Matkalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista

SILMUNEN HANNU 08.01.2016 22:18

Kaikkea sitä voi näköjään sattua talvisella Viron-matkalla - sitä voi tulla vaikka luulluksi syyrialaiseksi pakolaiseksi!

Ei tullut mieleen että asuntoauton ja henkilöauton jättö päiväksi kaakkois-virolaiseen metsään pienelle tien tyngälle aiheuttaa poliisipartion paikalle tulon ja epäilyn siitä, että olemme noutamassa Venäjän puolelta syyrialaisia pakolaisia. No, olimme toki aivan Venäjän rajan pinnassa, lähimmillään retkireittimme kulki puolen kilometrin päässä rajasta, sillä Värskan takamailla, Setumaalla, Peipsjärven rantamilla vesirajan lisäksi Venäjän raja tekee pienen hassun koukkauksen Viron puolelle mantereelle. Mutta siltikin....!!

Kieltämättä siinä vaiheessa kun poliisipartio meidät yhytti, vähän ennen autolle saapumistamme, oli viiden hengen seurueemme hyvinkin sen näköinen että Hannu ja minä suht koht normaaleissa retkeilyvaatteissa reput selässä olemme saattamassa turvaan kolmea tyttö-pakolaista, jotka kulkivat välissämme kahdenkymmenen asteen pakkasessa tehdyn monen tunnin retken ja nuotiolla olon jäljiltä huopiin kääriytyneinä ja yhdellä vielä kaiken päällää viisi numeroa liian iso vanha untuvaliivi. Kasvot huivein tuulelta suojattuina ja otsalamput sammutettuina, kun nautimme tähtitaivaasta :)

Aika nopsaan rajapoliisit kuitenkin uskoivat, että olemme tavallisia suomalaisia matkailijoita,eivätkä vaatineet edes passeja nähtäväkseen. Se, että muistin retkireittimme nimen, saattoi auttaa asiaa? Autolla paikkoja lähtökuntoon laittaessamme tuli kuitenkin lähimmän (harvaan asutun seudun) talon isäntä tarkistamaan että todella olemme "suomi-poikia"emmekä syyrialaisia ja oli kyllä kovin ystävällinen kun asia tuli selväksi. Sitä emme tiedä oliko hän ottanut yhteyttä raja-poliisiin autot puskassa havaittuamme vai miten asiat olivat edenneet mutta naurua meillä on piisannut edellis-illasta asti, jolloin olimme saada uuden statuksen itsellemme :)

t.Kaarina

Käyttäjän lisäys viestiin 6.1.2016 klo 18:24:49 Henkilöauto tarvittiin reissuun, jotta kaikki viisi mahtuivat matkustamaan...asuntoautossa kun on pahus turvavöitä ja matkustuspenkkejä vain neljälle. Koko konkkaronkka kyllä mahtuu siinä nukkumaan, kolme 20-23v tyttöstä sopii alas laskeutuvaan ohjamon yläpuoliseen sänkyyn ihan mainiosti ja näköjään muutenkin sisätiloissa elelemään.

HONKANEN JAAKKO 08.01.2016 23:10

Naapurivalve toimii Virossa erittäin hyvin, jos kylillä liikkuu tuntematon auto rekisterinumero tulee ylös ja minkälainen auto.Tämä käytäntö ollu niin kauan kun olen Virossa majaillu vuodesta 1992 lähtien ,varmaan jo neukkuajoilla oli myös.Kyllä naapurin isäntä teille poliisin hommasi.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 09.01.2016 12:13

Allekirjoitan Jaakko, kovia ovat kyttäämään (mulla ei ole kuin 30v kokemusta heistä), kellonajankin panevat kalenteriin ylös.

Noista Tallinnassa yötä päivää yksityisautoissaan parkkipaikoilla kyttäävistä yksinäisistä miehistä en ole saanut selvää, hyvähermoisia ainakin ovat, jaksavat päivystää, jopati aamuyölläkin.

ARENS JAN 16.01.2016 23:44

Ma itse sieltä peräisin ! Paikallisille annettan "vasikoimisesta" pikku-palkkio. Nyt on jännittäviä aikoja rajalla, Vietnamilaiset, savukkeiden kantajat ja näin eteenpäin. Virossa on myös rajavartiosto, mutta heidät on liitetty poliisin ja siksi on epäselvä onko kyseessä rajavartija tai poliisiviranomainen. Vain univormun pohjalta saa selvää.

Käyttäjän lisäys viestiin 16.1.2016 klo 23:51:46 Mun siskomies on sielä töissä ja kyllä hän osaa erotella tarran pohjalta SF caravanin ihmisia rikollisista.

SILMUNEN HANNU 17.01.2016 18:36

Kiitos mielenkiintoisista kommenteista!

Olipahan jotain tekemistä sitten paikallisella isännällä ja rajapoliiseilla, ja meillä juttu, mitä muistella :)

Jan, tai Jaakko,satuttutteko tietämään tämän RMK 375km, Oandu-Ikla Matkateen lumitilannetta juuri nyt, tai nettisivustoa, mistä Viron lumitilannett voisi seurata?

Olemme lähdössä kävelemään tuota reittiä, toivottavasti sen koko pituudelta reilun viikon päästä, vaelluskodan, risukeittimen ja koiran kanssa, siis mieheni ja minä.

t.Kaarina

HAKALA JYRI 17.01.2016 19:53

Suositeltava tapa täälläkin tuo tarkkailu ja tunnistetietojen merkkaus, sattuu melko ikäviäkin asioita Suomessakin. En tarkoita caravaanareita vaan " muita" kiertäjiä ja kaupustelijoita.... Terv jyrih

HONKANEN JAAKKO 18.01.2016 10:20

Kaarinalle tietoo Eestin lumitilanteesta. 17.01.2016

Vanaüla 46 cm. Kehra 44 Türi 17 Massumoisa 18 Valga 12 Voru 11

Tuulenmäe 17

Mitä etelämmäksi mennään sitä vähemmän lunta, nämä paikkakunnat sattuu sun matkareilille tai paremminkin lumitilanne.

Voit seurata päivittäin lumitilannetta kohdasta. Ootame andmeid lume sügavuse kohta ILM.EE

Alaotkikko. EHMI LUMEKAART.

Oikein mahtavaa patikointiretkeä Kaarinalle ja Hannulle ! Kait kuullaan tarinaa retkestä ? Odottelen innolla ! ESNAN - Jaakko

Käyttäjän lisäys viestiin 18.1.2016 klo 10:26:29 Vanhalle miehelle taas luki häiriöitä ! Kirjoitin niin innostuneesti kun kyse
Eestistä.

Vanaüla pitää olla Vanaküla

Alaotkikko " " Alaotsikko

SILMUNEN HANNU 18.01.2016 16:41

Lämmin kiitos Jaakko noista kylmistä tiedoista!!!

Kun emme noista mainitsemiasi avainsanoja tunteneet niin tiedon haku oli vaikeaa :)

Kehrän taisin löytää, Aegviidun kanssa suunnilleen samalla korkeudella, Vanakylä lie pohjoisemmassa? Türin korkeudella jo helpottaakin.

Ongelma on lähinnä siinä jos ovat tehneet ladut poluille niin mites sitten suu pannaan....Laitoin tästä juuri kyselyn RMK Tallinnan toimistoon, josta haemme kartat ennen metsään menoa. Ainakin ekalla pätkällä Oandu-Vosu välile ovat latuja muinoin tehneet, kuvien perusteella...Ja Aegviidun jälkeen Mägedan alueella näyttää olevan hiihto-ja laskettelukeskus, joku Valkehobusemäe missä voisi saada ruokaa ja yösijankin.

Tarkoitukseni on tehdä retkestä facebook-sivu mitä päivittäisin matkalta käsin, se lie yksinkertaisempaa kuin blogi, sanoivat lapset? Voisin laittaa i padilla kuvia suoraan facebook-sivulle, blogia varten ne kai pitää siirtää paikasta a paikkaan b--?

Palataan aiheeseen !

t.Kaarina

HONKANEN JAAKKO 18.01.2016 20:11

Hei Kaarina ! Laita mulle E.mail.osoitteesi lähetän Eestin lumitilanteen reaaliajassa,sen verran tyhmä olen en osaa saada sitä tässä tulee. Minun. E.mail.salakkamaki@gmail.com

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.