Perjantai-illan huumaa?

Perjantaina siinä kuuden tienoilla. Autobahn A7 niin täynä autoja että hirvitti. Kaikilla tuntui olevan kiire viikonlopun viettoon, kaistaa vaihdettiin viisi metriä ennenkuin sitä kaistaa lujempaa tuleva oli kohdalla. Jarruvalot leimahteli jatkuvasti, yllättävän vähän kylläkin kuului tyyttäyksiä, kirjoilua ei mistään. Oli jo pussipimeää, sateli, märkä asfaltti söi valojen tehon mutta yhtenäinen autolauma kyllä valaisi tienoon.Siinä kohtaa tuo tie on kolmikaistainen. Ajelin siinä oikealla kaistalla hiukan toistasataa, ohitin satunnaiset rekat ja palasin aina oikealle kaistalle.

Liittymästä 84 näkyi tulevan iso vaalea pakettiauto, olisko ollut Crafteri, kiihdytti moottoritienopeuteen ja vetaisi kiihdytyskaistan puolivälissä vasempaan.

Ainut vika oli että minä olin siinä korottelemässä, en päässyt itse vasemmalle kaistalle antamaan tilaa koska sieltä tuli juuri ohittaja, äkkijarruttaa jarruttaa en voinut kun takana roikkui aivan puskurissa toinen auto ja sen takana muutama sata autoa. Heilautin Bürstnerini aivan kaistani vasempaan reunaan ja kiihdytin sen minkä pystyin. Ohittajani vilkautti valojaan varoittaakseen etten tulisi pidemmälle. Sekunnin verran tuntui että selvittiin.

Paku tuli jysähti kylkeen.

Mitäs nyt tehdään? Lyödäänkö ruuhkaisella motarilla hätävilkut päälle ja pysähdytään pientareelle? Piennarta ei vaan siinä kohtaa ollut, siellä täällä oli kyllä Nothaltbucht eli hätälevennys mutta niitä ei kyllä siinä vauhdissa ja pimeydessä pystynyt ennakoimaan joten pysähtyminen olisi ollut aika hankalaa. Johtopäätös oli että ajetaan seuraavalle P-paikalle jonka kilpi kertoi olevan aika lähellä ja toivotaan että toinen osapuoli tulee sinne selvittämään asiaa.

Samaan aikaan oli edessäpäin sattunut isompi kolari ja hetkessä oli koko tien liikenne pysähdyksissä. Ambulanssit ja paloautot ajoi vasenta kaistaa ohi koko Staun joka eteni kävelyvauhtia ja sai jotenkin annettua tilaa. Jono missä toinen osapuoli ajoi tuli hetkeksi rinnalle ja matkustaja viittilöi jotain josta ei saanut mitään tolkkua. Rekkaria ei nähty koska sen kaistan jono jäi taaemmas. Tultiin sitten aikanaan P-paikalle, tutkittiin vauriot ja odoteltiin tulisiko Crafteri.

Vauriot olivat sinänsä aika vähäiset: kyljessä tavaraluukun ja ikkunan puolivälissä pari-kolme puolisen metriä pitkää tummaksi värjäytynyttä syvimmillään puolisenttistä uraa, tavaraluukun sarana hiukan sisäänpainunut ja vielä ylempänä pieni värjäytymäviiru. Mitään ei varsinaisesti rikki. Mihinkään kylkilevyn vaihtoon ei syytä, ei edes vaikka toinen osapuoli olisi löytynyt sitä maksamaan. Ei ilmoittautunut.

Todettiin että aikataulussa on varaa mennä samantien rekkaparkkiin toipumaan säikähdyksestä ja jatketaan matkaa aamulla. Poliisin kanssa asioimista harkittiin mutta kun vastapuoli oli jäänyt tuntemattomaksi eikä tiedetty kuinka kauan siihen menisi päätettiin jättää sekin tekemättä.

Lauantaiaamuna tietkin oli paljon tyhjempiä ja valoisassa oli mukava ajaa. Kai tuo pelästyskin hiljalleen menee ohi niin että vaimo uskaltaa taas joskus lähteä maailmalle Ehkä ajetaan seuraavat reissut enempi Ranskan kautta, Ranskan ja Espanjan puolityhjät moottoritiet maksaa mutta on paljon leppoisampia ajella ainakin pimeän aikaan.... mot

. .

Huikea tarina Martilta. Perjantai on se kiireisin päivä joka paikassa. Paitsi muslimeilla. Samaa tunnelmaa löytyy Helsingin ulosmenoteillä. Toki ajoneuvomäärät ja nopeudetkin ovat vaatimattomampia. Kokemuksen perusteella sanoisin, että Saksan baanoilla ja muuallakin, ne sunnuntaiset aamut ovat rentoa matkantekoaikaa. Aikoinaan kun tuli veneiltyä Jugoslaviassa, niin eräät Itävaltalaiset treileriveneilijät lähtivät kotimatkalleen vasta puolen yön aikaan kun liikenne oli hiljentynyt. Saksassa se ei tietenkään ole merkittävä etu koska autoja riittää yöksikin.....

Onnellista on se, että teille ei käynyt sitten kuinkaan!

Allu vaari

Kaikkea voi sattua mutta sinä hoidit tilanteen hyvin. Turvallisin mielen voitte jatkaa matkaa koska tilanteet ovat hallussasi.

t Jelmi

Ajelin tänään kolmen aikoihin Pirkkalan ohikulkutietä Nokian suuntaan ja olin ryhmittynyt oikealle kaistalle, kun matalalta paistava aurinko alkoi yllättäen häikäisemään suoraan silmiin. Eteen ei nähnyt yhtään. Laitoin samassa hätävilkut päälle ja pudottelin nopeuden alle viiteenkymppiin. Samassa huomasin miehen tiellä aivan edessäni ja kolme rutattua autoa samssa kasassa Kurikan rampin kohdalla. Onneksi takanani eikä sivulla ollut ketään joten sain viime tingassa väistettyä kolarisuman ja käännettyä rampille.

Tiekin oli rampin kohdalla aivan jäässä enkä uskaltanut pysähtyä pahentamaan sumaa. Porukkaa oli jalkautunut paikalle jo sen verran, että kaikki tarvittava tuli varmasti tehtyä ilman minun panostani.

Ja tuskin viikkoakaan on kulut edellisestä ketjukolarista lähes samalla paikalla. Siinä meni kymmenen autoa samaan kasaan aamuruuhkassa. Itse onnistuin ajamaan paikan ohi vain viisi minuuttia ennen sitä kolaria.

Jos tapauksista jotakin opin, niin ainakin sen, että aina ei kannata ajaa sitä suurinta sallittua nopeutta. Eikä säästellä talvirengaskuluissa.