Meidän matkakertomuksemme Euroopan reissulta

Heippa vankkuriväki!

Haluamme kiittää porukoita vinkeistä, joita saimme ensimmäiselle Eurooppaan suuntautuvalle reissullemme! Vinkeistä ja täältä lukemistamme toisten matkaajien kokemuksista oli paljon hyötyä ja matkastamme tuli aivan mahtava. Ajattelin kirjoitella tänne reissustamme ja kokemuksistamme. Taitaapi tulla pitkä teksti, lukekoon ken jaksaa… 

Tähän alkuun muutama kokemus ja havainto . Jos näistä vaikka olisi jollekulle reissua suunnittelevalle apua:

Matkasimme auto/vaunu-yhdistelmällä pääkohteiksi etukäteen mietittyinä Garda ja Kroatia. Vaunun kyljessä oli lähtiessä pussimarkiisi ja auton peräkontissa täyskokoinen etuteltta. Tämä yhdistelmä osoittautui todella toimivaksi: markiisi oli näppärä lyhyissä yöpymisissä ja iso etuteltta antoi tarvittavaa lisätilaa pidemmillä pysäkeillä. Pussimarkiisi on niin nopea pistää listaan kiini, että emme kokeneet vaivaksi sen irroittamista ja takaisin laittamista ajojen ajaksi. Etuteltan ollessa pystyssä markiisi lepäsi huomaamattomasti vaunun seinän vieressä.

Jos suunnittelee pidempää oleskelua jossain tietyssä kämppärissä, kannattaa paikka varata etukäteen. Silloin pääsee alueen asemakartasta valitsemaan itselleen sopivan paikan. Kesäkuussa Italiassa meidän kämppärissämme oli tilaa keskellä viikkoa, mutta viikonloppuisin alkuasukkaat eli siis Italialaiset kansoittivat paikan täpösen täyteen. Paikan varaamatta saattaa saada tuurilla ihan rannasta tai muuten hyvästä paikasta, mutta huonon viuhkan käydessä voi naapurina olla roskispöntöt ja alueen taka-aita.

Halvimmaksi lätäkön ylitykseksi yhdistelmällemme (alle 12 m) tuli käyttää Naantali-Kapelskär –reittiä Finnlinesin laivoilla, päivävuoroilla. Hinta yhdistelmältä ja neljältä hengeltä edestakaisesta matkasta oli 500 euroa. Hintaan kuului 2 ateriaa seisovasta pöydästä per suunta, iso hytti varustettuna suihku/wc:llä ja telkkarilla. Mitään kummempaa ”tekemistä” laivalla ei ole, joten kirjoja ja muuta ajanvietettä kannattaa varata matkaan. Kahvia ja mehua saa hakea baarista koko matkan ajan aina kun siltä vain tuntuu. Lippujen hintaan siis kuuluen. Laivat ovat todella siistejä.

Leirintäalueilla kävi meidän loma-aikanamme 7.6. – 7.7. usein joko ACSI tai Camping Cheque Gold –kortti. Näillä saimme aikalailla säästöä yöpymismaksuista. ACSI-paikkoja oli valtavasti enemmän kuin mitä kortin mukana tulevat kirja ja kartta näyttivät. Syytä emme tiedä, ehkä mainosmaksu..?

Siltamaksu Ruotsista Tanskaan oli meiltä 71 euroa ja lauttamaksut suurinpiirtein saman verran. Itävallassa piti ostaa verotarra ikkunaan, tarran hinta oli 8 euroa. Italiassa moottoritielle mentäessä piti ottaa automaatista lippu ja ulosajaessa maksettiin matkasta. Meidän maksamat maksut taisivat pyöriä siinä 6 – 16 euron kieppeillä (matkat n. 130 – 250 km).

Ruoka Saksassa, Itävallassa ja Italiassa maksaa suurinpiirtein saman verran kuin Suomessa. Ainakaan isoa heittoa ei ole. Viiniä ja olutta sen sijaan saa halvemmalla. Me pistimme aina joskus elämän oikein risaiseksi ja ostimme kaupan kalleinta viiniä. Satsasimme silloin 4 – 5 euroa.  No, ehkä sieltä saattoi joku oikein kunnon vuosikertapullo kalliimmalla löytyä, mutta yleisesti siis tavalliset viinit maksoivat 1 – 3 euroa ja ”vähän paremmat ” sitten 4 – 5 euroa.

Tarinat Italiassa saatavista maailman huonoimmista pizzoista ovat huhua ja legendaa!!!

Kun matkaa maalaisjärkeä käyttäen ei turvallisuuden kanssa ole sen kummempaa huolta kuin kotimaassammekaan.

Siisteystaso meidän matkareittimme varrella oli huomattavasti Suomea parempi. Ei lasinsirpaleita, ei roskia. Kaunista ja puhdasta.

Porukat näyttivät aika paljon käyttävän juomavedeksi alueiden vesiä. Meillä oli Italiassa käytössä pullovedet ja napsimme aamuin illoin maitohappokapseleita. Uskon asia tai ei, mitään vatsavaivaa ei meillä ollut. Puhdistustabletteja käytimme vesijärjestelmän putsaamiseen noin kerran viikossa.

Luuloistamme huolimatta Italiassa selvisi hyvin englannilla, vaikka muutamasta italiankielisestä sanastakin oli hyötyä. Sen sijaan saksassa ei englanti kovin hyvin porukoilta taittunut. Kämppäreissä kuitenkin. Ja elekielellähän pärjää aina.

Hellekeleillä liikuttaessa on sähköinen sekä verkkovirtaa että tupakansytytintä käyttävä kylmälaukku aivan erinomainen vehje. Pieni ilmastointilaite tai vähintään tuuletin takaa paremmat yöunet. Meille tuuletin hommattiin Italiassa vasta useiden öiden hikoilujen jälkeen. Ja koska se italialaisten pistokkeisiin sopiva, jouduttiin viilauspuuhin poistamaa maadotuspiikki ennen kuin härpätin saatiin käyttöön.

Monista kuulemistamme epäilyistä huolimatta ei vaunuyhdistelmän kanssa liikkumisessa ollut minkäänlaisia ongelmia. Koimme päinvastoin yhdistelmällä liikkumisen tuolla Euroopassa helpommaksi kuin Suomessa. Lisäksi nautimme siitä, että koti oli leirissä ja auto käytössä.

Hinnaksi 4:lle hengelle 4 viikon ja 2 päivän reissulle tuli n. 6000 euroa. Hinnassa on kaikki lipuista matkamuistoihin. Enemmän toki olisi saanut menemään, myös vähemmän.

Ja nyt vasta alkaa itse tarina! 

Lähdimme kohti seikkailuja Naantalista Kapelskäriin 7.6. kello 12 laivalla. Kapelskärissä olimme n. 18 ja täältä keskustelupalstalta saatujen vinkkien perusteella yövyimme Hyltenassa yönyliparkissa. Hyltenan huoltis sulkeutui sähkönsaanteineen klo 24 sikäläistä aikaa ja olimme pihalla kello 23.50 joten ehdimme nipin napin! Olisihan sitä toki pärjätty ilman sähköäkin, mutta näin siis kävi onnellisesti. Yöpymisen hinta taisi olla 100 kruunua, jos oikein muistan.

Seuraavana aamuna pudottelimme sillan yli Tanskaan.Ilma oli upea ja ihastelimme tanskalaisiatötterötaloja, olkikattoisia asumuksia ja sievää maata. Teimme pikkuisen kävelyn Tanskan upealla hiekkarannalla auringon paahtaessa ja lähdimme taas ajamaan eteenpäin. Rödbyhamnista menimme lauttaan ja jatkoimme renkailla Puttgardenissta.

Ilta seitsemältä olimme sitten Soltaussa, jossa yövyimme. Kämppäri, Skandinavian Paradise muistaakseni, oli kohtuullinen, mutta ei mikään huippupaikka. Jos ei piitannut huoltorakennuksen seiniin liiskatuista lukeista tai siitä, että suihkusta tuli vettä kuin painepesurista, paikka oli mukiinmenevä.  Rauhallista siellä ainakin oli ja saimme nukkua makoisat unet.

Sitten taas maanantaina 9.6. aamulla aikaisin ylös ja kokka kohti Moselia.Koimme sykettä nostattavan hetken, kun uskoimme sokeasti Moselin lähellä navigaattoria ja jouduimme keskelle pikku kylää. Läpikulku auton ja vaunun (onneksi vain 220 cm leveä!) kanssa kapeilla ja todella jyrkästi alasviettävillä ”kaduilla” nostatti hien pintaan ja pulssin korkealle. Asukkaat pudistelivat päitään kun näkivät meidät… Yksi jeeppikin tuli jyrkässä mäessä vastaan. Mies peruutteli ajokkiaan pois tieltämme naama ilkikurisessa virneessä ja meidän kuski pyyhki näyttävästi hikeä otsaltaan…Huh. Mutta onneksi läpi päästiin, sillä takaisin ei mitään asiaa samaa reittiä perävalot edellä olisi ollut. Vaurioitakin tuli onneksi vain sieluihin.  Joka tapauksessa tuo seikkailu opetti meille sen, että navigaattori saa huoletta laskea meille uuden reitin, mikäli vain yrittääkin ohjata meitä teille, joista keskiviiva puuttuu. Eri asia sitten, jos itse katsotaan kartasta reitti.Pitihän se tuokin asia oppia.

Mosel oli upea rinteitä kipuilevine viiniviljelmineen, vanhoine kylineen ja siellä täällä rinteillä näkyvine vanhoine linnoineen. Palaamme sinne varmasti uudestaan. Vietimme Moselissa aikaa kolmen yöpymisen verran leirintäalueella nimeltä Pommern, joka olioikein hyvä ja siisti alue. Tutkimme Cocheimin vanhaa linnaa, kaupunkia, kävelimme Lenus Mars Vägin ja katselimme seutua ylipäätään jalkaisin ja autolla huristellen. Yöunia haittasivat hieman leirintäalueen läheltä menevän junanradan äänet, mutta pian niihinkin tottui. Joka tapauksessa seutu on kaunista ja sinne jäi paljon koluttavaa ja katseltavaa. Siellä olisi ollut todella mahtavaa pyöräilläkin, mutta se jäi meiltä seuraaville reissuille. Pommernissa opimme, miltä maistuu tuore ”leipä” eli sämpylä aamukahvin kanssa.

Moselista matka jatkui Munchenin eteläpuolelle, josta löysimme Saint Heinrichistä kivan kämppärin. Kämppäriä piti maatalon väki ja paikka oli jälleen kerran oikein siisti ja tasokas. Leiristä käsin teimme retket Dachaun keskitysleirille ja Garmisch-Partenkircheniin. Dachauhan ei mikään mieltäylentävä tutustumiskohde ollut,mutta osa ihmisten historiaa. Garmisch-Partenkirchen sitten olikin herkkua silmälle ja idyllinkaipuulle. Upeasti koristemaalatut talot ja aivan yltiösiistit kadut suorastaan kutsuivat käppäilemään ja käymään kaikenmoisissa pikku kaupoissa. Kaduilla käveli vastaan tirolilaisasuista väkeä, nuorta ja vanhaa.Kävimme katsastamassa tietenkin myös vanhan ja koristeellisen olympiastadionin.

Joskus muuten täälläkin taisi olla kirjoittelua siitä, että Saksalaisella Dieselillä pötkii pidemmälle kuin suomalaisella. Väite pitää paikkansa! Polttoaineen kulutus vauhdin ollessa 90 km tunnissa oli keskimäärin 7.7 litraa. Tuohon lukemaan ei Suomessa ollapäästy. Ehkä asiaan vaikuttaa valtava imu, jonka baanoilla kulkevista rekoista saa.Baanoista myös sen verran, että ovathan ne nopeita, mutta kyllä siellä sitten aina välillä saakin seisoa jonoissa… Tosin lähtö pikkuteille ei ainakaan nopeuttanut matkaamista, mutta olihan se kovasti mielenkiintoisempaa mutkitella pikku kylien läpi ja katsella seutuja. Baanoilta ei näe muuta kuin tuulimyllyjä ja atomivoimaloita karrikoidusti sanottuna. Käytimme moottoriteitä silti ajan säästämiseksi Saksan läpi ajaessamme kuitenkin aika paljon. Betonitiet röykyttivät välillä aika tavalla. Onneksi suurin osa baanoista oli todella siluisia asfalttiteitä. Hyvin noilla baanoilla vaunukinn kanssa virran mukana pysyi.

Alpit ylitettiin Brennerin solan kautta ilman ongelmia. Vaunu tuli kevyesti perässä (Ford Focus farkkudiesel 1.8 ja Dethlefss 460 Newline). Reitin varrelle sattui pari 16 % mäkeä. Toinen ylös ja toinen alaspäin. Hyvin ne kiivettiin ja lasketeltiin. Rekoilla kyllä oli vähän vaikeuksia.

Italiaan saavuimme lauantaina 14.6. ja leiriydyimme Gardan rannalle San Fransesco-nimiseen kämppäriin, josta olimme paikkamme varanneet jo maaliskuussa. Alue oli todella hyvä ja voimme lämpimästi sitä suositella Gardan suuntaan matkaaville. Varmasti rannoilla on paljon hyviä alueita, mutta siis ainakin tämä on yksi niistä hyvistä. San Fransesco on lähellä Sirmionen niemeä, hieman sen länsipuolella.

Gardalla olimme aikoneet viipyä hieman yli viikon verran ja lähteä sitten Kroatiaan. Mutta niinhän siinä kävi, että muutaman päivän kuluttua huomasimme, ettei varaamamme oleskeluaika mihinkään riitä ja marssimme kysymään, voisiko varausta ”tonttiimme” jatkaa. Saimme 5 lisäpäivää ja ehdimme katsella hieman enemmän seutuja. Ajoimme Gardan ympäri, kävimme Venetsiassa, Veronassa, kiepuimme kaikenmaailman vekottimissa Gardalandiassa, käppäilimme Monte Baldolla köysirata-ajeluiden välissä, kävelimme rannoilla, uimme valtavassa uima-altaassa ja Garda-järvessä, hurskutimme polkuveneellä… Nautimme kertakaikkiaan!!! Lämpöäkin piisasi parin ensimmäisen päivän sadekuurojen jälkeen… Parhaimmillaan mittari näytti + 36 astetta, mikä oli suomalaiselle jo aika paljon.  Viime hetken hankinta, sähköllä toimiva kylmälaukku, oli kullan arvoinen! Peflettimme jääkaappi on pieni eikä meillä olisi ollut kylmää janojuomaa ilman tuota laukkua, joka hurisi päivästä toiseen vaunun oven ulkopuolella.

Yksi mieleenpainunut mutta ei niin kovin mieluisa kokemus oli Gardan rannalta eräänä ihanana iltana koettu ”kohtaaminen”. Olimme siippani kanssa ihastelemassa Italian sametti-iltaa ja järven peiliin kuvastuvia Desenzanon valoja, kun tunsin miten Croksini kantaosalle lipui jotain. Kantapäätäni vasten tuli jokin melkoisen iso, kylmä ja hieman märkä ELÄVÄ. Voi jeesus, sanonpahan vaan. Minulle ötökkäkammoiselle se oli vertahyytävä kokemus. Mahtoi läheiselle telttakunnalle olla mukavaa kuunneltavaa minun kiljumiseni ja koikkelehtimiseni. Itse olisin ainakin vetänyt kaikki vetoketjut todella tiukasti kiinni ja katsonut, ettei mitään aukkoja missään ole… Hyi hemmetti. En tiedä mikä se oli enkä kyllä oikein tahdo tietääkään. Ehkä vai nvaaraton ihan hillittömän kokoinen etana? Mutta oli mikä oli, hyi hittolainen sentään!!!! Seurauksena tuosta illasta on ollut näihin päiviin asti jatkuva ”koulukiusaaminen”. Saan jatkuvasti kuulla kaikkia etanavitsejä, etanalauluja ja etanasanontoja perheeni taholta. Ilkimykset!

Suomalaisia emme kovin montaa tavanneet. Yhdet kuitenkin viimein bongasimme ja he olivat tietenkin entiset naapurimme! Maailma on pieni… Ja olihan meillä tärskyt Koiviston perheen kanssa. Tältä palstalta viime syksynä toistemme reittien samankaltaisuuden äkättyämme päätimme nähdä Italiassa ja vietimmekin oikein mukavan illallishetken kimpassa Peschieran kylässä.Muutenkin oli mukavaa pitkin kevättä ja pitkin ajoreittiä vaihtaa viestejä. ”Mitäs kuuluuu, missä menette, vinkkejä…?”

Niin ja pizzamuisto…: Osuimme kultakaivokseen Salon-kylässä Gardan länsirannalla. Menimme pizzeriaan, jonka huomasimme pöytään istuttuamme olevan paikallisten perheiden suosiossa. Lapset ottivat pizzansa listan ”traditionale”-osiosta ja Hannu ja minä sitten tilasimme listalta summamutikassa pizzat nimeltä Vulcano. Aikaa kului ja katselimme pizzerian menoa. Siippani jossain välissä havaitsi tiskillä kaksi isoa tötteröä ja sanoi, että täällä myydään muutakin kuin pizzaa. Joitakin kakkuja tms. Poikamme sitten katsoi tiskille ja nauroi meille. Kysyi: ”Ettekös te tilanneet ne Vulcanot. Nuo on teidän tulivuoripizzanne!” Ja toden totta. Ne ”tötteröt” olivat sisäänleivotut pizzat, joihin oli leikattu reikä keskelle.Höyry vaan nousi kraaterista ja tomaattikastikeviirut kuvasivat laavavirtoja! Ja olivat muuten todella herkulliset pizzat!!!

Täydellisesti Italia-pöllyssä jouduimme todella vastahankaisesti lähtemään lauantaiaamuna 28.6. ja ajoimme taas Brennerin kautta Zell am Seehen. Italian puolelta nousu solaan on kyllä aika hulppeaa menemistä. Tasaista nousua varmaan 100 km verran. Siinä piti muistaa, että tasainen ja kohtuulinen kyyti pitää moottorin lämmöt normaaleina…

Pääsimme Zell am Seessä See Camp-alueelle hyvälle paikalle. Tätä kämppäriähän on palstalla monesti kehuttu ja se on kehujen väärti. Oli myös erittäin täynnä väkeä. Seutu on kaunista kuin suoraan satukirjojen sivuilta… Ja ilmatkin meitä suosivat. Tosin koimme siellä myös yhden elämämme rajuimmista ukkosista, mutta olihan sekin melkoisen kaunis ja mahtava katseltava.Pimeässä yössä salamat räiskyivät ja valaisivat ympäröivää vuoristoa, ukkosen jyly oli mahtavaa ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Selvisimme rytinästä yhdellä kastuneella etuteltan matolla. Eräässä vaunussa vesimassa venytti huolehtimatta jätetyn katoksen aivan pilalle.

Teimme leiristämme käsin retkiä autoillen. Kävimme ajamassa Euroopan kauneimmaksi alppitieksi mainitun Hochalpenstrassen, Grossglocknerin, ja kyllähän se kannatti ajella. Henkeäsalpaavia maisemia riitti. Tie oli kuitenkin niin hyvässä kunnossa, että edes minä en piipannut etupenkillä mutkissa tai kurveissa.  Kotkanpesässä käytiin myös Aatun ja Eevan maisemia katsomassa. Kotkanpesä oli jotenkin pienempi kuin olin osannut odottaa, mutta olihan se aika hulppealla paikalla oleva ”mökki!”. Alas tulimme hetken mielijohteesta kävellen eikä bussilla, vaikka olimme liput lunastaneet. Polku oli päällystetty kapea serpentiinitaival joka tuli 5 km ajan jyrkkää rinnettä alas mutkitellen. Alaspäin läpsyttely kipeytti perspuoliskat ja jalkaterän luuvälit melkoisen makeiksi! Pari päivää meni Aku Ankkamaisesti vaappuen..

Yhtenä päivänä ajoimme rinkulan Itävaltalaisissa maisemissa. Ajoimme Zell am Seestä Bischofshofeniin, sieltä Salzburgiin ja edelleen Kizbyheliin. Tiet olivat erittäin hyväkuntoiset ja näimme niin Alppeja kuin tasamaatakin. Salzburg saattoi kärsiä jalkapallokisojen jälkimainingeista, mutta syystä tai toisesta emme siihen kovasti ihastuneet. Olihan siellä kauniita vanhoja rakennuksia, mutta fiilinki oli jotenkin sekava ja epämiellyttävä. Muutama tunti riitti. Voin kuitenkin kuvitella, että toisena ajankohtana kaupungissa voisi olla mukavampi tunnelma. Kizbyhelissä ajoimme PanoramaStrassen ja johan minustakin lähti piipaus… 

Itävallasta ajoimme sitten melkoisen suoraan Saksan läpi kotia kohti. Yökämppäriksi löytyi paikka – voi taivas, mikähän sen paikan nimi oli… - Badganderstau, Gandersbadtau????? Jokin sellainen. Kasselin kaupungista jonkin verran pohjoiseen päin. Yö maksoi meiltä neljältä vain 17 euroa ja kämppärissä osoitettiin meille yhden yön yli oleville sellaiset paikat, jossa vaunun saattoi pitää kiinni koukussa pikaista ja varhaista lähtöä varten.

Seuraavana päivänä ajoimme taas tukka putkella. Se ei tietenkään ole kovin mukavaa, mutta valitettavasti välttämätöntä, kun tämä kotomaamme on täällä missä on.  Piipahdimme ostoksilla ja syömässä Swartbadtaussa ja ylitimme veden jälleen kerran Puttgarden-Rödbyhamn –akselilta.

Tanskassa veimme vaunun Helsingörin liepeillä sijaitsevaan kämppäriin. Taso alkoi jo hieman laskea, mutta edelleen oikein mukava ja siisti kämppäri sattui kohdallemme. Ehdimme yhden aamupäivän ajan käydä katselemassa Helsingöriä ja vetäistä napoihimme makoisat Tanskalaiset voileivät Tanskan vanhimmaksi konditoriaksi mainostetussa paikassa. Sitten vaan jälleen lauttaan ja eikun Ruotsiin. Tässä vaiheessa olimme koko sakki melkein itku kurkussa: ei vielä kotiin, ei vielä reissun loppua…. 4 viikkoa ei ollut aiheuttanut ahtaanpaikan kammoa tai muutakaan…

Ruotsi hoiti tilanteen. Tuli kiire Suomeen.

Menimme Kolmårdenin kämppäriin. Neljä tähteä näytti olevan alueelle annetun. Ja mikäs siinä, kun puitteita vain katselee eikä käytä. Hienoa lasitiiltä, kivilaattalattiaa jne. Mutta mikään ei ainakaan meidän perheellä toiminut. Suihkukaivot eivät vetäneet, paikka oli likainen ja haiseva. Emme tykänneet sitten yhtään ja kummasti rupesi mieli tekemään takaisin kotiin. Eikun safarin jälkeen vaan vaunu perään ja menoksi kohti lauttarantaa. Päivä oli lauantai ja meillä oli varaus maanantaiaamuna tapahtuvaan ylitykseen. Jonotimme monta tuntia mutta onnetar ei suosinut meitä. Lautat olivat täynnä koko viikonlopun osalta. Eikun läheiseen kämppäriin ja leiri pystyyn. Sunnuntaina tutkimme Tukholmaa ja kaipasimme kotiin. Sataman viereinen kämppäri oli kotimaan tasoa eli jää kauaksi Saksan, Itävallan ja Italian kohteistamme. Mutta se oli kolmesta tähdestään huolimatta toimivampi ja puhtaampi kuin Kolmårdenin paikka. Näin ainakin meidän kokemuksemme, ehkä jonakin toisena ajankohtana muilla on ollut parempi tuuri ja parempi mieli.

Tästä tuli aivan kamalan pitkä teksti… Ja kuten te tämän tekstin loppuun asti urheasti lukeneet varmaan tiedätte, ei lauseisiin ja sanoihin saa millään sitä kaikkea fiilinkiä ja väriä mitä on kokenut. Ei vaikka kuinka tahtoisi jakaa tunnelmat! Tämä oli meidän eka reissumme keski- ja etelä-Eurooppaan – mutta taatusti ei viimeinen!olemme päättäneet vakaasti, että jatko-osia on tulossa.

Matkan aikana tapasimme paljon mukavia ja kiinnostavia ihmisiä eri maista, näimme ja koimme valtavasti. Minkäänlaisia uhkia turvallisuuden suhteen ei ollut, kaikki sujui hyvin. Tosin pidimmekin huolen ettei autoon jäänyt koskaan mitään herkkuja näkösälle varastettavaksi emmekä jättäneet vaunua koskaan sellaiseen paikkaan, jossa se ei ollut ihmisten katseiden alla turvallisen oloisessa parkissa.

Ei voi muuta kuin todeta, että kyllä oli hyvät tiet, kauniit maisemat ja siistit kämppärit ja paljon mukavia ihmisiä useista eri maista! Todella hieno reissu! Ja mikäs se on karavaanarin ollessa kun on oma koti koko ajan mukana!  (ja tähän tulisi varmaan lapsilta kommentti, että kuin kotilo etanan selässä…)

t. Virpi

Ihan mukavaa luettavaa. Nuo vastaleivotut aamusämpylät ovat todella sitä, mihin Suomessa ei ole tottunut. Monessa saksalaisessa kämppärissä nuo vain pitää tilata ilmottautumisen yhteydessä. Meillä pari viikkoa sitten päättyi 7 viikkoa kestänyt Italian, Ranskan ja Espanjan reissu, joka meillä oli 25. Joka vuosi sitä odottaa kesän tuloa noiden vaunumatkojen takia. Olemme noiden matkojen suhteen koukussa. Oletkos ajatellut, mitä teille olisi jäänyt kokematta, jos matkan olisitte tehneet matkailuautolla. Meilläkin nuo vaunun veturilla tehdyt retket lähiympäristön kyliin ja kaupunkeihin ovat oleellinen osa matkan viehätystä. Hyvää kesän jatkoa ja uusien matkojen suunnittelua.

Kyllä olemme toisinaan pohtineet, kumpi meidän tarpeisiin on parempi, auto vaiko vaunu. Olemme tulleet siihen tulokseen, että tykkäämme tästä systeemistä eli että koti pysyy jonkin aikaa paikallaan ja voimme sitten risteillä omalla autolla sinne sun tänne. Varmasti asuntoauto on hyvä ratkaisu sitten toisen laiseen menoon eli jos tykkää vaihtaa paikkaa tiuhaan. Tosin ei se vaununkaan kanssa mikään ongelma ole. :) Tämä sopii meille.

Sämpylöitä on tullut nyt sitten leivottua kotonakin viikonloppuaamuiksi. :) Nytkin on juuri tuolla tekeytymässä. :)

Kyllä täytyy ensi kesänä päästä taas matkaan. Olisi kiva kokeilla syyspuolen aikataulutusta. Jospa lennättäisi nuo lukioikäiset kakaraiset leiriin pariksi viikoksi ja hoitaisi kahdestaan etelään ajot ja sieltä poislähdöt. Ainakin pohditaan tällaista vaihtoehtoa.

Hyviä reissuja kaikille. Autoilla ja vaunuilla! :)

Tuollaista matkaa on hyvä muistella jouluun saakka ja viimeistään Tapaninpäivänä alkaa ensi kesän matkan suunnittelu - ainakin minulla. Ainahan pitkällä matkalla ja oudoissa olosuhteissa sattuu joitain töpeksimisiä, jotka puolessa vuodessa jalostuu kokemukseksi.

Kiva, kun reissunne oli onnistunut. Kysymys oliko vaununne 230 vai 250 cm leveä? Jos oli 250cm, esiintyikö minkäänlaisia hankaluuksia leveyden takia, vai huristelitteko ollenkaan pieniä kapeita teitä?

Mihin etelään matkaaja tarvitsisi 250cm leveää vaunua? Siellä ollaan etupäässä etuteltassa tai reissataan ympäristössä. Sitä paitsi Ranskassa on useita leirintäalueita, joihin ei noin leveillä vaunuilla pääse. Kutsuvat noita kapeita portteja mustalaissuodattimiksi. Jossain on rajoituksia teli-vaunuille tai jopa ylipitkille vaunuille. Syy on se, että mainitulla kansanosalla vaununa on yleisesti leveä ja pitkä teli-Tabbert. Suomessa moisia rajoituksia sanottaisiin rasismiksi.

Me huristelimme liiankin pieniä teitä navigaattorin ohjaamana. Meille tuli eteen paikka Moselissa mistä ei 250 cm leveällä olisi päässyt kuten Virpi oli tarinassaan kirjoittanut, mutta ei sinne olisi pitänyt mennä meidän 222 cm leveälläkään. Italiassa olisi leveän vaunun etuteltta ollut tien puolella. Leveällä vaunulla kyllä pärjää, mutta pitää miettiä vielä tarkemmin kuin me, varsinkin jos tie alkaa muistuttaa Suomalaista pyörätietä. Kämppäreilläkin pärjää jos on valmis maksamaa isommasta paikasta.

Pikkuteitä huristeltiin siellä ja välillä tuntui tosi ahtaalta, mutta alkuasukkaat painoi samoista paikoista kuorma-autoilla ja busseillakin. Toki oli niitten autoissa vähän enemmän ruttujakin. Jos pikkutiet pelottaa, voi toki koko reissun ajaa niinkin, että poistuu moottoritieltä vain tankkaamaan.

Hannu

Ne retket lähiseuden kyliin ja maasedulle voi muuten tehdä pyörillä ja silloin kaiken voi kokea vielä monin kerroin mahtavammin; saa tuntea tuulen ja auringon ihollaan, haistaa kukkakedon, lehmänlannan ja leipomon tuoksut. Yksinkertaisesti silloin on koko ajan keskellä sitä olennaista!:)

Oikein extra-hyvän kokemuksen siitä mitä fillaroiden voi saada,saimme Tonavan rantaa polkiessamme. Meidän reittimme kulki nimittäin jokaisen suloisen pikkukylän läpi,sekä puikkelehti ihmisten puutarhojen sivuitse ja keskellä viiniviljelmiä. Siinä tajusimme, että ajaisimme tätä Tonavan rantaa sitten autolla tai vaunulla, pitäisi meidän jokaisen kylän kohdalla tehdä päätös, poikkeammeko sitä katsomaan vai emme, ja sitten etsiä mahdollista vapaata parkkitilaa jne. Nyt vain poljimme ja nautimme!

Mukava on kuulla, että muillakin kulkee "lukioikäisiä" mukana. Sitä miettimistä se alkaa olla, että kuka tulee ja kuinkakin pitkäksi aikaa mukaan ja milloin.Nyt vielä mukana kulki 12,16 ja 18 vuotiaat tytöt. "20v.poika meilläkin on lentänyt joskus osaksi matkaa luoksemme reissuun, ja vanhimman tytön kanssa alkaa varmaan sama olla edessä. Ne mokomat kun ovat jostain saaneet matkakärpäsen pureman, ja haluavat alkaa reissuamaan ystäviensäkin kanssa:) Myös vähän nyyh, niin ne kasvaa ja perhematkailu saa uusia muotoja.

Suunnittelun iloa teidän tulevillekin matkoille!

t.Kaarina

Nuo retket lähiseudelle voivat olla 100 - 200km. Niitä tuskin vaunuilija pyörällä tekee. Syyskuuksi lähdemme autoreissulle jenkkeihin. Kyseessa jo 10. matka, jonka teemme tavallisella henkilöbiilillä. Sen suunnittelu on vielä alkupisteessä.