Moi!
Kyllä siellä ihan erilaiseen elämään saa tottua, kaikin puolin, kuin Euroopassa.
Kultturi-erot on hyvin suuria, ja alkuun ainakin meitä rasitti se, kun ei oikein tiennyt kuka meitä milläkin mielellä opasti. Ja oliko opastajalla jokin ketunhäntä kainalossa vai ei.
Luulen, että meidän pelastuksemme oli se, kun palkkasimme perheellemme oman oppaan Fesissä kahdeksi päiväksi. Hän oli avarakatseinen ja sivistynyt mies, jolta saimme kysellä kaikkia meitä askarruttaneita juttuja.
Opimme, etteivät ihmiset, joiden luulemme auttavamme meitä vain hyvää hyvyyttään, ja sitten kuitenkin vaativat rahaa palveluksistaan, olekaan ilkeitä, vaan se nyt vain kuuluu, ja on aina kuulunut sikäläiseen kulttuuriin. Ne joilla on enemmän, antavat niille, joilla on vähemmän.
Toki saimme "ilmaistakin" apua, eniten nuorilta kaupunkilaisilta. Esim. Meknesissä nuorei mies ajoi edellämme pitkän matkaa mopolla, ja johdatti meidät leirintäalueelle, eikä huolinut palkkiota, vaikka tarjosimme.
Kaupustelijat eivät olleet meille ogelma, mutta liikuimmekin etupäässä maalla ja poissa turistipaikoista.
Jätimme automme jokaiseen meitä kiinnostaneeseen kylään parkkiin tehdessämme retkiä, ja myös vain tien laitaan kiivetäksemme kukulalle tms. Kylissä maksoimme autovahdille, joka oli kunnanvaltuuston valtuuttama vahti. Näin myös nukuimme monet yöt. Aina rauhassa ja hyillä mielin.
Agadirissa on varmaan omat "sääntönsä" ja tapansa, siellä vain piipahdimme näkemässä turistimestan, mikä ei iskenyt.
Me kiersimme Marokkoa pari talvea sitten, kuusi viikkoa ristiin rastiin koko maata lasten kansa, ja lopputulos oli se, että koko perhettä itketti, kun piti nousta Eurooppaan menevään laivaan, ja palata "tylsään, tyhjään, sivistys-maanosaan"...
Jos haluat, voin yrittää kirjoittaa myöhemmin jotain lisää, mutta nyt olemme Istanbulissa ja aloittamassa kotimatkaa.
t.Kaarina
