Matkakertomus Ruotsin lappi ja Lofootit

KAUPPI PETRI 22.09.2010 07:18

Lähtö Lähilammelta

Lähdimme matkaan aamusta 15.6 ja ajatuksena oli ajella niin pitkälle kuin vain mukavalta tuntuu. Tampereen jälkeen ensimäiseksi välietapiksi alkoi hahmottumaan Iso Lamujärvi jonka rannalla on sukulaisilla mökki.

Tässä vaiheessa petti vaunun vielä vaihtamaton rengas joka vaihdettiin rutiinilla uuteen varttitunnissa. Kuskin puolelta kuului silti ajoittain voimistuva vinkuna ja päätin ajaa yhdistelmän Sysmässä olevaan Tammer-Dieselin autohuoltoon jossa todettiin että takajarrut ne vain olivat päässeet hirttämään ja pienen huoltokatkon jälkeen jatkoimme matkaa. Enemmän aikaa meni siihen että asiantuntevaa ja palvelualtista yritystä ei meinannut millään löytyä. Volkkarin merkkiliike ei ollut kiinnostunut laisinkaan asiasta, oli kuulemma kiire, toinen huoltoliike oli muuttanut johonkin eikä sitä saatu paikallistettua.

Pääsimme illaksi perille Pyhännälle Iso Lamujärven rannalle. Sauna teki hyvää ja muutenkin oli hienoa päästä lapsuuden mökkimaisemiin jossa oli useat kesät vietetty.

Aamulla oli edessä vaunun kääntö. Ensin vaunua sen verran sivuun että saatiin auto siitä ohi, tilaa olisi ollut vaikka sunnuntaihesarille mutta ilman työpaikkaliitettä. Tämän jälkeen vaunu ympäri ja koukkuun. Kuja oli sen verran ahdas ja alusta pehmeä että totesimme tämän ratkaisun paremmaksi kuin peruttaamisen. Aikaa meni noin tunti.

Jatkoimme Ouluun jossa jäimme huoltamaan kalustoa ja tekemään hankintoja matkaa varten. Perjantaiaamuna 18.6 lähdemme kohti yötöntä yötä ja 25km jälkeen totesin että vaunun akselista oli kuskinpuoleiselta sivulta irronnut rasvakuppi. Kemissä soittelin tiepalveluun ja sainkin useamman osoitteen josta moista voisi kysellä. Kovan etsinnän jälkeen löysimme 48mm rasvakupin mutta pahaksi onneksi laakerin päälle menevä kuppi oli 47mm. Tämän ratkaisimme roudarinteipillä ja näin saatiin vaseliinit pysymään sisällä sekä pölyn ulkopuolella. Puolen päivän aikoihin ylitimme valtakunnan rajan ja siirryimme läntiseen naapuriimme.

Pidimme lounastauon Kalixelvin varrella Överkalixissa ja olimme kello 16 jälkeen napapiirillä. Jatkoimme Kalix-joen rantaa seuraten ja välimmä kävimme levähdysalueilla tauolla kunnes illalla laitoimme parkkiin Kapeasuvandon levähdysalueelle. Paikalla oli raskaan kaluston lisäksi paljon matkailuautoja sekä muutaman asuntovaunu. Paikka oli erittäin siisti, vessat olivat puhtaat, kemsan tyhjennytpaikka oli niinkuin mullakin isommilla levähdysaluella joita E10:n varrella oli ainakin kolme.

Hyvin nukutun yön jälkeen ajoimme Kiirunaan tekemään kauppaostoksia. Abiskoon päästyämme etsimme turhaan leirintäaluetta johon vaununkin olisivat tervetulleet, yksi löytyi mutta siellä ei ollut henkilökuntaa paikalla ja kaikki paikat olivat kiinni. Hätä ei ollut kuitenkaan tämännäköinen, tiesin ennakolta että Björklidenissa oli tasokas tunturikylä jossa oli leirintäalue ja päätimme majoittautua sinne kahdeksi yöksi. Hinta oli n. 25e tietämillä sähkön kanssa, huoltotilat olivat asialliset vaikka ehkä vähän vanhahtavat. Björklidenissä tuli samoiltua tuntureilla, käytyä Abiskon luontokeskuksessa, ihailtua upeita vesiputouksia ja levättyä 550km matkasta Oulusta Kiirunaan.

Norjan puolelle

Maanantaiaamuna 21.6 ylitimme Norjan rajan +1C lämpötilassa ja räntäsateessa. Ajelimme varovasti kohti Narvikia ja jatkoimme E10:ntä kohti Lofootteja. Ensimäisessä isommassa kylässä pysähtyimme vähän katselemaan maisemia ja ostamaan takapenkin kuluttajalle karkkia. Saimme sotilassaattueen turvaamaan matkaa seuraavat 30km eteenpäin, edessämme ajoin kaksi panssarivaunua ja samalla F-16 hävittäjät tekivät hyökkäysharjoituksia helikoptereiden säestyksellä. NATO-maa osoitti heti sotilaallisen mahtinsa.

Piipahdimme pienelle levähdysalueelle jossa oli myös kahvilarakennus. Kahvila oli pahaksi onneksi kiinni mutta omistaja kun sattui olemaan paikalla, avattiin kahvila etuajassa ja ruokaakin saatiin. Tilasimme annokset lihapullia jotka olivat todella mahtavan kokoisia ja hyviä. Kaikkineen lounas maksoi 45e tietämillä kolmelta hengeltä.

Tässä vaiheessa laitoimme navigaattoriin HOV:n kylän jossa oli nettitietojen mukaan edullinen ja lapsiystävällinen leirinta-alue. Svolaerssä tankattiin auto, bensan hinta oli aavistuksen suomen hintatasoa korkeampi mutta ei mitenkään erityisen kallista, litrahinta oli noin 1,65e (95).

Upeiden maisimien läpi ajoimme leirintäalueelle joka oli meren rannalla nummimaisemassa niinkuin olisi tullut skotlantiin. Yö maksoi 120NOK eli 15e, sähköt tekivät 5e lisää, päätimme jäädä viikoksi. Viikko maksoi noin 1000NOK sähköineen ja alennuksineen.

Sää oli sateinen ja myrskyinen pari ensimäistä päivää, Arttu pääsi ruokkimaan alueen eläimiä kuten pientä kiliä tuttipullolla ja se taisi olla iso elämys kaupukilaislapselle. Itse yritin kalastaa aallonmurtajalta mutta sää oli liian tuulinen että kala olisi syönyt. Toisena sadepäivänä lähdimme Svolaeriin tutustumaan. Kävimme Kabelvåg akvaariossa ihmettelemässä alueen merieläimistöä ja paikallisessa katedraalissa. Svolvaerissä kävimme lounaalla sekä kaupassa.

Sää parani viimenkin ja päätimme lähteä läheiden vuoren rinteille katsomaan maisemia, tunnin verran kiivettiin ylöspäin ja toisen mokoman tullessamme alaspäin. Maisemat olivat valtavat. Vuoren laelle olisi mennyt kyllä polku mutta varustuksemme olivat sen verran heikot ettemme läheteneen edes yrittämään päälle asti. Lisäksi 2,5v vuorikiipeliämme asetti pienet rajoitteet.

Lounaaksi keittelin aamulla saamastani seistä ja kaupasta ostamistani tarpeista kalakeiton josta tuli maukasta.

Juhannusjuhlintaa

Juhannusjuhlat olivat Norjassa juhannuspäivänä. Sää oli aamulla sateinen ja kävimme ajelemassa vuononrannan pikku kylissä. Ostin myös juhannuskaljat jotka maksoivat 42e 12 kpl 0,5l tölkkejä. Kallista oli mutta kerrankos sitä juhlitaan juhannusta Lofoottien maisemissa. Kävimme pienen kylän juhannusjuhlilla juomassa kahvit ja Arttu sai leikkiä vähän norjalaislasten kanssa siinä samalla. Illalla sää selkeni ja keskiyön aurinko tuli esiin. Rantaan oli pystytetty iso kota jossa oli ruokaa ja juomaa tarjolla. Tunnelma oli kansainvälinen, kansallisuuksia oli kaikkialta euroopasta edustettuna ja valaanliha maistui.

Juhannuksen jälkeen lähdimme vähitellen paluumatkalle, ajoimme päivän aikana Kiirunaan ja matkalla poikkesimme jo hyväksi havaittuun ruokapaikkaan Ofottien poulella. Kiirunassa ajoimme leirintäalueelle ja vietimme pari päivää tutkien Kiirunaa ja sen lähialueita. Leirintäalue Ripan Camping oli siisti, matkailuajoneuvopaikat olivat osoittain päättystettyjä, budjettihintaan sai kyllä hiekkapohjoisiakin paikkoja. Hinta oli 23e sähköineen. Juhannuksen jälkeen Kiirunassa on toistaiseksi tuntemattomaksi jääneet festivaalit eli tietä on suljettuna kaupungin keskustassa, tämä tarkoittaa käytännössä sitä että vaunun kanssa saa vähän seikkailla pitkin ja poikin pihakatuja ennenkuin leirintäalueelle pääsee. Kiirunassa nähtävää riittää runsaasti, 2 päivän aikana kannattaa tutustua ainakin kaivokseen ja kummallisen näköiseen ja valtavan kokoiseen puukirkkoon. Päätimme käydä viellä Nikkaluoktassa Kebnekaisen juurella.

Kebnekaise ja Nikkaluokta

Tie Nikkaluoktaan oli pomppuinen ja huonokuntoinen ajoittain. Pääsimme kuitenkin perille kunnialla ja aika pian huomasimme että kyse on aikamoisesta turistirysästä. Tarkoituksena oli viettää muutama päivä Nikkaluoktan suunnalla mutta leirintäalue tai oikeastaan parkkipaikka jossa oli vaunupaikkojakin oli sen verran ankea ja vaikka maisemat olivat upea, päätimme lähteä paluumatkalle kohti Suomea jo seuraavana aamuna. "Leirintäalueen" hinnat eivät onneksi hirvittäneet, ilman sähköä yö oli 5e mutta sähköstä olisikin sitten veloitettu 10e vuorokaudelta. Matkaväsymys alkoi siis painamaan 3 viikon matkanteon jälkeen. Nikkaluoktaan tulee tutustua jatkossa paremmin ja ehkä enemmän offseason-aikaan jolloin siellä on rauhallisempaa, maisemat ovat sielläkin henkeäsalpaavia ja mahdollisuudet retkeilyyn lähes rajattomat. Hyttysöljyä kannattaa varata mukaan...

Paluumatkalla ajoimme Nikkaluoktasta Ouluun noin 12 tunnin aikana.

Yhteensä matkaa tehtiin 21 päivää, kilometrejä kertyi 4000km ja rahaa kolmen hengen perheellä (kaksi aikuista ja yksi 3 vuotias lapsi) meni 1495e joka sisältää mm. auton huoltoa ja tarvikkeiden ostamista joista on hyötyä seuraavillakin matkoilla. 500e viikko elää kolmen hengen perhe todella hyvin ja tuostakin rahasta olisi mahdollisuus leikata helposti 100e per viikko jättämällä esim. ravintolasyöminen kokonaan pois. Itse pidän matkan hintaa edullisena!

Sitten linkkejä kuviin ja videoihin:

Kuvia:

Björkliden Ruotsi: http://lh5.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TDBH0DvQYVI/AAAAAAAAASk/By2FrCRBqyI/s512/img_2086%20(articroad).jpg

http://lh4.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TDBH0ikZDkI/AAAAAAAAASo/uR5L37AEUrE/s512/img_2102%20(koski).jpg

http://lh4.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TDBH0ikZDkI/AAAAAAAAASo/uR5L37AEUrE/s512/img_2102%20(koski).jpg

Lofootit Norja: http://lh3.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TDBKIirsy0I/AAAAAAAAATQ/lo8NjnCehDw/s720/img_2425%20(ranta).jpg

http://lh3.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TDBKJNUa9BI/AAAAAAAAATU/AnTz5EJ_HmI/s720/img_2441%20(vuori3).jpg

http://lh3.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TDBKOYGpSSI/AAAAAAAAATc/JU5E08G7ALI/s512/img_2448%20(kyla).jpg[/center]

i]Golf-kentän maisemissa http://lh6.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TC4ASSfewyI/AAAAAAAAARw/WTlLB4_qQbA/s912/Panoraama002.jpg

Leirintäalueen takana oleva vuori http://lh5.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TC4ASUHJy_I/AAAAAAAAAR0/C73t4TJYHcw/s912/Panoraama003.jpg

Rantamaisemaa pohjoiseen, keskiyön auringon ihailua http://lh3.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TC4ASi0GwjI/AAAAAAAAAR8/2GWqr51b09c/s912/Panoraama005.jpg

Rannalla valkoisen hiekan keskellä http://lh6.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TC4AZRX-lyI/AAAAAAAAASE/Ql3jp_RA0VM/s912/Panoraama007.jpg

Vuori uudelleen http://lh5.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TC4AZpRYc2I/AAAAAAAAASI/_kzSl4uWX1w/s912/Panoraama008.jpg

Kota rannalla http://lh4.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TC4AaMU1p3I/AAAAAAAAASQ/SfEE7_HnLBk/s912/Panoraama011.jpg

Ja vielä kolme 20 min videota "matkailuohjelma"-tyyliin kuvattuna

Ensin traileri: http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=105856319

Jakso 1: To the Artic Circle http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=105869055

Jakso 2: Land of Midnight Sun http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=105894198

Jakso 3: Nordic Experience http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=106177583

KAUPPI PETRI 22.09.2010 07:21

Yhdessä linkissä oli näemmä virhe, tässä linkki korjattuna: http://lh3.ggpht.com/_aI5V-v2dvxA/TDBKOYGpSSI/AAAAAAAAATc/JU5E08G7ALI/s512/img_2448%20(kyla).jpg

JORVA OLLI 22.09.2010 10:44

Hienoja kuvia ja kuvakulmia olit löytänyt! Matkalla sattuu ja tapahtuu, kuten tekstistäsi kävi ilmi.

Kiitos vaivannäöstäsi.

KAUPPI PETRI 22.09.2010 13:08

no, reissun jälkeen vaihtui vaunu, meni hermot yli 20 vuotta vanhaan läpimärkään brittituotteeseen. Mutta seikkailujahan nuo reissut ovat aina ja hieno reissu oli kokonaisuudessaan...

Seuraavan matkan suunnittelu on tässä alkamassa, vaihtoehtoja on sekä pohjoiseen että etelään...

VALTONEN MARTTI 23.09.2010 10:52

Minä vasta nyt ennätin katsomaan,oli sen verran tarinaakin siinä mutta hyvät oli jutut ja kuvaukset kivoja.MV

SILMUNEN HANNU 23.09.2010 12:31

Kiitos! On aina mielenkiintoista lukea toisten matkoista!

t.Kaarina

KAUPPI PETRI 29.01.2011 21:16

Noniin, nyt on viimein toivuttu tuosta reissusta... Nimittäin reissussa tulehtunut sappirakko on viimeinkin leikettu pois. Muistaapa tuonkin reissun kun katson vatsanahkaani ja siinä olevia arpia :-)

Heinäkuun alussa paluumatkalla ei vielä naurattunut mutta nyt jo hymyilee tuollekin jutulle. Onneksi sattui Suomen puolella, jossakin Lofoottien perillä olisi ollut haastellisempaa lähteä hakemaan lääkärin apua...

Se ohje tulee mieleen että jos on vähänkin epäilystä esim. sappivainoista niin kannattaa hoitaa ne alta pois esim. talven aikana ennen pitempää reissua niin minimoi ikävien yllätysten määrää huomattavasti matkalla.

Tämän vuoden reissu on vähän vielä työn alla. Suomen lappi ja "päälaen" Norja on ollut suunnitelmissa, samoin Itäsuomi, Kolin maisemat ja savo. Keskieuroopastakin tulee haaveiltua ajoittain mutta saa nyt nähdä miten homma etenee tässä.

HAARAKANGAS ALLAN 30.01.2011 08:09

Hieno kertomus ja upeat kuvat. "Matkailu on se osa elettyä elämää jonka muistaa..."

Allu vaari

KAUPPI PETRI 30.01.2011 21:05

http://www.youtube.com/watch?v=AEsO-a41FJo

Tässä vähän talvisen viikonlopun tunnelmia... ;) Kovasti uutta reissua suunnitellaan jo mutta tuntuu olevan runsauden pula tässä minne mennä...

HYTÖNEN RAIMO 01.02.2011 10:04

Sinänsä opettavainen tarina. Tärkein opetus lienee se, että ei pitäisi lähteä reissuun hempulivehkeillä. Mutta tehty mikä tehty, ja kokemuksista oppii jos on oppiakseen.

Toisaalta melkoinen selviytymistarina, joten kyllä se siitä. Parantelehan itsesi kuntoon ja eikun uusia matkakokemuksia hankkimaan. Lycka till.

KAUPPI PETRI 02.02.2011 17:03

aseenteella tuo reissu mentiin, tiedettiin kyllä mitä on koukussa perässä roikkumassa mutta tuon reissu vakuutti meidän karavaanarimatkailusta ja kaksi viikkoa reissusta paluun jälkeen vaihdettiin lähes uuteen vaunuun...

HYTÖNEN RAIMO 03.02.2011 09:40

Aivan, ymmärsit yskän (kuten mielestäni minäkin). Kyllä Sinusta vielä karavaanari tulee.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.