Kannattaa kertoa jos on tyytymätön palveluun! Kiitos Stenalinelle!

TOIVONEN MARTTI 03.12.2008 19:50

Taisin tuossa loppukesästä kertoa että olin ajatellut mennä hiukan poikkeavaa reittiä Saksaan eli ajaa Ruåtsin poikki Varbergiin ja ottaa sieltä lautan Tanskan Grenåhån. Taisin mainita hinnankin aika edulliseksi, olin nimittäin kysynyt hintaa etukäteen. Vastausviestissä yhtiö ilmoitti että lipun hinta riippuu matkojen kysynnästä ja tarjonnasta. Lippua en kuitenkaan ostanut etukäteen.

No näin sitten matkattiin. Yhtenä sunnuntai-iltana syyskun alussa menin Stenalinen toimistoon Varbergissa ja pyysin halvinta lippua seuraavan aamun kello 9 lauttaan. Virkailija katseli tietokonettaan ja sanoi sitten että "Tämmöinen hinta minulla täällä on, 1175 sekeliä." En edes hätäpäissäni osannut laskea sitä euroissa mutta kovin paljolta kuulosti. Kun kuitenkin oli sinne menty ja Tanskaan piti päästä tyydyin siihen että kysyntä oli ilmeisen raivokasta kun hintakin oli noussut noin korkeaksi.

Seuraavana aamuna ajettiin lautalle ja todettiin autokansi aivan tyhjäksi, kiivettiin ylös matkustajatiloihin ja sieltä sentään löytyi muutama ihminen.

Hetken mietin onko hinnoittelu sellainen että matkan erilliskustannukset jaetaan lipun ostaneiden kesken eli mitä vähempi matkustajia sitä korkeampi hinta. Ei tuntunut mahdolliselta sekään.

Tutkin lippuani ja totesin että mulle oli myyty ns. FLEXI-lippu eli lippu joka oikeuttaa ilman kustannuksia vaihtamaan matka-aikaa ja saamaan jopa rahat takaisin jos peruu matkan kaksi viikkoa ennen matkan ajankohtaa. Siis olisin ollut oikeutettu saamaan rahat takaisin jos olisin perunut matkani kaksi viikkoa ennenkuin ostin lipun... Entä viime tinka: "jos peruu matkan alta 24 tuntia ennen matkaa ei ole oikeutta hinnan palautukseen".

Kiristelin viitisen minuuttia hampaita ja totesin että tyhmyydestä sakotetaan: miksi en ollut tiukemmin ottanut selvää hinnoista ja lipuista jne. vaan olin antanut jymäyttää itseäni. Kauempaa en antanut sen pilata tosi mukavaa kolmen viikon reissua Saksassa, Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa.

Kotiin tultua kuitenkin alkoi uudelleen ottaa pannuun jopa niin paljon että kirjoitin kiukkuisen emailin Stenalle, selostin koko jutun ja kerroin tuntevani itseni pahasti petetyksi.

Muutaman viikon päästä sain vastauksen jossa pahoiteltiin tapahtumaa ja kysyttiin pankkitilin tietoja että he voisivat maksaa takaisin Flexin ja halvimman lipun erotuksen. Ja muutama päivä sitten tuli tilille 68 euroa hinnan palautusta (olis tietty tullut hiukan enempikin mutta sekelin kurssi painui tällä välin tosi huonoksi).

Nyt tuntuu taas ihan hyvältä vaihtoehdolta se että ajaa Varbergiin (joka on muuten ihan upea kaupunki ja siellä hyvä Apelvikenin ACSI-camping) ja menee sieltä laivalla Tanskaan ja välttää monta kilometriä ajomatkaa ja lautta- tai siltamaksuja. Kannattaa vaan olla tarkkana kun ostaa lipun...

mot

LIIMATAINEN HANNU 03.12.2008 20:03

Mitäs oot Martti mieltä tuosta uudimesta että pääministerin uusin tyttöystävä aikoo mennä 'rohkeassa asussa' Linnan juhliin? Että mitenkäs se liittyy nyt tähän Sinun tarinaan, no ei mitenkään, kunhan vain kysyin! Elämä on. ;-))

TOIVONEN MARTTI 03.12.2008 21:00

Siis että pääministerin naisystävä näyttää että pääministeri saa enempi kuin arvaiskaan kun mulle kävi niin että nainen (lipunmyyjä) vei multa enempi kuin mitä arvasinkaan? vai?

Ei vaiskaan, ei mulla enää oo syytä olla tyytymätön palveluun. Eikä oikein mihinkään muuhunkaan.

Se vaan huolestuttaa että jos se Mari sittenkin on asettunut pysyvästi juuri poistumistielle ja siitä sitten syrjäytyy? Olisko vaan varmempi kieltää kaikki?

Mutta sulle Hannu onnittelut ihan viisaasta kirjoituksesta tuossa hämmästyttävässä tredissä. Järkimies vaikka joskus peitätkin sen aika hyvin.
mot

JORVA OLLI 04.12.2008 17:36

Noo, Veli Hannes, olipa rumasti, vaikka elämä onkin laiffiin, tai on ihmisen parasta aikaa. Positiivinenhan Sinä olit, kun toit esiin pääministerin seuralaisen, hänhän on edustava ja sopiva pääministerille. Se rohkea asu, sehän on katsojan silmissä.

JORVA OLLI 04.12.2008 17:40

No niin, sorruin samaan kuten jotkut täällä, en kommentoinut aloittajaa! Puhuin sinne minne virta vie! Paha juttu!

LIIMATAINEN HANNU 04.12.2008 17:52

Joo kiitti vaan veljet, kehuista, vaikka tuota Martin ensimmäistä piti taas hetki työstää ennenkuin ymmärsin sen kehuksi.

Ja Veli Olli taas kauniisti sanoi positiiviseksi, hyvä niin, kunhan ei siinä yhdessä testissä saa sitä positiivista tulosta, mikä se nyt olikaan, joku adidas tai sinnepäin! ;-))

Minä kun olen tällainen yksinkertainen, mutta silti simppeli!

TOIVONEN MARTTI 04.12.2008 17:56

Samanlaista keskustelua tämä on kuin muuallakin. Koskas olet kuullut isomman porukan pysyvän pidemmän aikaa samassa aiheessa? Juttu polveilee ja kiertelee minne sattuu kunkin mielleyhtymät sitä ohjaamaan.

Niiden jotka ärhentelevät että pitää pysyä aloittajan aiheessa sopisi miettiä pysyvätkö aina tavallisessa keskustelussa siinä alkuperäisessä jutussa mistä aloitettiin? Ja jos pysyvät aina yhdessä aiheessa loputtomiin voinevat todeta olevansa aikamoisia tylsimyksiä, saman jauhajia ja keskustelun tappajia. mot

TOIVONEN MARTTI 04.12.2008 18:00

Eikaisentään? No hyvä jos ymmärsit edes lopulta että ihan vakavalla mielellä sanoin että olit kirjoittanut viisaasti ja ymmärrärrystä osoittaen. Sat sapienti. mot

JORVA OLLI 04.12.2008 18:24

Hannu, ole huoletta, Adidas on tuotemerkki. Noo, Veljet asiasta toiseen, tiesittekö muuten että veljekset Dassler, siis Adi ja Rudi olivat molemmat tossu ja -tekstiili alalla, kilpaillen verisesti keskenään, jopa niin, että toisen kuoltua, anteeksianto jäi toiselta saamatta. Nyt molemmeat ovat kuolleet, mutta merkit Adidas ja Puma elävät. Siitä " käsi lippaan molemmille ", siis hyvästä tuotekehittelystä, on poikinut suomalaisillekin mitalleja molemmat merkit.

LIIMATAINEN HANNU 04.12.2008 18:41

Joo, Veljet, mutta eikös se ole niinkin että: "miehen aatokset liitelevät vapaina kuin hiirihaukka korkeuksissaan ...", tai jotakin sellaissta. Miksi rajoittaa tai rajoittua vain yhteen yksityiskohtaan, ihmisellä ne sata miljardia aivosolua, kyllä sinne mahtuu useampikin ajatus, jopa yhtäaikaa! Eiku harjoittelemaan sitä lateraaliajattelua, useammassa tasossa useita asioita ja yhtäaikaa.

JORVA OLLI 04.12.2008 18:53

mot, Martti. On se niin väärin, että joku osaa sanoa asioita. Meinaan niin, että sanosi vaan asiaa, mistä on puhuttu. Päälle vaan puhutaan, ei kunnella mitä sanotaan tai kolleega haluaa sanoa. " juttu polveilee ja kiertelee minne sattuu, kunkin mielleyhtymät sitä ohjailemaan ". Sinäpä sen sanoit, näin se yleensä menee. Mikä ei ole mielestäni kylläkään ihan oikein.

Mutta Veli Martti, kyllä se siitä, ei se siitä lakkaa kovinkaan paljon helpottamasta, kuten oppi-isäni, Eino Helander tapasi sanoa. Hän on viisas mies. Hän tapasi myös ottaa ennakkoa tulevaan, sanomalla " otetaan vähän hulvatunvaraa ".

Terveisiä vaan Eikalle, jos satut olemaan palstalla! Ja Kunnioitus!

HAAPANEN TIMO 04.12.2008 20:06

Tuollainen on sekelin virallinen merkki: ₪ Ja valuutan kirjaintunnus on ILS @timo

TOIVONEN MARTTI 05.12.2008 18:14

Mistähän se sekelin merkki löytyy näppäimistöltä, ei ainakaan ollut siinä €:n vieressä... mot?

LAHTI ANTTI 05.12.2008 18:19

Täältä niitä löytyy erilaisia.

₣ ₪ ₧ ₫

HAAPANEN TIMO 07.12.2008 18:44

Se on merkistössä. Merkistö on piiloutuneena tietsikan syövereihin. Windows XP:ssä se löytyy näin:Paina käynnistä->kaikki ohjelmat->apuohjelmat->järjetelmätyökalut->merkistö. Joissain merkeissä ilmestyy alariville näppäilyohje, jotkut pitää kopioida. Olen surkea tietokoneen käyttäjä, harvoin voin jakaa jotain tietoani näistä vehkeistä. Tämän teen oikein mielelläni. @timo

LAHTI ANTTI 07.12.2008 19:01

Mistä olet Timo oppinut?

HAAPANEN TIMO 08.12.2008 18:43

Valuuttatiedot tuolta: http://www.ratesfx.com/resources/symbols.fi.html Merkkien kirjoittamisen tuolta: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/merkit/index.html

@timo

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.