Kysyvä ei tieltä eksy

HAIPUS TIMO 28.12.2009 19:25

Hei kaikille! Olen haaveillut ja suunnitellutkin autoreissua Välimerelle.

Kannattaako mennä Kroatiaan vai Espanjaan? Kroatiassa en ole koskaan käynyt ja Espanjassakin viimeksi neljäkymmentä vuotta sitten. Marokossa, Casablancassa myös haluaisin käydä. Vai onko joku muu kohde?
Autoni on vähän yli seitsemän metrinen ja menisin yksin. Vaimo tulisi myöhemmin joksikin aikaa mukaan. Takas tulisin ennen veneilykauden alkua. Miten kaasun sopivuus eri maissa? Minulla on suomalaiset pullot. Onko nettiyhteydet helposti saatavilla/ostettavissa (wlan/3G modeemi).

Tiedoista olisin kiitollinen, terveisin Timo kempeleestä

NIITTYARO TAPANI 29.12.2009 09:36

Aikoinaan kun ostin ekan m-auton 1998 purjeveneen korvikkeeksi niin seuraavana keväänä lähdin hieman arkaillen Venetsiaan. Italialainen ajokulttuuri hieman arkailutti mutta silloin ja sen jälkeen useana vuonna olen huomannut ainoan suuremman eron liikenteessä olevan kohteliaisuuden kun meihin vertaa. Vaikka italiaano pysäköi miten sattuu niin se myös väistää ja antaa tietä tarpeen vaatiessa. Röyhkeää kiilaamista on vaikeaa löytää, joskin vältän suurien kaupunkien keskustoja ja käytän niissä paikallista liikennettä (juna - bussi).

Kun ekaa kertaa lähdet niin mielestäni voit valita maan vapaasti, olen käynyt Kroatiassa, Sloveniassa, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa eli noissa Välimeren maissa useimmissa (Kreikka puuttuu vielä autolla) eikä mikään ole paras tai huonoin mielestäni vaan kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Kaikissa olen kuitenkin viihtynyt ja tullen menemään uudelleenkin.

Matka eli kilometrit kannattaa katsoa etukäteen, minulle kävi kämmi suunnitellessani Portugalin matkaa kesälomalla (5 viikkoa) ja Portugal jäi yhteen yöhön, matkailutapani kun ei ole pitkiä päivämatkoja vaan tutustumista ympäristöön ja randomina löytämiini nähtävyyksiin. Päivyriä en juurikaan katsellut ennen Santiagon Pyhän Jaakobin kirkosta paluutani jolloin huomasin yli puolen loma-ajasta hävinneen historiaan ja takaisin olevan saman verran matkaa joten Portugaliin pitää mennä uudelleen.

Minä sanoisin, että terve menoa ja hyvää matkaa. Eikös se laulunkin tekijä aikoinaan sanonut, "Pelko pois Rosmarii" vai miten se meni? ja oli sentään sota-aika.

PATOJA PEKKA 30.12.2009 02:25

Timo, mihin aikaan vuodesta olet reissussa? Kuinka kauan ajattelet olla reissussa? Esim. tuo Casablancahan on ihan älytön ajatus, jos suunnittelet jotain 4-5 viikon lomamatkaa tai jos ajankohtasi on keskikesä? Kroatia ja Epsanja molemmat omalla tavallaan hyviä paikkoja. Kummastakaan et helpolla saa kaasua ja kummassakin paikassa saat mokkulalla nettiyhteydet paikalta ostetulla simmillä. Mutta jos olet ekaa kertaa lähdössä eurooppaa valloittamaan, niin paljon ei voi vinkkejä antaa, jos et kerro kuinka pitkä reissu, mihin vuoden aikaan ja mitä kokemuksia reissultasi odotat...

SUOMI SEPPO 30.12.2009 09:24

Itse en ole koskaan omistanut venettä, mutta veneessä olen ollut. Eli "Takas tulisin ennen veneilykauden alkua." tarkoittanee kai kevättä, ei helmikuuta eikä elokuuta ? Tarvitseeko koko eurooppa valloittaa? Joku on onnellinen löhötessään muutaman kuukauden palmun alla. Eikä mikään ajatus ole "älytön ajatus" sen toteuttaminen on taas eri asia. @seppo

HAAPANEN TIMO 30.12.2009 10:19

Kesäaikana pärjää melko vähäisellä kaasulla. Esimerkkinä velipoikani, joka oli Espanjassa syyskuun puolivälistä joulukuun alkupuolelle. Lainasin äijälle oman tankattavan pulloni, mutta heillä oli takaisintullessa siitäkin jäljellä 7 kg. Jokainen yö sähköpaikalla kämppärillä ja sähköuuni sekä -liesi sapuskan tekoon. ACSI-paikkoja käyttivät ja niissä sähkö tulee mukaan samaan alennushintaan.

@timppa

HAIPUS TIMO 30.12.2009 19:04

Kiitos vastauksesta. Tarkoitus on lähteä tammikuulla ja palata toukokuuksi, joten varaudun myös kaasulla lämmitykseen.

Kiinnostaa tuo tankattava kaasupullo. Onko kaasun myyntipaikkoja tiheässä? Oletko itse paljon käyttänyt /täyttänyt pulloasi, onko ollut ongelmia?

Kerran -80 luvun alkupuolella täytti eräs kaasunmyyjä Etelä-Ruotsissa 11 kg:n suomalaisen pullon pullojen väliin laitettavalla letkulla. Käyhän se niinkin, mutta akkojen pitää olla silloin kauempana.

Terv. etunimi kaima

HAIPUS TIMO 30.12.2009 20:29

Kiitos Pekka vastauksestasi! Kerroinpa vähän huonosti ajatukseni. Suunnittelen lähtöä tammikuun loppupuolella ja paluuta toukokuuksi. Koko eurooppaa en ajatellut valloittaa, että jää siitä muillekin.

Halusin vain kommentteja mitä matkailuautolla reissatessa kannattaa huomioida ja mitä kivoja paikkoja sillä voi tavoittaa. Onko Epsanja parempi kuin Kroatia, noin yleensä. Asuako leirintäalueilla, rannoilla vai hotelleissa? Missä muut suomalaiset karavaanarit oleilevat reissuillaan? Miten nettiyhteys on saatavilla vaivattomimmin ja tietenkin järkihinnalla? Onko alueilla langattomia verkkoja vai piuhanpäähän tai 3G verkkoon puhelinta/bluetooth-modeemina käyttäen, sehän toimii kuin mokkulakin, mutta ilman usbiporttiin liitettävää palikkaa. Kaasun saanti kiinnostaa, mistä saa, saako suomipulloon, adapterilla... vai eikö saa ollenkaan?

En ole ekaa kertaa lähdössä maailmalle, vanhassa ammatissani lähdin maailmalle vuonna 1963 merimiehenä. Tiedän mitä siellä on saatavilla ja sitä en nyt lähdekkään hakemaan vaan haluan nyt tehdä matkaa matkailuautolla rauhallisesti. Tutustua mahdollisesti vanhoihin, käymiini paikkoihin esim. Casablanca. Näihin en niin hirveästi tarvii opastusta enkä neuvoa.

MALLAT TAPIO 01.01.2010 14:39

Kaasun saanti on meillä onnistunut aika hyvin eri puolilla Eurooppaa: ainakin Norjassa ja Espanjassa voi suomalaisen kaasupullon täyttää monissakin paikoissa. Mitään adaptereita ei kaasuasemilla tai leirintäalueilla, joissa täytetään kaasupulloja tarvita. Kannattaa ottaa Suomesta mukaan toiseksi pulloksi saksalainen (punakorkkinen) pullo. Siinä on sama kierre, kuin suomalaisissakin ja niitä voi vaihtaa monilla Keski-Euroopan leirintäalueilla. Kaasua kuluu aika paljon, jollei oleile pelkästään leirintäalueilla; parin kuukauden Espanjan talvimatkalla 4 - 5 pulloa.

Nettiyhteyksien ennakoitavuus/epävarmuus on ongelma. Toivottavasti joku kokoaisi eri maiden käytännöistä helppotajuisen oppaan.

HAAPANEN TIMO 01.01.2010 17:04

Tämä on mun ratkaisuni: http://picasaweb.google.fi/timppahaapanen/TankattavaKaasupullo# Kuvat on monet kerrat täällä olleet, vakilukijoille taitavat olla liiankin tutut. Huoltoasemilta tankataan, voi tankata ilman ongelmia vaikkei ole aivan tyhjäkään. @timppa

HAAPANEN TIMO 01.01.2010 17:12

Tuolla tankkauspaikkoja: http://www.gas-tankstellen.de/menu.php

HÄNNINEN JUKKA 01.01.2010 19:20

Muuten en vastaisi, mutta kun annat liian sinisilmäisen kuvan kaasun saannin helppoudesta. Asiallista tietoahan täällä kysyvälle pyritään parhaamme mukaan antamaan. Ei se ihan noin mene, kun sanoit. Kaasupullojen täyttö on yksi viheliäinen ongelma. Ihan varmasti pärjäät jos hankit e-hyväksytyn LPG-GPL kaasuntäyttöadapterin, joilla voit täyttääå pullosi missä tahansa autokaasua myyvällä huoltoasemalla (bensiksellä) Joku varmaan kertoo mistä sellaisen saa. Kyseessä ei ole setti, jota myydään caravan-liikkeissä.

HAIPUS TIMO 01.01.2010 20:22

Tarkoitatko tätä caravan-gasadapter.com:ssa myytävää adapteria?

Olen löytänyt kyllä sen ja kiinnostavalta tuntuu. Miten on tuon ylitäyttövaaran kanssa, onko se todellinen. Eikö täytetyn määrän näe mittarista, vai mitä keinoja siihen on. Jos otan vaakan mukaan ja laitan pullon vaakalle täytön ajaksi. Samalla vois reissussa seurata omaakin painonkehitystä.

Jos ostan valmiin tuon yli 200 maksavan täytettävän pullon, niin saako sitä täytettyä Suomessa tai Ruotsissa?

Tieto lisää tuskaa, olen lukenut täältä matkakirjoituksia ja parissa jutussa on mainittu kalliista moottoritiemaksusta. Kuinka kallista se on ja millä alueilla ne on? Parina kesänä olen Saksassa ja Hollannissa moottoripyörällä kulkenut, mutta maksullisille moottoriteille en ole eksynyt.

Sitten olis vielä rengasasiaa, kesärenkailla vai kitkasemmoisilla? Säästähän se taitaa olla kiinni, mutta mielipiteitä kuuntelisin mielelläni asiasta.

HELIN ANTTI 02.01.2010 13:14

Me ostimme Hartolassa käytetyn Espanjalaisen kaasupuulon ja olemme sitä käyttäeet. Monilla gamping alueilla vaihdetaan tyhjä pullo täysinäiseen, lisäksi ainakin SantaPolan leirialueella saa vukrata pullon 30€ ja paluttaa sitten kun eitarvitse ja saa rahan takaisin. Tyhjän vaihto täysinäiseen 11.50€. Tie tulli ovat suhteellista. Meille Trävemyndestä SantaPolaan n. 120€. Saksassa ei tulleja vielä ole. SantaPolan leirialueella netti ollut tänä syksynä ilmainen. Paikka täytyy olla lähellä antenneja.Kauenpana ei pelaa.Tai käy koneella respassa.

MURTO JUHA 02.01.2010 16:05

hei,

jaan kokemukseni lämmityksestä. Minulla on kaksi Parolin 220v lattialämmityselementtiä, jotka mukavasti poistavat vedon tunteen ja aamulla on mukava laittaa vaikka paljaat jalat lattialle,ei palella jalkoja. Minulla on kaksi 1,5 m pituista palaa, jotka vievät yhteensä noin. 300 w joten niitä voi käyttää invertterillä vaikka ajon aikana. Katolla on Dometicin perusmalli 2100, jossa on 800 w lämmitysvastus. Näillä yhdistelmillä meillä oli viime yönä Hollannissa sisälämpötila n. 18-20 astetta, ulkolämpötilan ollessa -1 astetta. Tämä siis ilman erillistä kaasulämmittimen käyttöä. Trumaticci syö pullon tyhjäksi muutamassa päivässä, jos sitä käyttää lämmitykseen yötä päivää. Jos reissaat useinkin keskieuroopassa pitkiä aikoja niin suosittelen täytettävän LPG-pullon hankkimista, tai sitten hommaat paikallisia pulloja niin ei tarvitse irvistellä sopivuusongelmien kanssa. Noista adapteriseteistä minulla ei ole kokemusta, koska käytän yhtä LPG-pulloa itse, enkä ole kenenkään nähnyt adaptereita täällä Belgiassa tai Saksassa käyttävän. LPG:tä voi ostaa tavallisilta mittariasemilta, täyttö tehdään itse. Mutta kuten kirjoitin, pidempään oleskeluun kannatta satsata toimivaan sähkölämmitykseen, se riittää näillä keskieuroopan talvi-ilmoillakin. Yhdellä kaasupullolla tekee sitten ruokaa monta kuukautta ! T. Murtsi

HAAPANEN TIMO 02.01.2010 17:25

Haipuksen Timolle. Tuon tankattavan pullon mukana tulee adapterit. Adapterit maksavat useita kymppejä, hintaero tankattavaan pulloon ei ole aivan mahdoton. @timppa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.