Matka Eckerö aluksella latistaa onnistuneen loman

HEINONEN ARI 02.08.2010 11:44

Karavaanareina maksamme matkastamme mansikoita. Pakettiauto + matkailuperävaunu + 2 matkustajaa Helsingistä Tallinnaan ja takaisin yhteensä 380 euroa.

Mitä vastineeksi saamme?

Kalustomme kuljetetaan laivalla satamasta toiseen. Me matkustajat harhailemme merimatkan ajan kannelta toiselle etsien istuinta (lepotuoleja on vain muutamalle matkustajalle). Jalkojaan voi lepuuttaa korkeintaan pelastusvenelaatikoiden päällä istuen tai rappusilla (mikäli tilaa on) katsellen kun risteilymatkustajat nauttivat omia juomiaan ympäri laivaa (kukaan ei tätä valvo).

Meillä saattaa olla pitkä matka takana ennen laivaan ajamista ja merimatkan jälkeen edessä satoja kilometrejä auton ratissa. Miksi laivalla sallitaan rentoutuminen ainoastaan alkoholia nauttiville matkustajille?

Laiva palvelee alkoholituristeja erittäin hyvin! Maistiaiset alkoholille samoin kuin alkoholin mainonta alkaa ennen kuin laiva irtoaa satamasta. Kukaan ei maistata esimerkiksi savujuustoa tai herkullista saaristolaisleipää. Sitten ihmetellään että Suomessa on alkoholiongelma. Seisovan pöydän ruoka maistuu alkuruuasta jälkiruokaan täysin samalta! Hienolta näyttävät ja värikkäät ruokalajit ovat kuin samasta purkista tarjolle kaadettu! Kahvikupillinen maksaa 2 euroa. Itse kahvi täyttää makunsa puolesta moottoripetrolin vaatimukset (keittimessä seisonutta parkkivettä).

Vaikka laiva on vanha mutta eivätkö vessan ovet silti voisi olla liukuovia? Naisten vessoissa pestään pentujen takapuolta ja paskavaipat haisevat roska-astioissa koko matkan ajan. Miesten vessaan saa astua kumisaappaat jalassa koska lattia lainehtii kusta juopuneiden jäljiltä. Miltä tuntuu mennä meriaamiaisen tai varsin hintavan buffetruokailun jälkeen tällaiseen toilettiin? Siivoaja käy matkan aikana korkeintaan vaihtamassa käsipyyhkeet. Muu sonta saa odottaa satamaan saakka. Tasotonta, siivotonta ja mieltäkääntävää, sanon minä!

Laivan paras asiakaspalvelu tapahtui autokannella. Virkeä nuori mies keltainen liivi päällä antoi informaatiota mennen tullen hymyillen. Laivan myymälöissä ja ravintoloissa palvelu oli kiireistä, nuutunutta ja asiakkaan aliarvioimiselle haiskahtavaa hapahkoa rahastusta.

Ehdottomasti viimeinen matka Eckerö Linen aluksella.

Tämä palaute meni myös Eckerö Linelle.

NIIPPA RAIMO 02.08.2010 12:28

Niin ja kun vielä tästä kaikesta saa nauttia 3,5 tuntia! Saman kokenut 77675

LAUKKANEN MAURI 02.08.2010 13:59

Minä kääntäisin tuon matkan kokemukset positiivisiksi matkaksi kaikesta huolimatta;minua käy se porukka enemmän sääliksi jotka siellä örisevät ja juovat. Se on varmaa että ei se laji ole helppo,se viinan juominen,vaikka se siltä näytää!. Elämä on,mitä se on!

KIVIOJA HANNU 02.08.2010 14:33

Siinä vaiheessa kun risteilykansa katoaa noilta laivoilta, katoavat laivatkin ja ne jotka jäävät, nostavat lippujen hintaa. Kokeilkaapa Uumaja - Vaasa välin M/s RG1:tä. Siinä vasta tapa matkustaa. Norlandia on sen jälkeen luxusta. Molemmillä (Norlandialla ja RG1:llä)on matkustettu tänä kesänä. Sitä paitsi eihän noilla ole pakko matkustaa, onhan meillä maayhteys Tornion kautta.

HYTTILÄ ESKO 02.08.2010 14:46

On Tallinnankin maayhteys. Pietarin kautta :d .Toisaalta kun menee Finnlinkillä Naantali - Kapellskär . Ei ole juoppoja pahemmin näkynyt eikä myöskään muuta epämukavaa.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 02.08.2010 15:08

Niin ja meneehän sinne Tallinnaan muitakin paatteja, en ymmärrä alkuunkaan tuota Eckerön käyttöä, joskus olen mennyt sillä, kun olen ilmaiseksi päässyt. Itselleni matkailuautolla ylitys tulee lisäksi edullisemmaksi Viking Xpressillä kuin tällä meidän jäsenetupaatillamme (se etu taitaa olla jotain viiden €:n luokkaa). Eilenkin oli viikkari aivan pullollaan, kaikki mahtuivat istumaan, tarjoilu ja palvelu pelasi, ja kakspuolituntinen matka sujahti kuin siivillä elävän orkesterin ja karaoken kera. En suostu enää muita yhtiöitä käyttämään ja olen keskustellut heidän edustajansa kanssa meidän karavaanareiden huomioimisesta tulevaisuuden hinnoittelussa, positiivista asennetta lupasivat.

HAKKARAINEN TAPANI 02.08.2010 18:26

Toissakesänä mentiin ja tultiin Eckerön laivoilla ja kaikki sujui oikein mukavasti. Ruoka oli erityisen hyvää ja maukasta (kotiruokamaista), josta annoin kiitoksen kokillekin. Emme tavanneet örveltäjiä emmekä muitakaan kummajaisia. Ehkäpä homma on muuttunut huonoon suuntaan kahden vuoden aikana?

RANTALA SEPPO 02.08.2010 20:17

Hei, harmi että eckerön rahtilaivat eivät huoli enää karavaanereita, niillä oli ihana matkustaa ja Vuosaaren sataman väljät tilat superluxusta. Nyt menimme matkustajalaivalla, Länsisatamassa oli niin tyly ja kaamea äijä opastamassa laivaan, että oksat pois. Palaute vielä antamatta, mutta lähetän kyllä viestin firmaan. Hyvin mahtui laivalla istumaan mennen tullen. Paluumatkalla perjantaina oli hurja meininki,mutta otin sen tutkimuksen kannalta,miten monta erilaista örisijätyyppiä löytyykään.. Mennessä meillä oli aamiainen, pöydät piukassa, hintalaatusuhde 7 arvoinen. Tullessa emme syöneet. Nli-Kapellskär-reitin rahtilaivat mukavia,siistejä, ainoa vaikeus on jaksaa syödä 2 ateriaa matkan aikana,onneksi voi hytissä huilata välillä.

Marjo-Riitta

LEHTOSAARI TIMO 03.08.2010 19:41

Lienemmekö olleet edes samalla laivalla, mutta tunnelmat olivat kyllä erilaiset. Maksoihan se 7m asuntoauto menopaluu reilu 200 euroa, en pitänyt kalliina, missään ei kielletä omien eväiden (ei alkoholin) tuomista laivaan ja niiden nauttimista. Lasten askarteluhuoneessa on yleensä runsaasti tilaa, enkä ole koskaan törmännyt yhteenkään humaltuneeseen siellä, omalla lapparilla ilmaisen wlan yhteyden avulla, se reilu 3 tuntia sujuu todella nopesti, vessakin on samalla käytävällä.

Mitä tulee näihin viinaturisteihin, niin niistä saa kiitellä päättäjiä ja jos ei muuta niin onhan se hienoa taas kohta lukea tilastoja miten viinan myynti on romahtanut kun hinnat on hinattu taas kattoon, eli ei ole suomalaisten alkoholisoitumisen pelkoa ainakaan tilastojen valossa enää.

SIHVOLA MARKUS 03.08.2010 23:15

Tämä heinosen kommentti laivareissusta on tyyppiesimerkki siitä,kuinka yhden ihmisen liioiteltu kokemus jostakin asiasta,saa perässähiihtäjiä.Kyllä siellä laivalla löytyy vaihtoehtoisia tapoja matkata,vaikka kuinka paljon.Ei suomalaiset kuitenkaan ole vielä tallinnaan päin matkatessa niin epäsiistejä,että tarvii saappaita etsiä.Omat kokemukset kyseiseltä laivalta ovat ihan ok.En ole hakemassa mitään luksusta,jos menen vain yli.Risteilyluontoiset reissut menen muilla laivoilla.

PUTTO TUULA 04.08.2010 15:06

Hei, Meillä oli kyllä odella onnistunut reissu kesä-heinäkuussa Eckerön Translandialla. Ruoka oli hyvää ja istumapaikkoja oli runsaasti ja henkilökunta todella ystävällistä. Kummasti Vuosaaren-satama lyhentää kotimatkaa, kun ei tarvitse ajaa kaupungin läpi. Ainut haitta oli aikaisempi lähtöaika verrattuna viime vuoteen. Terv:Timppa Ps.meille ko.alus on paras vaihtoehto;auto 7,4 m ja 2 koiraa.

HEINONEN ARI 04.08.2010 20:47

Keskustelun päätökseksi lisätään tähän loppuun Eckerö Linen reklamaatioon antama vastine. Siinä ainakaan ei ole liioiteltu.

Hei,

Kiitokset palautteestanne. Valitettavasti näin korkea sesongin aikana istumapaikkamme kaikkialla laivassa – niin ravintoloissa kuin istumasalongeissa viidennellä ja seitsemännellä kannella – ovat hyvin kysyttyjä ja kaikille ei koko matkan ajaksi paikkaa välttämättä löydy. Lisäksi myymme hyttejä, joissa voi rauhassa levätä vaikka koko matkan ajan ja niitä saa varattua vielä täällä laivallakin.

Kaikkialla ravintoloissamme myymme myös muita juomia kuin alkoholia , samoin myymälässämme. Toki tarjouksemme ovat niistä tuotteista, joista tiedämme olevan kysyntää. Maistiaiset, joita laivallamme pidetään ovat tavarantoimittajiemme sponsoroimia ja heistä riippuvaisia. Alkoholin lisäksi maistiaisia tarjoavat makeis- ja snackstoimittajamme.

Panostamme henkilökuntamme koulutuksessa yksilöllistä palvelua ja palvelu-alttiutta. Pahoitteluni, jos se ei teille välittynyt – otamme jatkossa asiaa vielä enemmän esille yhteisissä palavereissamma ja koulutustilaisuuksissa.

Toivotan teille lämmintä loppukesää ja mukavia karavaanari-matkoja,

Ystävällisin terveisin

Jaana Raivio Ravintolapäällikkö

m/s Nordlandia

HALMEENMÄKI JUHANI 04.08.2010 21:12

Vaikuttaa vielä ihan suomen kieleltäkin, kun Siljalta eikun Tallinkilta ei saa mitään muulla kuin tuolla eteläisemmällä eestin murteella...

Eckeröllä on menty Tallinnaan aina kun on ollut vaunu perässä ja mennään jatkossakin. Tänä kesänä tosin tultiin Eckeröllä Ruåtsista Eckeröhön, mutta vaunu olikin ajoneuvon kyljessä kiinni. Ja ihan sama kotoisa laiva & palvelu kuin ennenkin tuolla reitillä.

PAANANEN PAULI 05.08.2010 12:25

sanois Team Ahma, no asiaan. Aina ollaan Eckeröllä mekin menty, mutta nyt jäätiin 1.8.20110 sunnuntaina klo 16.00 Tallinnasta lähtevästä laivasta ! Oma vika myöhästyttiin. Onneksi pääsimme tiistaina klo 7.30 Tallink M/S Star aluksella kotiin. Nyt on todettava, että laiva, palvelu, myymälän tuotevalikoima, siisteys, henkilökunta, ja matkaseura, kaikki olivat eri luokkaa kuin Eceröllä! Mitä hintaan tulee Eceröllä : 2 henkilöä, toinen senior, ja Autoliiton jäsenale, 2-henkilön hytti, ja ruokailut, ja 7.5 m pitkä matkailu-auto, kaikki tämä netistä ostettuna 131,00 eur. Aika edullinen. Tallink M/S Star kansipaikka, matkailu-auto, hinta 134,00 eur. Ei hyttiä, ei ruokia. Vähän kalliimpi mutta not so bad !

Tallinkin pieni etu on myös aika, vain 2 tuntia. Lähtö klo 7.30 oli Helsingissä 9.30 Tällä tarkoitan sitä, että laivamatka on meille suomalaisille, pakollinen siirtymävaihe,että ylipäätään pääsee täältä pois. Emme erityisemmin pidä laivamatkoista, joten mitä lyhyempi sen parempi.

Eckeröllä olemme ottaneet aina hytin, juuri noista syistä mitä Eckerön vastauksessa oli, siellä voi levätä ja käydä siistissä vessassa.

Eceröllä on kyllä kova meno päällä ja heti aamusta. Kesällä 2008 menimme Kroatiaan. Aamiaspöydässä sattui bussimatkalla olevia ruovia, vanhempaa väkeä, pikkunotkeessa. Ei siinä mitään, ei se meitä haitannut. Tuli juttua miksi ovat laivalle lähteneet, ja kyllä nauroimme sisäänpäin kun rouvat reippaasti : Minä sanon suoraan, minä se en kaunistle ! Viinahakureissulla ollaan, viinaa ollaan lähdetty hakemaan, ja illalla takas ! Kolmelta aamulla ollaan reissuun lähdetty, mutta kyllä se kannattaa !

Olen aloittajan kanssa pitkälti samaa mieltä Eckeröllä matkustamisesta. Tietenkin se riippuu myös ajasta. Tosin menimme Tallinnaan hotellimatkalle tammikuussa 2010 ja meno oli yhtä railakasta, vaikka pakkanen paukkui ja jäät ryskyi. Huvieläm pyörteet, ja sen lieveilmiöt olivat laivalla täydessä käynnissä. Laiva oli täynnä " juhlijoita " siitä huolimatta, että menimme keskellä arkea tiistaina.

Palaan tuohon otsikkoon, nythän mä vasta hokasin, että Tallinkillakin voi mennä, eikä aina sillä Eckeröllä !

Viihtyisiä laivamatkoja kaikille valitsemallaan paatilla !

Terveisin : Arja

HAAPANEN TIMO 05.08.2010 17:40

Just näin. Laskeskelin yli sata kertaa auton nokan johonkin paattiin lykänneeni, se on siirtymistä, en mitään muuta siltä odota.

Nykyään en edes kysy muilta, vaan tilaan paikan Tallinkin kahden tunnin paattiin. Aikataulut sopivat mulle mainiosti, jos on aamulla menossa laiva myös lähtee aamulla. Paluu sopii klo 14.00-16.00 yleensä oikein hyvin, silloin olen kotona kuuden pintaan.

Puhelimessa olen aina saanut vastauksen suomenkielellä, ihmettelen elleivät muut ole.

Tallinkin enkä minkään muunkaan yhtiön laivoilla en ole huonoa palvelua koskaan saanut. Voin olla väärä henkilö palvelutason arvoinnissa, koska mulla ei sen asian suhteen ole ollut muutenkaan mitään ongelmia.

@timppa

AHJOS TIMO 05.08.2010 19:37

Usein Tallinnassa henkilöautolla käyvä kaveri kertoi (kesällä 2008), että hän matkustaa aina Eckerö-linella, koska niillä on autolle edullinen sarjalippu. Lieneekö sarjalippua matkailuautoille?

HEINONEN ARI 10.08.2010 23:31

Keskustelua on nyt käyty puoleen ja toiseen ja saatu hyviä reittivinkkejä. Eestiin todellakin pääsee maita myöten Leningradin kautta sekä Torniosta Ruotsin läpi ajaen melkein. Ivalosta katsottuna on lähestulkoon samantekevää kumpaa reittiä ajaa. Täältä Ivalosta katsottuna. Viking Xpressin ja Eckerö Nordlandian hintaero, 180 euroa, on vanhassa rahassa noin 1000 markkaa. Tarkemmin ajateltuna varsin vähäinen siis. Tallinkilta en hintaa kysynyt. Eckerön Translandia ei kelpuuta kyytiin matkailuperävaunua. Juoppoja en ole laivoilla nähnyt. Humalaisia kylläkin. En kammoksu humalaisia. Tasotonta käytöstä kavahdan. Sivistykseen kuuluu hallita itsensä ja omaisuutensa myös humaltuneena. Laskea lannevesi käymäläeriöön tätä tarkoitusta varten asennettuun valkoiseen jaloposliinimaljaan. Eihän kotonakaan kusta seinille ja pitkin lattioita! Helsingistä Tallinnaan matkatessa pärjää vessassa kumikalosseilla. Tallinna-Helsinki –siivulla, kun ilta on jo käsillä, tarvitaan kumisaappaat. Kommentissaan markus sihvola oli täysin oikeilla jäljillä. Eckerö Linen asiakaspalvelupoliittinen munkkilatina vastineena reklamaatioon jätti muutaman kysymyksen vaille vastausta. Seuraava seisova pöytä karavaanariharrastuksen tiimoilta syödään kesällä 2011. Minkä laivayhtiön kokki sen rakentaa, se jää nähtäväksi.

LIIMATAINEN HANNU 12.08.2010 08:54

Erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä samasta asiasta, näinhän se menee.

Yhtä asiaa vain aina ihmettelen, mikä kollektiivinen syyllisyyden tunto meihin suomalaisiin on istutettu ja miten, kun melkein jokainen valittaa siitä viinan kanssa läträämisestä. Näitä läträäjiä on aina esiintynyt, joka paikassa, niille emme näköjään mitään voi. Mutta turhaa on kantaa minkäänlaista osasyyllisyyttäkään sellaisesta, ongelma on kunkin läträäjän ikioma, ei naapurin. No, kyllähän siitäkin ongelmaa naapurille tulee kun ne läträäjät sikailevat ja sotkevat paikat, kuten WC:t. Mutta kuitenkin, itse en mitään kollektiivista syyllisyyttä suostu tuntemaan, jos joku minulle yrittää viduilla että suomalaiset juovat liikaa sanon heti että mene valittamaan sille joka juo liikaa, älä minulle.

HALMEENMÄKI JUHANI 12.08.2010 19:23

Tanskalaiset valittaa että saksalaiset ryyppää sikana siellä. Ruotsalaiset valittaa että tanskalaiset ryyppää sikana siellä. Taitaa olla kanssa sitä naapurisopua...

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.