Sassnitzista Zwieseliin, fillareilla

SILMUNEN HANNU 23.07.2010 01:17

Terveisiä kuukauden polkupyöräretkeltä reitiltä Sassnitz-Zwiesel eli fillaroimme Pohjois-Saksan Rügenin saarelta itäistä Saksaa Tsekkeihin, läpi Tsekin ja taas Saksaan, Baijerin metsiin Zwiesilin pikkukaupunkiin, mistä palasimme junilla Pariisin ja Disneylandin kautta kotiin.

Rohkenen laittaa tänne kuvia retkestä, koska tämä oli valtaosin kuitenkin leirintämatka ja reitti ja kohteet yhtälailla myös varsinaisia karavaanareita kiinnostavia ja heidän saavutettavissaan.

Onneksemme saimme kuitenkin polkea suurimman osan tuhannesta kilometrista pyöräteitä pitkin, toisinaan fillaroitsijaa suorastaan hemmoteltiin pienillä asvaltoiduilla poluilla saksalaisten metsien kätköissä, toisinaan rynkytimme kymmeniä kilometrejä mukulakivipolkuja...

Tässä on, kieltämättä oudossa järjestyksessä, osa 3/4 sillä eka muistikortti on vielä reissun päällä, joten jouduin aloittamaan jälkimmäisestä puolikkaasta:)

Kirjoittelenpa joskus lisää havaintoja leirintäalueista ym matkan varren paikoista ja tilanteista, mutta tässä nyt pienen alustuksen kera siis neljännes kuvista:)

"Saksassa virtaava Elbe muuttuu Tsekin rajalla Labe-joeksi. Euroopan suurin kivisilta, Narnia-leffassakin käytetty, on upea retkikohde, samoin jokiretki Meznasta mahtavassa kanjonissa,mutta leirintäaluet ja kaikki sisämajoitus on Tsekkien puolella täyteen buukattu joidenkin arkipyhien takia ja nukumme teltoissa leirintäalueen pusikoissa. Decinistä alkaa matkan ensimmäinen sadepäivä, muuten kelit ovat liiankin hyvät, 36 c ei ole retkipyöräilijän unelma. Litomericin karamellinkaunis barokkikaupunki on aikamoinen vastakohta Terezinin entiselle juutalaisten ghettokaupungille, missä Euroopan taiteellisesti lahjakkaat juutalaiset odottivat 5v siirtoa keskitysleireille. Ne, jotka eivät joutuneet vankilaan, pitivät aikuisten ja erityisesti lasten elämää ja elämänhalua yllä teatterin, runouden ja maalaustaiteen avulla. "Niin kauan kuin uutta luodaan, on myös elämää."

t.Kaarina

http://www.facebook.com/album.php?aid=2071718&id=1420514119&l=3eb3a804cb

KUJANPÄÄ MARKKU 23.07.2010 11:27

Kiitos puolestani terveisistä ja matkakuvauksesta, joita toki haluan nähdä lisää.

LAUKKANEN MAURI 23.07.2010 17:55

Kateeksi käy!,toisten pitää olla töissä leivän perässä,mutta onni yksillä kesä kaikilla.

SILMUNEN HANNU 23.07.2010 23:28

Voi olla että Mauri joskus sullekin lomavuoro kolahtaa:)

Markulle, kuvia tulee hissukseen lisää, kiva jos kelpaa:)

Nautinnollista loppukesää kaikille!

t.Kaarina

ARO PERTTI 25.07.2010 09:54

Kaarina, tuliko katseltua sitä kuuluisaa kristallia Zwieselissä ? Siellä on myös muistaakseni Azur-camping Bayeriches Wald jossa ennen aikaan oli mukava uimala ja hyvä ravintola.Metsät ympäristössä ovat mahtavia ja Tsekki-maa näköyhteyden päässä.Siellä järjestettiin myös ennen laskettelu Word-cup kilpailuja .

SILMUNEN HANNU 25.07.2010 12:13

Hei Pertti, kristalleja nähtiin sen mitä pääkatua sahattiin pari kertaa ees taa ja sen varrella könötti se maailman korkein kristallilasi-pyramidi.

Azur-campingin portilla pyörähdettiin yhdentoista jälkeen iltapimeällä, kun oltiin päivällä kivuttu Grosse Arberille, alkumatka fillareilla ja loppumatka kävellen, ja todettiin ettei se Azur nyt ole meidän paikka sen hetkiseen tarpeeseen....ja niin jatkettiin etiäpäin joen varteen pienelle vaatimattomalle Saksan karavan-yhdistyksen paikalle, ja telttailtiin pyörämatkan kaksi viimeistä yötä siinä, uitiin joessa ja tultiin melkein ukonilman silpomiksi (onneksi meni säpäleiksi vain cämppärin juhannussalko).

Mutta se mitä nähtiin olikin sitten aivan huippujuttu; iltayöstä kuultiin kuuden suden ulvonkonsertti ja nähtiin niiden kisailevan keskenään, tehtiin meinaan retki Altscönauhun, missä on Tierfreigelände eli erämaahassa oli pantu muutama aita mettään sinne tänne ja niiden sisään oli jäänyt niissä metsissä muutenkin asuvia eläimiä, joita ihmiset saattoivat nyt tuurista riippuen turvallisesti tarkkailla. Siis ihmisille oli polkuja mutta eläimet elelivät ihan perus metsissä. Ei sisäänpääsymaksuja eikä auki-kiinni-kellonaikoja. Karhujakin nähtiin. Seuraavaksi aion olla susien tähystyslavalla koko yön makuupussi ja HYTTYSverkko vain mukaan.

Hyvin tunnut seudun tuntevan:) Tsekeistä me tultiiin ja metsäthän jatkuvat Sumavan kansallispuistona siellä puolen, pitää joskus jatkaa tutkimusretkeä sinne ja Bayerische Waldekin jäi vajaaksi, kun olimme olleet kirotun ruokamyrkytyksen tai mahataudin kourissa Tsekeissä usean päivän ja vuorollaan, piti maata milloin paahteisella leirintäalueella tai pikkuruisessa hotellihuoneessa:)

Mutta tosi hyvä retki kaiken kaikkiaan, paljon metsiä läpi koko Saksa ja Tsekin! Laitanpa kohta kuvia lisää.

t.Kaarina

ARO PERTTI 25.07.2010 19:37

Joo ! Metsät ja maailmakuulu kristalli ovat upeita Zwieselissä. Eikä oikein kaukana sieltä ole Tatrakaan.Tatranska Lominicassä on upeat kuusimetsät vuoret yli 26oo m korkeat ja Lysa Polanan toisella puolella on Zakopane.Vysoke Tatry on uupeeta kaikkialla. Vähän matkaa Lominicasta on Poprad ( 19 km ), joka myös on kuuluisa kristallista,jotkut väittävät Slovakian kristallia maailman hienoimmaksi . Kuusimetsässä kasvaa niin suuria ja komeita puita että harvoin näkee,luultavasti ei ainakaan Suomessa. Keski-Euroopassa on paljon tällaisia "mansikka" paikkoja joita voisi käydä katselammassa !

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.