Niirala-Sortavala-Läskelä

SILMUNEN HANNU 12.09.2012 18:33

Joku on varmaan noilla main liikkunut, autollahan matkat ovat lähes mitättömät, ymmärtääkseni 60km rajalta Sortavalaan, ja sieltä Läskelään 30, ja samat takaisin.

Kysymykseni kuitenkin kuuluu, että onko kellään jäänyt mieleen josko noitten taipaleiden varrella olisi mitään ravitsemuspalveluita?

Olemme nimittäin puolentoista viikon päästä tekemässä tuon lenkin fillareilla kolmessa päivässä rajalta takaisin rajalle, välissä kaksi yötä Sortavalassa uudessa hotelli Kauniissa, ja olis kiva tietää otetaanko trangia mukaan vai saako matkan varrelta ostaa aterioita?

Kaikki muutkin vinkit otan kiitollisena vastaan tuolta reitiltä!

t.Kaarina

LIIMATAINEN HANNU 12.09.2012 18:41

Kerran olen ajanut Niiralasta Sortavalaan enkä kyllä nähnyt missään minkäänlaista ravitsemusliikettä, edes kauppaa. Eli paree otta eväät mukaan, ja se trangiakin.

Käyttäjän lisäys viestiin 12.9.2012 klo 19:21:24 Muistui mieleen että olen toisenkin kerran ajanut Niiralasta Sortavalaan, enkä silloinkaan nähnyt edes kauppoja saati ravintoloita tai kioskeja matkan varrella.

JANHONEN MATTI 12.09.2012 21:58

36 rajalta Ruskelan jälkeen on hyvä nokipannukahvipaikka, Akonkoski.

KORPPI SEPPO 12.09.2012 22:49

Ruskealan pappilassa kahvila ja huoneita:

http://intourist.onego.ru/fin/loma-karjalassa/hotellit-ja-lomakylat-cat/ruskealan_pappila.html

Noin puolmatkassa Värtsilästä Sortavalaan.

Käyttäjän lisäys viestiin 12.9.2012 klo 23:03:30 Vielä kun kuljin Karjalassa työmatkoilla, niin Läskelässä oli stolovaja (lienee ruokala) päätien varressa vähän matkaa Jänisjoen sillan jälkeen.

HAIMILAHTI SIMO 13.09.2012 13:20

Ajoin viimeeksi 23. -26.08.-12 Niirala - Sortavalan th - Petroskoi ja takaisin. Mennessä yövyin Ruskelan kirkolla. Rajan jälkeen Ruskealan kirkon lisäksi ei taida olla ruokailu mahdollisuuksia kuin trangialla tehtynä, kirkolla lounas klo 12.00 seisovasta pöydästä, jota voin suositella. Läskelässä ennen siltaa vasemmalla on ollut jonkinlainen ja kuppila, en ole kyllä käynyt, joten tasoa en tiedä. Kirjavalanlahdessa, entisen apteekkari Jäääskeläisen huvilan luona on ollut vuosia kahvilan kyltti, en tiedä onko toiminut milloinkaan. Rautalahdessa on kauppa ja Läskelässä useampi. Suunittelmissa käynti samoihin aikoihin teidän kanssa Aunuksen takakylissä. Hyvää ja turvallista matkaa. tv. simo

Käyttäjän lisäys viestiin 13.9.2012 klo 13:26:55 Jäi Moteli pois ennen Läskelän (jänisjoen) siltaa. sama

SILMUNEN HANNU 13.09.2012 13:44

Kiitos oikein paljon noista tiedoista ja vinkeistä!

Onko siellä koskella ihan virallinen nuotiopaikka ja puita, vai pitääkö tuolla homman olla "virallista" eli tekeekö porukat tulia minne vain?

Ruskealan kahvilan lounaallekin voisi ehtiä, jos aikaisin pääsisi lähtemään.

ONko kellään mitään ajatusta että minne asuntoauton voisi jättää noiksi kolmeksi päiväksi, eli mahdollisimman lähelle tullia?

Ja vielä ehkä tärkein, mistä saa karttoja tuolta seudulta?! Päätös retkestä tehtiin niin että juuri ja juuri saadaan viisumit, ja kiirettä on pitänyt siinä määrin, että valmisteluihin ei ole juuri ollut aikaa, mutta tuli fiilis, että nyt tai ei koskaan on viimein tuonne avausmatka tehtävä, isoisän syntymäkoti kuulema vielä pystyssä Läskelän Lehvosenmäellä....

Kylläkin kun edes googlemapsin karttoja katselee ja matkatoimistojen esitteitä, on halu lähteä paljon syvemmälle, ja eritoten Vienaan, mutta nyt ensin tuonne fillareilla :)

t.Kaarina

JANHONEN MATTI 13.09.2012 15:51

Ruskealassa on vanha marmorilouhos joka lienee tällä hetkellä jo lampi. Sieltä on tuotu marmoria moneen Helsingin arvorakennukseen ja mm. Pietarin Iisakin kirkoon.

Venäläisten tavat jollain tapaa tuntien kahvipuita tuskin löytyy tulen tekoon. Meillä oli omat puut maasturissa tämäntapaisten tilanteiden varalle. Uhtualta saatiin ihan keloista (tulipuu) tehtyjä klapeja. Vitallisuudesta emn tiedä mutta ikiajoista alueella on tulia pidetty. Seutu on hyvin kallioista. Kerrotaan, että kosken maisemissa on filmattu monia vanhoja elokuvia.

Karjalan karttoja löytyy sekä ihan ajan tasalla olevia että ennen sotaa olleita karttoja.

Vanhat kartat ja uudemmatkin löytyy nettiosoitteesta www.maanmittaushallitus.fi ja sieltä Karjalan kartat Löytyy hyvin monena karttatyyppinä ja voi zoomata.

Tässä yksi venäläläisellä hakukoneella (ru päätteestä päätellen) oleva vanha kartta Teksti venäjäksi mutta kyllä siitä nämä Sortavalan Leskelän hyvin tunnistaa. http://www.afanas.ru/maps/kar-ind.html Ollut hyvinkin tarkka aikanaan Avautuu lohkoittain ja sen jälkeen voi zoomata.

Karjalan liitosta mm. saa v. 2011 tehtyä Karjalan tiekarttaa hintaan 22 e www.karjalanliitto.fi Siinä on mm. hyvää se että nimet on sekä latinalaisin että kyrillisin aaakosin. Kartaan on merkitty myös palveluita Oletan, että tiekarttoja löytyy myös Värtsilän rajanylityspaikan huoltamolta mutta tiedä häntä. Ehkä kuitenkin parempi hankkia jo ennakoon.

Käyttäjän lisäys viestiin 13.9.2012 klo 15:52:38 Po, Virallisuudesta en tiedä...

SILMUNEN HANNU 13.09.2012 16:23

Kiitos Matti! Tuosta louhoksesta jostain jo luinkin, mm sen ympärille eli sitä kiertämään on tehty 1,5 km luontopolku. Vaan, uskaltaakohan tuolla jättää fillaria tavaroineen minnekään, massiivisista riippulukoista huolimatta...???

Tuon kartan meinasin saman tien jo tilata, mutta mittakaava on pyöräilijän tarpeisiin melko järkky, 1:800 000!!! Onkohan mitään tarkempaa?

Autossa meilläkin yleensä polttopuuta mutta ei hirveästi viitseis pyörän kyydissa raahata, täytyy miettiä jos ottais sytykepuut mukaan...:)

t.Kaarina

Käyttäjän lisäys viestiin 13.9.2012 klo 16:24:20 Varmaan kyllä yleiskarttana mielenkiintoinen, yltää näköjään Jäämerelle asti että kai se tilataan mutta pyöräilykartaksi melko kehno:)

Käyttäjän lisäys viestiin 13.9.2012 klo 16:31:32 ps.Kai siellä hampaatkin kannattaa pestä pullovedellä?

JANHONEN MATTI 13.09.2012 17:44

Tässä ehkä parempi mittakaava 1:240.000 Nimeltään Laatokan Karjala, Venäjä, Vienan Karjala Löytyy www.karttakauppa.fi Hinta 13,50 e ja on varastossa

Tuossa 1:800 000 kartassa on se hyvä puoli, että siinä on paikkauntakohtaiset kartata pienemmällä suhteella. Sitä karttaa saa myös Karttakaupasta.

Tuosta vedestä ei aina tiedä ja sietokykyäkin on niin monenlaisia. Itse olen entisessä elämässä luurannut maata Kaukasukselta Muurmanskiin ja mahatautia en muista sairastaneeni. Tosin se oli sitä aikaa kun vettä ei tarvittu kun veneen alle. Usein turistit teki itselleen mahataudin vasta rajalla kun piti palatessa päästä heti rajan ylityksen jälkeen kylmää maitoa ja mylläkkä oli valmis.

Hyvät pyörät on syytä saada suojaan silloin kun eivät ole silmälläpidon alaisena. Tämä ei koske vaan Venäjää. Hotellit kyllä ymmärtää tämän tarpeen.

HAIMILAHTI SIMO 13.09.2012 20:50

Niiralassa on vähän ennen tullia oikealla K-kauppa, sen pihassa on ollut parkissa pientä korvausta vastaan autoja. Laatokan karjala karttoja 1:240 000 saa myös, kauppa@kareliaklubi.com 10 € . Minä olen yleensä käyttänyt pullovettä, varmuuden vuoksi. Marmorilouhoksella on ollut kesällä auki jonkinlainen telttakuppila, ei ehkä enää nyt. Aihkikoskella Ruskealan jälkeen joku km vasenmalla puolen tietä, on kaupallista toimintaa, marjoja ym. ja yleensä tulet saslingin ja muun paistoon.

tv.simo

Käyttäjän lisäys viestiin 14.9.2012 klo 12:01:14 Marmorilouhoksella käy paljon sukeltajia Moskovasta ja Pietarista, pitävät kursseja. Majoittuvat yleensä "Herrankukkarossa" (kirkolla). Puikkolassa ja Matkaselässä on myös kahvilan/baarin kyltit mutta ei taida olla toimintaa. Rajalta muutama kilometri (öljymäellä) on Kolmeplussa kauppa/baari jossa on myös ruokaa.

SUOMINEN TAUNO 25.09.2012 15:28

Selvisivätkö pyöräilijät onnellisesti takaisin vai ovatko vielä polkemassa :)

SILMUNEN HANNU 25.09.2012 20:51

Hei, kiitos Tauno kysymästä!

Olisin viimeistään huomenna kertonut terveiset reissusta, ja sen teenkin vielä kuvien kera. Nyt ajamme kotia kohti, autolla jo.

Eilen illalla klo 22.55 saavutimme Venäjän tullin, ja meille jäi hienosti vielä tunti ylimääräistä aikaa ennen viisumiemme umpeutumista :)

225 pääosin rankkasateista ja tuulista ja hyvin mäkistä pyöräilykilometriä olivat ihan kunnon seikkailu, minkä viimeisen tunnin aikana vielä näimme ilveksen tien poskessa!

Muutenkin nähtiin ja koettiin paljon tuota tosin aika sekasortoista mutta kiehtovaa maata; Ruskealan marmorikaivos, Sortavalan kaupunkin, Läskelä ja Lehvosenmäki (Ukkini synnyinpaikka), Petrakoski, Kuhavuori, Riekkalansaari ja Ahinkoski, kaiken polkemisen lisäksi.

Trangialla tehtiin pairin otteeseen ruokaa, mutta marmorikaivoksilla saatiin saslikkia, sekä Relaxissa ja Piipun pihassa ravinteliruokaa. Iltaisin tultiin hotellille (Kaunis) vasta puoli yhdentoista maissa, ja saatiin onneksi irtopatteri huoneeseen, joten saatiin viritettyä pyykkinaru märille vaatteille:)

Huomiota kiinnittivät ihmisten vähäeleisyys, se, ettei kukaan tunnu piittaavan toisten tekemisistä mitään eli rauhassa saa olla ja se, miten paljon ihmiset tuntuivat istuskelevan paikoillaan olevissa autoissa. Ja roskia pn paljon, todella paljon kaikissa hienoissa ja vähemmän hienoissakin luontopaikoissa, paitsi marmorikaivoksilla, missä roskiksia oli tuhkatiheään ja kaikki roskat todella niissä.

Kiehtovaa oli, ja uusia matkoja suunnitteilla, pyöräillen Laatokan ja Änisen ympäri, meloen Sortavalasta Mäkisalon saareen, missä isomummuni on ollut kalastajana sekä asuntoautolla Vienaan ja Solovietskin luostarisaarille ja maitovalaita tähyilemään. Ainakin.:)

Laitan kuvia kunhan kerkiän.

Ja vielä kiitos kaikille neuvoista ja vinkeistä!

Pyöräiljänä kelpaa ylittää rajoaja, saa ystävällistä huomiota osakseen ja ohitella autot tulleissa:)

t.Kaarina

Käyttäjän lisäys viestiin 25.9.2012 klo 21:01:30 ps Aikamoinen extremereissu se näillä keleillä kyllä oli, lämpöä oli iltaisn parin viimeisen pyöräilytunnin aikana aina semmoiset 5-6 astetta, ja pimeää sateista tietä poljettiin joka ilta pari kolme tuntia, venäläisen liikenteen seassa :)

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.