aiakamoinen roundabout

KATEISTO EERO 04.06.2015 10:50

Tulimme Doveriin eteläistä rantatietä. Noin 15km ennen Doveria jouduimme liikenneympyrään, jossa oli kolne tai neljäkin kaistaa. Yritimme seurata A20/M20- merkkiä asfaltissa, kun samaan aikaan molempia ovenkahvoja ahdisteltiin. Huh, totesimme, että selvisimme ilman haaveria. Mutta mitä vielä, olimme edelleen uudessa ympyrässä ja vauhtia hurjan lailla. Kuin ihmeen kaupalla selvisimme lopulta tielle A20, joka johdatti meidät lauttasatamaan. Englannissa vasemmalla ajo meni kohtuullisen hyvin. Siihen tottui, mutta vaimo toisti aika ajoin: VASEMMALLA. Kerran hän oikein kiljaisi, mikä ei ole hänellä tapana, kun uukkarin tehtyäni lähdinkin ajamaan oikealla. Ei onneksi ollut vastaantulijoita juuri sillä hetkellä. Toinen huvittava tapaus sattui, kun ajoimme leirintäalueen liittymästä sisälle. Nuori nainen oli autolla samaan aikaan tulossa alueelta ulos. Ohitin hänet oikealta. Ranskailaiseen tapaan hän kummeksuen nosti kädet ylös merkiksi, että olipa tuo kumma kuski. Että tämmöistä hauskaa on ollut..

HAAPANEN TIMO 05.06.2015 08:54

Jännitystä elämään ja mukavaa reissua!

@timppa

HÄMÄLÄINEN MARKKU 05.06.2015 17:00

Tuossa mallia kiertoliittymästä, mienkään väheksymättä Eeron kokemusta http://tinyurl.com/nq5xwpf http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288693667829.html

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.