Albania/VOP

VIRTANEN JUKKA 10.06.2011 23:47

VOP-kerho järjesti hienon tapaamisen Uudessakaupungissa Rairannassa. Albania jäi etenkin mieleen konsuli Liliana Verdhan sydämen pohjasta tulleesta esityksestä. Ihmiset vain hävisivät tapahtuman jälkeen isolle alueelle. VOP-kerholle vinkiksi, että pitää järjestää jäsenille joku tila jälkijuttuja varten. Mutta asiaan: Heljä Karvinen oli varmaan paikalla. Hän kirjoittaa viimeisimmässä Caravan-lehdessä Balkanista. Ja yksi lause siitä: "Ei kannata yrittää Serbian kautta (Albaniaan). Silloin törmää politiikkaan." Nisistä Serbiasta olisi lyhyt reitti. Olemme menneet pari kertaa Serbian läpi Kreikkaan. Belgradissa on mukava camping Dunau. Siis mikä mättää Serbian ja Kosovon rajalla? Sitten löytyisikö jotain osoitetietoja Dürresin eteläpuolella olevasta camping-alueesta? Ja vielä pärjääkö siellä vuoristoisilla teillä etuvetoisella matkailuautolla? Minulle saa lähettää myös suoraan sähköpostia: jukka.virtanen@tarkkatili.fi. Itä-euroopassa on kuitenkin niin paljon seikkailua matkassa mukana. Oman loman jälkeen on vielä tiedossa muutaman ystävän kanssa pikkubussimatka Valko-Venäjälle lokakuun alussa. Pitää vähän tutkistella caravan-alueita sieltä...

RANTALA SEPPO 25.06.2011 09:51

Hei, lyhyt vastaus tässä, lisää tietoa voin lähettää sähköpostitse jahka pääsemme Suomeen takaisin. Olemme nyt Kroatian Omiksessa, tänne tulimme Montenegrosta. Budvan camping-alueet ovat kehnohkoja,Jaz-campingillä vain ulkosuihku! ja maksulliset vessat, Jaz on Budvan kaupungin uimaranta, siellä on kuitenkin metka tunnelma, 4 yötä siellä olimme. Albaniassa olimme toista kertaa, Durresista n. 15 etelään on hieno Kemping Pa emer (löytyy Facebookista ja on nettisivutkin), rannalle kertyy jotain mustaa ruokoa? pientä silppua?,omistajat sydämellisiä,kuten kaikki albaanit. Pieni ja rauhallinen paikka, siistit vessat. N. 8 km isolta tieltä pisin pikkutietä kohti campingiä,lopputie hiekkaista ja monttuista polkua,mutta kyllä 12.5 metrin yhdistelmälläkin sinne pääsi,vaikka viime metreillä tulin leikkuupuimuri vastaan :-D Albaniaan tulimme Kreikasta,jonne ajoimme puolestaan Serbian läpi. Kosovon rajaongelmista ei ole tietoa. Viime vuonna ajoimme Ohrid-järven kautta Makedoniasta Albaniaan. Edelleen on rajanylitystie Albania-Montenegro Shkoderin kautta tietyön alla, kamalaa ajettavaa. Onko jollain kokemusta alemmasta ylityspaikasta enen Shkoderia. Tiranassakin pärjää omalla autolla (ilman vaunua)hyvin,kun oppii paikallisen ajotyylin:ryhmity vasemmalle ja käänny sitten oikealle. Belgradin Dunau on aivan ihana camping,tarkoin vartioitu, ihanat 3 hauvaa. Tervetuloa kaikki Balkania kiertämään! keskustelupiiri esitelmien jälkeen olisi tosi tarpeellinen- Hyvää Juhannusta kaikille toivottavata Seppo ja Marjo-Riitta

JOKINEN YRJÖ 25.06.2011 20:28

Hei,

Meillä oli viime talven asuntovaunu Koratiassa lähellä Trogiria sijaitsevalla kämppärillä. Ajoimme sinne nyt keväällä, poimimme vaunun mukaan ja jatkoimme edelleen etelään, Montenegron läpi Albaniaan. Valitsimme tien E851, joka kulkee rannikkoa etelään aina Ulcinjiin asti. Camping Oliva oli ihan OK. Tie kääntyy Ulcinjista itään ja edelleen Albaniaan puolelle Murriqanin kohdalla ja päätyy Shkoderin eteläpuolella SH1-tielle. Hyvä valinta kun vertaa juttuihin, joita kuulimme Hani i Hotitin kautta kulkevasta tiestä.

Vietimme pari päivää Camping PaEmerissä. Yhdymme Sepon kommentteihin. Olimme ajatelleet jatkaa etelään tietä SH4 Fier-Tepelene-Gjirokaster-Kakavia. Kuulimme, että varsinkin osuus Fier-Tepelene on tietöiden takia aivan toivottamassa kunnossa. Niinpä valitsimme tien SH8 joka kulkee rannikkoa pitkin Fier-Vlore-Himare-Sarande-Kakavia. Ei ollut ihan helppo taival sekään. Tiellä oli paljon potholeja, jotkut syviäkin, joten varoa saa. Varsinkin väli Vlore-Himare on kaunis mutta erittäin jyrkkää mutkittelevaa nousua ja laskua kapealla tiellä. Ykkösellä sai jyrätä pitkiä pätkiä ylös ja kakkosella alas. Jouduimme kerran pysähtymään jyrkässä paikassa vastaantulevan liikenteen takia. Ei olisi ollut puhettakaan, että entisellä etuveto-Volvollamme olisimme sitä päässeet jatkamaan eikä yhdistelmän purkaminenkaan olisi ollut helppoa. Nykyinen neliveto-dieselimme kyllä selvitti homman, mutta pitkään oli tällä osuudella ajotietokoneen hetkellinen kulutusnäyttö tapissa eli menovettä meni yli 50l/100km. Sarandesta eteenpäin meno oli helpompaa. Jatkoimme suoraan Ioanninaan Kreikan puolelle. Kreikassa vietimme sitten todella nautittavan kuukauden, mutta se on toinen juttu. En muutenkaan oikein ihastunut Albanian aika köyhään meininkiin. Kämppäreitä vain muutama, navigaattori tuntee vain pari päätietä. Kovastihan he yrittävät turismia elvyttää, hotelleja löytyy pitkin rannikkoa. Luonto on etelässä kaunista, mutta tuskin me sinne lähivuosina matkustamme.

Takasin Kreikasta tulimme hienolla isolla laivalla Patrasta Venetsiaan. Hurjalta näytti Albanian vuoristoinen rannikko laivasta katsottuna. Camping on board tarjous maksoi vain 215€. Paljon paljon halvempaa kuin autolla ajaminen. Vaunussa voi asua, näköala merelle, sähköt tuli vaunuun ja laivan kaikkia palveluja saattoi käyttää. Aikamoinen ero suunnilleen samanpituiseen laivamatkaan Travemunde-Helsinki, joka maksoi yli kolme kertaa (!) enemmän ja koirastakin taas ne hävyttömät 80€.

Terv. Yrjö ja Camilla

MERIKALLIO VELI-PEKKA 26.06.2011 09:30

Hieno, objektiivinen kuvaus, lisää tällaista kuluttajavalistusta, kiitos!

VIRTANEN JUKKA 28.06.2011 19:15

Kiitos hienoista vastauksista Yrjö ja Camilla sekä Seppo ja Marjo-Riitta. Ne pannaan visusti talteen. Me ollaan vielä koti-Suomessa järjestelemässä työasioita. Toivottavasti parin viikon päästä saadaan "köydet irti". Mennään ehkä Serbian läpi Bulgariaan Mustalle Merelle. Käydään Turkissa kääntymässä ja Kreikan, Makedonian kautta Albaniaan. Siis ehkä, koska aina ovat suunnitelmat muuttuneet matkan varrella. Muuten onko kukaan mennyt Marmara-meren länsipuolelta esim. Gelibolusta lautalla yli? Ettei tarvitsisi kiertää Istanbulin kautta. Toisaalta onko kokemusta Istanbulista matkailuautolla? Ja jos vielä saa kysyä, niin miten olette hoitaneet sähköpostiasiat tuolla itäpuolella? Terveisin Jukka ja Sirpa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.