Liikenteestä vierailla mailla

TOIVONEN MARTTI 29.11.2010 18:54

Joku voi arastella ulkomaille lähtemistä luettuaan esim. kuvauksia eteläisen Euroopan liikenteestä. Esim. Autoliiton kirja Autoillen Euroopassa kertoo Portugalin liikenteestä että "Maassa on erittäin korkeat onnettomuustilastot, ja siksi sekä autoilijoiden että jalankulkijoiden on syytä olla varovaisia. Maassa ajotyyli on tempoilevaa ja tilannenopeudet korkeita".

Paskapuhetta! Portugalin liikenne on kokemukseni mukaan rauhoittunut huomattavasti viimeisten runsaan kymmenen vuoden aikana. Aivan upean esimerkillistä on jalankulkijoiden oikeuksien kunnioittaminen. Kun seisot lähellä suojatietä ja näytät siltä että suunnittelet mahdollisesti joskus mennä kadun yli pysähtyy liikenne odottamaan josko ehkä aiot toteuttaa suunnitelmasi. Mulle kävi useammin kuin kerran että piti mennä kadun yli vaikken oikeastaan olisi halunnutkaan kun kaikki pysähtyi sitä odottamaan. On siinä ero Suomeen! Omia tottumuksia autoilijan piti oikein ajatuksella muuttaa ettei olisi törppöillyt.

Toinen minkä panin erityisesti merkille oli päätielle tulo. Autoilijat jaksoi odottaa pitkäänkin että pääsivät tielle ilman että häiritsivät muita tai ottivat riskejä. Ei kiirettä, otetaan lunkisti, ehditään vaikka huomennakin, näin tuntuivat ajattelevan.

Sateella ja hämärässä tilannenopeus aleni huomattavasti mutta kyllä siitä sitten infotauluissa varoitettiinkin.

Nämä piirteet näkyi erityisesti Portugalissa. Espanjassa jo otettiin enempi riskejä liikenteessä ja Ranskassa tuntui jo meno huomattavasti hurjemmalta. Ajettiin sateessa ja hämärässä moottoritietä Perpignanista kohti Nimesiä ja ohitettiin parinkymmenen kilometrin matkalla kolme onnettomuuspaikkaa. Onnettomuustilanteiden hoito oli kyllä hallussa, paikalla auto jonka katolla suuri valokyltti 'accident' ja muuta kalustoa paljonkin. Tuntui olevan rutiinia. Kaikki kolme olivat selvästi tieltä suistumisia, vauhtia oli ollut liikaa ja märkä tienpinta liukas.

EU:n tilastot kertoo että Portugalissa liikennekuolemien määrä on laskenut tasaisesti väestöön suhteutettuna luvusta 323 vuonna 1991 lukuun 83 vuonna 2008. Vuonna 1991 Portugalia enemmän liikennekuolemia oli vain Eestissä ja Latviassa, vuonna 2008 Portugali on hyvin rintamassa Euroopan muiden 'länsimaiden' kanssa ja kaikissa vanhan itäblokin maissa tilastot ovat paljon synkemmät. Tämä edelleen väestöön suhteutettuna.

Yksi tekijä mikä vielä täytyy ottaa huomioon on autojen ikä. Portugalin autokanta näyttäisi olevan aikalailla vanhempaa kuin Ranskan tai Saksan. Tästä en tosin ole kaivanut tilastoja. Ja vanhojen autojen turvallisuushan on eri luokkaa kuin uudempien. Tämäkin tuntuisi osoittavan että suhtautuminen liikenteeseen ja ajotavat ovat huomattavasti rauhoittuneet kun turvattomammilla autoillakin tilastot kaunistuu.

Siis jos suunnittelet automatkaa Portugaliin älä pelkää liikennettä siellä. Ranskan halki ajaessa kannattaa kyllä olla varovainen!

mot

TENHO TIMO 29.11.2010 19:09

Hyvä Martti! Allekirjoitan täysin tuon Sinun tekstisi. Etenkin tuo Portugalin suojatie käyttäytyminen on suorastaan esimerkillistä. -timotee

JANHONEN MATTI 29.11.2010 19:57

Omat havaintoni on ihan yhtäpitäviä Martin havaintojen kanssa ja aivan oma lukunsa on tuo suhtautuminen jalankulkijoihin. Siinä olisi meille suomipojillekin opiksi otettavaa.

PATOJA PEKKA 29.11.2010 20:42

Suosittelen kokeilemaan Marocon Casablancaa tai vaikka tämän päiväistä ajelukokemusta Roomassa... Liikenne kummassakin on täynnä pelkkiä kahjoja... Ei mitään väliä kaistoilla ajamisesta, ei edes siitä vaikka ajaisi vastaan tulevien kaistaa pitkin, skootterit pujahtaa takaa kuolleista kulmista tuhatta ja sataa niin vasemmalta kuin oikealta ja silleen, mutta onhan kaupungin äänikuvassa vastaavasti aivan yhtämittäinen hälytysajoneuvojen pillien ulina hallitsevana.

MANNINEN RISTO 30.11.2010 08:38

"Siinä olisi meille suomipojillekin opiksi otettavaa". No, otitko opiksesi ;)

JANHONEN MATTI 30.11.2010 09:58

Otin kyllä, vaikka olenkin koettanut aina antaa tilaa jalankulkijoille ja etenkin lapsille ja vanhuksille. Myönnetään, että minun helmasynti on aina ollut vähän liian suuri lähetysmisnopeus risteyksiin.

Meillä on liian yleistä, että suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo ohitetaan vauhdilla ihan surutta, joskus jopa valo-ohjatussa risteyksessä. Tähän nimenomaiseen syntiin en nähnyt kenenkään Portugalissa syyllistyvän.

Meillä on menty jopa niin pitkälle, että suojatiesääntöjen kirjaimellinen noudattaminen ja kohteliaisuus saattaakin hörhöistä johtuen olla vaaranpaikkojen "synnyttämistä" etenkin vanhuksille ja lapsille.

TOIVONEN MARTTI 30.11.2010 10:00

Kuule pakko oli ottaa kun vaimo vielä vieressä suoritti ajotapatarkkailua. No, toden puhuen yritin kyllä olla maassa maan tavalla ja opetella huomioimaan jalankulkijat paremmin. mot

SUOMI SEPPO 30.11.2010 11:44

Ei oikein ymmärtänyt millaisesta tapauksesta tässä on kysymys ? "Meillä on liian yleistä, että suojatien eteen pysähtynyt ajoneuvo ohitetaan vauhdilla ihan surutta, joskus jopa valo-ohjatussa risteyksessä. Tähän nimenomaiseen syntiin en nähnyt kenenkään Portugalissa syyllistyvän" @seppo

TOIVONEN MARTTI 30.11.2010 12:11

Ai siis et Seppo pidä suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamista mitenkään pahana? mot

PITKÄAHO JUKKA 30.11.2010 13:16

kyllä monasti tulee mieleen että teenkö jalankulkijalle ansan kun kuorkilla pysähdyn suojatien eteen.peiliin kun katsoo niin ei mitenkään reagoida vaikka isompi auto peittää näkyvyyden.siksipä on sormi liipasimella ja säikäytän kulkijan äänimerkillä mieluummin kuin annan kävellä auton alle.

SUOMI SEPPO 30.11.2010 14:02

Valo-ohjatussa risteyksessä on jalankulkijoilla punanen valo jos autolla ajetaan suoraan risteyksen läpi(ja autolla vihreä). Tällöin ei ole autoilijalla velvollisuutta pysähtyä esim. vasemman kaistan kääntyjien seistessä suojatien edessä. Mikäli siihen vielä aletaan pysähtymään niin eiköhän se ala olemaan jo jalankulkijan yllyttämistä rikokseen (kävelyä päin punaista). @seppo

PITKÄAHO JUKKA 30.11.2010 14:15

menipä Sepolla selittelyksi.

VALTONEN MARTTI 30.11.2010 14:58

"Rikokseen yllyttäminen"...tämä mielenkiintoinen termi on käynyt usein mielessäni vaunun kanssa liikkuessani, takaatulevien kärkkyessä ohitusta ja vieressä leveä piennar. Jos väistän pientareelle suon ohittajalle mahdollisuuden mennä vastaantulevasta liikenteestä huolimatta. Mutta tieliikennelaki kieltää ohittamisen vastaantulevan ajoneuvon lähestyessä ! Joten olenko rikokseen yllyttäjä?

HAAPANEN TIMO 30.11.2010 18:10

Matti varmaan tarkoitti autojen menevän päin punaisia sen suojatien edessä olevan ohi. @timppa

SUOMI SEPPO 30.11.2010 18:11

Martille vastaukseksi: http://www.liikenneturva.fi/www/fi/kysyttya/haku.php?we_objectID=2225&pid=678

TILLI KALLE 30.11.2010 20:56

"Meillä on menty jopa niin pitkälle, että suojatiesääntöjen kirjaimellinen noudattaminen ja kohteliaisuus saattaakin hörhöistä johtuen olla vaaranpaikkojen "synnyttämistä" etenkin vanhuksille ja lapsille".

Valitettavasti tämä alkaa pitää paikkansa. Vaikka pitäisi ulkomailta keskustella niin tämä on sen verran tärkeä asia, että se ja sama, millä saitilla kantaa otetaan.

Vaimoni oli muutama viikko sitten "normiaamureissulla" Itä-Helsingin Herttoniemessä. Hän pysähtyi suojatien eteen, koska kyseessä oli yhdistetty suojatie-pyörätien jatke -yhdistelmä ja pyöräilijä ajamassa pyörätien jatkeelle. No, samaan suuntaan kaksi kaistaa, vaimo oikeanpuoleisella kaistalla pysähtyneenä kun pyöräilijä on ylittämässä katua ja kas; vasenta kaistaa tulee taksiautoilija, joka painaa tööttöä ja törmää pyöräilijään PYSÄHTYMÄTTÄ (siis taksi ei pysähtynyt suojatien eteen pysähtyneen auton kohdalle).

Heti onnettomuuden tapahduttua ja henkilöiden noustua pois autoistaan taksikuski alkoi selittää vaimolleni, että "heille opetetaan, että suojatien eteen EI SAA PYSÄHTYÄ kun se voi olla vaarallista suojatien käyttäjille".

Vaimon "normireissu" tarkoittaa tyttären vientiä Itiksen lukioon, eli hän totesi poliisia odotellessa, että hän vie tytön kouluun ja tulee takaisin todistajan roolissa kos todistajaa tarvitaan.

Kun vaimo ehti takaisin onnettomuuspaikalle muutaman minuutin kuluttua hän kuuli, miten taksikuski kertoi paikalle saapuneelle poliisille, että " viereisellä kaistalla ei ollut ajoneuvoja kun hän ajoi tietä eteen päin -pysähtymättä suojatien eteen". Vosikan naama venähti about puoli metriä kun vaimoni paikalle tultuaan totesi poliisille, että "hän kyllä oli toisella kaistalla pysähtyneenä suojatien eteen kun taksi tuli viereistä kaistaa PYSÄHTYMÄTTÄ.

Hyvänä puolena todettakoon, että pyöräilijä selvisi mustelmilla tilanteesta. Huonona puolena on, että suomalainen autoilija kunnioittaa MELKO HUONOSTI kevyen liikenteen edustajia. Ja tämän voin omaltakin osaltani allekirjoittaa säänöllisesti polkupyörällä työmatkaa kulkevana (valitettavasti myös kevyt liikenne kunnioittaa esim. liikennevaloja ERITTÄIN HUONOSTI). Asennekampanja olisi todella tarpeellinen. Lakisäädökset (esim kypäräpakko) ovat täysin turhia kun perussääntöjäkään ei osata tai noudateta.

Euroopassa matkaillessamme olemme todenneet, että jalankulkijaa (tai pyöräilijää silloin kun meillä on ollut fillarit matkassa) kunnioitetaan poikkeuksetta paremmin kuin kotomaassa. Toki tässä varmsti on paikkakuntakohtaisia eroja mutta edellä kuvatun tyypiseltä trendi vaikuttaa.

VALTONEN MARTTI 30.11.2010 23:03

Edellä kerrottu konkreettinen ikävä tapaus ei liene nykyisen liikennekulttuurin vallitessa edes harvinainen. Mutta on mielenkiintoista havaita samassa jutussa esiintuleva liikenteen ammattilaisen pöyristyttävä vastuunpakoiluyrirys. tietenkin hänellä on tilanteessa yhtä ja toista menetettävää mutta ei se oikeuta menettelyänsä mitenkään. Taas romahti asteen tuonkin ammattikunnan arvostukseni. Hyi hävetköön.

MANNER TAPANI 05.12.2010 14:12

Aivan samaa mieltä. Portugalin liikenne on mm huomioonottavampaa ja kohteliaampaa kuin maassa, jossa "sirpat ja kyllikit, matit ja tepot" jääräpäisesti kyräïlevät teillä ja taajamissa.

Mitä taas Espanjan ja Portugalin erilaisuuteen tulee, johtunee sangen erilaisesta mielenlaadusta. Espanjalaisen Macho-Mucho-Teko-Ylpeän, Jose'en katse kulkee nenänvartta jonnekin muualle kuin tiehen. Ja kun tuo ikkunakin on vielä auki, niin sieraimiinkin sataa, näin vielä enemmän maisemaa ja maailmaa hämärtäen...

Mutta Jose'n serkku Manuel Portugalin puolella nöyrästi keskitty olennaiseen; ajamiseen...

Sama asenne heijastuu myös palvelu,ym-aloihin...

Portugal on miellyttävä maa kaikinpuolin...

PS. Täytyy sen verran keventää. että kyllä Espanjassakin Hidalgoja löytyy, mutta harvemmin kuitenkin Andalusian turistirysissä...tm

HÄNNINEN JUKKA 05.12.2010 14:39

Lisukkeeksi vilkun käytön merkitys kaistanvaihdossa. Kun sen riittävän ajoissa laittaa päälle, niin kyllä antavat iberian niemimaan poijjaat latua. Myös toisilleen, ei vain turistille kohteliaisuudesta.

NYYSSÖNEN KAJ 05.12.2010 16:56

Mailmalla on helppo ja turvallista liikkua kun pääsee päis Härmän rallikoulusta. Suomessa on liikenteessä paljon autoja joista puuttuu sekä suuntamerkki ja kääntyvät etupyörät.

Algarvestakaj +20,2 ja aurinko paistaa

http://picasaweb.google.com/KajNyy1/Portugal1010Syksy#

HARJULAMPI JUKKA 05.12.2010 16:57

Vilkulla pääsee haluamalleen kaistalle, yleensä myös Portugalissa vilkkuja on asennettu autoihin rajallisesti koska useimmiten paikalliset kaistanvaihtotilanteessa unohtavta sen kokonaan tai tulee vain yksi hätäinen vilautus. Kiertoliittymän vilkuttelu on luku sinänsä.

VALTONEN MARTTI 05.12.2010 20:49

Jospas ne Portu-ynnä muut gallialaiset säästää sähköä sillä vilkullakin, se säästö kun tuntuu nyt olevan niin tärkeää noista päiväajan ajovalo keskusteluista päätellen, silti ne pitää palaa vielä yhtäaikaa ajovalojen kanssa. Sori pieni sivujuoni tässä, jatkakaa vaan .

VALTONEN MARTTI 05.12.2010 21:02

Hyvä Kajtsu, nähtiin että on Peugeot tehnyt hienojakin autoja.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.