteeksi karavaanarit, hinnalla jolla näin jotakuinkin tapahtuu, harva ilmaiseksi kuvittelee pääsevänsä.

HÄNNINEN JUKKA 18.05.2013 11:34

huomenissa lillitään kolme tuntia klo 15.00-18.00 Paldiskista Hankoon Naviraililla. Sunnuntailähtö maksaa 145 euroa sisältäen 2 hlöä, Hymerin ja koukussa trailerin päällä vielä Smartin. Hintaan kuuluu myös sapuska. Tiistai-perjantai lähdöt ovat 35 euroa halvemmat, lähdöt aikaisin aamusella. Via Baltica on maisemien puolesta Ruohtia kivampi ajella, paitsi Puolan ja osin myös Liettuan urautuneet tiet, joita kuitenkin on "vain" ehkä 25% koko Puolan läpiajosta, mutta ne ura- ja kuoppatiet ovatkin sitten varsin keljuja ajettavia

Warsovasta on uusi ja huippulaadukas baana Frankfurt an der Oderiin ja sitten Saksan puolella reitit minne lustaa. Ajelin tuon Berliini-Warsova pätkän viime syksynä ja totesin sen reitin mainoksi, mutta tiemaksut suht kalliiksi.

Niinpäs nyt tulimmekin Dresden-Görlitz-Wroclaw reittiä, joka on sekin uutta, mutta maksutonta priimaa moottoritietä. Tällä motarilla oli kaksi vartioitua parkkialuetta, toisessa yövyimme maksuitta. Hiukka sieppasi 80kmh köröttely, kun henkilöautoilla suihkasivat 130 lasissa ohitse. - Ei oo Suomi ainoa nopeuksien kanssa typerehtivä maa.. Tämä reitti vie vaivatta Saksaan, josta sitten baanoja joka suuntaan. Puolalaiset olivat saaneet melkoiset Eu-avustukset tienrakennukseen, sillä tuollakin osuudella oli upeita ja takuuvarmasti huippukalliita ja komeita kivestä rakennettuja kaarisiltoja ainakin 6 kappaletta. Ajatuksia herätti se, että sillat olivat leveitä jalka- ja fillarikaistoineen, vaan ei sillan alku- eikä loppupäissä ollutkaan sitten yhtään minkäänlaista maantietä. Pukkasi isomman harmituksen päälle, sillä vastaavia "tulevaisuuden siltoja" näkyi myös muilla uusilla tieosuuksilla. Olis niillä rahoilla saanut melkoiset matkat tieuria paikatuiksi. Ne urat ovat pahimmillaan hermoja raastavia, varsinkin yhdistelmällä ajellessa. Parin vuoden sisällä koko Via Baltica menee taas työmaaksi, kun noita pahimmillaan 20 cm syviä uria aletaan paikkailla. Sitten se onkin taas Ruotsin kautta mentävä, vaan mikäpäs hänessä. kun vielä seilaa Eteläruotsista edullisesti Trawemündeen. Finnlines pitäköön linjansa, sitäpaitsi onko mitään tylsempää kuin heti matkan alkajaisiksi lorvia kornissa laivassa, missä nettiyhteydetkin toimivat vain joskus ja silloinkin hitaasti, fyi faan ja elätellään muita laivayhtiöitä !

KERÄNEN KAUKO 18.05.2013 18:40

Meillä oli varattu jo heti alkuvuodesta Hki-Twe,Kapelsär-Turku. Viimeviikolla alkoi tuntua, että kysympä tilaa vielä Hki-Tallinna. No löytyihän siellä. Katselin tarkemmin karttaa ja nyt vasta huomasin, että sehän on sama matka(melkein) Trawemúnde - Pusta kuin Tallinna-Pusta :) Joten peruin menon ja tilasin Tallinnaan liput. Ajetaan takas Ruotsin kautta ja samalla käydään Kalmarin lähellä Ruotsin liiton paikalla. Sielläkin viimeksi tullut käytyä -98. Laivalipuissa tuli 715€ säästö. Noo, onhan se kuulemma heikompaa tie(viimeksi ajanut Via Baltikan 2000), mutta lomalla tässä ollan...

MÄKINEN JARI 01.07.2013 10:00

Tulipa koettua Finnlinesin edullinen perjantailähtö, Rostockista Helsinkiin. Karavaanarin näkökulmasta jotakin on pahasti pielessä, Rostockin Check innistä päästiin puolen yön jälkeen, lähempänä kello yhtä, letkassa ajaen odottelemaan laivan kupeeseen ja katsomaan miten puoliperävaunuja rahdattiin laivaan. Tätä rahtaamista kesti yli kolme tuntia, sitten tuli kolmen vartin tauko ja odoteltiin ilmeisesti sitä ainoaa ? täysperävaunurekkaa, joka purhalsi sisään vartin yli viisi. Viimeisenä sisään otettiin henkilöautot ja karavaanarit kellon ollessa yli puoli kuuden. Meidänkin yli seitsemän metrinen kiikku ohjattiin laivaan laitaosaan, erillisten laipioiden taakse. Suomen päässä poisajaminen tästä putkesta oli sitten senttipeliä pitkän auton taittuessa kehnosti "poismenoputkeen". Ihmetyttämään se jäi, koska laivan keskiosaan ohjattiin osa asuntoautoista.

Kummastuttaa mikä esti ottamasta asunto- ja pakettiautoja ennemmin laivaan sisään.Nyt henkilömatkustajat autoineen olivat viimeisenä vuorossa. Uni hytissä olisi maistunut varmaan jokaiselle laivan kupeessa autossa odottavalle. Sensijaan sitten sitten kummasteltiin rahtausshowta satamassa ja ihmeteltiin päästäänkö laivaan ennen auringon nousua, ...no ei päästy..

Laivalla plussaa olivat isot hytit, joissa toimiva jääkaappi ja tv. Toiminta keskittyi lähinnä ruokailujen ja ateriapakettien ympärille.Muuten vähän yksi sun toinen asia ei toiminut, tai oli loppu, suomalaisia lehtiä ei ollut saatavilla, yhtäkään suomalaista tv-kanavaa ei näkynyt, suomenkiellistä henkilökuntaa paikalla vain yksi henkilö. Laivan pikkuinen kauppa oli auki aika-ajoin, valikoima suppeaa, esim. limsatölkit piti käydä kolikoilla ostamassa juoma-automaatista eri kerroksesta. Baarista oli osa tuotteista loppu, vaikka baarimestari oli kuulemma tehnyt tilauksen niistä "two weeks ago". Pitkän harkinnan ja hinnan "kipuilun" jälkeen päätimme valita Finnlinesilla Suomeen matkustamisen, vaikka Itämeren ylitys Finnlinesillä alennustenkin jälkeen oli kallis. Näillä aikatauluilla ja palvelulla sitä kummasti taas maistuu Ruotsin läpi ajaminen. Ruotsin puolelta Suomeen laivalla tultaessa on kuitenkin vaihtoehtoja, mistä valita.

JANHONEN MATTI 01.07.2013 10:30

Travessa ja Rostockissa saman kokeneena ei voi muuta sanoa kun , että allekirjoitan. Puhutaan mitä puhutaan mutta siinä hommassa on asiakkaan näkökulmasta katsoen jotain ja pahasti pielessä.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 01.07.2013 11:01

Mekin päätimme Hki- Rostock kokemuksen jälkeen äänestää renkailla jos vielä menemme lomailemaan siihen suuntaan, niin reittimme kulkee Baltian kautta.

KATEISTO EERO 01.07.2013 11:56

Samaa mieltä. Tulimme viime reissulla Ruotsin kautta. Näkeehän Baltiassa ja Ruotsissakin aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

KERÄNEN KAUKO 01.07.2013 12:23

Lähdimme pe aamulla Länsisatamasta ja eilen illalla Unkarin Tizafúretissä. No olihan tuo viimeinen ajopäivä aika tiukka, mutta päätin ajaa kun matka luisti. Ei rekkoja tiellä sununtaisin ja lisäksi Puolan ajokulttuuri muuttunut tosi paljon. Viimeisen 13 vuoden aikana. Ei ole niitä 100007 pikku fiiua teillä tai hevosrattaita. Väistetään jos voidaan ohittavaa. Järestään kiittelivät ohitusmerkistä. Paitsi suomalaiset ja venäläiset. Tiet parantuneet ja kylät siistiytyneet. Totesinkin vaimolle: Kyllä tuon tänne ajaa tuolla aikataululla tänne päin, mutta en viitsi lomaani lopettaa vasta päivään. Joten ajamme Ruotsin kautta... Perjantaina ajettiin Riigaan ja la ajetiin Bialústoksista etelään n. 30 km joen varteen puskaparkiin(oli hieno ja rauhallinen yö) Siitä sitten 751km punottiin tänne Unkariin. Laiva lipuissa 715€ säästö, Itävallan motari maksun säästö 75€ lisäksi poltto-ainetta kului n. 4-5 litraa sataselle vähemmän kuin Saksan motareilla. Ja oltiin vuorokautta aikaisemmin täällä. Olen ollut Finnlinen kannattaja, mutta pakko kääntää takkia. On hinnoittelu mennyt jo sen verran kovaksi...

LEMPIÄINEN JUKKA 06.07.2013 14:36

Samoilla linjoilla ollaan täälläkin. Ihmettelen myös lehdessämme (4/2013) olevassa kirjoituksessa mainintaa, että suora laivamatka saksaan säästää niin polttoainekuluja kuin aikaakin. On totta että polttoainekuluissa säästää, mutta sen kyllä menettää lauttamaksuissa reilusti. Ja mitä aikaan tulee, niin kun illalla ajan lauttaan Turussa tai Naantalissa, niin seuraavan päivän iltana olen jo ehtinyt ostelemaan Lyypeckin Cittistä pantittomat oluet kun samoihin aikoihin Hesasta lähtevä lautta on Rostockissa vasta seuraavana aamuna. No, ajamaanhan sitä tietty joutuu hieman reippaammin ja pienillä tauoilla, mutta kuitenkin...

Käyttäjän lisäys viestiin 6.7.2013 klo 15:04:10 ... niin, siis samoihin aikoihin hesasta lähtenyt (ei lähtevä) lautta...

HALINEN HARRI 06.07.2013 17:12

Se on ikävää että Finnlines isännöi myös sitä halvinta laivayhteyttä etelä-Suomesta Tukholmaan eli Kappelskäriin. Nostamalla ko välin hintoja he voivat ohjata hinnoittelua Saksan linjan eduksi. Nyt tulisi saada vuodelle 2014 sellaiset karavaanarihinnat jotka pystyvät kilpailemaan Finnlinesin kanssa myös Vikingiltä. En ole matkustanut moneen vuoteen Ruotsiin autolla Vikingillä mutta kylläkin ilman autoa ja taso on ollut parempi kuin valkoisilla laivoilla. Asiahan oli päinvastoin 80- ja 90 luvuilla. Sellaiset jotka ovat olleet autolla/vaunuilla Vikingillä osanneevat kertoa oliko keväällä ja kesäloma-aikaan tilaa ko. laivoilla. Jos oli tilaa varmaan Vikingin kannattaisi täyttää laivaa myös karavaanareilla koska muuten meille vain hinnat kohoavat kilpailun puutteessa. Vai pelaavatko Tallink-Siljan kanssa yhteen jotta saavat hekin hintoja ylöspäin. Seurauksena on vaan se että me suomalaiset kalliiden hintojen vuoksi jätämme ulkomaan matkailun vähemmälle ja heidän volyyminsa osaltamme laskee edelleen. Nyt ei riitä pelkkä tarjousten pyytäminen ja tyytyminen vain %-alennuksiin vaan tarjottava karavaanareiden puolesta esim. ennakkovaraustilauksia edullisiempien hintojen vastineeksi. Eli liiton sopimuksista vastaavat heti lomien jälkeen neuvotteluihin vuodelle 2014!

KORPPI SEPPO 07.07.2013 22:18

Kannattaa muistaa ilmainen Viking-klubin jäsenyys. http://www.vikingline.fi/fi/suomi/viking-club/liity-jaseneksi/ Sillä saa tuntuvia alennuksia.

HALINEN HARRI 08.07.2013 11:27

niin mikä on Viking klubin matkahinta ajoneuvolle ja henkilöille? En löytänyt hinnastosta. Jos alennuksia saa poistuuko esim. karavaanariale? Ei esimn. pelkkä ruoka-ale riitä tekemään matkasta edullista.

KORPPI SEPPO 08.07.2013 11:41

Ei löydy suoraan hinnastosta. Pitää mennä nettiin varaus sivulle ja aloittaa ylhäältä valitsemalla klubin jäsenyys. Sen jälkeen edettävä antamalla riittävästi tietoja. Näin saat tietää klubihinnan, vaikka et ole vielä jäsen. Hinnat vaihtelevat jonkun verran riippuen vuoroista. Esim. keväällä kun sain vaihdettua päivää, niin hinta putosi 26€ samalla kokoonpanolla.

Ei kai kukaan anna päällekkäisiä alennuksia!

TOIVONEN MARTTI 08.07.2013 17:09

Tulin Tukkisaaren maratonilta viikkarilla ja mulla oli lippu ja yhden hengen hytti ostettuna hintaan 50 ekua. Kun mulla sattui olemaan auto (pituus vähän yli 7 m ja korkeus kolmisen metriä) mukana tuli siitä vielä lisähintaa 15 ekua. Eli yhteensä 65 juuroa yhteen suuntaan.
mot

Käyttäjän lisäys viestiin 8.7.2013 klo 17:10:51 Niin juu tietty Turku oli määränpää, Hesaan olis varmaan ollut enämpi.

HALINEN HARRI 08.07.2013 18:08

Ainakaan netistä ei Vikingin sivuilta tuon hintaisia hintoja löydy.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.