Kannattaako fillaria raahata mukana - vai jätetäänkö kotiin ja kadutaan?

KOISTINEN LEILA 19.05.2008 20:43

Täällä miehen kanssa arvotaan otetaanko fillareita mukaan 5 viikon Euroopan kierrolle. Vaakakupissa painaa pyörän varastamisen pelko ja tarve saada liikkua vähän laajemmalla alueella. Joka toinen päivä fillareita pakataan täydellä tohinalla kyytiin ja joka toisella niitä säilötään visusti lukkojen taakse kotiin.

Viikonloppuna raahattiin pyöriä 400 kilometria välillä Kontiolahti - Vuokatti - Kontiolahti. Eikä edes nostettu alas tellingiltä. Kokeneet karavaanarit, nyt teillä on elämänne tilaisuus auttaa meitä ongelman ratkaisussa. Kysymys kuuluu: Ota vai jätä?

HYTTILÄ ESKO O 19.05.2008 20:56

Meillä aina mukana. On Helkama Jekku pyörät, menee kokoontaitettuina Volvon konttiin piiloon. Tarvittaessa esille ja baanalle. Eihän ne ole kuin täysikokoiset pyörät. Mutta ajoimme viime kesänäkin 20 kilometrin lenkkejä niillä. Kätevät kooltaan. Venetsian saarillakin nostimme ne vesibussiina ja sitten Muranoa ja muita saaria ristiin rastiin. Oli nopea ajaa leirintäalueellekin satamasta. Niissä 3 vaihdetta ja takana jalkajarru, edessä käsijarru. Ei saa sekoittaa Sotkan pyöriin :D http://velosport.fi/index.php?main_page=product_info&products_id=787

SILMUNEN HANNU 19.05.2008 21:50

Meillä on semmoinen ajatus perheessä, että jos fillareilla on tehty yksikin onnistunut pyöräily reissatessa, ne on ehdottomasti kannattanut ottaa mukaan.

Ja meitä on kuusi, eli niitä pyöriä on ollut mukana keskimäärin monta.

Varastamisen takia kotiin jättäminen on minulle vieras ajatus. Voidaanhan autokin viedä, ja kaikki muu omaisuus. Toisaalta omalta kotipihaltakin voidaan pyörät varastaa.

Kunnon kahleilla kiinni, ja matkavakuutus.

Me ollaan fillaroitu lasten kanssa niin Saharassa etsien Algerian rajaa kuin pitkin Berliinin katuja kaupunkiin tutustuen, ja lähes jokaisessa euroopan maassa.

Yksinkertaisesti, emme lähde reissuun ilman fillareita, niin paljon ne ovat meille antaneet!

t.Kaarina

SILMUNEN HANNU 19.05.2008 22:24

Niin ja tuli vielä mieleeni, että olitteko Sloveniaan menossa, Slovenian maaseutu on nimittäin mielettömän hienoa pyöräillä!

Me siis ollaan raahattu fillareita 20vuotta mukanamme,myös peräkärryjä lapsillle, eikä kertaakaan olla kaduttu niiden mukaan raahaamista!

t.Kaarina

KOISTINEN LEILA 19.05.2008 23:05

Kiitos molemmille viesteistä. Meillä ei ole kuin melko kalliit maastopyörät (en kyllä vieläkään tiedä miksi olemme sellaiset hankkineet?) ja jotenkin niitten kuljetus arveluttaa.

Jos jostain saisi suht kelvolliset halvat (noin 100 euroa) pyörät ne varmasti riittäisi meidän tarpeisiin. Juuri tuota Kaarinan kertomaan pohdimme. Tuleeko pyöriä varmasti myös käytettyä ja uskallammeko jättää auton siksi aikaa kun fillaroimme.

Erehdyin lukemaan nuo ryöstöjutut tällä palstalla ja siitä suuret pelot. Olen asunut Düsseldorfin tienoilla vuosia ja sikäli alue on tuttua eikä pelota. Mutta jotenkin on jäänyt sellainen fiilis, että juuri matkailuautot olisivat kiinnostavia ryöstökohteina Euroopassa.

Lisää kommentointia ja kokemuksia kaipaan.

ps. laitoin uuden tarinan vappu-toilailuistamme nettiin. http://web.mac.com/leilakoistinen/suomi2008/1.html

ARO PERTTI 19.05.2008 23:24

Kyllä fillarit on viimeistä edellinen mikä jätetään pois matkasta, viimeinen on auto! Varustakaa fillarit myös koreilla tai pyörälaukuilla niin säästytte paljolta ruuan kantamiselta. Tienkin voin aina syödä niissä Michelin-tähti ravintoloissa ja nauttia lomasta täydellä rahalla. :-)

SILMUNEN HANNU 19.05.2008 23:35

Meillä ajatellaan niin, että jos autoa ei uskalla jättää, ei matkaan kannata lähteä.

Maalaisjärki tietysti mukaan, ettei kaikkein pahamaineisimman lähiön tai pimeimmeän ja yksinäisimmän kujan päähän sitä jätä. Maaseudulla voi olla paikan suhteen paljon huolettomampi, siellä ihmiset vahtivat toinen toisiaan, eivätkä varkaat yleensä hakeudu korpeen.

Mutta jättää auton minne tahansa, kannattaa aina tehdä kaikkens, ettei auto houkuttelisi eikä sinne olisi helppo päästä.

Meillä vedetään AINA kahle etuovien väliin ja sitten on hälytys.Eikä sinne koskaan jätetä mitään korvaamatonta.Passipussi aina kaulassa, vararahat autossa ruuvimeisselin käyttöä vaativassa kätkössä.

Viime kesänä kun ex-tempore pistäytymisellä Prahassa, emme löytäneet vartioitua paikkaa autolle, otimme kannettavan tietsikan kaupungille reppuun;siellä kun oli vielä cd.lle polttamattomia kuvia.

Ja kaiken muunhan korvaa vakuutus.

Ja sitten vielä:leirintäalueelta käsin on mainio lähteä tutustumaan seutukuntaan fillareilla! Kaiketi auton sinne uskallatte jättää!

Kyllä maailma on keskimäärin hyvin kaunis ja ihmiset mukavia ja rehellisiä, turha pelko pois!

t.Kaarina

ARO PERTTI 19.05.2008 23:36

Järkevällä ajattelu tavalla ja käytöksellä pärjää aina .Meillä tosin aina vanhat pyörät matkassa ja uudemmat jätetään kotiin. Eikös jostain kirppiksestä löytyisi sopivat.Pyörät ja telinnen saa aina lukittua senverran hyvin, että rosvot siirtyvät seuraavaan ajoneuvoon. Liikuttu on 60-luvulta alkaen ja ainoa ryöstö minkä uhriksi olen joutunut tapahtui Bandungissa Jaavalla kun koulupojat veivät ostokeskuksen hississä kännykän taskusta , oli kahdessa lukossa ja paikallinen sim-kortti sisässä. Rahaa oli kortissa jäljellä noi 5 ekun verran. Minulla on siitä lähtien ollut aina mukana kaksi kännykkää. Huonompi taskussa ja paikallinen kortti sisässä.Parempi auton turvakaapissa . ,-)

AHONEN KAI 20.05.2008 02:08

Me kuljeteltiin kamelin hintaisia (5000 dh / 500€)pyöriä mukanamme monia vuosia, viime syksynä ostimme Motonetistä 85€:n hintaiset fillarit, sellaiset katkaistavat.

Toimii Fuengirolan paseon edestakaisella matkalla joka on 7km suuntaansa. Ei nyt mitkään erikoiset ajella, mutta reipasta kävelyvauhtia noilla pääsee huoletta.

Talviretkillä fillarit on pussitettuna pressupussiin ja omilla lukoillaan kiinni + vaijerilukolla toisissaan.

Ryöstöjutut kannattaa lukea ajatuksella, kun useimmat niistä tarinoista on sattunut kaverin kaverille, varsinkin nämä kaikkein hulluimmat sepustukset näistä kaasuryöstöistä.

Autoihin kylläkin todella tunkeudutaan, minunkin kolmen tutun autoon on tultu rekkarasteilla ranskassa edellistalvena, vaikka niissä asutaan, hulluin paikka tosin yöpyä ikinä tämä rekkarasti.

Pikkukylät ja niiden torit/ kaupan parkit lampun alla ovat hyviä paikkoja meidänlaiselle matkailulle kun emme niin kämppäreistä perusta.

Kiitos edelleen kivoista kirjoituksistasi.

SARANPÄÄ MATTI L 20.05.2008 12:28

Todistan samaa kuin kaikki muut edellä. Ehdottomasti pyörät mukaan. Ite jätin pois kun pituus olisi mennyt yli 8m ja lauttamaksut nousseet kohtuuttomasti. Ajattelin että kyllä ne jostakin kirpparilta löytää muutamalla kympillä. Ei löytynyt ja kyllä harmitti! Joiltakin alueilta toki saa vuokrattua mutta hinta on keskimäärin 10€/pvä joten oma on oikea ratkaisu.

HUOVINEN SIRPA 20.05.2008 17:39

Fillarit mukaan, meillä on halvat Jippo- merkkiset filot, taittuva runko, satula ja ohjaustanko pikalukituksella, menee pieneen tilaan. Ostettiin jokunen vuosi sitten Sotkasta, taisi maksaa satasen kipale. Esko

SILMUNEN HANNU 20.05.2008 18:17

Vielä tosta varastamisen pelosta..Me ollaan tänä kesänä lähdösssä reissuun pelkillä fillareilla, mutta ei me niiden varastamista pelätä.Se mikä vähän mietityttää, on että mitä koko omaisuudellamme eli pyörälaukuilla tehdään, kun mennään kahvilaan tai vaikka museoon matkan varrella...roudataanko ne kaikkialle minne mekin, vai yritetäänkö lukita pyöriin kiinni...vaan jos joku kovasti haluaa, saahan ne viillettyä puhki ja napattua sukkamme ja kalsarimme reiästä:)

t.Kaarina

ARO PERTTI 20.05.2008 19:18

Arvoesineet kotiin ja rahat sekä passit paidan sisässä, muut voi jättää pyörään koska vaatteita saa aina uusia. Meilläkin tuppaa joskus loppumaan m-auto matkoilla puhtaat kalsarit ja sukat. Sillon kauppaan, ei muuta kuin uusia matkaan. Tämä on vielä helpompaa jos vanhat varastetaan tai heittä pois. ;-)

HAAPANEN TIMO S 20.05.2008 19:44

Onkos sulla Leila suojapussi niille pyörille siellä telineellä? Pussi peittää pyörät ja vaijerilukolla lisäksi kiinni, kyllä ne siellä pysyy. Tuollaisesta vehkeestäkin voi olla hyötyä: http://www.vapaa-aika.com/asp_sivut/Lisätiedot_tilaussivu.asp?tunnus=466920

Pussin saa samasta kaupasta.

SILMUNEN HANNU 20.05.2008 20:15

Noin meillä aina toimitaan, mutta kyllä pyöräretkellä tilanne on vähän toinen. On niissä laukuissa makuupussit,teltat,keittimet,sade ja lämpimät vaatteet,kartat opaskirjat yms. Eli haitan suuruus on aika iso,jos varas iskee; niitä uusia samanmoisia romppeita ei välttis saa heti kohta jostain Tsekin maaseudulta esim. hankittua, vaikka kuinka on vakuutus. Ja liikkumamatka seuraavaan kaupunkiin ei onnistu yhtä joutuisasti kuin autolla, me edetään noin 70km päivässä..

Eli niillä vaatteillakin on ihan toisenmoinen merkitys, kun ollaan luonnon armoilla eikä auton sisällä!

t.Kaarina

KOISTINEN LEILA 20.05.2008 20:28

Kaikki viestit on luettu läpi jo muutamaan otteeseen. Kyllä se on nyt uskottava, fillarit lähtee kyytiin.

Suojapussi on ostettuna, tosin emme oikein osanneet sitä asentaa. Ei mahtuneet pyörät sisälle. Liekö syynä ollut se, että pyörät asennettiin 4 pyörän tellinkiin siten, että välille jäi yksi paikka. Pitänee vielä harjoitella.

Tuota pyörälukkoa vielä haeskellaan. Näin Retki-lehdessä testin, jossa yksi malli osoittautui turvalliseksi mutta lehti ehti hävitä ennen kuin lukko löysi meidän hoteisiimme.

Luulen, että otamme ne maastopyörät matkaan sillä ostamalla uudet pyörät "varastettavaksi" nousee matkan hinta ihan turhaan. Meillä on hyvät kotivakuutukset ja jos rosmot käyvät vieraisilla ostamme sitten uudet sieltä missä satumme olemaan.

Tämä netitys näin matkan alla on mukavaa fiiliksen nostatusta. Aivan mahtavaa saada opastusta samanhenkisiltä kavereilta, vaikka emme olekaan koskaan kohdanneet. Sitä suorastaan ahmii näitä muitten karavaanareitten vinkkejä. Jatketaanhan samaan malliin. Oletteko samaa mieltä?

ARO PERTTI 21.05.2008 07:58

Hei Kaarina! Vaikka turismi Euroopassa on noitten "sateliittien" yhteiskunta muutoste myötä lisääntynyt, niin en silti usko että Tsekkien maaseudulla olisi varkaudet lisääntyneet,Päinvastoin ,meillä on kokemusta siitä että paikalliset ovat vahtineet meidän tavaroita. Kaupungit ehkä ovat toinen asia. Prahassa on kerra yritetty siepata SF-Caravanin saateenvarjo.Rosmot tosin olivat luultavasti Romaniasta kotoisin olevia pikku poikia. Tämä ja jo edellä kerrottu kännykkä episodi Bandungissa ovat koko karavaanari uramme ainoat tapaukset. Sitä vastoin on omalta kotipihalta varastettu Bilteman halpa moottoripyörä suoja mutta se ei millään tavalla liity matkailuumme.Olemme siis optimisteja kunnes tulee toisin todistettua. ;-)

SILMUNEN HANNU 21.05.2008 10:09

Jepulis, ihan samaa kuin sinä nyt, olen minä monissa kirjoituksissani koittanut viestiä:)

Sillä erotuksella, että meillä on Ranskassa telttamatkalla menty henkilöautoon kaksi kertaa sisälle. Toisella kertaa tuli vain paljon sotkua muttei mitään varastettavaa,toisella lähti kamera vaippapinojen ja lelujen alta(sen ainoan kerran kun sen autoon jätimme).Sen korvasi vakuutus, muttei niitä kuvattuja kolmen viikon filmejä, mitkä sen jälkeen eivät koskaan ole olleet kameran kanssa samassa paikassa...:(

Puhuin nyt vain siitä,että tilanne on pyöräretkeilijän kannalta aika kimurantti. Tuskin sinäkään jätät autosi ovia lukitsematta vaikka Tsekin maaseudulla mennessäsi tutustumaan vaikkapa linnaan.Tai tuskin sinä jätät kaikki vaatteesi ja vuodevaatteesi ja keittiötavarasi ja opaskirjasi ja karttasi kadulle kasseissa, mennessäsi ravintolaan syömään.Vaikka kuinka pitäisit maata turvallisena!

Kas kun pyöräretkeilijä on tällaisessa tilanteessa!

Ja se maaseutu oli esimerkki siitä, että etupäässä ajelemme pitkin maalaismaisemia, ja jos tavaramme siellä pöllitään,jonkun nähtävyyden liepeiltä esim., voi meillä olla pitkä matka lähimpään seuraavaan kaupunkiin, mistä ostamme viidelle hengelle kaiken uusiksi.

Voi siinä tulla välissä jopa sade,vilu, nälkä ja väsy.

t.Kaarina

ARO PERTTI 21.05.2008 11:40

Kaarina ! Jostain syistä,joita en ala arvelemaan,ovat Ranska, Italia ja Espanja niitä maita joissa näitä varkauksia eniten tuntuu tapahtuvan. Toisaalta olen huomionut ja kokenut ettei nämä "vaarat" muualla ole paljoakaan eronneet kotimaan vastaavista.Meidän Tsekki maaseutu episodissa oli nimenomaan kyse leirintävarusteiden vahtimisesta.

Luonnollisesti ymmärrän että tällainen pyöräretki ehkä vaatii enemmän varovaisuutta kuin vastaava kotimaassa tehty .Turvallisuus toimenpiteissä ei oleellisesti pitäisi olla suuria eroja vastaaviin joita noudatetaan kotimaassa.

Eiväthän lukotkaan ole tehty varkaita varten .Epäilen myös vähän että joku alkaisi jossain maaseudulla Euroopassa puukolla viiltelemään,takeita tosin ei ole antaa, tuskinpa edes kotimaassa tänä päivänä. ;-)

ARO PERTTI 21.05.2008 12:04

Niin ja tuli mieleen että aina ehkä voi jonkun paikallisen (kauppias, ravintolan pitäjä tai joku muu)pyytää vahtimaan pyöriä.Minulla on tällaisesta vahtimesta pari esimerkkiä.

Turussa linnakadulla oli ennen parkki joka oli maksuton yön yli. Siellä tuli eras paikallinen "rantaistuja" ensi pyytmään avustusta juomahankintoja varten ja korvaukseksi esitti tarjouksen vahtia autoa.

Toinen esimerkki Stralsundin lähitöllä olevalta leirintäalueelta , siellä paikalliset "tummat" tarjoutuivat huolehtimaan auton turvallisuudesta. Tosin olimme leirintyneet kahden paikalliseen väliin, siinä kun oli ruhtinaallisesti tilaa.:-))

SILMUNEN HANNU 21.05.2008 13:05

No jos sinä haluat jättää autosi ovet selälleen ja uskaltaisit omaisuuttasi säilyttää kadulla, niin okei.

Me valitettavasti olemme kokeneilta pyöräretkeilijöilta kuulleet, että nimenomaan itäisessä euroopassa, missä köyhyyttä on paljon, on fillareista viety jopa vanteet.Kun pyörät on olleet lukittuina vain rungostaan...

Ja sadannen kerran, se tsekin maaseutu oli vain esimerkki paikasta, missä ei kovin helposti saa koko perheelle uusia retkeilykamoja hankittua. Se oli esimerkki siitä, miten avuton pyöräretkeilijä on verrattuna automatkailijaan, kun ei saa omaisuuttaan lukkojen taa, vaan se pitäisi säilyttää kaikkien saatavilla.

Tiedän myös,että ihmiset ovat ratkaisseet ongelmaa eri tavoin;toiset polkemalla koko retkensä reppu(missä kaikki omaisuus) selässä,se on helppo viedä mennessään kaikkialle. Silloin ei voi kantaa mukanaan ruoanlaitto ja leirintävarusteita,koska painoa tulee liikaa. Toiset jättävät aina jonkun porukasta vahtimaan kaikkien pyöriä, se onnistuu helposti vaikka kaupassakäynnin ajaksi, mutta on muuten pidemmän päälle aika ikävää, ollaanhan kuitenkin perhe-lomalla. Ja sitten tietenkin se "sekäkäyttö" eli kaikkien mahdollisten keinojen yhdistäminen, milloin pyörät raahataan rappukäytävään, milloin löytyy kenties luotettava ihminen niitä vahtimaan, milloin joku meistä, toisinaan kaikki omaisuus raahataan vaikka ravinolaan mukaan jne jne...

Vaikka luottavaisin mielin olen maailmaa kiertänyt koko ikäni, on minusta aina edelleen pyöräretkeilijä hankalassa tilanteessa:koko omaisuus erittäin helposti jokaisen saatavilla.

t.Kaarina

SILMUNEN HANNU 21.05.2008 13:40

Ps.Onhan automatkailijan ensimmäinen turvallisuusneuvo aina ollut se, että älä koskaan jätä mitään autoosi näkyville!

Pyöräretkeilijä se sijaan kantaa mukanaan ikään kuin kutsuviiriä kaikille seutukunnan pitkäkyntisille: täällä olen ja koko omaisuuteni näissä pyörälaukuissa!

Me kyllä löydämme Suomesta huomattavasti helpommin turvallisia paikkoja ja henkilöitä, sillä tämä on meille toisella lailla tuttu maa, ja tunnemme sen yhteiskuntarakenteen yms. Ja puhumme tätä kieltä. Jos vaikka menemme Olavinlinnaan, voimme luottaa, että henkilö portilla lipunmyyntikojussa on oikeasti viran puolesta siinä töissä.Ja silloin voimme jättää fillarit laukkuineen siihen. Mutta tuolla maailmalla kaikki ei aina ole ihan niin selkeää, jopa tullin alueella voi olla huijareita "hommissa". Eli luottamisessa ei kannata olla liian sinisilmäinen.

Ja tuskin sinäkään autoasi ovet auki sen pulsun tai tummien miesten vahdittavaksi jätit.

Mutta, me olemme suurella innolla matkaan lähdössä, kunhan heitin ilmoille lauseen, että näiden pyörälaukkujen säilyminen meitä hieman mietityttää...

t.Kaarina

ARO PERTTI 21.05.2008 14:41

Kaarina !Ei minun tarkoitukseni ole mitenkään vähätellä turvallisuus ongelmia. Eikä ne minun "vahtini" vahtineet aukinaisia auton ovia vaan sitä ettei kukaan ulkopuolinen mennyt niitä "aukaisemaan".

Kun kerran otit esille sen kotimaa kontra ulkomaat ja turvallisuuden tunteen . Meidän kokemus turvallisuudesta on se, että Shanghai on turvallisin kaupunki tai paikka jossa olemme käyneet. Siellä voi mennä ulos ja kaupungille minne tahansa mikä aika vuorokaudesta tahansa ja melkeinpä missä kunnossa tahansa. Ei kertaakaan sen noin 8 kuukauden yhteenlasketun oleskelun aikana( 2005-2007) ollut edes pelon tunnetta missään. Kaupunki on kuitenkin tunnettu aika kirjavasta menneisyydestään ja asukasluku on tänään n. 18 miljoonaa. Tosin virkavaltaa on paljon liikentessä ja kaikkialla.

Olen tietoinen ja olen kuullut noista itä-Euroopan maista ja jonkun verran on omakohtaista kokemusta sieltä. Omalta kohdaltani olen pikkuisen sitä mieltä kuin se tarina ennen aikaisesta kuolemasta joka oli liioiteltu, on minun vaikutelmani.

Itä- eurooppa ja miksei muukin on siitä hyvä että useimmiten kuitenkin voi ostaa turvallisuutta tarpeeksi "isolla" rahalla

Olen myös oppinut maailmalla liikkuessamme, että ei ole lompakkoa eikä tarpeetomia luottokortteja sekä passia(kopio kylläkin) mukana. Tietenkin herätti huomiota kun ***** hotellissa Jakartassa kaivoi taskustaan muovipussin ja sieltä Visa-kortin mutta kyllä se kuitenkin kelpasi, eikä kysytty edes passia. ;)

Luonnollisesti toivon ettei Teillä satu mitään kommelluksia pyörä matkallanne ja että ilmat suosivat .Omia kokemuksia tässä vain yritetään kertoa .Kaikki saavat ihan vapaasti taplata tyylillään. ;-)

SILMUNEN HANNU 21.05.2008 15:09

Joo, mekin olemme oppineet kaiken näköisiä turvallisuus toimia, mutta minusta tuntuu, että puheemme ja ajatuksemme eivät nyt kohtaa:)

Shanghain turvallisuustilannetta emme valitettavasti ehtineet kokeilla Siperian kautta kiinaan junamatkallamme v1986-87 taitteessa. Se oli suunnitelmissamme, mutta liikkuminen Kiinassa oli tuolloin hieman hidasta,yhdelläkään juna tai lentoasemalla ei esim.ollut tietokoneita, joten piti käydä aina kysymässä paikan päällä kaupungin jokaisella asemalla, josko heillä olisi sattumoisin lippuja sinne minne halusit.Kun asemilla oli aina ne omat lippukiintiönsä. Tiibettin kuitenkin kerkisimme, ja siellä oli ihan turvallista.Joskin hieman häiriötä vuoristotaudista.

Mutta Norjan ulommaisia kolkkia turvallisemman tuntuisia paikkoja emme ole mistään löytäneet.

t.Kaarina

ARO PERTTI 21.05.2008 19:21

Kaarina !Olisiko se ihme jos ei meidän puheet ja ajatukset kohtaa ?Olemmehan kaksi eri individiä ja ikäluokkaa. Sitäpaisi Sinä "Eva" minä "Adam". ;)

En oikein tiedä olemmeko enää aiheessa ,polkupyörät matkaan ja turvallisuus matkalla.Turvallisuudesta tässä nyt on enemmäkseen keskulteltu, joten kai se vähän sitä sivuaa.;)

87-vuonna Kiinassa, siitä on yli 20-vuotta aikaa ja voin vakuuttaa että kehitys Kiinassa on sen jälkeen kulkenut lujaa.Samoin voin vakuutta sinulle että tänäpäivänä on tietokoneet lento ja juna asemilla, takseissa ja satamissa. Kiinan ja Intian talous on kovassa nuosussa tollaista 10-20 % vuodessa. Näitten maitten yhteiset dollarivarat ylittävät Yhdysvaltojen dollarivarat. Kiina vie Valtoihin paljon tavaraa ja Intia myy palveluita. Kiinalla on esim. kaikki syyt yrittää pönkittää dollarin arvoa, juuri suuren kauppa ylijäämän takia.

Tällä ei varsinaisesti ole turvallisuuden kanssa mitään tekemistä , on vain pieni paranteesi mailman tilanteesta.:)

Tähän ikään mennessä olen ehtinyt nähdä aika paljon maailmaa. Australia,Mikroneesia,Havai,Grönlanti on vielä maanosista käymättä. Afrikka on myös jäänyt vähiin , en tykkää lakriksista,vaan suklaasta ,siksi on Karibia ja kauko-itä tuttuja.Kauko-idässä on Kiina ollut se maa missä on lähtö- ja tulo-byrokratia ollut pienin. Intian pitäsi olla länsimainen demokratia mutt siella on vielä vanhat UK:sta peräisin olevat tulo ja meno tavat.Indonesia on siltä väliltä, suurin haitta on raskas koruptio.Karibia ja Ameriikat, USA lukuunotamatta eivät yleensä aiheuta ongelmia Ei silti ei Intassakaan ole ollut ongelmia turvallisuuden kanssa ja Indoneesiassakin selvittiin Suharton vallansyöksystä kommelluksitta. Bali on yställinen saari.;) Mutta niinkuin sanottu ei oo Shanghain voittanutta, siellä on esim. enemmän pilvenpiitäjiä kuin NY:ssä.;)

Sinä otit esille pohjois-Norjan, minä sanoisin ehkä että koko pohjois-kalotti on kai aika OK, jos ei nyt itä-turismi ole tuonut häiriöitä. Norjan eteläosakin on aivan mukavaa matkustella,varsinkin Suomalaisena , Norjalaiset pitävät enemmän meistä kuin Ruotsalaisista.Tanskakin on myös aika OK ;)

Voi olla että on ollut tuuria elämässä kun ei ole enenpiä sattunut. Eikä tietenénkään toivo kennellekään turvallisuus ongelmia muta joskus kai mon niinkin että menevälle ja tekevälle sattuu. Arvelee ! ;)

HAKKARAINEN TAPANI 21.05.2008 23:03

Ehdottomasti fillarit mukaan! Vähän kettinkiä ympärille telineeseen, niin ei ihan ohikulkijoille kelpaa. Ei ole pyöriin kajottu missään päin Eurooppaa.

KOISTINEN LEILA 26.05.2008 21:05

Nyt me sitten ostettiin uudet pyörät! Asiaa syvällisesti monelta kantilta pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että hankimme matka-autoa varten kokonaan omat pyörät. Joensuun Carssonilta löysimme I-HA-NAT Onni-merkkiset pyörät ja ihan järkevällä hinnalla (169). Minä valitsin turkoosin ja mieheni Ferrarin punaisen. Nyt toivotaan, että ratkaisu osoittautuu hyväksi.

Oli muuten kaupassa erikoisen hyvä myyjä. Jos joku näillä suunnilla tarvitsee pyöräkaupassa pistäytyä voin lämpimästi suositella.

KOISTINEN LEILA 26.05.2008 21:15

Unohdin kertoa terveisiä Hollannista. Palasin tänään pitkän viikonlopun vierailulta Goudaan. Gouda on viehättävä pieni kaupunki Rotterdamin ja Den Haagin lähistöllä. Tuntui koko kaupunki olevan liikkeellä polkupyörillä. Siitä innostuneena sitten pyöräkauppaan poikkesimme.

Yksi iso Caravankauppa nähtiin mutta vain auton ikkunasta ja emme ehtineet vierailemaan. Ehkä ensi kerralla. Harmillisesti tulpaaniaika oli jo ohitse joten sekin pitää palata uudelleen katsomaan. Karavaanareita nähtiin vain kourallinen. Ovatko kaikki vielä Suomessa?

IPATTI VEIKKO 27.05.2008 13:56

Kyll se muuten kannattaa, pitää vain muistaa se kaluston kokonaispaino kuormattuna. Sen 3500 kilon alle pitäisi päästä. Ylipainosta saattaa saada hyvät sakot ja harmia.

SILMUNEN HANNU 27.05.2008 14:03

Ei o Veikko totta! Kuka semmosia hankaluuksia itselleen vois hankkia!:):)

t.Kaarina

ps.Nytpä me lähdetäänkin pelkillä fillareilla, varusteita juuri hankitaan:)

Ps2.Jos Leila menette joskus keväälä sinne Keukenhofiin tulppaaneja ihastelemaan, poiketkaa myös Aalsmeerissa maailman suurimmissa kukkahuutokaupoissa, on mielenkiintoinen kokemus!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.