Tatran kautta Berliiniin

HAIMILAHTI SIMO 01.09.2010 17:30

Syys/ lokakuun vaihteessa suunnittelen Berliiniin menoa, menomatkalla voisi ajella eteläistä Puolaa ja viettää muutamia päiviä patikoiden Tatran maisemissa. Jos teillä on kokemuksia niinkuin uskon olevan, haluaisin kuulla niistä. Ajattelin lähinnä päivän retkiä jostain leiristä. Kiitos jo etukäteen.

simo

SILMUNEN HANNU 06.09.2010 13:20

Hei Simo!

Olemme muutama kesää sitten tehneet Slovakian puolella Tatraa hienon pienen yön-yli retken vuoristoon. Lähtöpaikkamme oli silloin Popradista pohjoiseen pieni Strbske Pleson hiihtokeskus ja maisemat huikeat.

Tuo vaikeasti lausuttava järvi (plesot on järviä) on 1346m korkeudessa ja tunnettu terveellisestä vuoristoilmastaan. Se taisi olla ainakin Slovakian puolella korkein paikka, mihin pääsee ilman hissejä tai junia, ja sieltä on helppo aloittaa päivän tai useamman patikkaretkiä. Siellä on vartioitu p-paikka, mihin jätimme auton ollessamme yön yli erämaassa sekä kymmenisen kilometriä alamäkeen myös vaatimaton leirintäalue.

Me yövyimme erämaa-hotellissa Popradske Plesolla, siellä oli huoneita retkeilymajatasosta ammeellisiin hotellihuoneisiin ja hyvä ravintola mistä sai aamiaisesta iltapalaan kaikkea tarvittavaa. Sinne kävelee Strbske Plesolta parissa tunnissa ja sieltä jatkuu reittejä useampaan suuntaan. Päiväretkiä sekä ylös vuoristoon pieniin majoihin suuntauvia yön-yli-reittejä, kuin myös Puolan puolellekin saakkaa ulottuvia reittejä. Valinnan varaa on hyvin runsaasti ja Strbske Plesostakin retkensä voi aloittaa hissillä kävelyn sijaan, jos haluaa heti yläniityille ja rinteille.

Syys-lokakuun vaihteen keleistä siellä en tiedä, koska mahtaa ensilumi sadella ylhäällä? Kävelusauvoista oli hyötyä jyrkissä kivikkoisissa rinteissä, kevittivät menoa ja polviin kohdistuvaa rasitusta. Googlettamalla löytyy varmaan lisää tietoa reiteistä, itse löysimme tuon oman retkeilyseutumme Lonely Planetin Teskki/Slovakia-kirjasta. Vaelluksen pääteeksi yövyimme Vrbovin leirintäalueella, mikä on rakennettu kuumien luonnonvesi-altaiden yhteyteen. Oli makoisa olo ja kipeytyneet reidet vetreytyivät parin tunnin kuumavesi-makoilun jälkeen entiselleen!:)

Hyvää matkaa!

t.Kaarina

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.