Etelä Albania

RANTALA SEPPO 10.08.2011 22:13

Kävikö kukaan etelä Albaniassa Sarandessa, ja sieltä ylös rantatietä Durresiin.,mikä oli teiden kunto, ja onko yleensä mahdoton yhtälö auto ja vaunu?

SILMUNEN HANNU 11.08.2011 13:27

Hei, ajoimme kaksi vuotta sitten, heinäkuussa 09 koko rantatien pohjoisesta etelään, muistelen että silloin väli Himare -Vlore oli lähes kokonaan uusittu, eli se oli ainoastaan hyvin mutkainen, mutta siis ilman kuoppia. (Tuo välihän on vuoristoa)

Muu osa tiestä oli sekä mutkaista että kuoppaista, ja arvelen keskivauhtimme Albanian viikon aikana olleen noin 40km/h.

Olen ymmärtänyt, että siellä saatetaan tällä hetkellä hyvinkin nopeasti laittaa teitä kuntoon, sillä matkailijoita kaivataan, joten sitä en tiedä, mikä tilanne nyt on.

Mutta jos on aikaa, suosittelen lämpimästi sitä reittiä, maisemat ovat huikeat ja kaikkialla paljon mielenkiintoista ja eksoottista ihmeteltävää.

Uskoisin vaunun+auto olevan aivan sopia tuonne, ja siinä mielesää asuntoautoa kätevämpi, että jättämällä vaunun jonnekin (hotellin pihaan) voitte pelkällä autolla seikkailla sellaisilla vuoristoteillä, joille ei asuntoautolla ole asiaa (maasturi olisi Albaniassa hyvä, aukeaisi aivan uudet mahdollisuudet lähes koskemattomaan vuoristoon).

Hyvää matkaa jos tuonne lähdette, tai minne sitten menettekin!

t.Kaarina

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.