Balatonin paratiisi

PATJAS HANNU 01.12.2010 14:19

Vietimme viime kesänä jo toista kertaa useita viikkoja Balatonin rannalla Unkarissa. Alueella näytti lomailevan Saksalaisia ja muita naapurimaiden kulkijoita, mutta missä mahtaa olla Suomalaiset? Balatonilta löytyy kaikkea: Hienot hiekkarannat, laadukkaat leirialueet, Bilemestat tai rauhalliset ja romanttiset paikat, halpaa hyvää ruokaa, viinejä, ostospaikkoja ym....Ja etenkin ystävällinen heimokansa. Ens kesänä taas uudelleen.

HALINEN HARRI 01.12.2010 15:16

Totta puhut! Vuosien 2009 ja 2010 suurin ero oli ulkomailta Unkariin tuotavien tuotteiden ja raaka-aineiden huima hinnanousu. Diesel oli 2009 halvimmillaan jopa alle 90 c mutta 2010 motareiden varrella yli 1,20 ja vähän sivummallakin yli 1,10. Sama hinnannousu koskee muita tuontituotteita. Maassa on hyviä isoja ruokakauppaketjuja joiden tavaravalikoimat ovat yhtä runsaat kuin meidän marketeissa. Auton huoltaminen merkkikorjaamoilla on noin puolen hintaista suomeen verrattuna, yleensä ajan saa varsin nopeasti. Kaverini on huollattanut mersunsa täysin suomalaista-ruotsalaista mersuhuoltoa vastaavassa merkkihuollossa ilman mitään ongelmia jo viiden vuoden ajan. Unkarilaiset elintarvikkeet, ruokailu, yöpyminen alueilla ym heidän kotimaansa palvelut edelleen jopa suomalaisille selvästi Suomen hintoja edullisempia. Unkarilaiset ovat kohteliaita ja ystävällisyys lisääntyy kunhan saavat selville että Suomesta ollaan. Viime vuosina englannintaito on kasvanut varsinkin tuolla Balatonin alueella, muualla saksakieli lienee heille meidän yleisimmin opiskelemista kielistä suosituin. Vanhempi väki osaa enemmän saksaa, nuoremmat englantia. Mukava, kaunis maa jonka teiden laatu on parantunut ja paranee koko ajan. Kun ajaa sinne saakka, (n 1500 - 2000 km/sivu) kannattaa etsiä niitä oikeita unkarilaisia kylpylöitä joita on maaseudulla vaikka kuinka paljon. Niiden 36 asteen vesissä on kiva lillua varsinkin keväisin ja syksyisin kun iltalämpötila ulkona on 12 - 15 astetta.

JORVA OLLI 01.12.2010 18:12

Jou Harri, näin varmaan on. Tuosta polttoaineen hinnasta voisi päätellä Unkarin olevan entistä lähempänä eurooppaa ja sen kulttuuria. Palveluiden ja ruoan hinta on vielä edullinen, kunnes aika tekee tehtävänsä, ja eurooppa. Hinnat tulevat nousemaan matkaajien kansoittaessa maan ja elintason noustessa. Näinhän se menee.

Olen käynyt Unkarissa pari kertaa, molemmat silloin "vanhaan hyvään aikaan" ja jo silloin suomalaisuus oli kurssissaan.

Hannulle, eikös Unkarissa ja nimenomaan Balatonilla vieraile kosolti suomalaisia, ainakin matkakertomuksista päätellen? Itsekin meinasin, ajettiin kuitenkin Saksan kautta eteenpäin.

PELLIKKA ERKKI 01.12.2010 18:53

Vaellus matkoilla käy Suomalaiset siellä runsaasti, itsekkin kävin reilu viisi vuotta sitten. Siellä sukulais kansalainen on arvossaan. Kiva paikka.

VALTA-KERVINEN PIRKKO 25.07.2011 17:25

Samaa mieltä Hannu nkanssa! Ja miksei muidenkin siinä hinnannousuasiassa. Muutama vuosi sitten oltiin siellä keskisellä etelärannalla ja aivan ihanteelliset oli olosuhteet. Kerrassaan. Hintataso ei päätä huimannut ja Unkarissahan riittää katsomista monella saralla.

Meille kävi kuitenkin niin että useiden älyttömän helteisten (aivan samaa luokkaa kuin vaikka Kreikan saaristossa kesällä) päivien jälkeen alkoi pieni myrsky. Sitä seurasi kaatosade ja lämpötilat tippuivat aivan ihanan koti-Suomen kesähelteisiin eli ei yli 20 astetta. Ei muuta kuin Heviziin nauttimaan kylpylämenosta niissä lähteissä. Se oli hienoa eikä sade ja kurja sää haitannut tippaakaan. http://www.iltalehti.fi/matkailu/matkakohteet/EUROOPPA/heviz.shtml

No, lopulta kurvasimme Kroatiian kun sää ei siitä parantunut mutta... Balaton, ehkä sinne taas kohta jollain Saksanmatkalla kurvaa!!!! ;-D

Ville

VIRTA URPO 25.07.2011 23:21

Budapest ja siellä Haller Camping asiallinen. Egerszalok Thermal Camping ihan Ok. Balaton ihan muta lätäkkö aivan ällöttävine muta -levä pohjineen niin yli mainostettu kuin vain voi olla. Menkäähän kokeileen esimerkiksi. josko esimerkiksi silloin kesäkuun -11 lopulla niistä vähistä räjähteäneistä ja auki olevista suihkuista jo alkaisi tulla vettä ja jos tulee niin myös suihkuna eikä sivu seinään ja olisi vielä valotkin niin hyvä. Kokeilkaas paikan "hienoa rantaa" ja uintia Balatonissa mutavellissä niin jos vielä kehutte niin ihmettelen. Illan kruunaa aamu neljään 0,5 km päässä "jumputus" ainakin jonka tehot hakkaa menne tullen suomalaisen "rokkarin" tehot.

http://www.balatontourist.hu/balaton_camping_apartment/camping_zala_keszthely/en/

HYTTILÄ ESKO 26.07.2011 08:18

Seuraavaa voin ainakin suositella. Camping viihtyisä, ISO Tesco n 2km , kylpylään parisataametriä polkua pitkin. Pesukone 8kg ~1,5€ . Tontilla harmaa ja tuorevesi + sähköt. Kylpylässä 5 erilämpöistä sisäallasta 17-40c . Lukuisa määrä ulkoaltaita, lapsista kuntouimareihin. Halpaa ruokaa uimalassakin , sekä janonkin saa sammutettua oman maun mukaan. Kännisiä ei kyllä näkynyt sielläkään vaikka A-oikeudet :) . Sauna + höyrysauna jne.

http://www.bocskaitermal.hu/EN/index.html

KIVIOJA HANNU 26.07.2011 18:05

Olimme Camping Zalassa, Balatonilla, heti kesäkuun alussa. Vessat ja suihkut toimivat ja olivat siistit, henkilökunta ystävällistä, samoin muut karavaanarit (suurin osa saksalaisia). Lämpötila hiukan alle 30:n asteen ja aurinko paistoi. Uimassa emme käyneet, vaikka alueella oli oma uima-allas. Lisäksi ihan alueen vieressä oli iso uimaranta (vartioitu), jossa kävijöitä riitti. Läheiset kuppilat eivät kaikki oleet vielä auki, joten musiikista emme osaa sanoa mitään. Jos on pakko jakaa miinuspisteitä, niin ehkä lähellä mennyt junanrata saisi niitä, se piti aika lonksutusta.

HALINEN HARRI 26.07.2011 19:17

Puolustan Unkarin matkailua edellä jo mainituista syistä.
Itse en kuvittele edes itseäni koko ajan yli 30 asteen varjolämpötilaan eli kesäkuu - syyskuu. Alle 25 astetta tuona ajankohtana on poikkeus. En usko siihen että kun kovin kuumaa on kesällä se auttaisi talvella. Balaton on matala savipohjainen järvi. Järvessä ui runsaasti ihmiselle vaarattomia käärmeitä, jotka kavahtavat ihmistä joka on vedessä. Monilla leirialueilla on myös hiekkapohjaisia rantoja, mutta kristallin kirkasta vettä ei Balatonista löydy. Balatonin ympärillä on leirialueita joissa on kirkasvetisiä uima-altaita.
Erikseen muuallla maassa on runsaasti kylpylöitä joissa osassa vesi haisee. Haiseeko se paljon vai tuskin yhtään riippuu haistelijan hajuherkkyystajusta. Se johtuu mineraaleista joita nousee veden mukana. Vesi otetaan 50 - 100 m:n syvyydestä ja tullessaan se on noin 60 asteista ja se otetaan yön yli/vuorokautta ennen jäähtymään alle 40 asteeseen jossa on kiva lillua viileänä iltana. Myös alle 25 asteen altaita löytyy kylpylöistä.
Yleensä kylpylä/campingin ulkopuolella on respassa nähtävänä taulukko joka kertoo mitä vedessä on. Keski-Eurooppalaiset uskovat mineraalien parantaviin ominaisuuksiin. On kuitenkin tarkkailtava eka kylvyn jälkeen ihoaan jos siinä esiintyy esim. kutinaa tai punotusta - eli olet allerginen joillekin veden aineille.
Tuon eri ihmisten erilaisten allergiaherkkyyksien vuoksi en osaa neuvoa sitä "parasta", mikään kylpylä ei tarjoa vaarallisia vesiä. Jos jollain on vakava esim. sinkkiallergia hän tietää sen osaa varoa sellaista vettäkin. Normaaleissa uima-altaissa haisee suomalaisen tavan mukaan kloori jos koti-ikävää podet.

SAIKKONEN ERKKI 03.08.2011 00:16

Balaton on ylimainostettu mutalammikko,en enää sinne lähde uimaaan. Maisemat tosin kauniit, ihmiset ystävällisiä, ruoka tuhtia,mutta hyvää.

OLemme syksyllä tai keväällä aikaisin poikenneet etelään mennessä, leirintäalueet lähes tyhjät tai jo /vielä kiinni. Kylpylöihin pitänee jatkossa tutustua.

Anita

KUJANPÄÄ MARKKU 03.08.2011 11:17

Balatonin alue on täynnä muovista markkinameininkiä ja hulabaloota. Hyvä sitä kaipaaville, mutta minulle pari kertaa riitti.

JANHONEN MATTI 03.08.2011 11:58

Niin minullekin ne pari kertaa.

ANTTILA ESKO 12.01.2012 15:49

oisko vielä vikkiä mukavasta kylpylä campingistä välillä budapest-kosice

HALINEN HARRI 12.01.2012 17:26

Jos tulet pohjoisesta tai menet kohti Kosicea käy katsomassa pientä Bogacs in termaalia. Riippuu tietenkin ajankohdasta miten viihdyt siellä.
Jos olet matkalla huhtikuun puolenvälin ja vielä ennen keski-euroopan lomakautta todennäköisesti siellä tilanne on se että olet yhtenä noin 20 auto/vaunukunnan mukana. Näistä vain muutama on ulkolaisia paitsi vappuna jolloin rikkaat puolalaiset tulevat vapun viettoon komeilla autoillaan muutamaksi päiväksi. Kauden ulkopuolella eivät kaikki altaat ole käytössä, mutta ne kaksi joissa liotaan istuen (+35-39 ast) ovat käytössä. Lisäksi uima-altaita on käytössä ollut kaksi iso. Suurin allas (tosi iso) ei ole ollut käytössä kun olemme olleet siellä huhti-toukokuun vaihteessa. Vajaan kilometrin päässä ylärinteessä on viinikellarit ja muutama hyväkin ravintola. Kielitaito henkilökunnalla on varsin heikkoa, mutta ainakin muutama leirialueen respan rouva puhui/ymmäsi saksaa/englantia. Nuo likoamisaltaat on pidetty puhtaana päivittäisellä veden vaihdolla ja kemikaaleilla eivätkä sisällä rikkiä. Tuon termaalin bisnes ovat unkarilaiset seurueet jotka tulevat busseilla viikonloppuisin termaalissa olevaan hotelliin ja likoavat enimmkseen leirialueelta kauempana (200 m) olevissa isommissa altaissa. Hinnat sähköineen taisi olla noin 15 euroa/vrk, ei muita veloituksia. Vessoissa ja suihkuissa ilmalämpötila sama kuin ulkona. Hanavesi juomakelpoista. Käsittääkseni tuo termaali edustaa hyvää keskitasoa. Sesongin aikana alueen sisältä löytyy useampi ravintola ja sesongin ulkopuolella 1-3 jotka sulkeutuvat jo alkuillasta. Alue on rauhallinen keskellä unkarilaisasutusta. Viime tai toissa vuonna heille tuli myös nettisivut joten voit katsella. Myös Google mapista löytyy kartalta ja ilmakuvatkin. Leirialueen respa ei yleensä ole päärakennuksessa vaan päärakennuksen ohi 100 m leirialueen oma sisäänkäynti. Kauppoja on kylässä muutama, lähin pieni ruokatavarakauppa alueen lounaiskulmassa ulkopuolella. Iso englantilaisomisteinen market hyvine valikoimineen Mezökövesd issä noin 10 -12 km päässä.

Käyttäjän lisäys viestiin 12.1.2012 klo 17:27:40 Niin niitä muoveja saa Euroopasta joka paikasta jos niitä tarvitsee.

AHONEN KAI 12.01.2012 17:33

Kerta-annos riitti, ei tarvetta santsikierrokseen ;)

LIIMATAINEN HANNU 12.01.2012 17:48

Unkari OLI hyvä paikka käydä, suomalaisillekin. Nyt on vain Unkarilla edessä ankeat ajat, hommat hoidettu huonosti, ja EU tulee rangaisemaan hungaarialaisia.

Pudassa ja Pestissäkin seikkailut, joskus.

ANTTILA ESKO 12.01.2012 18:18

tarkoititko tätä http://bogacsitermalfurdo.hu vai? niin ja ajan kohta tuossa heinäkuun 10 päivän huitevilla, ei kait vielä suurinta sesonki aikaa

HALINEN HARRI 12.01.2012 19:01

Kyllä se tuo on. Hakukoneella hakien bogács camping löydät englannin/saksankielisiä sivuja lausuntoja paikasta ja katso google maps varsinkin ilmakuvat kertovat paikasta suurennettuna maksimiin. Tuo kausi ei liene vielä pahinta aikaa, mutta itse haemme kevään ja alkukesän Euroopasta aiemmin kun siihen on vapaus.

Käyttäjän lisäys viestiin 12.1.2012 klo 19:17:26 Tuosta politiikasta: Kaksi suurinta puoluetta ovat nyt vallassa siellä. Jobbitilla jopa enemmistö. Tuolla puolueella on Suomessakin "veljespuolue" joka ei aivan samaa politiikkaa aja täällä. Taloudelliset ongelmat juontavat rahamarkkinoiden vapautumiseen ja ulkomaisiin velkoihin yksityistalouksissakin.
Kovat ovat ajat edessä siellä ennenkuin talous menee edes kohtuulliseen kuntoon.
Perheet ottivat asuntovelkaa ja ostivat asunnon, nyt velkaa on 1,5 kertaa asunnon arvo ja velkaakin on lyhennetty muutama vuosi. Surkeaa. Olen seuraillut maata ja maan tilaa useita vuosia ja viime vuosina nähnyt paikalla käyden osan ongelmista. Aivan itä-reunaan en ole mennyt koska siellä kurjuus korostuu isomman kansanosan romaaniväestön alueella. Unkarilla on alkuperäisunkarilaisia muistaakseni ulkomailla toista miljoonaa joita nykyinen hallitus sieltä idästä houkuttelee takaisin täysin kansalaisoikeuksin ennestään vaikeille työttömyysalueille. Rikollisuus ei ole niin suurta voisi olettaa johtuen kai kurjista vankilaoloista ja kovista rangaistuksista, mutta omaisuudesta on syytä pitää tarkkaan huolta varsinkin vartioimattomien alueiden ulkopuolella.

Käyttäjän lisäys viestiin 13.1.2012 klo 12:08:49 Siis Jobbitin aikana nuo muutokset politiikassa alkoivat nyt pääministeripuolueena Fidesz joka edustaa samaa kansallissuuntaa kuin Jobbit.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.