Bled , Slovenia

JYLHÄ HANNU 07.07.2012 10:47

Olemme juuri palanneet euroopan tourneelta. Kävimme tutustustumassa Sloveniassa Blediin. Paikka on todella käymisen arvoinen kaunis vuoristojärvi Slovenian pohjoisosissa. Järven päästä löytyy tasokäs kämppäri hienosta laaksosta. Kämppärin kohdalta löytyy hyvä uimaranta josta on iltaisin hieno näkymä Bledin kaupunkiin. Järven ympäri kiertää hyvä kävelyreitti jota voi kulkea vaikka lastenvaunujen kanssa. Järvellä voi meloskella tai soutaa vuokraamillaan hienoilla puuveneilla, polttomoottorikäyttöisten veneiden käyttö järvellä onkin kielletty. Isompi remppa voi ottaa ison soutuveneen soutajalla jos matka keskustasta tuntuu liian raskaalta. Järven keskeltä pienestä saaresta löytyy hieno kirkko jonka hiljaiset kellonlyönnit kaikuvat järven yllä. Ympäristöstä löytyy monentasoisia patikointi ja pyöräilyreittejä. Kämppäri on muutaman kilometrin päässä moottoritieltä, joten sinne ei tarvitse mennä isojen mäkien kautta. Huono puoli on, että siellä sää vaihtelee kovasti ja mekin jouduimme siirtämään parikin kertaa vierailuajankohtaa sääkarttojen mukaan. Onneksi tämä on helppoa kun on matkailukulkine eikä ole sidottu hotellivarauksiin. Nämä postikortinkauniit maisemat jäivät meille tulevaisuudenkin vierailukohteeksi.

Jylhät

KUJANPÄÄ MARKKU 07.07.2012 13:41

Ja siellä on vastarannalla aika kliffa linna joka muistaakseni näkyy kämppärin rannasta, siellä kandee käydä.

TORRI JARI 15.07.2012 17:57

Bledillä ollaan ja maisemat aivan upeita. Pyöräilymahdollisuudet mahtavat. Leirintäalueen läheisyydessä lähtee myös reitti näköalapaikalle Osojnica, josta todella upeat näkymät alas järvelle.

Lisäksi tutustumisen arvoinen paikka on Bohinj järvialue, jossa upea Slap Savica vesiputous. Takaisin Blediin ajoimme Pokljukan kautta. Jyrkkää nousua ja upeita maisemia.

Turistipaikka, mutta ei liikaa. Kämmpäri erinomainen meidän mielestä ja hyvä palvelu. Täällä viihtyy pitempäänkin.

YLISUUTARI JOUNI 15.07.2012 19:09

Hieno paikka. Jos pää kestää korkeuksia ja hinta ei hirvitä liikaa, niin suosittelen kokeilemaan kuumailmapallolentoa Bled-järven ja ympäröivien Juliaanisten Alppien yllä. Kävin pari vuotta sitten lennolla ja oli kyllä helposti hintansa arvoinen kokemus. Tuolloin tekivät lentoja muutaman kerran viikossa ja nousu oli tuulien mukaan eri puolilta järveä, mutta itse pääsin pallon kyytiin onneksi suoraan leirintäalueen rannasta.

http://kaikkienkaveri.blogspot.fi/2010/07/ilmojen-halki-ja-vahan-mantujenkin.html

PENNANEN JUHANI 23.07.2012 12:27

Oli tänäkesänä meikäläisen pääkohde. Laadukas leirintäalue ja edullinen. 9 vuorokautta alle sata euroa kaikkine alennuksineen. Siis minä ja auto. Itse paikka on kuin satukirjasta repäisty järvineen kirkkoineen ja linnoineen.

KASTARINEN HANNU 23.07.2012 12:54

Olimme tämän kuun puolenvälin paikkeilla Bledissä ja paikka oli todella hieno ja käymisen arvoinen. Leirintäalue oli vaan buukattu täydemmäksi kuin oli paikkoja. Pertti Karppisen ( sudun MM-kulta 1979) jälanjälkiä soudimme. Jos nyt jalan jälkiä voi soutaa. Mutta kuvainnollisesti...

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.