Varakortti?

KNAAPI JUHA 26.03.2011 23:28

Olen miettinyt tapausta, jossa kadotan Visa-korttini; se varastetaan tai jää pankkiautomaattiin viikonloppuna tms. Seteleitä on varmaankin syytä pitää jemmassa, se nyt on selvä.

Kannattaisikohan tuollaista Shell Europa -korttia tai muuta vastaavaa harkita myös varalle. Euroopan Shell -asemat varmaan syöttävät, juottavat ja tankkaavat kulkijan ja onhan niissä useassa kokonainen myymäläkin. Ellei tarvetta ilmene, ei tule laskutustakaan. Sen voisi sitten jemmata jonnekin kuskin penkin pohjavieterin alle odottamaan, ettei sitä tarvittaisi.

Olisiko parempia ajatuksia tarjolla. Olisko joku muu kuin Shellin kortti?

PATOJA PEKKA 27.03.2011 00:00

Shell ei ole kovinkaan yleinen asema euroopassa. Minusta kannatta olla kahden eri pankin asiakas ja luottokortti kummastakin niin jos toinen tökkii niin toinen voi toivottavasti pelittää.

SILMUNEN HANNU 27.03.2011 01:09

Meillä on visan lisäksi mastercard varakortttina, sen sai stockmanilta kun on kanta-asiakas. Ei maksa mitään jos ei käytä. Nyttemmin ollaan hankittu vielä visa elektron, ja aina joku noista on toiminut, joko kassalla tai automaatilla. .Paitsi saksalaisissa ruokakaupoissa, niissä yleensä tarvitaan rahaa:)

Pari vuotta sittten pyöräretkellä oltiin kyllä pulassa kun ei ollut vielä mastercardia ja visalinjat eivät toimineet italian ja suomen välillä, ja käteinen oli käytetty. Saatiin lasku mukaan hotellista ja leirintäalueelta ja odoteltiin että sukulainen suomesta lähetti meille rahaa , minkä me saimme noutaa italian postista.

t.Kaarina

ANTTILA MARKKU 27.03.2011 09:32

Kaikillahan meistä on karaavaanarikortissa master card?

TOIVONEN MARTTI 27.03.2011 09:54

"Kaikillahan meistä on karaavaanarikortissa master card? " Ei nyt sentään. mot

HÄMÄLÄINEN MARKKU 27.03.2011 11:10

Kuka meistä jättää luottokorttinsa vieraan haltuun? En minä ainakaan.

Ulkomaillakin usein riittää kun jättää karavankortin respaan vierailun ajaksi. Karavanalueilla se lisäksi yleensä pyydetään.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 27.03.2011 11:16

Meillä on emännän kanssa kummallakin oma kortti, jos toisen kortti viedään/katoaa sen voi kuolettaa ja toinen pelittää.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 27.03.2011 13:36

Meillähän on kymmenkunta eri pankkia, joista voi kaikista ottaa kortin käyttöönsä, ei ole yhden varassa.

Muutenkin kannattaa hajauttaa säästönsä, elämme epävakaita finanssiaikoja ja valtion takaama suoja talletuksille on edelleenkin 50tuhatta €. Pitkäaikaistalletuksissa ei ole tänä päivänä mitään järkeä, korko on alle kolme %, lähes saman saa sopivalta käyttelytililtä.

KNAAPI JUHA 27.03.2011 19:30

Ei ole persaukisten eläkeläisten korttipeli tuo Mastercard.

Osuuspankki ilmoittaa, että vuosimaksu on 50,- tilinhoitomaksu 2,50/kk ja nostoprovisio ewuromääräisistä nostoista 2% ja väh. 3€. Erilaisia maksuja oli esitteessä parikymmentä eri nimikettä. Hyi helvetti!

PURSIHEIMO TOPI 28.03.2011 01:42

Minulla on MasterCard cittarin plussakortin yhteydessä. Vaimolla samainen plussan sivukortti, jossa MC. Ei ole mitään kuukausimaksuja. Maksut OP-Pohjolan kautta. Hanki Tuohikortti. Siinäkin MC, josta maksat vain jos käytät. Pankki perii korkoa vain maksuajan ylittävältä osalta.

AHJOS TIMO 28.03.2011 08:35

Veli-Pekka Merikallio kirjoitti: "... valtion takaama suoja talletuksille on edelleenkin 50tuhatta €. "

Ei pidä paikkaansa. Määrä nousi kaksinkertaiseksi tämän vuoden alussa. Finanssivalvonnan sivustolla sanotaan näin: "Talletussuojajärjestelmä on luotu antamaan suojaa tallettajalle tilanteessa, jossa talletuspankki itse ei kykene vastamaan talletuksen takaisinmaksamisesta. Suojan enimmäismäärä on 100 000 euroa yhtä asiakasta ja pankkia kohden, eräin poikkeuksin."

MasterCard: Minulla on yhtenä varakorttina Nordean MasterCard. Normaalisti käytän saman pankin Visa Debitiä. Mikäli muistan oikein, MasterCardista ei ole koskaan peritty mitään kuluja, kun maksan aina koko velkasaldon pois ennen kuin se alkaa kasvaa korkoa. Visa Debitistä menee pieni maksu joka kuukausi. Debit-kortti on sikäli kätevämpi, ettei maksaessa tarvitse valita kahden maksuvaihtoehdon välillä (pankkitililtä vai luottotililtä). Nordea antaa luottokortin maksutta vain Avainasiakkaille, mutta monesta muusta pankista saa Visan nykyisin maksutta ilman niin suurta asiakassuhdetta (esim. S-Pankki).

MERIKALLIO VELI-PEKKA 28.03.2011 11:21

Kiitos, Timo Ahjos, tärkeä tieto talletussuojan nostosta mennyt tyystin ohi tai ei ole tarttunut kovalevylle. Nyt voikin alkaa karsia turhia pankkeja tuon talletussuojan noston ansiosta.

AHOKAS VIRPI 31.03.2011 18:21

joo mulla kans varmaan tulee toi niska kuntoon kun saa matalamman tyynyn vihdoin!

VIRTANEN JUKKA 05.04.2011 21:26

Viime kesänä Yorkissa Englannissa automaatti nappasi Mastercardin häiriön takia. Yritin pankista saada sitä takaisin, mutta kansainväliset säännöt kuulemma estivät. Olivat kovasti pahoillaan mutta... Onneksi oli vaimolla rinnakkaiskortti. Minä en lähtisi minnekään yhdellä kortilla. Niin paljoa käteistäkään ei kannata pitää matkalla mukana, että varmasti pärjäisi. Eli jos olet yksin, niin toinen kortti jostain toisesta pankista mukaan. Kyllä piilopaikkoja löytyy. Varkailla ei koskaan ole paljon aikaa etsiä. Jos on kumppani, niin sitten hänelle kortti. Master ja Visa käyvät nykyisin melkein missä vaan. Ainakin automaatteja löytyy. Esim. Kroatiassa viime kesänä osa automaateista toimi jo pankkikortin puolella, mutta osa vain Masterilla.

HAARAKANGAS ALLAN 06.04.2011 08:29

Konsuli Juha !

Paras varakortti on seteliraha. Eurot käyvät kaikkialla Euroopassa. Ei tarvitse sähköä, pankkia, automaattia tai mitään rakennelmaa !

Ei ole homma eikä mikään laittaa setelinippu tiiviisti sileään nippuun ohutta muovia ja teippiä hyväksikäyttäen. Näitä nippuja voi tehdä useamman ja niille jokaiselle löytyy hyvä jemma-niminen piilopaikka......

Se on todellista riskitöntä hajasijoittamista. Ethän halua olla riippuvainen jostakin muoviläpyskästä?

Allu vaari

MANNINEN JUHA 06.04.2011 10:24

itse aion luopua shellin kortista koska se ei käy enään kuin täällä pohjoismaissa. puolassa -saksassa ja ranskassa kyllä löytyy kivasti asemia. muuten se on harvinaisempi asema .mutta kun se kortti ei enään käy siellä.itselläni on ollut shellin kortti toistakymmentä vuotta mutta nyt sillä voi heittää vesilintua .balttiasta on shellin asemat hävinnyt pikkuhiljaa pois .syytä en tiedä .mutta kelpaa se tolle fiudelle minkä aseman aine tahansa.tuli tiedoite postissa että kortti käy suomi-ruotsi-norja-tanska-maissa.

MANNINEN JUHA 06.04.2011 10:29

Markku. hoi.jos omistat kansaivälisen leirikortin niin sen ne voi yöpymispaikalla ottaa passin siasta talteen.kortti ei käy ruotsissa mutta ne nyt on aina vastarannan kiiskejä.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 06.04.2011 11:09

Juha. Jos minua tarkoitat tiedän kyllä kuviot, eikä Euroopassa tarvitse nykyään passiakaan, virallinen henkilökortti riittää (ei ajokortti). Karavankorttikin riittää aika pitkälle majoituttaessa.

Minusta on hölmöä pitää minkäänlaisia maksukortteja yhdistettynä korttiin joka jätetään respaan, tai yleensä jonkun muun haltuun. Tarkoitan tällä tuota Anttilan Markun mainitsemaa karavaanarin Master Cardia, mutta onneksi se ei olekaan karavankortissa kuten sain käsityksen, vaan erillinen kortti https://karavaanarit-fi.directo.fi/jasenyys/jasenedut/sf-caravan-mastercard/

KORPPI SEPPO 06.04.2011 23:27

On todella hyvä olla varakortti tai muu -järjestelmä mukana.

Sain viime viikolla tekstiviestin ja tällä viikolla vielä kirjeen, että visani on kuoletettu mahdollisen tietojen varastamisen takia. Kirjeessä oli maininta, että jonkilainen monitorointi osoittaa sen. nyt olisin kotimaassakin kortitta ilman varasellaista.

KATEISTO EERO 07.04.2011 11:02

Vaimolla on aina varakortti mukana. Sitä on ihan mukava käyttää.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.