Eestiä matkailuautolla.

VIRTANEN KARI 22.05.2011 14:13

Tervehdys, olisin halunnut tietoja eestin leirintäalueista. Onko turvallisia ja edullisia vai kalliita ja meluisia. Olemme lähdössä eestiin kesäkuun alussa ja ajattelimme kiertää siellä loman ajan eli n. kuukausi. Te jotka olette käyneet siellä kertokaa kokemuksia ulkomaan matkailun noviisille. Ilman matkailuautoa olen kylläkin käynyt useasti, mutta ne ovat olleet lähinnä hotellimatkoja. Onko alueilla esim. saunat, suihkut ym. krumeluurit. Uskaltaako liikkua illalla tai yöllä ja onko EU:n myötä rauhoittunut alueet. Tuttavat ovat kertoneet kaikenlaisia tarinoita siellä matkailusta. En oikein luota heidän tarinoihinsa jotka ovat varmaankin väritettyjä.

Hyvää kesää kaikille.

POHTO MARTTI 22.05.2011 16:02

No meidän perhe on kiertänt pari kesää Virossa eikä minkäänlaista ongelmaa olla koettu. Ollaan käyty Esnan keitaalla terveisiä vain sinne,Haapsalussa on yksi kohde jossa suomalainen isäntä ihan jees,Konse Pärnussa menemme sinne parin viikon päästä, on hyvä paikka josta lyhyt kesäkaupunki pärnyyn,Otepäässä paikallisen karavaani paikka ystävällisiä ihmisiä,Tarto yliopisto kaupunki ja nähtävyytenä mm.kasvitieteelinen puutarha. Paljon on kierretty ja paljon on nähty/näkemättä..täällä jossain on kyllä ollut mainintaa Viron matkailusta jos vain jaksat kaivella niin varmaan löydät..Tallinnaan emme ole koskaan jääneet edes ihmettelemään,vaan olemme jatkaneet siitä edelleen. PS: Muuten Virossa peseytyvät ihan kuin meilläkin täällä,ja on vieläpä joissakin paikoissa yleisiäsaunoja jossa vihdat ja jopa hierontaa..

REINI SEPPO 22.05.2011 20:11

Hernekatu 59 Tartossa on käymisen arvoinen paikka. Ainut miinus ,sopii vain n.3-4 autokuntaa. Palvelua jopa suomeksi! Lämpimät suihkut jota edelläolevasta paikasta löytynyt! t.se

Käyttäjän lisäys viestiin 22.5.2011 klo 20:14:34 (Esnan Keidas)

HONKANEN JAAKKO 22.05.2011 22:38

Pahoittelen suuresti kun ette saaneet lämmääsuihkua,olimme käymässä koto-Suomessa ja paikalliset olivat isäntinä.Juuri olemme kotiutuneet Esnaan. Kuntulet seuraavankerran käymään tarjoamme veloituksetta "lämmänsuihkun ja yöpymisen-sähköllä. Joskus näitä ikäviä asiotakin sattuu.Talossa on niin sähkö-kuin puusauna ja "lämpimiä" suihkuja useampiakin joista ei lämmä lopu. Silloin kun itse olemme kotona palvelemme niin Suomeksi kuin savonkielelläkin. Olemme ensivuonna seuranneet tätä Viron kehitystä 20 vuotta eikä edes alkuun kielitaidottomana koskaan tullu mitään ongelmia,asumme täällä kuin Suomessakin useasti ovat ovet auki läpi yön, tähän asti mitään ei hävinnyt. Ja kiitos terveisistä !
Hienoa että kirjoitit sattuneesta palvelun puutteesta,tiedämme korjata virheitä, Täällä vallitsee pitkälti vielä Neuvostoajan kulttuuri työn teossa mutta asiat paranee koko ajan. ESNAKEIDAS OÜ / Jaakko Honkanen

REINI SEPPO 23.05.2011 08:37

Hyvä Veli Jaakko! Vastauksesi on reilu ja tarjouksesi hyvitysestä ylen palttinen. Matkailijana meillä EI ole kovin suuria vaatimuksia,enkä suorita minkäänlaista arvostelua alueista (pilaa lomaani) tarkastelu yleisesti riittää siihen josko yövymme aleella. Kielellisiä vaikeuksia ei ollut meidän puolesta ollut. Matkailua olemme harrastaneet n.35 vuotta ,vaunulla/autolla jaVirossa -90 luvulta alkaen. Tälle keväälle alueita euroopassa (eri tasoisia) n.35 kpl. Tarjoamasi hyvityksen voisit laittaa arpajais palkinnoksi tai muuten alueen hyväksi. Hyvää Kesää ja Onnea Teille !! t,ai´se

KORHONEN ELISA 23.05.2011 19:19

Kuukaudessa ehtisi kyllä jo paljon kauemmaksikin kuin Viroa katselemaan. Muutaman kerran on nyt Viron läpi ajettu ja myös Tartossa poikettu ja todettu, että meitä kiinnostavaa katseltavaa siellä ei juuri ole. Aika samanlaista kuin Suomessa. Jokainenhan valitsee lomakohteensa tietysti kiinnostuksensa mukaan. Haluan vain tällä kommentillani kertoa oman mielipiteeni. Voihan olla että ensikertaa reissuun lähtevä odottaa Virosta paljon enemmän kuin sitten saakaan. Mekin tehtiin toka ulkomaanreissu asuntoautolla Viroon, mutta vähän petyttiin.

HONKANEN JAAKKO 24.05.2011 20:15

Totta puhut,lomakohde pitää valita kiinnostuksen mukaan, jos olet kiinnostunu seuraavista asioista Viro on lähellä ja edullinen maa vielä. -Kartanot. Ollu monen isännän alaisuudessa,jokainen jättänyt jälkensä.Pääset maaseudulla 50 vuotta taakse päin.Tarto,Tallinna edisteksyllisiä soppailukaupunkeja.Löydät luonnon rauhaaMahtavat rannat Peipsijärvi ja Tallina- Narva väli merenrantaa aivan neitseelliset paikat. Lintujen läpimeno paikka pohjoiseen keväällä ja takaisin syksyllä.Ilmavirrat sattuvat juuri hyvin tänne linnuille lepopaikoiksi,Eläimiä näät karhuista,ilveksiin,kettuihin,susiin,metssikoihin,kauriisiin ja eläimet elää sovussa ihmisten kanssa, ei kukaan nosta haloota kun karhu taapertaa pentujensa kanssa,ei armeija ole niitä jahtaamassa eikä lehdet.Kyllä täällä aika vierii vaikka vuosia kuukausi on kuin sekunti, mutta kaikki riippuu mikä kiinnostaa,mitä hakee ja haluaa niin lomaltaan kuin elämältään yleensä. Aurinkoista kesää ja avaraa katsetta kaikille karavaanareille toivottaa ESNAN -_Jaakko.

RÄSÄNEN TARJA 24.05.2011 21:16

KIITOS jAAKKO hienosta paikastasi ja muistan kun meidät sait houkuteltua juhannusaaattona teidän kyydillä pieneen kirkkoon kuuntelemaan musiikkia ja Sanaa.. mehän ei mitään ymmärretty ja senkin takia oli tosi hienoa kuunnella musiikkia,, joku Roh..?? idyllinen kirkko ja maaseutu jota ilman teitä olisi jäänyt kokematta... ja vielä kahvit teidän luona kera vuohenmaidon.. vau... ja tarinaa.... varmaan tullaan toistekin..

MUHONEN LAURI 26.05.2011 19:55

Terveiset myös täältä Jaakolle ja vaimolle,jos muistat "Porvoon mitan".

HONKANEN JAAKKO 27.05.2011 17:39

Kiitos teille jokaiselle muistamisesta, Robi - rohia me käytiin sillo juhannusaattona Peetrin kirkossa kuuntelee.Ovat Viron kuuluisimmasta päästä oleva yhtye,soittavat niin kirkko kuin tanssimusiikit.Laidasta laitaan eivät nirsoja poikia ole. Tottahan Porvoon mitan muistamme se seisoo köökin kaapin päällä aitiopaikalla,sillä vaimo mittaa mulle aina iltasella ehtoollisen että joka päivä käytössä on.Ja uni sit niin hyvin tulee. Esnan -Jaakko

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.