Ruotsissa matkanneet

FORSSTRÖM JARI 08.03.2015 21:45

Olisi suunnitelmissa lähteä kesällä kiertelemään Ruotsia.Kävimme jo muutama vuosi sitten läpiajomatkalla Tanskaan jolloin ihastuimme maahan ja haluamme ehdottomasti uudestaan mennä ajelemaan näille loistaville teille.Olimme aivan huuli pyöreenä että teiden varsille oli rakennettu pysähdyspaikkoja jossa jengi näköjään nukkui ja rekat vetäytyi kun kello löi kymmenen illalla.

Kysyisinkin mitkä olisivat ehdottomasti näkemisen/kokemisen arvoisia paikkoja?(leirintäalueet,kaupat,ym kaikki ehdotukset ,ideat ym varoitukset kiinnostaa..) Kolmånder on jo yksi kohde mutta mikä itsellesi tulee mieleen?

High Chapparalissa kävimme ja onkin suunnitteilla yöpyä ja viipyä muutama päivä siellä.Menemme siis Tukholmasta alaspäin ja sieltä toista puolta takas ylös ja Haaparannasta takaisin Suomeen.

AHONEN KAI 09.03.2015 02:56

Siellä Skånessa oli jotain ovenvääntäjiä joku vuosi sitten näillä parkkiksilla E4 tien varrella joidenkin tietojen mukaan, tiedä onko enää, itse ajelen ruotsin yhden pysähdyksen taktiikalla mennen tullen.

KARJALAINEN ALPO 09.03.2015 06:19

Ruotsissa on paljon katseltavaa, ensimmäisenä tulee mieleen vanha Luujala eli Gammelstad.

https://www.google.fi/search?q=gammelstad&biw=1080&bih=491&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=xx79VPqoFsTtO--ngOgG&ved=0CCwQsAQ

BACKMAN JUHANI 09.03.2015 08:54

Jevlessä on lasten eläin puisto joka sopii jos on pieniä ja orsassa pohjois suomen suurin karhupuisto joka on katsomisen arvoinen jalöytyy nahtävyydet kun kuulaat ruotsin nähtävyydet ja eläin puistot e4 nelosta ei kannata ajaa ylös ei mitään nähtävää ajoimme itse lös viimeksi tie 45 paljon mielenkiintoisempi kuin moottori tiet.

LEHTONEN JYRI 09.03.2015 09:01

Jos kaupat kiinnostaa niin Halmstadin ja Göteborgin välistä löytyy Gekås Ullared ostoshel.. ei kun ostosparatiisi. Vähän kuin Tuurin kyläkauppa. Kuka viihtyy kuka ei mutta nähtävyys sinänsä.

KARJALAINEN ALPO 09.03.2015 09:03

Ja onhan siellä villinlännen kylä High Chapparal; www.highchaparral.se

Eläinpuisto Kolmården; www.kolmarden.com

HAAPANEN TIMO 09.03.2015 10:30

''Olimme aivan huuli pyöreenä että teiden varsille oli rakennettu pysähdyspaikkoja jossa jengi näköjään nukkui ja rekat vetäytyi kun kello löi kymmenen illalla.''

Ei ole maailman turvallisimpia yöpaikkoja motarien varrella olevat paikat. Tälläkin palstalla on juttuja kirjoittajien omakohtaisista huonoista kokemuksista. Tarkoitus ei ole pelotella, tämä on perustietoa.

Millaisella kokoonpanolla liikutte? Autolla vai vaunua vetäen?

@timppa

KNAAPI JUHA 09.03.2015 10:37

Minusta näkemisen arvoinen on Götan kanava. Lähteä voi Itämeren puolelta Memistä länteen. Teitä riittää pitkin kanavan reunaa. Motalassa on kanavamuseo.Kanava päättyy Sjötorpissa Vänernin rannalla. Välille mahtuu vielä Mariestad birgittalaisluostareineen. Kanavan varrella on tiuhassa vierassatamia huoltotiloineen, suihkuineen, vessoineen ja ravintoloineen. Kaikkia niitä sopii myös automtkailijoiden käyttää.

Suosittelen.

VALO MIKKO 09.03.2015 10:44

Tää on hieno paikka, lähellä Linköpingiä. Löytyy stellplazi, veneporukan kans samat huoltotilat.

Ravintoloita, minigolfi ja muistaakseni 9 patosulkua.

Lyhyt matka E4 motarilta ja opasteet löytyy.

http://www.gotakanal.se/sv/Sevardheter1/Bergs-slussar/

HALINEN HARRI 09.03.2015 11:18

Tietääkö joku onko Galna Gunnar viety hoitoon vai onko hänellä vielä kauppoja?

Käyttäjän lisäys viestiin 9.3.2015 klo 11:20:46 Siis Galne Gunnar.

YLINIEMI SEPPO 09.03.2015 15:37

Kanalin varella hyvät pyörätiet.

Palvelut muutenki vähintään yhtähyvät kuin Suomessa.

Käyttäjän lisäys viestiin 9.3.2015 klo 16:44:05 Kyseessä siis Göta kanal.

ARO PERTTI 09.03.2015 16:42

luostari on Vadstenassa ei Mariedstadissa :-)?

HERRALA JUHANI 09.03.2015 18:17

Håverudissa on myös mielenkiintoinen kanava. Tai pitäisi kai kutsua akveduktiksi. Valmistunut 1868. Sijaitsee Dalslandissa. Googlesta lisää tietoa ja kuvia. Poikettiin muutama vuosi sitten matkalla Kapellskäristä Osloon.

FORSSTRÖM JARI 10.03.2015 18:32

Autolla kuljetaan 4 lapsen ja koiran kanssa

LAHTINEN ERKKI 10.03.2015 21:03

Eteläisessä Ruotsissa Ystadin kaupungista 18 km länteen on aivan omalaatuisen hieno merenrantamaisema. Paikalla on mm. "Ales stenaksi" nimetty valtavan iso kivikehä ylhäällä rantatörmällä. Paikalle pääsee kävellen laitumien läpi vievää polkua. Hiekkaranta jatkuu länteen ja sieltä löytyy mm. camping-alue, jota ei ehkä löydy kaikista luetteloista. Ales stena löytyy ainakin googlemapsin kartoista

FORSSTRÖM JARI 11.03.2015 07:53

Tanskasta tultuamme ajoimme Ystadin kautta rantaa pitkin ja pysähdyimme Karlstadissa majakkaa katsomaan mutta perillä meitä odottikin Yyterimäinen upea uimaranta jossa lapset polskivat ilta-auringon laskiessa.Majakkaa emme löytäneet mutta tämä ihana merenranta jäi mieleen jonne ehdottomasti palaamme.

HALINEN HARRI 11.03.2015 13:27

Ei taida halpaliike Galne Gunnar olla enää olemassa. Muistaakseni se siirtyi jonkin isomman (H&M?) hoiviin. Heillä oli silloin tällöin aivan poskettoman edullisia tarjouksia eli tuote jonka nomihinta oli tarjouksessa 5000 Srk saattoi maksaa 500 Skr. Ennen oli yksi liike siinä E4:n varrella moottoriradan kohdalla. Vaan ei ole ollut moneen vuoteen.

VARONEN ESA 11.03.2015 16:40

Lisebergin huvipuisto Göteborissa hyvä käyntikohde. Taitaa olla pohjoismaiden suurin. Leirintäalue on lähellä. Ja siitä on lyhyt matka Norjaan, jos sattuisi matkasuunnitelmat muuttumaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Liseberg http://www.huvipuisto.net/liseberg.html

BACKMAN JUHANI 12.03.2015 09:38

Jos matkaat norjaan niin kannattaa poiketa ruotsin puolella pieneen kalastajakylään nimeltä smögen siellä voi yöpyä periaatteesa puskissa on isot p paikat maksullisia ja ilman olimme pysäköineet väärin päi niin poliisi käski kääntää vaan oikein päin ei muuta, on siinä leirialue ennen kylää. tuli joskus ohjelmaa ruotsin poliisit tvstä seiltä jatkoimme kohti osloa kannataa myös drammeniin sielä spiraaliin menee tie vuorren sisällä ylös mahtuu 3,20 korkea auto olimme myös siellä ylhäällä yötä sillä mahtavat näkymät ja ulkoilu maastot, ja ravintola jka oli ainakin silloin kiini.

AALTONEN JUKKA 12.03.2015 13:48

Lysekil ja Fiskebäckskil. Uddevallasta pohjoiseen. Upeita rantoja ja kalastajakyliä. Lautalla pääsee vuonon yli.

KIILTOMÄKI MARTTI 17.03.2015 10:29

juurikin tuolla Lysekil'n lähettyvillä on upeeta! Googlaa Smögen ja ota kuvahaku, niin saat jotain mielikuvaa upeimmasta koskaan näkemästäni ihmisen rakentamasta maisemasta! kyseisessä kalastajakylässä on maisema ja tunnelma sellainen, ettei sen millään uskoisi olevan eteläruotsista! (mieluummin sen sijoittaisi jonnekin pohjoiseen). tuolla rannikkoseudulla kannattaa nauttia mahtavista meren antimista.... katkarapu- ja rapusalaateista ja -voileivistä! ! MMMM nam! Kannattaa poiketa Smögeniin, jos sielläpäin liikkuu! Kiltsu

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.