Costa Del Aqua

RAUTIAINEN KARI 18.03.2010 16:18

Siis se mikä ennen oli Costa Del Sol.

Vettä riittää. Moottoriteistä puuttuu pätkiä, vuorille teistä on osa poikki ja joissakin mennään yhtä kaistaa. Mersuja, voortteja ja jääkaappeja tullu merelle asti pitkin jokia.

Kevät ainakin 2 kuukautta myöhässä normaalia. Viimevuonna tammikuun lopulla vuoret valkosenaan mantelinkukkaa, peruna kukinnalla jne. Nyt ei manteli ole vielä herännyt ja pottumaat on savella.

Katastrofi paikallisille.

Talot kaikki märkiä ja homeessa.

Mullakin oli pihassa kaksi uima-allasta. Toisessa nurmikkopohja, toisessa laatta.

Tähän aikaan vuodesta pitäs olla 5 sadepäivää kuukaudessa. Nyt on tullu 3 kuukautta putkeen vettä, muutama aurinkopäivä välillä mutta vettä on tosi paljon. Ja sortumia. Ja mutavyöryjä.

Parempi silti 15 astetta ja vettä kun tää Suomen siperia-simulaattori.

SILMUNEN HANNU 18.03.2010 16:24

Mikähän siellä on sisämaassa tilanne, jos lähtis reilun viikon päästä polkasemaan maastopyörillä Sevillasta pohjoiseen, Santiago de Compostelaan?!

t.Kaarina

NYYSSÖNEN KAJ 18.03.2010 16:43

Tähän ei voi muuta kuin todeta että Algarvessa on hyvä olla, Onhan se täälläkin satanut vähän enemmän ja patoaltaat on saatu täyteen. Tänään on Sagresissa hellepäivä +23 astetta.

Tilasto puhuu puolstansa http://picasaweb.google.fi/KajNyy1/Portugal0910Kevat#5439564743091248802 tämä on tammikuun tilasto, helmikuu löytyy muutama kuva eteenpäin

RAUTIAINEN KARI 18.03.2010 17:00

Siellä on sevillassa moottoriteitä poikki ja silleen mutta sinne vaan, on siellä kiertoteitä.

Maasto on kamalan märkää ja kurasta. Pikkasen hankala kulkea mutta eipähän pöllyä. Vuorilla patikkareiteillä on tosi liukasta ja ainakin mulla kävi niin että joutu kahlaileen paikoissa joissa normaalisti mennään kiveltä kivelle patikkakengissä. Nuotion sytyttely hankalaa. Osa poluista sortunut ja osa muuten vaan huonossa kunnossa.

Kiva tuo oli silti, mutta ei mitään t paita kelejä ollu kun parina päivänä.

RAUTIAINEN KARI 18.03.2010 17:02

No juu Nyyssönen, Faro on Faro. Andalusiassa on toisin. Täys katastrofi.

SILMUNEN HANNU 18.03.2010 17:18

Oukei, eipähän tuo paljon poikkea viime keväisestä Le Puy -Pyrennet pyöräilystä, varsinkaan Ranskan Keskusylängön olosuhteista, lunta tuli parikymmentä senttiä yhtenäkin yönä lisää jne, mutta oli tosi kivaa, vaikka välillä mutaikossa niin liukasta, ettei taluttaenkaan meinannut pysyä pystyssä:)

Olin kuvitellut että reitti nimeltään Via de la Plata olisi tasainen, mutta tuhannen kilsan matkalla näyttää olevan nousua saman kuin Everestille!?

Onko siellä ihan ok tehdä nuotio, siis kyseletkö joltain maanomistajalta lupia?

t.Kaarina

HYTTILÄ ESKO 18.03.2010 17:56

Kiitä onnees jos saat syttymään.

HOLMSTRÖM JAANA 18.03.2010 20:30

Täällä Torreviejan ja la Mangan alueella on myös satanut ja etenkin tuullut kylmästi. Aurinko on kuitenkin paistanut muutaman päivän välein. Auringossa on lämmintä, olen ottanut aurinkoa niin että olen jo aivan musta. Aiemmin ajateltiin lähteä kohti Fuengirolaa kohti mutta jäi menemäti kun luettiin Malagan alueen säätilanteesta. Täällä on ollut sentään kohtuulliset kelit ja tiestö on hyvässä kunnossa. Tänään Torreviejassa on ollut pilvistä, lämpöä on ollut12c. Alkuviikosta oli kolme lämmintä päivää, joskin parina niistä tuuli melko kylmästi. Aina tämä Suomen kelit voittaa!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.