Valtava matkailuajoneuvo- ja outletmyymäläalue Saksassa.

HALME MARTTI 16.08.2012 13:09

expocamp freizeit u caravaning center wertheim gmbh Hehtaarihallissa edustettuna johtavat merkit lukuisine eri malleineen. Matkaparkkialue pihassa. Vieressä supersiisti outletmyymäläalue. Löytyy Wurzburgista länteen (en surkea löytänyt mistään tähän hätään saksalaista y-kirjainta) Wertheim nimisestä kunnasta keskeltä peltoja Bettingenin kylästä. Mikä hienointa viime syyskuussa valtavassa matkailuajoneuvoliikkeessä oli vain kourallinen asiakkaita ja saimme rauhassa tutustua kymmeniin eri matkailuautomalleihin. Sitä samaa ei voi hermojaan menettämättä tehdä esim.Lahden messuilla. Tarvikeliike alakerrassa, ei tosin mikään valtaisa kooltaan. Outletalueelta ei ostettu mitään muuta kuin sveitsiläistä suklaata tuliaisiksi. Hauskaa muuten oli, kun makeiset kerättiin sitä varten oleviin muovikippoihin ja kassalla sitten selvisi, että liikkeessä ei ole paperi- tai muovipusseja laisinkaan. Selvittivät huonolla englannilla ja minä olin ymmärtävinäni vieläkin huonommalla, että kauppakeskus on kieltänyt myymästä paperipäällysteisiä suklaakonvehtoje pusseihin, koska ihmiset söisivät niitä kauppakeskuksessa ja joku ymmärtämätön voisi heittää paperin maahan. Saksalaisrouvat näyttivät tienneen asian jo entuudestaan ja heille makeiset kipattiin käsilaukkuihin. Hyllyssä oli myytävänä 3,90 maksavia kauniita peltirasioita, jollaiset me ostimme ja täytimme ne ihanilla suklailla. Punnitustilanteessa kassa haki hyllystä tyhjän peltirasian ja näin emme joutuneet maksamaan peltipurkista kilohintaa tuon 3.90 lisäksi. Jos siis menette tähän kauppaan, varatkaa joku pussi mukaan. Se kyllä näytti olevan sallittua. Me emme yöpyneet matkaparkissa, vaan ajoimme läheiselle Campinpark-Wertheim-Bettingen'iin. Se on aivan Main joen rannassa. Ei sovi liikuntaesteisille. Asialliset pesutilat ja ravintola näet jyrkähköjen portaiden takana toisessa kerroksessa. Pienessä hieman tunkkaisessa ravintolassa tuhtia saksalaista maalaisruokaa.

Käyttäjän lisäys viestiin 16.8.2012 klo 13:16:08 http://www.expocamp.de/de/expocamp.php

jokohan tämä linkki toimii?

LAHTI ANTTI 16.08.2012 16:58

Tässä sulle puuttuva kirjain, ü. :-))

HAAPANEN TIMO 16.08.2012 19:34

Merkitään muistiin. Paina yhtäjaksoisesti Alt, ja näppäile samalla 0252 = ü

@timppa

HALME MARTTI 16.08.2012 19:57

üüüüü

Kiitos Antti mallista.Kkelpaavatkohan nämä?

Käyttäjän lisäys viestiin 16.8.2012 klo 19:59:29 Kiitos Timppa, ehdit tähän väliin.

TUPPURAINEN PETRI 16.08.2012 20:21
Tai sitten Alt ja .. sitten u eli ü ü ) :)

Toi .. on näppiksellä (ainakin mulla) ruottalaisen å:n vieressä oikealla....

KORPPI SEPPO 16.08.2012 20:29

Kuka noita numeroita muistaa?

Enterin vierestä löytyy ¨ ja heti perään u, niin syntyy ü. Nuo Umlautit ei näy ennen kuin on painanut u:n. (Tai jotain muuta)

Tällä konstilla saa vierailla mailla ääkkösetkin. Esim: ä ja ö on tehty siten.

AHONEN KAI 16.08.2012 20:48

Käynnistä->Kaikki ohjelmat->Apuohjelmat->Järjestelmätyökalut->Merkistö

NYYSSÖNEN KAJ 17.08.2012 12:00

Kävin tuon kaupan pihalla 2009 lokakuussa eikä silloinkaan parkkipaikalla ollut kuin pari autoa, ilmeisesti suklaan ostajia.

Jos kaupan tuotteet eivät kelpaa Saksalaiselle karavaanarille ei niitä tarvitse minunkaan katsella. Emme menneet edes sisällä käymään. Emmekä jääneet yöksikään.

jos auton tai vaunun haluaa ostaa suosittelen tai varusteitaan parannella tai lisätä, suosittelen: http://www.derfreistaat.de/ Joka on Münchenistä länteen A8 liittymässä 77 Sulzenmos Paikalla on aina talon täydeltä asiakkaita

Toinen supersuosittu myymälä on http://www.obelink.co.uk/ Alankomaissa Winterswijkissä

JANHONEN MATTI 17.08.2012 12:18

Noissa Kaj´n suosittelemissa paikoissa on vielä se hyvä puoli, että molemmissa on oma stellpalatz jossa voi tarvittaessa yöpyä. Ja tuoööa Sulzenmosin paikassa vaihtoautoissa löytyy.

AHONEN KAI 17.08.2012 13:34

Winterswijkissä yöpymistä rajoittaa liikennemerkit ja naapurin äijä ;))

HAAPANEN TIMO 17.08.2012 16:09

Kyllä. Ainakin nyt heinäkuussa Obelininkin platzi oli puomein suljettu.

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 17.8.2012 klo 16:10:13 Obelinkin

KORPPI SEPPO 17.08.2012 16:29

4-5 vuotta sitten antoivat 300€:n ostoksesta voucherin jollekin läheiselle kämppärille.

En ostanut niin paljolla. Menimme jollekin Camping Shekki alueelle, muistaakseni.

HALME MARTTI 17.08.2012 17:06

Kauppakeskus lienee sitten Kajn käynnin jälkeen vilkastunut. Viime syyskuussa outletmyymäläalueen parkkipaikalla oli varovasti arvioiden viitisensataa autoa. Matkailuajoneuvoille ja linja-autoille oli ihan oma paikka. Suklaanostajat olivat sis sankoin joukoin liikkeellä. Meillä ei ollut siellä mitään muuta ostettavaa. Mitäs sitä turhaan, kun kaikkea krääsää on nurkat piukassa. Noin kahden sadan metrin päässä on tämä mainitsemani matkailuajoneuvomyymälä, jossa nyt näyttäisi olevan yhdeksän merkkiä edustettuna. Ajattelinkin vinkissäni niitä, jotka haluaisivat katsella uusia eri malleja. Niitä sai rauhassa katsella. Täälläkin on tuo stellplaz ja sähköä ja vettä ainakin sai rahalla. Muutaman kerran Lahden ja Turun messuilla käyneenä turhauduin siihen, kun autossa oli vähintään puolenkymmentä ihmistä sisällä. Jos kohteliaasti jäi ajoneuvon ovelle odottamaan sisälläolijoiden ulostuloa, niin taatusti jotkut menevät röyhkeästi ohi. Aika monella näistä "etuoikeutetuista" oli treffilippu rinnassa. Sulzemoosissa on myös tullut käytyä. Tosin siellä on hieman vähemmän uusia esillä. Vaihtureita tosin enemmän.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.