lLaivamatka Trave - Helsinki

LAINE SEPPO 03.05.2011 17:02

Vaikuttaa joskus siltä, ettei Finnlines paljoa välittele karavaanareiden mukavuudesta. 29-30.4 välinen yö ei9 ollut niitä mukavampia. Tulimme Traven satamaan hyvissä ajoin jo klo 19.00 kun oli sanottu että niillä tietämillä alkaa lippujen tarkastus, jne. No ne avasivat kuitenkin lippuluukun n.21,00 jolloin jono alkoi liikkua ja pääsimme kohtsilleen portin sisäpuolelle varsinaiselle odotuskaistalle.Meitä oli ehkä kymmenkunta yksikköä karavaanareita ja muutama muunkinlainen peräkärry. Metriluku ei hirveän suuri. Mutta joka autossa kumminkin vähintään pari henkeä sekä' oli myös koiramatkaajia. Myös oli noita ns. Itäsuomalaisia autojobbareita iso liuta. No ne kyllä pääsivät heti laivaan , mutta karavaanarit vasta 02.30 yöllä. Ei siinä ollut pinna tiukalla ainoastaan pienten lasten kanssa matkaavilla, vaan alkoi olla aika hermona myös tavallinen karavaanari. Onko tuommoinen välinpitämättömyys Finnlinesin normaalia nykypolitiikkaa. Siihen aikaan kun minä meriä seilasin niin pystyttiin kyllä yksi "faili" lastaamaan välissä niin ettei ihmisten tarvinnut puolta yötä roikkua autojonossa.. Kontit ei niinkään odottamisesta ole moksiskaan mutta ihminen ei tykkää. Paha maku siitä jäi suuhun. Eli onkohan meidän tuoma rahasumma niin pieni ettei meistä kannata välittää. Kun ei ole kilpailua... Ruoan laatu ei myöskään ole enää kuin tukkikämppätasoa..Pikkupulloissa myytävän viinin laatu sarjaa onnetonta. Laivan myöhästyessä Vuosaaressa, oli kuulutus-sählinki omaa luokkaansa. Että tämmöisestä me sitten pitkän vaunuyhdistelmän kanssa maksamme mansikoita ja hunajaa.Onko se kilpailun puute joka sen tekee että tulos on tällainen. Nimimerkillä umpikiukkuinen Seppo I Laine

LAINE SEPPO 03.05.2011 17:15

Jatkan vielä; Kuulemamme mukaan ja omiin havaintoihimme tukeutuen myös parin tehokkaan siivoajan palkkaaminen nostaisi viihtyvyyttä laivalla. Jos rahtarit eivät tarvitse palvelua niin karavaanarina kuitenkin olen tottunut vähän korkeampaan kuin Finnlinesin nykytaso on. Seppo I Laine

HAAPANEN TIMO 03.05.2011 17:49

Tutulta kuulostaa. Kiva istua siinä kun ei voi oikein mihinkään enää lähteä. Päivän ruokailu on tietty tullut ajoitettua niin että laivalla olisi hyvä nälkä, eikä viittisi enää autossa syödä kun pöytä odottaa näköetäisyydellä.

Jos tulee kauempaa on vielä varoaikaa ja voi olla satamassa 17-18 aikoihin. Siinä olisi pitkällä Ruotsissa jos ei Traveen pysähtyisikään ja ajaisi sinne 2.30 asti. Aivan älytöntä.

@timppa

HAARAKANGAS ALLAN 03.05.2011 17:58

Hyvä Seppo !

Kovasti tuttuja kokemuksia. Maineikas yhtiö Finnlines perustettu 1947. Aloitti matkustajaliikenteen Suomesta Saksaan 1966..... Mutta se globalisaatio...... Sekä suomalaisten päättäjien epäisänmaallisuus! Nyt Finnlinesin pääomistajat ovat italialaisia. Grimaldin suku tahkoaa rahaa ja siinä touhussa ei pohjoisen maan pienten karavaanareiden viihtyvyys paljoakaan paina. Siivouksissakin voi säästää. Kaikki se on Napoliin päin......

Äänestyksissä on voimaa. Etenkin jos sen tekee jaloillaan ja renkaillaan.

Allu vaari

STRENGELL PASI 04.05.2011 14:14

Samanlaiset kokemukset Travessa. Kello oli liki kolme yöllä, kun laivaan päästiin, vaikka olimme ensimmäinen portilla ja KAIKISSA jonoissa. Laivan lastaaminen vei ihan älyttömän kauan (=tuntikausia) ja kaikki rekat ajettiin ensin laivaan. Rekat saivat ajaa suoraan laivaan ilman jonottamista ja vasta kun viimeisinkin rekka oli tullut, niin sitten vasta muut eli karavaanarit.

Viimeisin kokemus Finnlinesista on tältä viikolta. Meni 7 päivää ennen kuin sai varattua Kapellskär-Naantali -välille paikat! Olin jo avannut Siljan sivut, jotta saisi edes paikat paluumatkalle, kun tulikin Ferrycenterin varausvahvistus. Finnlinesin webbivaraus ei ole toiminut viikkokausiin, asiakaspalvelussa ei kukaan vastaa. Ymmärrän sen, että ongelmia varauksissa tulee, kun vaihtaa varausjärjestelmää. Vaihto pitäisi kuitenkin tehdä hiljaiseen aikaan talvella eikä pahimpaan aikaan, kun varataan kesän sesongiksi laivapaikkoja. Eikä viikkokausien ongelmat ole oikein enää tätä päivää.

Kaikki lähtee asiakaspalvelusta ja sitähän ei Finnlinesilla tällä hetkellä ole lainkaan.

OLLIKAINEN PEKKA 04.05.2011 16:14

Meillä ihan saman suuntaisia kokemuksia odottelusta. Tämän takia tänä vuonna kesälomareissu tehdään Via Balticaa etelään ja Ruotsin kautta pohjoiseen. Aikaa kuluu hieman enemmän, mutta saapahan vastineeksi kokemuksia (tässä tapauksessa lhinnä vaunun kanssa Via Balticalta)

P

STRÖMMER HEIKKI 04.05.2011 18:55

Tossa laivamatkailussa on kuitenkin hyvä muistaa se pikku pointti, että Finnlines on rahtilaivayhtiö, jonka pää-asia on se että rahti kulkee. Elikkä jos haluaa matkaltaan matkustajalaiva tasoa kannattaa mennä ihan vaan matkustajalaivalla. Helppo uskoa että laivayhtiö ei varmastikkaan ole kovasti miettinyt minkähän tasoista viiniä ne muutama mukana seilaava karavaanari haluaisi siemailla matkansa ratoksi. Jos matkustatte junalla, odotatteko että tavaravaunussa on luxus-palvelu?

HAARAKANGAS ALLAN 04.05.2011 19:47

Heikki !

Äläpäs nyt puolustele varustamoa, joka varsin aktiivisesti mainostaa laivojaan rentona merireittinä Eurooppaan.....

Kyseiset alukset ovat rekisteröityjä matkustaja-aluksiksi. Autokansilla oleva lasti ei estä hyttien siivousta. Karavaanareiden odututtaminen laiturilla osoittaa aluksen yliperämiehen heikkoa lastinsuunnittelun hallintaa......

Finnlinesin "pää-asia" on tuottaa osakkeen omistajille jaettavaa!
Toiminta-ajatus on nyt kuitenkin hieman hukassa.....ajatellen bisneksen jatkuvuutta siellä matkustajapuolella.

Allu vaari

HAAPANEN TIMO 04.05.2011 20:07

Toissa uudenvuoden aatonaattona siellä viimeksi istuskelin. Finlines järjestää saksalaisille sieltä suunnasta uudenvuodenmatkoja niin että aatonaaattona lähdetään ja aattona takaisin, siis silloin kun laiva niin kulkee.

Hommaan kuuluu auton saaminen laivaan jemmaan, mutta ei Helsingissä ulos. Varsin hyvin saivat junailtua ne kaikki autot heti yhdeksän jälkeen sisään, iltaohjelma odotti. Hyvin onnistuu jos halua riittää. Meikäläinen pääsi sillä kertaa ennen puoltayötä, ehti itekkin sakulikkojen pyöriteltäväksi.

@timppa

LAINE SEPPO 04.05.2011 20:12

Eikä siitä niin kauaa ole kun nämä samaiset matkustajarahtilaivat mainostivat keittiömestareitaan jotka kuuluivat paistinkääntäjien kiltaan. Vaan ompa nyt tyyli muuttunut. Enkä ollut ainoa joka valitt siitäi viinistä. Tyttö vaan onnettomana ilmoitti että, ei tuu mitä, tilaa vaan tulee mitä varustamo lähettää.

Seppo Ilmari

HIETAVUORI JUHA 04.05.2011 20:15

Kyllähän se laiturilla odottelu keljuttaa , mutta kyllä Finnlaisin paatit aina virolaiset hakkaa mennen tullen . Vai olisikohan se vaan wanhojen aikojen muistelua . Vaikea sanoa mutta oli se vaan vanha Finnpartner hieno paatti. Oikein laivan näköinenkin. Eikä ollut kiire rekka sen enempää kun muillakaan miehillä.

Hyviä reissuja kaikille t. Transitmies.

HALTTUNEN TEUVO 04.05.2011 21:10

Vertailun vuoksi kokemus 4.4.2011 Rostockista: Laivaan päästiin odottamatta liikoja ja hyvissä ajoin ennen ruokailua.

VEHNILÄ JUHANI 04.05.2011 22:13

Onko sinne Traven satamaan jo tuotu vessat, muutama vuosi sitten autontuojat kuseskelivat vaunun nurkkiin. Onneksi itse pääsi omaan vessaan. No, tulipa juuri varattua liput eestaas Traveen. Ei oo palvelu kuin heikentynyt sitten Hansa Expressin syyskuussa -64 prätkä reissulta palattaessa.

RAUTAVUORI JORMA 04.05.2011 22:47

Sama juttu meillä muutama päivä aikaisemmin. Tosin Rostockista lähtöä helpottaa lähtöaika 16:30 kun Travemündestä lähtee 03:00. Rostockissa voi tulla satamaan vaikka vain pari tuntia ennen lähtöaikaa, odotusaika ei siten voi olla kovin pitkä. Joku voi sanoa myös Travemündestä, että hyvissä ajoin pääsi laivaan ennen ruokailua eli aamiaista!

Terv. JR

HAAPANEN TIMO 05.05.2011 17:10

Kyllä siellä vessat on. Lähtöselvityksen jälkeen oikealla saman aidan vierellä jonka reunustalla jonotetaan selvitykseen.

@timppa

PÖLLÄNEN JUHA 07.05.2011 14:46

Moi!

Odottelu satamassa on kyllä syvältä vallankin traven päässä yöllä. Ennen finnlines kyllä tiedotti asiasta jo etukäteen ja kehoitti matkailu ajoneuvoja saapumaan paikalle myöhemmin. Se on sitten toinen juttu että missä keskellä yötä muksujen kanssa aikaa viettää.Itse ollaan lähdetty Ivendorfin cämmppäriltä 10 aikoihin satamaan ja viimeksi päästiin vaunun kanssa laivaan ekoina kun esitin pyynnön. Tänä kesänä Rostockin kautta joten ei ongelmia kun ei tarvi yöllä odotella.

DANSKANEN LENNART 07.05.2011 16:32

Ikävää kuultavaa... Mutta olen tässä lauantai-aamupäivän suunnitellut HKI-Travemünde - Hki reissua. Taidan jättää väliin, jos edes ruoka ei ole kehumisen arvoista! Eli kiitos, kun teit päätöksen tekemisestä helpon!

Kristiina Danskanen

KERÄNEN KAUKO 07.05.2011 17:31

Olen juuri Finnlady laivalla ja tullaan muutaman tunnin päästä Traaween. Matka mennyt hienosti ja ruoka ollut todella hyvää, ei valittamista. Minulla on keliakia ja se on huomioitu tosi hyvin. Nuori tarjoilija kaveri (sanoi nimekseen Korpela, kun kysyin, että voin antaa palautteen varustamolle hyvästä palvelusta) joka aterialla tuo lapun johon on kirjoittanut kaikki ne ruokalajit jota en voi syödä. Lisäksi pöydässä odottaa minulle sopiva leipä ja kahvileipä. Kaiken kruunaa koko henkilökunnan kohtelias käytös. Kun kysyin paluu lastauksesta, sanottiin: Pyrimme lastaamaan lautan mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti. Samalla sanoi, että jos et halua viettää aikaasi satamassa, niin miksi tulisit niin aikaisin? Koska laivakaan ei tule satamaan kuin 20.30(saksan aika). Joten oli hyvä tieto, että suunnittelen paluu tulon siihen malliin, että tiedän pääseväni laivaan vasta myöhään. Lisäksi yö-keitto ei kuulu ruokapakettiin. Tiedän varautua siihenkin omilla eväillä tai autossa syöden. Olemme matkustaneet monet monet kerrat näillä laivoilla ja ainut kerta kun tuli sanomista oli viime kesä. Silloin oli kuulemma vak.henk.kunta enimmäkseen lomilla ja tuuraajat ei olleet kartalla. Hyvät lomat teille kulkijat!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.