Romania

SILMUNEN HANNU 25.08.2009 11:29

Aikamatkailusta kiinnostuneen kannattaa suunnata kulkunsa Romanian pohjois-osiin, aivan Ukrainan rajan tuntumaan, Maramuresin alueelle. Siellä aika tuntuu pysähtyneen jonnekin, ehkä sadan vuoden takaiseen elämään. Heinät ja puut kaadetaan käsin, ja ne, samoin kuin maitotonkat ja muuttokuormatkin kulkevat hevoskärryillä. Lehmät paimennetaan päiväksi yläniityille, mistä ne illalla kulkevat yksiksensä, tai no muiden lehmäkavereidensa kanssa, kylien poikki takaisin kotiin. Ne osaavat pysähtyä kotiportillensa, ja jos isäntä ei ole sitä jo avannut, jää lehmä portille ammumaan! Lehmien jälkeen talojensa edustoilla istuskelevat ihmiset miehittävät kaikki kylänraitit. Monet kylät ovat kuin eläviä kotiseutumuseoita, ja ihmiset tuntuvat arvostavan työtään ja elämäänsä, vaikka köyhyyttä tietenkin on. Mutta silti ikkunoilla kukkivat belargoniat, vaikka säilykepurkeissa. Upeita puukirkkoja, ja maalatuja sellaisia myös hyvin runsaasti.

Jos jonkun erillisen nätävyyden tuolta haluaisi erotella, voisi mainita vaikka Sapantan kylän, mistä löytyy "Iloinen hautausmaa". Sen hautakivet ovat puuta, ja maalattu iloisin värein, ja niin, että jokaisesta kivestä käy ilmi vainajan elämäntyö tahi kuolintapa. Paikallisella kielellä on vielä kirjoitettu hauskasti vainajan elämää kuvaava runo, ainakin näin meille kerrottiin. Sapantan ylöosasta löytyy myös leirintäalue, missä suihkuvesi lämmitetään tammea polttamalla, pyykit pestään joessa ja isäntäväki paistelee maukkaita pihvejä ravintolassaan. Niin ja Euroopan korkeinta puukirkkoa sinne oltiin pari vuotta sitten rakentamassa.

Erilaisempi nähtävyys on Sighetu Marmatieissa oleva museoitu vankila, mikä kertoo asioista, mistä on pitkään vaiettu. Tähän vankilaan heitettiin kuolemaan mielipiteidensä vuoksi vangitut, ne, jotka eivät halunneet suostua kommunismin vaatimuksiin. Sighetussa on myös hyvin mielenkintoinen kotiseutumuseo, missä englantia puhuvan oppaan avustuksella selviää paljon seudun rakennuksista yms. sellaista tietoa, mitä muuten joutuu vain itsekseen pähkäilemään.

t.Kaarina

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.