Iloista Joulunaikaa ja Joulurauhaa karavaanareille ja kaikille kulkijoille !

HONKANEN JAAKKO 14.12.2014 14:23

ESNANKEIDAS OÜ kiittää asiakkaitaan,yhteistyökumppaneitaan koko 14 vuoden ajalta mielekkäästä yhteistyöstä monista teistä tullut hyviä ystäviäkin.

Aikakello raksuttanut ,nyt on aika siirtyä pensori titteliä kantamaan 50v tullu täyteen leivän eteen raatamista ja virallinen eläkeikä livahtanu ohi.On aika muistella mahtavia hetkiä Esnankeitaalla samoin satoja yöreissuja possutornissa asikkaitten kanssa possuja katellen.

ESNANKEIDAS laittaa virallisesti luukut kiinni,toki pihayöpyminen pelaa kuin ennenkin,tosin puusaunan joutuu itte lämmittää nurmikko voi olla pitempää johon olette tottuneet.Valvonta pelaa kuin ennen kukaan ei pääse tulemaan eikä lähtemään ilman jälkeä jättämättä siitä pitää huolen valvonta järjestelmämme joka tyhjentyy kerran vuorokaudessa jos ei huomautettavaa ole kaikkiin se reagoi kissaa suurempiin kulkijoihin. Kesäsi tulee oloohjeet talon seinälle.

Heinäkuun alkupuolella talon maalaustalkoot ole päivä - puolitoista talkoissa saat leiriytyä viikon rahatta sähkön kanssa ! Asiasta ilmoitellaan keväällä 2015. Toukokuussa perinteinen retki Riikaan linja-autolla todella edullisesti .tänävuonna oli 70 € matkat,oppaanpalvelut,yöpyminen aamupala,päivällinen.Mitä ensivuonna vielä en tiedä mut edullinen tulee olemaan,lähtö tietysti ja paluu Esnakeitaalta. Esnankeidas on laitettu myyntiin, tai halukkaille vuokrataan."Renkaan potkijoita " käynyt jo Japanista ja Canadasta saa nähdä kuka ehtii ensiksi.

Hyvää Joulun aikaa ja rauhaa toivottaa ESNAN tontut.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.12.2014 klo 14:25:56 Kotisivut lopetettu ! meidät tavoittaa vanhoista puhelin numeroista tai E.mailista salakkamaki@gmail.com

KUJANPÄÄ MARKKU 14.12.2014 18:34

Mun mielikuviin jäi jälki mukavasta keitaasta.

Lippu ja mieli korkealla mitä sitten ikinä ryhdytkään isona puuhailemaan.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.12.2014 klo 18:37:27 Niin ja iloista Joulumieltä ja Joulurauhaa sopivassa suhteessa.

AHONEN KAI 14.12.2014 21:29

Teillä oli tosi kivaa käydä, niin se aika menee eteenpäin, hyvää joulunaikaa teille molemmille, tullaan ehkä keväällä, mutta soittelen jos tullaan.

LÖNNQVIST LEIF 14.12.2014 21:51

Kiitos Lea ja Jaakko näistä vuosista ja rauhallisista lomista Esnassa. Ei tässä ilmeisesta tarvitse vielä lähteä etsimään uutta paikkaa missä sulattaa eestiläistä ahjukanaa nurmikolla maaten. Maalaustalkoot on pantu allakkaan. Terv Kibe ja Lefa

AHONEN KAI 14.12.2014 22:50

Edes Jaakolta kysynyt mitä maksaa, mutta saisiko tuosta kimppakämppää, isommalla porukalla?

Käyttäjän lisäys viestiin 15.12.2014 klo 00:02:03 Paikkahan sinällään hieno, paljon tilaa, sen Jaakin kanssa saisi ratsastus ja metsästysjutut kohdilleen, jo pelkästään metsämajana loistava.

Jaakko ja Lea vois elää siellä omaa elämäänsä ihan satunnaisena isäntäparina

Hieno paikka luontonsa puolestakin

HONKANEN JAAKKO 15.12.2014 09:34

Tervehdys Kai !

Soittele keväällä kun tulet pohjolaan,tavataan Esnassa kaikki hyvät ideat mahdollisia, niin kuin mitä jo mainitsit.

Ei se raha tallaisissa jutuissa tärkein, vaan yhteenkuuluvaisuuden tunne mikä pitää kaikkia organisaatioita kasassa, oltiin sit karavaanareita,veneilijöitä,pohdiskelijoita,mitä vain.Ei rahoille ole käärinliinoissa taskuja, mutta mielekäs olo ja elämä se on elämän suola.

AHONEN KAI 15.12.2014 20:04

Moi Jaakko,

Pidetään yhteyttä, ei tuollaista paikkaa kannata mitenkään lopettaa, keksitään jotain, saa siihen ideariiheen muutkin osallistua.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.